Olen huomannut, että asuinspiraatiota kaipaa aina välillä, kun pyörittelee jotain ostamaansa vaatekappaletta henkarissa. Tämän musta-valkoisen raidallisen neuleen ostin jo kesän alussa, mutta lämmin kesä yllätti eikä käyttöä oikein tullut. Eräs kaunis päivä sen tuolta kaapistani taas bongasin ja ajattelin sen nyt viimein napata käyttööni.
Raidallinen neuletakki on aika perusvaate, joka on onneksi helppo yhdistää moneen asukokonaisuuteen. Kuvasin muutaman asun noin niin kuin asuideoita ajatellen ja vastaisuudenkin varalle, kun taas seuraavan kerran mietin mitä tämän neuletakin kanssa pukisin päälleni.

HARTIOILLA
Aloitetaan nyt sillä, että ei pueta neuletakkia ollenkaan ylle. Neuletakki ja muutkin neuleet viimeistelevät asun hienosti ihan vain hartioita lämmittäen. Toisinaan tämä tapa on kuin piste i:n päälle kauniissa asussa. Ei se paita toki pelkkä koriste ole. Jos yllä on ohkaisempi paita, niin lämmittäähän se neule selkäpuolta ja tarvittaessa sen saa helposti lisättyä ylle. Ilman, että se on ryppyyntynyt laukun pohjalla.

Perinteinen kauluspaita sopii muuten aina neuleen alle. Sitten vain päätetään vetäisisikö kaulukset näkyviin vai jäisivätkö ne neuleen alle piiloon, mutta ehdottomasti kannattaa nykäistä kauluspaidan hihansuita ja helmaa näkyviin neuletakin alta. Kaunis kerroksellinen kokonaisuus lopputuloksena.
TAKKI AUKI
Neuletakin hyvä puolihan on se, että sitä voi pitää joko kokonaan napitettuna tai kulkea ns. ”takki auki”. Tässä versiossa neuletakki jätetään napittamatta, ja se on vähän rennompi tapa pitää sitä. Alla tavallinen valkoinen t-paita ja jalassa leveät vaaleat housut.

Kesäisen vaaleat housut sopivat oikein hyvin vielä syksylläkin ylle ja erilaisiin asuihin. Ne luodaan syksyisemmän oloisiksi juuri tummemman neuletakin kanssa. Raikas asukokonaisuus menee läpi vuoden, mutta ajankohtaan jotenkin sopii se, että joukossa on tummia sävyjä. Tällaisen neuletakin kanssa menee hienosti vaalea kesämekkokin näin syksyn mittaan.

MUSTAA, MUSTAA
Perusunivormu monelle on kokomusta asu. Jos kuitenkin käy niin, että joku päivä olisi kiva pukea jotain muutakin mustan lisäksi, niin miksi ei heittäisi vaikkapa tällaista musta-valkoista neuletakkia koko komeuden päälle? On se asu aika tumma vielä näinkin, mutta samalla siinä on vähän jotain ekstraa.
Ihan ylös asti napitettavissa neuletakeissa on tämä hieno puoli, että niitä voi käyttää laittamalla vain ylänapin kiinni. Näyttää jänskältä ja useimmissa asuissa toimii erinomaisesti.

HAMEEN KERA
Taittelin omasta neuletakistani lyhyemmän, jolloin se sopii hyvin korkeavyötäröisen hameen kera. Tietenkin jos hommaa kerralla lyhyen neuletakin, niin ei tarvitse nähdä vaivaa taittelun kanssa. Omaan silmään juuri tämän hameen kanssa neuletakkia ei koko pituudessaan voi käyttää. Silloin muodostuu liian tasapaksun näköinen kokonaisuus.
Valitsin samanvärisen hameen, kuin toinen neuleen raidoista. Tällainen yhteneväisyys on minun mieleeni. Vaihtoehtoisesti voisin käyttää valkoisen hameen kanssa. Jos sinä olet värien ystävä, niin yhtä lailla punainen hame sopisi tähän kuin nenä päähän. Rohkea yhdistely on joskus asun juju, siinä missä minä leikin vaatekappaleiden samantyylisillä väreillä.

Erilaisten materiaalien yhdistely toimii vaatteissa, kuten vaikkapa nahkahameen ja villapaidan yhdistelmä. Tai kuten nyt, nahkahame neuletakin kanssa. Vähän erilaista pintaa yhdessä ja se tekee asusta heti mielenkiintoisemman näköisen.

Jos raidallinen neuletakki ei kuitenkaan tunnu omalta jutulta, niin yksivärinen neuletakki on klassikko ja vielä helpompi stailattava erilaisiin asuihin. Niitä saattaa olla helpompi löytääkin. Ainakin muistelen näin, kas kun ostin tämän neuletakin kesää vasten vain sen takia, kun aiemmin kun yritin löytää talviaikaan ei ollut raitapaitoja missään. Nyt kesän kaapissa jemmattuna tämä olikin kiva ottaa käyttöön.
Raidallisia neuleita löytyy nyt myös LTK -sovelluksessa sijaitsevassa kaupassani, mm. H&M liikkeen valikoimista. Jos kiinnostaa vilkaista miltä siellä näyttää, niin kauppani löytyy täältä! Päivittelen sitä tasaiseen tahtiin klassisten, simppeleiden asukokonaisuuksien merkeissä.
Minkä kanssa pukisit raidallisen neuletakin? Mikä olisi sinun väri?

8 thoughts on “4 x raidallinen neule asukuvissa”
Tuollainen napitettava neule olisi syksyn hankintalistallani edellisen annettua periksi. Viimeksi tänään pyörittelin kirpputorilla yhtä kivanoloista yksilöä, mutta se oli liian pieni, höh!
On todella monikäyttöinen kuten todistit näissä ihanissa asuissa 🙂 olen tähän mennessä luottanut pelkistettyyn mustaan, mutta voisihan sitä vaihtelun vuoksi kokeilla muutakin väriä. Jos löytyisi vaikkapa viininpunainen!
Vaihtelu virkistää, olen samaa mieltä ☺️ Minulle kelpaisi viininpunainen myös enemmän kuin hyvin!
Ihanan tyylikäs asukokonaisuus tuo ensimmäinen ja kaulukset ehdottomasti ylös ja esiin. Minun syksyn hankintalistallani olisi juuri tuollainen valkoinen laadukas kauluspaita. Mistähän sellaisen löytäisin?
Kiitos kaunis ja kaulukset laitan minäkin esille.
Omat valkoiset ovat tulleet vastaan mm. Lindexillä, &otherstories- kaupoissa. Niin viskoosiset kuin puuvillaiset. Mielestäni mukavan iso valikoima valkoisia kauluspaitoja löytyy ivalo.comista, joka ottaa vain vastuullisia merkkejä listoilleen. Olen kuullut myös paljon hyvää näiden merkkien paidoista: Voglia, Ril’s, Cos, Samsøe & Samsøe, Mos mosh.. Toivottavasti juuri sopiva paita löytyy!
Raidalliset puserot ovat minun makuuni ( kuten myös ruudulliset )
Joo, pidän myös molemmista. Huomaan vain jostain syystä enemmän valitsevani raitoja, vaikka ruutu on yhtä lailla kaunis kuvio.
Upeita asukokonaisuuksia!
Raidallinen takki on tosiaan perusvaate ja se taipuu moneen asuun. Siinä se haaste saattaakin piileskellä. Asu voi helposti näyttää tylsältä jos siinä puutuu jokin viimeinen piste i:n päällä.
Mulla on samantapainen pusero ollemassa, siniraitainen tosin. Sen voi stailata myös vaikkapa näyttävillä korvakoruilla tai rintaneulalla.
Kiitos paljon! Perusvaatteilla pääsee helpolla arjessa. Kauniit korut tuovat mukavasti vähän ekstraa asuihin. Hyvä vinkki!