Valohavuköynnös tunnelmaa tuomassa

Muistelen viime viikon hetkellistä lumikaaosta ja sen jälkeistä seesteistä pikkupakkasta ja kaunista lumikerrosta maassa. Vaikka niitä lumitöitä ei ole ikinä ikävä, niin alkoihan ne tutut joululaulut soida taas päässä lumen myötä ja joulufiilis nosti hetkellisesti päätään.

Nosti päätään jopa sen verran, että kävin ostamassa havuvaloköynnöksen. Rustaan suuntasin, kun se oli googlen eka hakutulos. Hyvin olivat siis mainostaneet, mutta havuköynnös oli kyllä juuri sitä mitä halajin. Tarpeeksi pitkä (5m) ja havut näyttivät kivoilta. Eivät liian muovisilta. Näitä olisi itse asiassa voinut ottaa vaikka toisenkin.

Kamala painiminen oli saada köynnös kieritettyä auki pahvilaatikosta poistamisen jälkeen. Se oli siis yksi iso tiukka pallo ja en tajunnut lainkaan kuinka se toimii. Turhaan etsin köynnöksen päätä, kun sitä ei tavallaan ollut. Köynnöksen pää oli siis iso silmukka, joka oli kietaistu koko hässäkän ympärille. Taisin 10-15 minuuttia istua eteisen lattialla tätä arvoitusta ratkaisemassa kunnes uskalsin ottaa vähän voimaa ja alkaa vetää päällimmäisiä havuja reippaalla otteella sivummaksi. Joku käyttöohje näihinkin pitäisi olla.

Ensin suunnittelin havuköynnöstä sisään. Rappujen kaiteeseen, sillä lailla Amerikan tyyliin. Muutamia joulukoristeita mukaan. Mieheni kauhistuneen ilmeen nähdessäni tätä suunnitellessani päädyin sitten laittamaan köynnöksen kuitenkin ulkorappusten kaiteeseen. Ehkäpä ensi vuonna on otollisempi aika kieritellä köynnös sisään. Katsotaan.

Ulkorappujen kupeeseen havuköynnös kyllä sopii oikein hyvin. Pienimuotoisen äheltämisen jälkeen ja muutama nippuside ja kylmästä punaiset kädet myöhemmin joululaulut soivat jälleen päässä. Köynnös oli kivannäköinen ja lumihiutaleitakin alkoi sopivasta tunnelmaan liittyen sadella.

Vanhat kynttilälyhdyt vain varastosta esiin ja kyllähän meille kelpaa nyt saapua. Toki joku pieni havuistutus portaiden yläpäähän olisi tehnyt poikaa, mutta tämän oman viitseliäisyyteni tuntien tämä työ oli jo ihan riittävä. Parempi näin kuin tyhjää koliseva portaikko.

Ryhdistäydyin valoasiassa jo aiemmin tässä kuussa, kun kieputtelin yläterassin kaiteelle valopilkkuja tuomaan tavallisen valosarjan. Jotenkin se pistorasialle menevä ohut sähköpiuha tuppaa joka kevät katkeamaan lumitöiden yhteydessä, vaikka sitä muka kuinka varotaan. Uusi valosarja oli taas ostettava, jotta terassin reuna toisi mukavasti valoa pimeyteen.

Lapseni antoivat terassin valoista tuomionsa. Tylsät. Värikkäät valot olisi kuulemma pitänyt olla. Siihen en kyllä taivu, vaikka mikä olisi. Luulen kai kaipaavani niin paljon rauhaa tuovia elementtejä ympärilleni, että tällaisilla valoilla on nyt itse kunkin pärjättävä. Lupasin kyllä, että omaa huonetta saa lapsukaiset koristella sitten haluamillaan tavoilla ja valoilla.

Onko teidän pihaa tai taloa valaistu enempi näin joulua kohden? Onko överit parempi kuin vajarit kausi(joulu)valoissa, vai millä linjalla teillä mennään?

8 thoughts on “Valohavuköynnös tunnelmaa tuomassa

  1. Kivoja valonauhoja! Tykkään myös hillitymmistä, ei kiitos sateenkaaren skaalalla vilkkuville 😆 eikö niistä tosiaan saa päänsärkyä, varsinkin kun ne laitetaan jo marraskuun alussa..

    1. Kiitos! Simppelit koristeet kuuluvat meidän kotiin, vaikka tulee sellaisia prameammin koristeltuja taloja ja pihoja katsottua ihan toiseenkin kertaan 🌟 Sen verta hauskoilta näyttävät.

  2. Kaunista! Valoketjut tuo ihanaa tunnelmaa ja ovat käytännöllisiäkin ainakin täällä meillä, kun piha on tosi pimeä. Mä luulin, etten ikinä halua värillisiä valoja, mutta toisin kävi! Suurin osa on edelleenkin lämpimän vaaleita ja tykkään niistä eniten. Liikaa väriä ei saa olla, mutta överit ehdottomasti parempi kuin vajarit😃

    1. Kiitoksia! Valoköynnökset ovat kyllä kauniita ja tuovat sitä kaivattua valoa tähän aikaan.

      Valoisa jouluinen piha on ilo silmälle, ja saahan siellä sitä väriäkin olla!

  3. Meillä mies toivoo värikkäitä valoja, myös joulukuuseen. Itselleni ovat kyllä kauhistus, mutta eiköhän sellaiset ilmesty jos kuusi meille joskus jouluksi tulee 😀

    1. Luulen, että tämä valoasia jakaa porukan aika hyvin kahtia. Välillä sitä kyllä pääsee tekemään kompromisseja, kun makuasiat törmäävät. Onhan joulu ilon että punaisen ja vihreän värin juhlaa, joten värivalot tavallaan noudattavat sitä kaavaa.❤️💚

  4. Me ollaan sillä tavalla onnekkaita että kaupunki hoiti tunnelmavalaistuksen meidän puolesta 😁. Se on yksi pääkadulla asumisen plussoja (kävelykatu se onneksi on, ei turhaa liikennettä). Piha on sen sijaan tylsä.
    Valoa talven pimeyteen tarvitaan ehdottomasti. Meillä ei edes tullut vielä luntakaan.
    Värilliset koristevalot ovat kyllä turha diskoa. En minäkään suostuisi.

    1. Oi kätevää! Pääkatujen valot ovatkin yleensä näyttäviä ja kauniita kaupungissa kuin kaupungissa. Ei siihen varmaan enää mitään tarvitsekaan lisätä.

      Täällä meidän lomakohteessa suositaan värikkäitä jouluisia ”discovaloja”. Lapseni on tyytyväinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *