Terminaalista hotelliksi – elämyksiä suomalaisen suunnittelun helmessä

Harvemmin on tullut kirjoitettua yhdestä rakennuksesta, mutta nytpä kirjoitan, koska majoituin jokin aika sitten Eero Saarisen suunnittelemassa terminaalissa New Yorkissa. Onhan sitä joskus tullut pötkötettyä terminaalien lattioilla ja kovilla penkeillä, mutta nyt kyseessä on hotelliksi remontoitu, pitkään tyhjänpanttina lojunut terminaali JFK-lentoasemalla.

Saarisen v.1962 suunnittelema upea terminaali TWA-lentoyhtiölle on täynnä kaarevia muotoja ja tiettävästi rakennuksessa ei ole yhtään suoraa kulmaa. Rakennus näyttää ulkoapäin lentoon lähdössä olevalta linnulta. Ulkoapäin en illalla saanut komeasta rakennuksesta kuvaa, mutta rakennus on taideteos niin ulkoa kuin sisältä. Arkkitehtonisesti sitä pidetään yhtenä maailman tunnetuimpana lentokenttärakennuksena.

Terminaalin muunto hotelliksi ei ollut helpoimmasta päästä, koska historiallisesti arvokas rakennus piti saada arvoiseensa kuntoon. Projektissa pidettiin kuulemma tiukasti kiinni Eero Saarisen suunnittelemista yksityiskohdista, esimerkiksi aulan matto on samaa Saarisen suunnittelemaa chilipippurin punaista kuin 1960-luvulla.

Nostan hattua entisöinnille ja vanhan kunnostamiselle. Donald Trumpkin havitteli tätä projektia vuonna 2014, mutta hävisi sen. Uusi urakoitsija halusi kunnioittaa Saarisen näkemyksiä ja 300 miljoonaa dollaria myöhemmin vuonna 2019 täydellinen 60-luvun retrohotelli oli valmis.

TWA-hotellin nimellä kulkeva entinen terminaali oli kohtalaisen kätevästi saavutettavissa, kun saavuimme 8-terminaaliin Helsingin koneella. Junalla vaihdoimme terminaalia ja kävelimme lyhyen matkan ulkokautta hotelliin. Matkalla törmäsimme suomalaisiin, jotka olivat menossa samaan hotelliin ja seuraavana päivänä myös St. Maartenin saarelle. Ihmettelinkin miksi passintarkastaja kyseli kuuluimmeko edelliseen seurueeseen ja vastasin kieltävästi. Onpa sitten kummallista, hän sanoi, kun kerta olemme menossa ihan samoihin paikkoihin.

Ensi vaikutelma hotellista tuloaulan perusteella oli, että tilaa oli valtavasti. Korkeutta ja leveyttä. Respan pöydät näyttivät pikkuruisilta valtavassa aulassa. Aulaan oli ajettu vanhoja autoja, jotka vetivät magneetin lailla junioriamme puoleensa. Joulukoristelut olivat kyllä kauniit joka puolella.

Oli ilta ja lapset aikaerosta väsyneitä, kuten toki me aikuisetkin. Heitimme kamat huoneeseemme, joka oli kiva ja siisti, mutta en voi sanoa, että tavan hotellihuoneesta mitenkään erosi. Hyvin nukutti silti. Kävimme ennen unia haukkaamassa iltapalan ja pysähdyimme ensimmäiseen ruokapaikkaan hotellissa. Se taisi olla virhe, koska ape ei ollut kummoista, mutta maksoi senkin edestä.

Ruoan jälkeen kiertelimme tovin retrohotellia, joka oli kalustettu Eero Saarisen kalusteilla ja hänen tyyliseksi. Vanhaa terminaalihenkeä oli säilytetty mm. vanhojen räpisevää ääntä pitävien lentotaulujen ja muun lentorekvisiitan myötä. Ulkona baarina toimi vanha lentokone. 60-luvun kampaamossakin piti piipahtaa. Yleisfiilis oli upea. Tilat ja kalustus näyttivät erikoiselta, taiteelliselta ja mielellään sitä olisi istahtanut pidemmäksikin aikaa johonkin baariin, jos ei olisi ollut niin väsynyt ja lapsukaiset mukana.

Hotellihuoneeseen käytiin vanhaa terminaalin käytävää pitkin ja olimmekin sopivasti Saarisen siivessä. Aamulla lähdimme terminaali vitoseen, jonne pääsi suoraan hotellista sisäkautta. Lentoyhtiö JetBlue käyttää 5 -terminaalia ja siellä oli vanha kunnon meininki. Jumalattomat jonot joka paikkaan eikä yksikään työntekijä tiennyt mistään mitään.

Oiva yöpaikka meillä sentään oli. Ei tarvinnut talvivaatteita New Yorkia varten ottaa mukaan, kun ei pidemmäksi aikaa ulos tai taksiin tarvinnut mennä. Hauska tuttavuus tämä TWA-hotelli ja palveli erinomaisesti tämän yhden yön, kun välilasku kesti 14h. Oli ihan hyvä heittää hetkeksi selälleen ennen kuin jatkoimme matkaa. Helppoa matkustamista, arkkitehtuuria ja uusia kokemuksia kaipaavalle käypä paikka. Suomi-lisää tässä toki Saarisen vuoksi on ja onhan sitä aina ylpeä suomalaisten menestyksestä.