Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?

Joskus joku kysynyt tätä minulta ja tiedättekö mitä. Ennen pystyin kuvailemaan omaa tyyliäni helpommin. Käytin hyvin samantyyppisiä vaatteita päivästä toiseen. Ei ollut tarvetta niin vaihdella ja pukeutumista helpotti arkisin myös se, että oli työvaatteet. Jossain vaiheessa tuli sitten kausi, kun halusi pukeutua vähän sanotaanko nyt, että paremmin. Eli niin, että ei tarvinnut irvistää eteisen peilille ulos lähtiessä.

Pikkuhiljaa vaihtoon lähtivät hupparit ja aina samalla kaavalla leikatut paidat. Liian tiukat t-paidat ja trumpettihousut. Osin muutokseen saattoi olla syynä, että ei halunnut enää pukeutua samalla tavalla kuin pukeutui silloin parikymppisenä. Vaatteissa ei varmaan suoranaista vikaa ollut, ne eivät vain alunperinkään olleet minun vartalotyypille sopivimmat mahdolliset oudoista sävyistä puhumattakaan. Valokuvat ovat niin silmiä avartavia, ja samalla ihan mahtava aikamatka 10-20 vuoden takaiseen muotiin.

Totuttu tyylihän seuraa helposti perässä ja vuodesta toiseen ostaa ne samantyyppiset vaatteet, kun on niin aina tehnyt. Kampaajalta tilaa aina saman leikkauksen. Tuttu luomivärisävy on kulkenut matkassa niin kauan kuin muistaa. Allekirjoitan siis näistä ihan jokaisen.

Raitapaidat ovat löytäneet vaatekaappiini urakalla. Melkein liian helppo puettava tällainen viileä viskoosi, joka menee niin housujen kuin hameen kanssa

Jos oma totuttu tyyli miellyttää, niin se kaava on varmasti paras mahdollinen. Tein tuossa videon instagramiin jonkun trendijutun vanavedessä eli hassu musiikki taustalla ja vaihdellaan asua siinä samalla tepastellessa. Samantapaisia videoita sitä on tullut tehtyä aiemminkin, mutta se mikä minua tällä kertaa herätteli oli se, että voin sanoa oman tyylin muuttuneen vuosien varrella. On muutakin nykyään yllä kuin aina saman näköistä farkkua ja paitulia.

Luulen, että sitä on oppinut uskaltamaan. Älkääkä nyt naurako liikaa, en ole fashionista eikä tyylini ole erityisen päräyttävä, mutta on siis oppinut uskaltamaan uusia juttuja ja kokeiluja. Erilaisia leikkauksia, eri malleja, uusia värejä. Reippaasti kuvioituja kuoseja harjoittelen vielä, mutta ehkä joku päivä nekin luonnistuvat.

Kirpparimekko ja -kengät. Aina ei tarvitse upouusia.

Kun ei ole identifioinut itseään sen enempää gootiksi kuin bohoilijaksi, niin voi aika vapaasti heittää päälleen mitä vain. Kotiminäni saattaa olla identifioitu ryysyilijä, pidän yleensä vanhoja verkkareita, ovat vaihdellen polvipussillisia tai peräti reikäisiä kotihousuja, kulahtaneita toppeja ja niin edelleen. Niitä kuvia ei jaella. Ei niissä ole mitään nähtävääkään, mutta ulko-ovesta ulos mennessä vaihdan vaatteita. Aina. Enää en niinkään meikkaa joka kerta, mutta vaatteet ovat yleensä mintissä.

Mihin minusta pukeutumisessa pitäisi ehdottomasti panostaa on se, että voi valita ylleen juuri sitä mitä haluaa. Ei sitä mikä puolison mielestä on paras, vaikka itse ei niin tykkäisikään. Ei valitsisi sellaista, joka tuo vähiten kuittailuja sukujuhlissa tai näyttää samalta kuin ystävän vaate. Pukeutumisen pitäisi näyttää itseltä. Ennen vanhaan oli toki tarkemmat normit ja säännöt. Miten piti pukeutua, miten oli soveliasta pukeutua. Eikö viimein vuonna 2024 voi jo pukeutua muuten kuin muita miellyttääkseen?

Omaa tyyliä nykypäivänä kuvaillessa sanoisin varmaan jotain tällaista, että se on useimmiten minimalistisen simppeli, siisti ja skarppi sekä toisinaan rennon rosoinen. Erityisesti silloin kun se pellavapaita on erityisen rypyssä, mutta tekee mieli pistää se päälle silti. Muutamat tietyt pinkit ja keltaiset tuovat vaihtelua muuten aika neutraaleihin sävyihin vaatekaapissani.

On toki elementtejä, jotka eivät ole vuosikymmeniin vaihtuneet. Olen aina käyttänyt nahkatakkeja. Nuorempana ne olivat värikkäitä ja kauluksettomia. Ei koristeita, vain yksi suora vetoketju. En enää niin välitä siitä mallista, vaan nykyään paras on musta, pienin yksityiskohdin.

Myös balleriinoja olen aina käyttänyt. Ei taida olla kesää mennyt ilman luottobaltsuja.

Erilaisia laukkuja ja pussukoita on aina löytynyt ja osa nykyisistä on elämää nähneitä. Eläinaiheet puhuttelevat toisinaan yllättävän paljon ja minultahan löytyy eläinaiheisia paitoja, pussukoita ja asusteita. Joissain asioissa ei näköjään muuksi muutu.

Parikymppisenä tykkäsin pitää lyhyitä bleisereitä. Sitä halusi varmaan näyttää vanhemmalta. Tai fiksummalta. Mene ja tiedä. Bleiserit kuuluvat edelleen repertuaariin, mutta ehkä vähemmän kuin silloin. En ole karsastanut mielestäni nuorisomuotiakaan ja vilkuilen välillä vähän mitä olisi tarjolla. Huomaan kyllä nopeasti, että sukupolvien erosta ei turhaan puhuta. Yhä vähemmän löydän itselleni sopivaa sieltä osastolta..

En yritä nuorentaa itseäni pukeutumisella, vaan haluaisin näyttää siltä, että viihdyn vaatteissani ja niihin ei kiinnitettäisi huomiota sen takia miten huonosti ne istuvat tai miten usein nyin niitä oikeaan asentoon. Ei kaikki vaatteeni mitään napakymppejä ole. Huh, olisi ehkä liian raskasta tähdätä tässäkin täydellisyyteen. Esim. tuo alempi kuva keltaisella topilla ja hamosella. Ihan tavallinen asu, miksi edes kuvata. Mutta jokin tuossa keltaisessa topissa tekee olon iloiseksi. ”Parasta” muuten, että se on ihan väärä keltainen minulle ja käytän sitä väärästä väristä huolimatta. Joskus ne pikkuvirheet on helppo korjata. Hymyilee vain ja asu kuin asu näyttää vähän paremmalta.

Onko sinun tyylisi muuttunut vuosien varrella?

8 thoughts on “Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?

  1. Ihana postaus! ❤️ Miun mielestä siun tyyli on vähän kuin scandin ja etelä- eurooppalaisen tyylin yhdistelmä. Eli klassisen linjakas ja välillä vähän räväkämpää sävyä tai nahkarotsia, mutta silti klassisilla linjoilla. Aivan upeesti muuten istuu tuo nahkatakki siulle, todella kaunis! Miusta on huippua seurata siun asukuvia ja juttuja, vaikka meillä on aika erilaiset tyylit ja mieltymykset. Silti saan inspiraatiota ja on ilo katsoa miten muut yhdistelevät erilaisia vaatteita! 🥰

    1. Kiitos aivan valtavasti, ihana kuulla!
      Kuvailusi tyylistäni allekirjoitan kyllä täysin. Jokin sekoitushan se nimenomaan taitaa olla.
      Tykkään kanssa katsella muiden pukeutumistyylejä ja kuvia, kuten sinun! Nimenomaan ideoita saa vähän erityylisistä jutuista, kuin mitä itse tekee.

  2. Mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi ja kivoja asuja! 🙂

    Teininä tuli testattua kaikenlaisia lokeroita läpi, mutta mikään ”valmis paketti” ei koskaan kelvannut vaan poimin ne elementit mistä itse pidin ja sekoitin sitten muihin juttuihin. Innostun silloin tällöin jostain uudesta trendistä ja ujutan sen osaksi aiempaa habitusta. Muutama elementti on tosin aina ollut ja tulee varmaan jatkossakin olemaan: nahkarotsit, Converset, pillifarkut ja printtipaidat. Aina kun jonkun näistä vaihtaa muuhun (rotsi bleiseriin) niin olo on kuin toisessa todellisuudessa 😀

    1. Kiitos kovasti kivasta kommentista! Hyvältä kuulostaa minusta se, että on tuonut omia juttuja johonkin tiettyyn tyyliin lisäksi. Mitäpä sitä täysin muita kopioimaan. Viimeinen lauseesi kiteyttää hienosti vaatteiden voiman. Vaihdapa lempitakki johonkin muuhun, ja pääsee ihan eri fiiliksiin..

  3. Kyllä, minä väittäisin, että oma tyylini muuttui aika radikaalisti vuosien saatossa. Tylsistyi ja löystyi 😅. Olen ollut kiinnostunut pukeutumisesta noin 40 vuotta, joten pientä säätöä on tullut tehtyä.
    En enää pysty käyttämään tiukkoja vaatteita, tuntuu että tukehdun niissä. En pysy kovin korkeissa koroissa pystyssä. En käytä mustaa juuri lainkaan.
    Itse olen kuullut kaiken karvaisia kuittailuja niin kauan kuin muistan itseni. Olen aina ollut hyvin kokeileva pukeutuja. Nykyään sitä kutsutaankin fashionistaksi. Mutta olen jotenkin väsyneempi pukeutumaan nykyään. Enkä tykkää vaihtamaan hiusmallia enää.
    Ainoa vaatekappale, joka on aina olut sama, on tietty bikini-mallli. Siinä viihdyn edelleen.

    1. Höh, äläs nyt tylsistymisestä puhu mitään. Kenties vuosien rohkeiden kokeilujen jälkeen oletkin omaksunut tietyn tyylin. Oman tyylin.
      Ja ajanjaksojakin on erilaisia. Toisinaan jaksaa kiinnostua eri asioista eri intensiteetillä, voi käydä ihan työstä olla fashionista. Ja sitten joku kaunis päivä se muuttumisenhalu yllättää taas, kun sitä vähiten odottaa.

  4. Kiva postaus jälleen, kiitos!

    Näytät näissäkin kuvissa ja asuissa hyvältä, jokaisessa. Minusta tyylisi on klassinen, osin minimalistinen, kuitenkin jollakin tavalla rento. Boheemi ja asiallinen samaan aikaan. Oma tyylini on muuttunut ajassa, mutta jotkin asiat pysyvät muuttumattomina – koska olen pieni ja hoikka, minua pukevat tietynlaiset vaatteet. Muistoihin ovat jääneet mm. trumpettihousuaika, musta-valkoinen aika, retrohenkisyys ja skinny-farkut. Mustavalkoisesta pidän kyllä edelleen, mutten enää ole niin ehdoton värittömyydestä, skinny-farkutkin menevät, mutta eivät enää ole päivittäisessä käytössä. Korvakorut ja kaikenlaiset mekot ja puolihameet (pitkät erityisesti) ovat tulleet asusteina jäädäkseen, ja etenkin kesällä suosin värejä.

    1. Voi kiitos Minna! Ja miten mukavalta kuulostaa kuvailusi tyylistäni.
      Onkohan se niin, että iän myötä tulee käytettyä väriä vähän rohkeammin, kaiken neutraalin lisäksi. Sinulla on aina ihana tyyli milloin vain postaatkin omakuvia blogissa. Huomaa, että olet löytänyt sinulle istuvia ja sinunnäköisiä vaatteita! En osaa ulos mennä ilman korvakoruja, muut korut saavat jäädäkin, mutta korvikset pitää jostain syystä aina olla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *