Näiden tuotteiden ostamista olen katunut

Ajattelin jakaa kanssanne epäonnistuneita ja välillä myös hölmöjä ostoksiani vuosien varrelta. Vähän niin kuin muistutuksena myös itselleni, että yritä nyt olla toistamatta virheitäsi. Joskus, jos yhtään keskittyisi, niin kyllähän sitä huomaisi hölmön ostoksen jo kassalla ja joskus sen huomaa vasta käytännössä. Että kas, eihän tämä näytä yhtään hyvältä, ei toimi niin kuin ajattelin tai enhän minä tätä tarvitse.

Jalkoihin sattuvat korkokengät
Eivät ne vielä siellä kaupassa kokeillessa sattuneet, mutta hyvin pian jalkaan laittamisen jälkeen iltamenoissa huomasin, että o-ou. Sattuu. On lestejä ja sitten on lestejä. Kauniit, korkeakorkoiset kengät eivät aina ole kivun väärti. Pitkin hampain olenkin siirtynyt matalakorkoisempiin ja ne muutamat korkeakorkoiset kengät, joita edelleen omistan ovat jollain tavalla juuri minun jalalleni sopivat.

Outlet-ostot
Hmm, kyllä, ostohuumassa on tullut ostettua vaatteita, jotka eivät istuneet täydellisesti ja jopa puristivat. Mutta kun ”halvalla” sai! Eihän niitä hutiostoja ole tullut käytettyä. Osan olen saanut myydyksi, mutta eihän siinä osta-kadu-myy -rumbassa ollut tai ole mitään järkeä.

Merkkimekko juhliin
Ostin muutamia vuosia sitten pienellä alennuksella näyttävän ja hippuisen erikoisen merkkimekon, eli jokusen satasen siihen laitoin. Mekko tuli postitse, eikä ollutkaan ihan sitä mitä ajattelin. Päätin kuitenkin olla palauttamatta, koska juhlat lähestyivät ja en ehkä halunnut myöntää virheostoa itsellenikään. Vein mekon ompelijalle, niin kuin monet mekkoni ja nyt se istuu selkäpuoleltakin. Juhlat kuitenkin peruttiin eikä mekolle tullut käyttöä silloin. Eikä ole muuten tullut sen jälkeenkään. Olen yrittänyt sitä myydäkin, mutta ei se käy kaupaksi.

Potentiaaliset juhlavaatteet
Ei ikinä pitäisi ostaa varmuuden vuoksi. Olen ostanut muutamia vaatteita, jotka sopivat juhliin. Tai pikkujouluihin. Olen ostanut näitä vaatteita olettaen, että joku päivä niitä käytän. Yleensä juuri näitä etukäteen ostettuja, ”jos tulee jokin tilaisuus” -vaatteita ei varmasti vedä päällensä. On kyllä kaduttanut tällainen ostaminen.

Lomamatkojen matkamuistot
Katukauppojen ja matkamuistomyymälöiden turistitavarat ovat joskus houkutelleet. Olen ostanut patsasta, seinäkoristetta, rantalaukkua ja värikkäitä vaatteita, jotka kaikki päätyvät kotona kaapin perälle. Eikä niitä sieltä pois oteta. Turhia ostoja, jotka siinä loman ollessa loppusuoralla tuntuvat erittäin tärkeiltä hankinnoilta. Joku muisto eksoottisesta maasta pitää saada ja sitten siellä on menty niitä etsimään. Jännästi muuten ostan aina liian pieniä vaatteita itselleni, kun torikojuissa ei pääse kokeilemaan. Sekin saattaa selittää myöhemmin käyttämättä jääneitä vaatteita.

Tennismaila
Kävin aikoinaan tennisleirillä ja se oli hauskaa. Monta päivää harjoiteltiin tennistä, joka on muuten vaikea laji ja ajattelin leirin lopulla, että ehkäpä se tästä ottaa tuulta alleen ja alan harjoitella. Ostin leiriohjaajalta tennismailan, eikä se tainnut ihan halpa olla. En ottanut selvää mitä tennismaila maksaa. Sitä mailaa ei ole koskaan käytetty.

Karmean hajuinen hajuvesi
Tämän olen onnistunut kahdesti tekemään. Vähän kiireellä tuoksutellut kaupassa hajuvettä ja sitten ostanut. Myöhemmin huomannut, että suorastaan inhoan ostamani hajuveden tuoksua. Molemmat tuntuivat nenässä saippuaiselta, tai siten kuvailisin sitä tunnetta nenässä, jonka ne aiheuttivat. Ne jäivät lopulta muutamien käyttökertojen tuotteiksi.

Jotain uutta silmäluomiin
Just joo, aina olen ruskeaa luomiväriä käyttänyt ja aina tulen vissiin käyttämään. Tuolla ne violetit, pinkit sun muut värit nyt makaavat.

Kauneustuote facebookin mainoksesta
Tämäkin on valitettavasti koettu. Oli oikea ihmetuote kyseessä. Taisi olla korona-aikaa eikä se ollut kallis. Paljon kehuja kommenteissa. Olihan ne mainokset vähän epämääräiset itse asiassa, mutta tilasin tuotteen, jonka nimeä en enää edes muista. Lopulta en uskaltanut käyttää sitä, koska tajusin mainoksen olleen vain huijausta. Roskiin meni se tuote.

Liian kapeat housut lapselle
Tilasin tänä keväänä uudet housut lapselle, joka ei ole jaloistaan rimpula. Tiedän sen ja silti ostin slimmit housut. Jostain syystä otin ne paketista, leikkasin hintalaput veks ja kirjoitin sisälappuun nimen. Sitten kun oli aika pukea ne päälle, niin eivät tainneet edes vyötäröön asti yltää. Niin kapeat. Myin ne sitten kunnon tappiolla eteenpäin. Ja vaikka ei puhuta huimista summista, kylläpä otti oma ajattelemattomuus jälleen kerran päähän.

Merkkitrenssi
Ensimmäisistä kunnon palkoista nuorempana ostettu palkinto itselle. Vaalea trenssi, jossa oli vähän erikoisempi design hihoissa ja helmassa. Tärkeimpänä oli se merkki siellä takin sisäpuolella. Kaksi kertaa vain käytin, kun tunsin oloni ihan Maryksi siitä lastenlaulusta Mary had a little lamb. Vuosia hillosin trenssiä kaapissa ja myin lopulta edullisesti eteenpäin Vestiairessa.

Oranssi lompakko
Olin lompakkoa vailla ja ostin tori.fista käyttämättömän Bossin lompakon. Väriä ei tekstissä mainittu, mutta valokuvissa näkyi kaunis punainen lompakko. Meinasin penkiltä tippua, kun avasin ostokseni. Se oli kirkkaan oranssi. Ja oranssi – se ei ole minun värini. Siitä ostoksesta lähtien olen tarkistanut myyjältä tuotteen värin, jos netissä jostain olen kiinnostunut eikä väriä ole mainittu erikseen.

Kynttilänjalat
Näitä on muuten monia ja olen kieltänyt itseltäni kynttilänjalkojen oston. Noin yksi kymmenestä ostosta onnistuu. En osaa selittää – kaupassa se tai ne kynttilänjalat näyttävät ihan viattomilta ja hienoilta. Kotona pyörittelen niitä sinne tänne ja totean ne rumiksi. Moni muukin koriste-esine on saattanut kokea saman kohtalon meillä. Kaupassa pidän tosi hyvänä ideana ja kotiin tuotuna se ei istu mihinkään. Tästä olen sentään jotain pikku hiljaa oppinut enkä enää kanna sisustustavaraa kotiin kuin harvakseltaan.

Täyteen hintaan ostetut
Lopuksi pitää mainita kaikki ne tuotteet, jotka olen täyteen hintaan ostanut vain huomatakseni, että seuraavana päivänä tai samalla viikolla kaupassa alkoikin iso ale, ja olisin saanut sen edullisemmin. Ihan periaatteesta olen aina harmistunut, vaikka ehkä joka kerta asialle en olisi mitään voinut. Olette varmaan huomanneet, että joissain kaupoissa on tätä nykyä melkein kerran kuussa joku ale. Enkä puhu huonekalukauppojen ikuisuusalennusmyynneistä, vaan ihan tutuista vaatekaupoista. Jos vähän seurailisi tarkemmin, niin voisi odottaa kärsivällisemmin kanta-asiakas sun muita alennusmyyntejä, jos jotain hinnakkaampaa haluaa ostaa.

Paljon on rahaa siis hassattu. Onneksi jotain voi aina myydä eteenpäin, vaikka pidän tällaista tavaran elinkaarta erityisen pöhkönä. Jos tähän ikään mennessä jotain olen oppinut, niin ei nälkäisenä ruokakauppaan eikä huvin vuoksi alennusmyynteihin. Valitettavasti en voi taata itselleni, että turhan tavaran osto loppuu tähän, mutta yritän ottaa ne aivot mukaan ostotilanteisiin vähän useammin mukaan.

Löytyykö sinulta muistoja hassuista ostoista?

12 thoughts on “Näiden tuotteiden ostamista olen katunut

  1. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, vielä imettäessäni löysin maailman hienoimman juhlamekon, merkkimekko, tehtaan outletissa tosi hyvässä alennuksessa. Oli kaunis, istui aivan mielettömän kauniisti ja vaikka järjellä taisin tajuta, että en sellaisiin juhliin kovin usein osallistu, joihin mekko sopisi, silti se oli saatava, koska se oli päällä aivan unelma.

    Se, mikä teki tästä ison mokan, oli tosiasia mitä en ostaessani osannut ajatella eli se, että imetyksen lopettamisen jälkeen mekko ei istunut enää ollenkaan, paino muuttui ja rinnanympärys ja muodot itsellä muuttui. Ja ostaessani sen, olin pienituloinen opiskelija, eli rahoille olisi ollut parempaa käyttöä. Myin sitten useamman vuoden jälkeen sen tosi halvalla kirpparilla eteenpäin eli tappiota tuli kunnolla enkä koskaan päässyt edes pitämään mekkoa missään.

    1. Voi että, ymmärrän niin hyvin sekä ostotilanteen (miten usein löydät unelmamekon ja ties vaikka ne juhlat tulisivatkin, kun mekko on kaapissa!) ja fiiliksen, kun se jää käyttämättä! Oli muuten aika hurjaa itsellekin huomata vauva-ajan jälkeen, että ei ihan joka kolttu vaatekaapissa saati vanhat rintsikat enää istuneetkaan päälle. Nuo kalliimmat virheostot ovat kyllä harmillisia.

  2. Voi, niin hyvä kun kirjoitit. Epäonnistuneista ostoksista harvemmin lesotellaan missään 😀
    Tunnistan myös ja löytäisin varmaan monta monituista epäonnistunutta ostosta. Viime vuosina olen myös itse aktivoitunut tilaamaan verkon kautta vaatteita. Ihan vaan siksi että en tykkää sovitella vaatteita kaupassa. Ja mielessä ei tietenkään käy että ei ne vaatteet siellä netissä sen sopivampia ole. Päin vastoin. Kotiin on tullut mitä kummallisempia luomuksia. Kaikkea ei saa edes eteenpäin, kun niitä ei kukaan halua.

    1. Kiitos kommentista, en oikein tiennyt pidetäänkö minua ihan hoopona, kun en osaa ostaa järkevästi. Mutta osa on toki vuosien takaakin, vaikka ei sitä ihan sata-skarppina tahdo aina kaupoilla pysyä.

      Nettiostamisessa on puolensa. Saa kotona kokeilla ja jos tuuri käy, niin saa just mitä haluaa. Mutta tunnistan nuo omituiset luomukset. Eivät muuten vaatteet aina näytä samalta kuin mallin yllä! Pisteet niille nettikaupoille, jotka ovat joka vaatteen mitat laittaneet esille. Mm. monissa kotimaisissa kaupoissa on vaatteen mitat, vähentää hutiostoja.

  3. Jep, onhan näitä epäonnistuneita hankintoja tullut vuosien varrella, ihanaa että säkin rohkenet myöntää! 🙂 Olikin jotenkin samaistuttava postaus 😀

    Korkkarit, uudet meikit ja turhat aletuotteet osaan minäkin onneksi jo välttää. Vaikka tuntuu kaavoihin kangistuneelta ostaa aina ne tutut ja turvalliset meikit, säästyy euroja kun ei edes yritä kokeilla mitään uutta tuotetta. Juhlavaatteita taas en omista erikseen, yhdistän samat mekot arkeen ja juhlaan. Se on muuten super ärsyttävää ninenomaan, jos hannkkii jotain uutta ja seuraavana päivänä se on alessa, argh! Tosin työskentelin niin pitkään vähittäismyynnin parissa, että tiesin miten aina on aleja tulossa.

    Mulla tennismailan kanssa samaan menee kahvakuula 😀 Niin vaan piti saada jumppavidoiden kera, mutten kertaakaan ole käyttänyt. Sen sijaan matkamuisto pitää aina tuoda, meillä virkaa toimittaa jääkaappimagneetit, kaappi on ihan täynnä niitä eri reissuilta.

    Olen muuten pohtinut vähän samaa aihetta ja multa löytyy oma älä osta lista, jos kiinnostaa 🙂

    Postaus syksyltä:

    https://nann-e.blogspot.com/2024/10/paivitetty-ala-osta-lista.html

    Aurinkoista viikonloppua! <3

    1. Kiitos kivasta viestistä. On jotenkin lohduttavaa kuulla, että joskus joku muukin on tehnyt höhlän ostoksen. Voihan tennismailat ja kahvakuulat. En ole edes myynyt sitä mailaa! Ehkä sitten eläkkeellä aloittaa uuden harrastuksen, vai mikä on itsellä tässä ajatuksena. Mene ja tiedä.

      Hieno homma tuo sinun ei turhia juhlavaatteita. Koska niitähän käyttää lopun viimeksi hyvin vähän. Nätisti stailattuna moni vaate menee juhlaan siinä missä arkeen. Tästä voisi jotain vinkkejä ottaa vastaan, jos haluaisit kirjoittaa asiasta blogissa enempi. Ja hei, hyvä tuo älä osta-lista!

      Ihanaa viikonloppua!

  4. Lesteissä on eroja. On monesta asiasta kiinni, sopiiko korot jalkaan vai ei. On varmaan sellaisiakin jalkoja, joihin korko ei sovi lainkaan, ja sitten sellaiset, joille korot sopivat paremmin kuin littanat. Itse en juuri pysty käyttämään täysin korottomia kenkiä. Myös kaikki tossuni ovat korotettua mallia, eli pohja on muotoiltu niin, että se nousee 2-3 senttiä kantapäälle päin. Littanoista saan selkäkipuja. Mutta toki, on mullakin ollut korkokenkiä, jotka osoittautuivat mahdottomaksi käyttää, joko lestin väärän muotoilun takia (yleensä sen osaan huomata jo kaupassa) tai sitten epäonnistuneiden materiaalien vuoksi.

    Mulla taas onnistui suurimmalla osalla tuo “juhlavaatteiden varmuuden vuoksi ostaminen”. Ehkäpä senkin takia, että ostohetkellä minulla oli tiedossa tarkkaan, mihin juhlaan vaate on tulossa. Meillä oli nimittäin vuosittain muutama tilaisuus, johon oli tietynlaisia pukukoodeja. Muistaakseni yksi mekko roikkuu edelleen käyttämättömänä, koska se vaatii ompelijan työtä. Mutta kai senkin saan vielä kuntoon. Useimmiten en osta mitään, missä jotain pitää korjata ennen käyttöä paitsi lyhentämistä en pääse välttämään useimmassa tapauksessa.

    Lomalta ostaan vain pyyhkeitä, erityisesti keittiöpyyhkeitä. Ne aina tulee käyttöön 🙂.

    Mulla tennismaila tulisi heti käyttöön, samaten oranssi Bossin lompakko. Oranssi on yksi mun lempiväreistäni, eritoten kun punainen. Mutta hajuvesien kanssa mullakin meni monta kerta hutiin. Erityisesti se, miten se kehittyy oman ihon päällä, voi tulla täytenä yllätyksenä.

    Se on jännä, miksi lapsille ylipäänsä tehdään näin kapeat housut. Ei meidänkään teini ole mikään hentorakenteinen, vaikka hyvin hoikkakin. Hän ei tykkää kapeista housuista lainkaan.

    Ai niin, tässä ihmettelen itsekseni, miksi Marimekon vaatteet ajatellaan vain juhliin? Mielestäni suurin osa niistä kestää myös päivänvaloa 😀

    1. Aikoinaan olisi pitänyt vaan vähän enemmän seistä ja kävellä niillä korkokengillä. Luulen, että olisi aika nopeasti huomannut, että tuntuu inhalta. Olen nopea ostaja, päätös syntyy nopeasti ja sitten kassalle. Liiasta hosumisesta on lompakko kärsinyt jokusen kerran.

      Keittiöpyyhe on hyvä ostos, niitä tarvitsee aina. Ja vaatteet tuntuvat tarvitsevan sovitusta, jopa ne lasten vaatteet. Joskus ärsyttää kokomitoituksen heittäminen. Toisessa vaatteessa koko 98 on hyvä lapselle ja seuraavassa merkissä pitää valita 110, että sopii. Ja nämä ovat samaan aikaan käytössä.

      Minustakin Marimekko sopii hyvin arkeen. Ehkäpä se on vähän lisääntynytkin katukuvassa, ainakin kesäisin näkee hulmuavia mekkoja.

  5. Nuo ”ostan varmuuden vuoksi että on sitten kun on tilaisuus” -ostokset osuivat todella lähelle omia katumusostoksia. Varsinkin sieltä alerekistä löydettynä tai lisättynä vielä ostoskoriin kun on jo valikoinut ne must-have -jutut. Ja kirpputoreilta tulee haalittua turhan paljon sisustusjuttuja tai jotain mitä aikoo tuunata – ja ei koskaan välttämättä saakaan aikaiseksi tuunata tai operaatio osoittautuukin niin hinnakkaaksi ja vaikeaksi että olisi ollut parempi vain ostaa se valmis tuote.

    1. Alekorit, outlet-osastot ja mitä näitä on. Kivahan niitä on silmäillä, teen sitä itsekin. Muistaisi vain, että ei se -60% ole oikea säästö, jos tuotteelle ei tulekaan käyttöä.

      Voihan tuunaus. Siihen tarvitsee vähän aikaa ja ehkä tarvikkeitakin. Tätä harrastan kohtuullisen vähän, koska jää niin helposti ne tuunaukset tekemättä.

  6. Just tää on niin tärkeä näkökulma: kuluttamisessa ei ole kyse vain tavaroista, vaan myös siitä, mitä ne oikeasti tuottaa meille. Aika moni ostaa jotain ’kun halvalla saa’, mutta lopulta huomaa, ettei se tuonutkaan sitä mielihyvää tai arjen helpotusta – tai käy vain kaapin perällä. Sun suora palaute näistä tuotteista on tosi arvokasta – ja erittäin ajankohtainen, kun mietitään vastuullista elämää ja ostovalintoja. 👍

    1. Kiitos paljon kommentistasi! Pisti miettimään juurikin sitä, että miten kauan se mielihyvä uudesta tavarasta kestää. Yllättävän vähän muuten, jos se ei ole todella käyttökelpoinen arjen apu. Tavaran paljous kaupoissa, jatkuva mainonta mm. somessa, luottokortit ja erilaiset maksupalvelut. Ostaminen ainakin on helppoa. Opettelen tässäkin asiassa sitä, että maltti on valttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *