Inhokkihommien välttelyä. Toisinaan, kun joku käsillä oleva asia ei huvita, huomaan yllättäen puunaavani keittiön tasoja tai viikkaavani pyykkiä tms. Toki ne ovat asioita, jotka jossain vaiheessa pitää tehdä, mutta ei ehkä juuri sillä hetkellä. Vaihtoehtona kun olisi tarttua siihen tehtävään, jota välttelee. Yleensä, kun minun pitäisi pakata matkalaukkuja, huomaan tekeväni ihan kaikkea muuta. Omaa mieltään voi muuten harhauttaa mitä ihmeellisimmin keinoin.
Hieman kaartelevan pohjustuksen kautta päästäänkin asiaan. Inhokkipuuhaani on nimittäin pakkaaminen ja sen suunnittelu. Ja tänään, torstaina, tuli sitten eteen sellainen päivä, että mieleni harhautti minut suunnittelemaan vasta viikon päästä alkavaa kaupunkilomaa. Ja sitä mitä ihmettä sinne pakkaan mukaan. En heti tajunnut, että minun pitäisi tehdä ihan jotain muuta, tähdellisempää tehtävää kuin miettiä tulevaa, mutta en voi nyt olla tarttumatta tähän mieleni harhautukseen, koska ensi viikolla teen taas kaikkeni, ettei tarvitse miettiä mitä sinne laukkuun pakkaan.

Lähdemme mieheni kanssa Kööpenhaminaan, jossa en ole ennen käynytkään ja jotainhan sinne pitäisi ottaa mukaan. Miksi joku pakkaaminen onkin olevinaan niin visainen tehtävä!? Ehkä koska, kun päätyy ottamaan ne pikkasen epämukavat, mutta tyylikkäät kengät mukaan ja saakin jo ekana päivänä rakot, niin ketä on syyttäminen. Puhumattakaan liian kuumasta takista tai unohtuneesta meikinpuhdistusaineesta.
Puhun tietenkin omalla suullani, koska osalle on kristallinkirkasta mitkä lenkkarit ja reput matkaan pakkaa. Ja minä joka ikinen kerta pähkäilen samoja asioita. To-su kestävä reissu tarvitsee muutamat nähtävyyksiä ja kaupunkia kiertelevän turistin asut, sekä illaksi ravintolaan jotain kivaa, jos ymmärrätte. En lähde niissä päivälenkkareissa sinne, koska osa itselle onnistunutta reissua on hyvä ruoka ja pieni laittautuminen. Vaikka sanonpahan samaan syssyyn vielä, että sen pitkän koko päivän kaupungilla tallustelun jälkeen ei millään jaksaisi enää lähteä syömään.

Pakkaamisessa fiksuinta lienee laittaa sängyn päälle näkyviin mitä matkalaukkuunsa on ottamassa mukaan. Tämä visualisointi auttaa ainakin itseäni näkemään sopiihan eri osaset toisiinsa, onko järkevä määrä tavaraa ettei vain ylimääräistä sujahda joukkoon. ”Varmuuden vuoksi” mukaan otettavat tavarat saisivat olla aika minimissään, koska se on loputon suo se. Ja jotainhan voinee ostaa paikan päältä, jos ihan köpelösti käy.

Köpikseen on tällä hetkellä lupailtu sinne viikon päähän hieman alle 10 astetta ja aurinkoa. Sehän on nopeasti tyynellä kelillä jo oikeasti lämpöisen tuntuista. Että kaikki raskaammat varustukset jättänen kotiin, kuten pipon ja paksun takin. Sen sijaan päivälle voisi varata siistin, lämpöisen neuleen kevättakin kanssa ja lämpöisen kaulahuivin. Olisi kyllä kiva tietää onko Kööpenhamina tuulinen kaupunki. Inhoan tuulta ja palelen tuulella, joten jos näin on, niin takkivalintani lienee kuitenkin villakangastakki. Sittenpähän kävelen taas takki auki, jos tulee lämmin. Toisaalta lyhyt takkikin olisi kiva olla varmuudeksi mukana, ehkäpä yksi nahkatakkikin pääsee reissuun.

Simppelit yläosat ovat suosikkejani matkalla. Selailin vähän vanhoja matkakuvia ja huomasinkin, että olen matkaillut lyhythihaisella neuleella. Tämä pitääkin pitää mielessä, koska auringon paistaessa villakangastakkiini, niin alle ei ehkä kannata liikaa kerrostaa vaatetta.

Kengistä sen verran, että yleensä pohdin valitsenko lenkkarit/tennarit vai maiharit? Molemmat ovat mukavat jalassa ja matalat. Korkoa ei tule enää pitkiin kävelyihin valittua, kuten ehkä joskus ennen muinoin. Iltamenoihin otan mukaan toiset kengät, mutta juuri nyt en osaa voittajaa nimetä.
Matkaan tarvitaan mukavia housuja kaksi paria, toisilla voi matkustaa kohteeseen. Mutta ottaisiko hameen vai mekon lisäksi mukaan? Löysin vanhan kuvan itsestäni harmaassa mekossa, joka on kyllä jo myyty, mutta mekko ja sukkahousut asuna olisi helppo. Ei ole ongelmana puristavaa vyötäröä, jos alkaa turvottaa kesken kaiken. Kenties kaksi mekkoa, päivälle omansa ja illalle omansa.

Käsilaukut, ah käsilaukut. Päivälle ja illalle omansa. Iltalaukku on siitä hyvä, että pieni riittää eikä vie matkalaukussa pahemmin tilaa. Päivälle tarvitsee jonkun johon voisi tarvittaessa ainakin vesipullon sujauttaa. Ihan pikkuisella ei pärjää enkä reppuakaan osaa käyttää.
Vaikka vaatteita otankin yleensä reilummin mukaan, niin meikkejä ei lähde paljoa mukaan. Ne muutamat perustuotteet. Hiustuotteet ovat hankalammat, kun kuljetan aina omia pesuaineita mukana, ja sitten ne muotoilutuotteetkin – vaahto, lämpösuoja ja lakka. Myös kasvoputsarit ja voiteet ovat oma lukunsa. Että minkä meikeissä säästän, niin muissa puteleissa menetän.
Taitaa olla sanomattakin selvää, että laukkuni menee ruumaan. Mieheni pärjää käsimatkatavaroilla. Ja ai että sitten harmittaa, jos laukku hukkuu matkalla.

Kööpenhaminaahan pidetään pohjolan muotikaupunkina. Omat matka-asuni ovat yleensä tavallisemmasta päästä, joten kaupunkilaisten muodikkuulle tulen häviämään. Ajattelinkin lähinnä inspiraatiota etsiä ja katsella pitääkö se Pohjolan muodin mekan maine paikkaansa? Muotiviikkojen katumuotiraportit saattavat olla eri juttu kuin se mitä maaliskuun loppupuolella arkipäivänä töihin kulkevat kaupunkilaiset pitävät yllään. Saas nähdä!
Jassoo, lopputulema taisi ollakin, että en oikeastaan saanut mitään päätettyä mitä matkaan pakkaan. Että kaikille teille, jotka otatte rutiininomaisesti kaapista ne fiksuimmat valinnat ilman pähkäilyä, niin nostan hattua ja sanon nauttikaa. Liikaa kun miettii, niin ei voi kun lähettää se matkalaukku ruuman puolelle ja toivoa, että saa tilaa laukkuun jollain ihmeellä, jos päätyykin jotain kohteesta ostamaan. Ai niin, pitääkö se nyt paljastaa mikä käsillä oleva tehtävä sai miettimään jo ensi viikon menoja. Minun pitäisi nyt kohtapuoliin, eli nyt pakata lyhyelle Helsingin reissulle täksi viikonlopuksi jotain eikä millään irtoa ideaa. Äh, pakkaaminen.

8 thoughts on “Mitä pakata kaupunkilomalle mukaan?”
Pakkaaminen oli minullekin joskus ongelma. Mutta parikymmentä vuotta takaperin olen kuullut yhdeltä matkustamisen konkarilta viisaita sanoja pakkaamisesta. Hän nimittäin laati alussa ihan oikeita listoja pakkaamisesta ja sitten teki niihin korjauksia matkalta palattua. Näin hänelle kehittyi oma tapa pakata onnistuneesti. Otin opiksi ja kehitin itselleni oma systeemi. Ensi alkuun olen tosiaan kirjoittanut ylös mitä pakkaan ja kuinka paljon. Nyt mietin lista valmiiksi jo ulkomuistista. Minulla on myös erikokoisia pieniä purnukoita eri pituisille matkoille. Näin jopa pidennetyn viikonlopun selviän käsimatkatavaroilla.
Olen avannut omaa pakkaustapaa myös omassa blogissani jonkin verran https://viaperasperaadastra.com/2021/07/04/miten-pakkaan-matkoille/ Ehkäpä jollekin tästä olisi hyötyä.
Nostan hattua käsimatkatavaroiden kanssa matkustamiselle, koska se tosiaan jo vaatii hieman vaivannäköä ja suunnittelua. Niitä pikkupurnukoita tarvitsee aika monta, että selviää pitkän viikonlopun. Itse olen päässyt vain siihen asteelle, että säilytän kevyempiä tyhjentyneitä purnukoita, ettei lasisia tarvitse raahata mukana. Toisaalta kerran laitoin kasvojenpesuaineen vanhaan kasvovoidepurkkiin matkaa varten ja myöhemmin kotona käytin kaksi kertaa tyytyväisenä sitä pesuainetta kasvovoiteena (en muistanut mitä siinä on) 😂 Heräsi kysymys tarvitsenkohan oikeasti kasvovoidetta, kun hyvin meni sekin meikkivoiteen alla.
Olipa hyvä ja kattava koonti, kiitos! Minulla on sellainen paha tapa, että pakkaan aina liikaa mukaan ihan jokaiselle matkallemme. Pitäisi oppia tinkimään ja oikeasti ottamaan mukaan vain tarpeellinen, sommitella asukokonaisuudet sängylle tms., kuten mainitsit ja luottamaan siihen,e ttä jos mukana oleville vaatteille taaphtuu matkalla jotakin, uuden voi vaikka hankkia, jos matkalaukusta ei löydy vaihtoehtoa…
Kööpenhamina on kiva!
Aina on minullakin muutamia käyttämättömiä vaatteita laukun pohjalla, kun kotimatka alkaa. Ei niitä sitten tarvinnutkaan..
Odotan kyllä kovasti Kööpenhaminan vierailua! Ainahan sitä joku mielikuva paikasta on etukäteen. Jännä nähdä osuuko miten oikeaan.
Köpis on ihana kaupunki! ❤️ Myö käytiin aikoinaan kahdestaan siellä, parasta oli ehkäpä Rundetaarn, King’s Garden & Rosenborgin piha, sekä Nyhavn ja Carsbergin tehdasvierailu. 😊 Toki käytiin se pieni merenneito tsekkaamassa, mut lähellä oli paljon kiinnostavampiakin juttuja.
Pakkaaminen on kyllä oma show:nsa aina, voi hyvä ihme. Miulla on joko liikaa tavaraa mukana tai sit epäloogisesti esim. yksi paita, monet kengät ja kolme hametta. 😅 Meikkien ja ihonhoitotuotteiden kanssa on hankala, kun pitäisi kaikki laittaa pikkupurkkeihin, ettei nestemäärä ylity. Pitää seuraavalle reissulle miettiä ajoissa mitä sitä päälleen laittaa lomalla. 🙈
Kiva kuulla, että Köpis viehätti! Hauska päästä katsomaan millaista siellä on.
Mulla tuskaa tuottaa nykyään, kun yritän pakata järkevästi. Helpompaa olisi viskoa laukkuun sitä sun tätä varalle. Mutta hitsi kun jonkun pitää sitä painavaa laukkua sit roudata. Että suunnitelmallisuutta pakkaamiseen harjoittelen 😁
Pakkaaminen on kyllä aina melkoinen suoritus 😀 Itse koen olevani siinä nykyään jo ihan hyvä, harjoitus on tehny mestarin, me ennen pandemiaa nimittäin matkustettiin ihan kaikki lomat 🙂
Odotan innolla kuvia Köpiksestä! 🙂
Mutta varsinaiseen asiaan, olen niin ihastunut taas tuohon Balenciagan Cityyn joka sulla mukana menossa kulkee 🙂 Oletko ostanut laukun uutena vai käytettynä?
Mulla on laukun kanssa sellainen historia, että tilasin sen vuonna 2015 brändin omasta verkkokaupasta (maksoi tuolloin 1500€ nyt 2400€!!!!) en kuitenkaan pitänyt nahan kiiltävästä ilmeestä, joten palautin sen ja ostin tilalle Celinen Belt Bagin (josta tykkään hurjasti edelleen). Multahan löytyy laukusta pienempi koko beigenä, mutta siinä värissä nahan kiilto näyttää erilaiselta.
Joten onko sun mielestä nahka edelleen käytön jälkeen tosi kiiltävä ja mitä olet muuten laukusta tykännyt? 🙂
Mukavaa matkaa! <3
Kiitos, lentokentältä terkut! Jotain tuli pakattua mukaan, yritin järkevästi ottaa tavaraa mukaan ja sekös se kompastuskivi aina on.
Olen Cityn käytettynä aikanaan ostanut ja se oli silloin itselle sellainen the bag ”pakko saada tuollainen laukku”!
No, nykyään tulee tosi vähän enää käytettyä. Pidän edelleen laukusta, nahka on sellainen kiiltävä, tosin tuntuu kuivahkolta, en tiedä miten se silleen. Ja tämä vanha malli tuli tosi lyhyellä hihnalla, ei saa siis crossbodyksi, mikä on iso miinus.
Katselen kyllä edelleen näitä uutena, ja se pienempi versio on tosi nätti!