”Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”
Vähän meinasi aamulla hymy hyytyä, kun aurinkoisten päivien jälkeen olikin vastassa luminen maisema. Onhan se tietenkin normaalia täällä meidän leveyspiireillä vielä huhtikuussakin, mutta ei se tarkoita, että siitä tykätä tarvitsisi. Kun luonto yrittää latistaa keväisen fiiliksen, pitää olla ovelampi. Katsella värejä, kirkkaita ja kauniita sellaisia, kun niitä ei vielä koti-ikkunan toiselta puolelta ole havaittavissa.
Tässä olisi väriterapiaa itse kullekin värikkäiden asuinspiraatioiden muodossa. Kevään muodissa on aina välillä niiden harmaiden ja mustien vaatteiden sekaan eksynyt väriläikkiäkin. Tällä kertaa kokosin punaisia, sinisiä, vihreitä, keltaisia ja pinkkejä vaatekappaleita takatalvea taklaamaan.

Punainen. On muuten aika makea näin keväälläkin. Tästä muodostui oma suosikki-kollaasi, joten se saa kunnian olla ensimmäisenä. *1. Punaiset, tyylikkäät housut Lindexin valikoimista. Hyvännäköiset lahkeet, niitä katson aina ensimmäisenä. Piristää ihmeesti talven nuuduttamaa immeistä. *2 Rakkautta on ilmassa myös tätä kukikasta Lindexin paitaa kohtaan. Kyllä kiitos kukkakuosille. *3 H&M on osannut aina tehdä säväyttäviä kesäkenkiä. *4 Eikö vain – kyllä – miten upeat housut! Vastuullisen De IONESCUn mallistoa /Ivalo.com *5 Punainen mekko on ajaton valinta -keväälläkin.
SINISTÄ KEHIIN
Sininen on oma turvavärini ja minulle kelpaa vaaleansiniset että tummansiniset sävyt. Tiedän myös, että moni karsastaa sinistä. Ehkä vähän turhaan, koska jokaiselle on oma sinisen sävy olemassa. Se pitää vain löytää. Ja uuden värin käytön voi aina aloittaa asusteista tai kengistä!

*1 Perus t-paitoja tarvitsee aina. Tämä upeus löytyy Lindexin valikoimasta. *2 Farkkupaita – näyttää hyvältä jokaisella. Tässä hieman pidempimallinen yksilö /H&M. *3 Upcycle with Jing-merkki löytyy Ivalo.comin valikoimista. Kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja helsinkiläisiä koruja. *4 Isoon laukkuun mahtuu kaikki tarvittava. &Other Storiesin suosittu malli, josta on useampaakin väriä saatavilla. *5 Ihanat pitkät mekot kuuluvat kevääseen. Käyttö jatkuu normaalisti kesällä. *6 Sirot lenkkarit ovat muotia eikä suotta, nätit kuin mitkä /H&M. *7 Tyylikkäitä shortseja ei aina löydäkään. Ja kun löytyy, niin käy kiinni. Tässä TWOTHIRDS-merkin tyylinäyte.
VIHREÄ ON VARMA
Vihreän hillitymmät sävyt ovat hieno vaihtoehto mustille sävyille. Ei niin kova ja sopii monelle. Paremmin kuin musta. Kirkkaammat vihreät taas sopivat kevääseen ja kesään piristystä tuomaan.

*1 Pellavahame ihanalla pituudella ilahduttaa! De Ionescu -merkkinen hame vastuullisesta nettipuoti Ivalo.comin valikoimasta. Nappaa omasi ennen kuin menee. *2 &Other Storiesin silkkinen midimekko on kevyt ja laadukas moneen menoon. *3 Pieni yksityiskohta paidan hihoissa tekee jo paljon. Ei ole enää niin perus-teeppari. Löytyy Lindexiltä. *4 Puuvillainen liivi Arketista on monikäyttöinen väripilkku. *5 Hempeää minttua tässä H&M:n pikkulaukussa. *6 Rennot ja leveälahkeiset housut Lindexiltä. *7 Maksimekolla näyttävyyttä pukeutumiseen. Tällä mekollahana menee jokaisen kesän juhlan niin halutessaan. *8 Silkkipaitaa parempaa liekö onkaan. Tämä &Other Stories mallistosta.
KEPEÄ KELTAINEN
Tarvittaessa myös vahva ja voimakas. Keltainen väri nimittäin. Jokaiselle on siitäkin olemassa oma täydellinen väri. Tämä väri hieman tuntuu aina jakavan mielipiteitä, mutta itse ainakin ilahdun aina keltaista käyttävien ihmisten bongaamisesta.

*1 Nyt olisi sitruunaista mekkoa tarjolla. Sitruuna on jo aika klassikko aihe ja aina yhtä ihana. Lindex. *2 Perustoppeja ei voi olla liikaa. Kaunis keltainen & Other Stories merkiltä. *3 Keltaiset aurinkolasit olisivat muodissa tänä keväänä. *4 Suloiset korvikset Lindexiltä. *5 Balleriinat pienellä twistillä. *6 Lindexin pellavasekoite hame on kuin tehty tähän kevääseen. *7 Pellavasekoitteinen rento keltainen paita on seuraavien kuukausien must-have. Usko pois.
PINKKIÄ
Erilaiset pinkin sävyt ja hempeä vaaleanpunainen kuuluvat kevät-kesään. Räväkämpi pukee näyttävän pinkin, joka värinä on vain ja ainoastaan pääosassa. Hempeä vaaleanpunainen neuletakki ja satiinihame ovat hillityn elegantin tyylin peruspilareita. Jokaiselle jotakin tässäkin väriskaalassa.

* 1.Kotimainen Nakoa osaa kauniiden mekkojen kaavan. Värikin just eikä melkein. *2 Vaaleanpunaiset puuvillahousut. No mutta kokeillaan! / Monki * 3. Ei tarvitse seinäruusuna tämän värisen paidan kanssa kulkea. Tykkään. Tämä löytyy & Other Storiesin valikoimista. *4 H&M tekee yllättävän nättejä neulepaitoja, oletko jo huomannut? *5. Pätevä vaaleanpunainen midihame & Other Storiesilta ja *7 sydämelliset Skechersin lenkkarit yhdessä ovat leikkisä parivaljakko. Pukeutuminen ei ole niin vakava asia useimmiten. *6 Lisää Lindexin söpöjä korvakoruja!
Hetkeksi unohtuikin tuo talvinen keli tuolla ulkona. Jos jotain hyvää, niin lämpöasteita tiedossa ensi viikolla. Sitä odotellessa, ja kevätvaatteisiin pukeutumista ilman takkia! Sepä onkin ihana päivä se. Luuletteko, että tapahtuu vielä huhtikuun puolella?

8 thoughts on “Värikästä inspiraatiota pukeutumiseen”
Tyypillinen kevätkeli taas kun saa joka päivä veivata laittaisiko paksun vai ohuen takin tänään.
Pinkki on ehdottomasti yksi tämän kevään väreistäni! Toinen on laivastonsininen punaisen kera.
Jep, tätähän se on, kylmä tai hiki ovat vaihtoehdot.
Sininen ja punainen on yllättävän raikas kombo!
Oijoijoi, mikä kattaus! JOkaisesta väristä löytyi herkkuja ja suosikkeja. Vaaleansininen ei ole oma värini, tummansininen taas on, mutta keltaiset, vihreät ja miksei punainenkin menettelee ja sopii minulle. Tuli ihan hinku tsekkailla oma vaatekaappi ja pohtia, mitä sinne voisi mahdollisesti hankkia täksi kesäksi ”mausteeksi”.
Eikö aina välillä teekin mieli sujauttaa joku raikas väri mukaan päivän asuun! Hmm, onkohan lähestyvällä kesällä jotain tekemistä näiden fiilisten kanssa 😀
Ihania värejä! Eniten miellytti pinkit ja vihreät. <3 Keltaisetkin ovat ihania, mutta ehkä ei niitä ihan omia värejä kuitenkaan. Just löysin kirppikseltä puolisolle keltaisen Adidaksen hupparin, kun keltainen on hänen lempivärinsä ja sattui hyväkuntoinen huppari hyvään hintaan vastaan. 🙂 <3
Kunnon väripläjäyksistä saa inspiraatiota.
Hienoa, että mieluisan värinen huppari löytyi kirpparilta. Keltaisia ei aina vastaan tulekaan.
Tosiaan – väriterapiaa! Olen valmis poimimaan tästä kaikesta räväkimmät asut itselleni, kun olen niin kyllästynyt talven harmaan-mustaan-ruskeaan kauteen.
H&M:stä en jaksa enää ostaa mitään, kun se ei näytä kestävän käyttöä, mutta tuota Lindexin punakuvioista puseroa menen katsastamaan paikalliseen myymälään. Niin hauska kuin se on, meillä täällä Kaunassiskin on pari Lindexiä.
Sinistä omassakin vaatekaapissa on tosi paljon, mutta nyt pitää saada jotain muita värejä kehään. Keltainen kyllä sopii siihen tehtävään oikein mainiosti.
Kuulostaa hauskalta! Väriä talven jälkeen kyllä kaipaakin, ei voi kieltää. Lindexiltä tekee hyviä löytöjä, pidän kaupasta. Ja kiva, että se on levittynyt muuallekin. En tainnut muistaakaan sitä!