Se voi nimittäin toteutua.
Hassu juttu. Olen toivonut, että pääsisi joskus käymään muotiviikoilla. Sinänsä sama, että missä. Pariisi, Lontoo tai joku muu. Olisi vain jotenkin kertakaikkisen kiva mennä katsomaan sitä menoa ja aistimaan fiilistä muotimaailman ihmiset kokoavaan tapahtumaan.
Sain viime viikolla sähköpostia, että olin voittanut kisassa. Olin voittanut Vogue Scandinavia lehden arvonnassa eturivipaikan muotinäytökseen Oslo Runway -tapahtumaan. Eli ei ihan Pariisiin, mutta sentään jonnekin. Norjan omille muotiviikoille. Skandinaavista muotia. Kyllä se kelpaa.
Joten taitaapi olla, että pääsen kuin pääsenkin muotitapahtumaan vieraaksi. Ehkä vähän takaoven kautta, mutta kuitenkin, minusta tosi hauskaa! Ja pääsen osallistumaan myös after partyihin.
Uskon toki vasta, kun näen, että paikan päällä olen, mutta pyrkimys olisi päästä tämä kokemaan. Maanantaina lähden siis Osloon. Menen ensin yhteen toiseenkin muotinäytökseen, jossa nousevia norjalaisia merkkejä. Samalla voinen vähän vakoilla etukäteen mitä näytöksissä tapahtuu, mitä ne vieraat sinne pukee ja muutenkin, miksi ei. Muodin takiahan sinne matkaan. Ei muuten ensimmäisenä tule Oslosta muoti mieleen, anteeksi nyt vain, mutta annetaan kaupungille mahdollisuus.

Tiistaina olisi sitten vuorossa Scandi Voguen palkinto eli Line of Oslo -merkin muotinäytös. Toki jo kurkin läpi tämän merkin kotisivut ja tyytyväisenä katselin mallistoja. Minun näköistäni, mikä tuuri! Muotia kun katselen lähinnä sillä silmällä mitä olisi kiva itse käyttää, joten näinpä sattui mukavasti.
En tiedä mitä odottaa after party tilaisuudesta. Sitä on mukana pitämässä itselleni vähän tuntemattomampi pitkän linjan kosmetiikkamerkki Germaine de Capuccini. Toivon mukaan tilaisuus on täynnä iloisia ihmisiä ja kivoja keskusteluja. Toivossa on toki hyvä elää, enhän sieltä ketään tunne.
Muuten Oslossa yritän hieman katsella kaupunkia, piipahtaa jos vain kerkiäisi jossain nähtävyyksillä ja sellaista. Sää vain taitaa lupailla vettä ja tiukkaa tuulta.
Majoitun oopperatalon vierestä löytämääni mukavan näköiseen airbnb-asuntoon. Tämä on siis ensi visiittini Osloon ja Norjaan. Keskiviikkona on jo palattava kotiin, että kerkiää loppuviikoksi töihin. Olihan tässä kieltämättä järjestelyä, että lähtöni arkipäivinä onnistuu. Sen verran innostuin tästä mahdollisesta uudesta kokemuksesta, että asiat sain järjesteltyä. Samalla saatoin vähän perustella tätä itselleni myös sillä, että kun ne synttäritkin juuri olivat. Olisiko tämä samalla sitten pieni synttärimatka itselleni. Yksinään en olekaan matkannut pitkään aikaan yhtään minnekään.
Ensi viikolla sitten Oslon kuulumisia täällä blogissa, jos nyt sinne asti pääsen. Lupaavastihan tuo juniorin nenä on alkanut tässä vuotaa, että mitäs kaikkea tauteja ne syksyksi taas povasivatkaan…

10 thoughts on “Kannattaa varoa mitä toivoo..”
Mikä mieletön tilaisuus! Aivan mahtava tuuri käynyt – kannattaa tosiaan varoa mitä toivoo, heh! Postauksia aiheesta innolla odottaen 🙂
Kiitos ihanasta kommentista, ja yritän saada jotain kuvamatskua paikan päältä. Innoissani ollessani kamerat unohtuu aina laukun pohjalle 😅
Mahtavaa, onnea voitosta! Mieletön tilaisuus, ja mikä parasta, saat tehdä visiitin kohteeseen, jossa et ole ennen ollut. Minäkään en ole ollut Norjassa, se on vahvasti mielessä joulunviettokohteena.
Sinulle tulee kiva matka!
Kiitos, olen kovin innoissani uudesta kohteesta ja osallistumisesta näihin tilaisuuksiin. Hii, saas nähdä mitä tästä tulee!
Ihan mahtavaa 🙂 Innolla nyt sitten odotellaan mitä löytöjä ja oivalluksia teet reissulla.
Minä olen kerran käynyt Oslossa ja isoin ihmetys mikä jäi mieleen oli Vigelandin puisto 😀
Juu ihan sama homma, odotan mielenkiinnolla mikä on lopputulema. Miltä tuntuu ja oliko kivaa!
Katselin kuvia tuosta Vigelandista joku päivä sitten ja luulen, että en kerkiä sinne tällä reissulla. Mikä on harmi, koska näyttää aivan huikealta!
Wow! Sehän on mahtava! Onnittelut! Oslo on maailmanluokan muotikaupunki, siellä missä Kööpenhamina ja Tukholma. Meille se vaan tuntuu niin pienellä ja tutulta. Odotan innolla raporttia paikan päältä minäkin 🤩.
Kiitos, tosi hauska lähteä ja odotan mielenkiinnolla minäkin millainen muotikaupunki se on.
Ihan mieletön tuuri siulla! 😍 Mie haluaisin kans lähteä muotiviikoille ammentamaan inspiraatiota – Helsingin muotiviikoilla olen käynyt ja oli kyl mahtava kokemus. Ulkomailla ja varsinkin näissä isommissa kaupungeissa kokemus on varmasti paljon laajempi ja näyttävämpi, Helsingissä vähän pienemmät ja usein esim. markkinointia ei näe missään.
Joskus sain kutsun naapurimaan muotiviikoille, mutta sinne lähteminen yksin naisena ei oikein napannut (ja toki siitä moni varoittelikin, et naisena ei ikinä matkustaisi yksin rajan toiselle puolelle) ja toisaalta oli haastavaa järjestää mitään, ihan jo pelkän kielimuurin takia. Jos joskus saan kutsun vastaavaan tai lähden jonnekin muotiviikoille, niin haluaisin sen olevan mahdollisimman sujuvaa ja sellaista, et aikaa on enemmän muodille, ei käytännön järjestelyille ja asioiden lutvimiselle. 🤗💕
Kerrankin kävi tuuri. Oli tosi kiva lähteä uutta kokemaan ja näkemään. Vaikkakin vähän takaoven kautta, mutta en anna sen häiritä sitä seikkaa, että sinne kutsuttiin ja hauskaa pidin muiden rinnalla.
Sujuvuus ja itse pääasiasta nauttiminen on minunkin tärkeyslistalla korkealla.