Viikon parhaita juttuja

Helmikuu on puolivälissä ja tämä kuu onkin ihan leppoisissa merkeissä mennyt. Jos nyt ei tiukkaa, koko perheen läpi käynyttä flunssaa lasketa, mutta eii, ei nyt lasketa. Kai se enempi ihme olisi ollut, jos tässä ilman tauteja olisi selvitty.

Innokkaana uutisten lukijana ja selailijana viime aikojen uutisvirta on tuntunut jotenkin hämmentävän sekopäiseltä, joten omasta viikosta kerronkin vain parhaita paloja. Ei sillä, että huonot asiat pitäisi maton alle lakaista. Tämä juttuni nyt vain sattumoisin ei koske juuri niitä.

Koululaisen huone edistyy
Koululaisemme oma huone on edistynyt hitaasti, mutta varmasti tälläkin viikolla. Moni kaluste on jo löytynyt, tai olemme saaneet aikaiseksi etsiä sopivia. Työpöytä, työtuoli ja lamput ovat löytyneet. Vielä puuttuu vähän sitä sun tätä, mutta siellä hän tyytyväisenä nukkuu jo yönsä ja vetäytyy, kun kaipaa rauhaa. Jännästi tuo neljän vanha sisarus tuo ääntä ja jatkuvaa menoa talouteen, joten oma rauha jo kouluhommien takia, mutta noin muutenkin on varmasti enemmän kuin tarpeen.

Ulkoistettu illallinen
Hetken mielijohde eilen illalla, myönnetään, mutta kappas kun piristi. Herkullisia blinejä mädillä ja kylmäsavulohella. Maistui. Illallisella minä ja juniori kahden kesken. Olemme tässä lasten kanssa kolmistaan pyörineet kaksi viikonloppua, kun mies on töissä Helsingissä. Lauantaina olimme juniorin kanssa katsomassa musiikkiesitystä naapuri hotellissa. Jostain syystä kissaksi naamioitunut trubaduuri ei herättänyt innostusta koululaisessamme, joten hän pakeni kaverille kylään. Iloisten rallatteluiden, tanssimisen ja ilmapalloeläimien jälkeen hotellin leikkipaikka veti junioria magneetin lailla puoleensa. Leikkipaikan luona on ravintolasalin perimmäinen nurkkaus, joten siihenhän sitä sitten jäätiin. Lapsi sai leikkiä sielunsa kyllyydestä leikkipaikassa syömisen jälkeen. Hänelle tilasin takuuvarman hampurilaisen ja minä nautiskelin bliniannokseni tyytyväisenä.

Nättiä kukkia
Mites sen muuten muotoilisi. Nätit kukat ovat ilahduttaneet tällä viikolla. Itse kukkakaupasta hain ja kotiin kannoin. Ja ai että, sopivasti väriä ja söpöilyä juuri ystävänpäivän alla.

Kirjasto
Aina välillä on hyvä piipahtaa kirjastossa lainaamassa lasten kirjoja. Itselleni en nyt lainannut, kun taitaa kolme olla vielä kesken. Juniori pitää kirjaston pienestä leikkipaikasta ja näin yksi aamupäivä vierähtikin leppoisasti täällä. Savonlinnassa on hyvä kirjasto, jossa tulee käytyä myös tapahtumissa.

Reissusuunnitelmia
Hiihtoloma alkaa viikon päästä täälläpäin ja suunnitelmia pitäisi sen suhteen alkaa tehdä. Joten aloin torstaina tehdä. Näin jutun Heurekan uudesta näyttelystä Jääkauden jättiläiset, jossa on esillä robottieläimiä, kuten mammutti. Lapset tykkäsivät Heurekan visiitistä viimeksi ja hieman jäi perusnäyttelyiden juttuja katsomatta, joten kenties uusi reissu sinne. Tajusin myös (parempi myöhään kuin ei milloinkaan), että Flamingo kylpylähän on siinä lähistöllä. Pulikointia rakastava koululaisemme olisi niin onnessaan Flamingosta. Koska olemme eteläänpäin suuntaamassa sukuloimaan noin muutenkin hiihtolomalla, niin pieni visiitti Vantaalla mahtuisi suunnitelmiin. Eli Flamingo, yö hotellissa ja Heureka – täältä tullaan. Kun olin kaiken tämän saanut hoidettua, alkoi mies suunnitella pientä kevätreissua Kööpenhaminaan. Innokkaana yritti siinä lähestyä suunnitelmineen, mutta painoin läppärin kannen kiinni. Enempää reissusuunnittelua ei yhtenä päivänä vain kykene harrastamaan. Inhoan siis suunnittelua ja varauksia, tykkään lähinnä kohteessa oleskelusta. Että katsotaan sitä asiaa myöhemmin.

Hyvä sarjalöytö
Menin tilaamaan Netflixin kahden vuoden tauon jälkeen. Ilahduin ensinnäkin siitä, kun koululaiseni jaksoi katsella kanssani hieman Paluu tulevaisuuteen -ykköstä sekä Addams Family -leffaa, nämä kun olivat omia nuoruuden aikaisia juttuja. Mutta iltaisin olen sitten katsellut Narcos-sarjaa, joka on jo vanha sarja. Aloin mielenkiinnosta katsella, koska tietoni Pablo Escobarin elämästä on aika vähäinen. Kaikki tietävät Escobarin tienanneen älyttömän omaisuuden, miljardeja, huumekaupalla ja tilanneen mm. virtahepoja Kolumbian farmilleen, jonka takia Kolumbiassa tänä päivänäkin asuu ilmeisen hyvinvoiva virtahepokanta, mutta oikeastaan paljon sen enempää en Pablo Escobarista tiedä. Sarja on kieltämättä raaka, huumesota ja väkivalta kulkevat käsi kädessä, sekä aika ajoin hippuisen hidastempoinen, mutta hyvät näyttelijät saavat senkin ajan pysymään tv:n ääressä. Ajan kuvaus on minusta mielenkiintoista ja välillä katson suu auki millä röyhkeydellä Escobar ajoi omia etujaan. Röyhkeys – sitä on aina riittänyt maailmassa.

Pasianssi
Kännykkä, älylaitteet, tv, pelikonsolit, padit ja pödit. Olen yrittänyt pitää mukulat välillä muissakin puuhissa, kuin edellämainituissa. Juniorimme katsoo televisiota ja on saanut kokeilla Nintendo Switchiä, ja koululaisella on vissiin kaikki mahdollinen käytössä, mutta aikarajoilla, jotka pitävät. Joten hetket kun tehdään jotain erilaista aivoja stimuloivaa hommaa, kuten koululainen ristikoita ja juniori pasianssia, niin olen aina hetken tosi iloinen. Sisäisesti, ei sitä liikaa saa näyttää, kun vielä lopettavat ”äidin hössöttäessä asiasta”. Joten, pe-iltana oli taas ilon hetki, kun juniori pelasi pasianssia ja koululainenkin liittyi seuraamme lopetettuaan piirtelyn.

Ekstrabonuksena tässä taloutemme viimeisin nimetty pehmolelu. Hän on Jorma. Juniori on ylpeä antamastaan nimestä ja kyllähän tämä nyt ihan Jormalta näyttääkin.

Iloa alkavaan viikkoonne!

6 thoughts on “Viikon parhaita juttuja

  1. On ihana lueskella blogeista näitä arjen kuulumisia ja iloja, kun uutissivustot ovat tosiaan viimeaikoina olleet tavallista surullisempia. Kivoja hiihtolomasuunnitelmia teillä! Toivottavasti sattuu kivoja kelejä minne menettekin. Mukavia reissuhetkiä! 🙂

    Ja voi Jormaa, hän muistuttaa kovasti täällä meillä asustavaa pientä otusta – jolla ei ole muuten nimeä ollenkaan, voi hitsi! Toistaiseksi nimettömältä valko-mustalta kissalta terveisiä Jormalle!

    1. Kiitos paljon! Kelit ovatkin olleet erikoisia, että saas nähdä sataako vai paistaako se hiihtoloman pätkällämme.

      Terveiset välitetty Jormalle!

  2. Ihana viikko teillä! On kiva, kun arki sujuu ja flunssat väistyy.
    Itse tykkään reissujen suunnittelustakin 😁. Melkein yhtä paljon kun itse reissuista. Meillä on tosin aika tarkkaa työnjako näissä hommissa: mies tekee kaikki varaukset ja reititykset kun kerran tiedämme, mitä halutaan kohteessa tehdä. Minä taas pakkaan kaikki kamppeet. Niin, ja sitten purkaan ja pesen (viikkotolkulla) nuo kaikki reissujen jälkeen 🤣.

    1. Kiitos, tervettä arkea onkin ihana vietellä!
      Matkojen suunnittelussa on oma hommansa ja työnjako sen suhteen on hyvä olla. Pakkaaminen on oma ruljanssinsa ja olen tässä asiassa antanut miehen hoitaa omat vaatteensa. Onhan ne shortsit että sandaalit joskus etelänkohteeseen mennessä sitten unohtuneet, mutta jos jotain hyvää, niin seuraavalla kerralla muistaa jo kotoa ottaa ne sandaalit vaikkapa sinne Aasiaan 😄

  3. Ihania kukkia! Katselin just vanhoja kukkakuvia ja mäkin kaipaan jaloleinikkejä maljakkoon. Kukat tuo niin paljon piristystä kotiin varsinkin tähän aikaan vuodesta. Meilläkin on Netflix ollu tauolla pari vuotta, ehkä vois taas katsastaa tarjonnan🤔

    1. Kukat ilahduttaa talven keskellä tosi paljon. Olin ajatellut tulppaaneja ostaa, mutta enhän minä tämän kimpun ohi päässyt ottamatta sitä mukaani.

      Vähän vaihdellen meilläkin ollut suoratoistopalvelut, katsellaan nyt kauanko Netflixiä jaksaa katsella. Viimeksi se oli kolmisen kuukautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *