Kesähuveja lasten ehdoilla

Tässä kesäisen työnteon ohella pyrin pitämään huolen, että lapset eivät liikaa kuormittuisi vanhempiensa hommista. Juniorilla on kotipäiviä hoitopäivien lomassa ja lomaileva koululaisemme aloitti kesäharrastuksen, näkee kavereita harva se päivä, hoitaa mummin koiraa ja valittaa tylsyyttä aina niiden välissä.

Kirjastossa käyntien, metsäretkien ja pihapelien lomassa pitää välillä lompakkoakin raottaa uusien elämysten löytämiseksi. Pienoiseksi yllätyksekseni molemmat lapset pyysivät päästä sirkukseen, kun Sirkus Finlandian mainokset alkoivat ilmaantua kadunvarsille. Itse siis pidin lapsena kovasti sirkuksesta ja hauskaa, että se kärpänen on tarttunut lapsiinikin.

Ostin liput sirkukseen ja tällä kertaa menimme kolmisin, kun mies oli reissuhommissa. Edellisen päivän kaatosateen jälkeen keskiviikkoilta oli keliltään mukava ja aurinkoinen sirkusvierailulle. Iso värikäs teltta ja popcornin tuoksu saivat fiiliksen kohoamaan jo ihan sirkuksen pihamaalla.

Ilta sirkuksessa meni rattoisasti ja juniorikin jaksoi seurata loppuun asti hienosti. Pellet naurattivat, hurjapäiset akrobaatit saivat leuan loksahtamaan ja värikäs drone-laser show taisi hivenen jopa jännittää nuorimmaistani. Tosin hänkin jammaili siinä musiikin tahdissa, jos minäkin. Minusta se laserjuttu oli ihan hyvä ohjelmanumero, vaikka ei ollutkaan sellainen perinteikäs. Sirkuksenkin on varmasti pysyttävä ajan hermolla kiinni ja luulenpa korona-ajan vaikuttaneen sirkusbisnekseenkin. Pari suvantovuotta tekivät varmasti loven talouteen ja liekö taiteiljoita vaihtoi muihin hommiin.

Sirkustaiteilija Michael Olivares hukkasi huuliharppunsa hetkeksi…

Mutta edelleen sirkuksessa näkee kuinka ihmiset laittavat itsensä likoon, illasta toiseen. Nykyajan erikoistehostemaailmassa elävänä ovat aitojen taiteilijoiden oikeat livenumerot mukavaa vaihtelua. Tosin, pakko sanoa, että sirkustirehtööriä jäin kaipaamaan. Hänen roolinsa oli poistettu.

HUVIPUISTOSSA

Olin mennyt kesäkuun puolivälissä heittämään ilmaan koululaisellemme ajatuksen, että parin tunnin ajomatkan päähän voitaisiin lähteä kesäretkelle joku kaunis päivä. Alkukesällä kun seikkailin juniorimme kanssa Imatralla, niin tasapuolisesti molemmille jotakin. Päivittäisten kyselytuntien jälkeen ”Milloin mennään, minne mennään” löysin kalenterista sopivan päivän itselleni ja päädyimme ostamaan Tykkimäen huvipuistoon liput. Sinne oli sellainen 2,5h ajomatka. Onneksi koululaisen ystävä pääsi mukaan, koska minusta ei nimittäin ole niihin laitteisiin enää.

Varasin paluumatkalle myös yöpaikan, koska kiire ei ollutkaan seuraavana päivänä töihin. Vihdoin se hupipäivä koitti ja heti aamusta lähdimme ajelemaan. Ilma ei ollutkaan ihan kuin morsian. Lämpöä oli lupailtu vielä edellispäivän ennusteessa, mutta matkalla oli 12 astetta ja hirveä ukkosmyrsky. Sellaisen myrskyn läpi en olekaan ennen ajanut. Salamat löivät edessä, sivuilla ja päällä yhtäaikaa. Joku kaatoi vettä saavilla tuulilasiin. Ei ollut kovin kivaa se, vaikka ovathan ne salamat aina komeita.

Tykkimäellä odotti viileä poutasää ja lapset kirmasivat laitteisiin. Menivät myös hurjiinkin vekottimiin, että huh vaan. Tykkimäki osoittautui kompaktiksi, mutta monipuoliseksi ja hauskaksi paikaksi. Kaksi ala-asteikäistä viihtyivät monta tuntia. Rauhoittava hetki tuli minieläintilalla, kun sai katsella, ruokkia ja silittää eri eläimiä. Se oli mukava juttu se.

Illaksi lapset siirtyivät vesipuiston puolelle ja minä makoilin sen aikaa aurinkotuolilla. Aurinko nimittäin löysi iltaa kohden paikalle! Vedet sekä tuuli olivat kuitenkin kylmiä, joten tuntikausia ei siellä enää oltukaan.

Päivän päätteeksi oli aika lähteä kohti yöpaikkaamme Lappeenrannassa. Kouvolasta en enää viikkoa ennen tuloa löytänyt sopivaa majapaikkaa, mutta varasin 50min ajomatkan päästä viihtyisän näköisestä maalaistalosta meille huoneen. Se oli iloinen yllätys se, mutta kirjoitan siitä seuraavan postauksen sekä noin muutenkin Lappeenrannan visiitistämme myös.

Onko sirkukset tai huvipuistot jo kierretty tältä kesältä?
Aurinkoista alkavaa viikkoa jokaiselle!

4 thoughts on “Kesähuveja lasten ehdoilla

  1. Tykkimäellä ei olla vieläkään käyty vaikka kohta kaksi vuotta asuttu täällä.. lapsuuden muistoissa huvipuisto oli ehkä pienempi kuin moni muu mutta oikein sopivan monipuolinen. Ei ole minustakaan enää laitteisiin, korkeintaan maailmanpyörään/maisemajunaan, ja tuo eläinpiha houkuttelee ehdottomasti eniten!

    Kouvolassa on tainnut ollakin yllättävän paljon matkailijoita viime viikkoina vaikka kelit eivät ole olleet kummoisia. Maalaistalon majoituksesta postausta odotellen!

    1. Oli väkeä mukavasti liikkeellä ja hyvä juttu oli, että Tykkimäelle oli ilmainen sisäänpääsy. Toki käytin euroja kahviini ja ruokaan siellä, että siinä mielessä maksava asiakas minäkin.

      Ehkä olin hieman yllättynyt, kun sopivaa majoitusta ei ollutkaan tarjolla, joten Kouvolaan tutustuminen jäi tällä kertaa tekemättä.

  2. Meillä täällä päin ei ole yhtään suurta huvipuistoa, mutta seikkailuratoja on kierretty senkin edestä. Eikä sirkusta ole näkynyt vielä tänä kesänä. Onneksi poikamme on jo niin iso, että osaa keksiä itselleen tekemistä kavereiden kanssa, ei tarvitse jeesata koko ajan. Mutta pienempiä ja suurempia retkiä järjestetään koko perheen voimin edelleen.

    1. Jep, kesällä pienet ja vähän suuremmatkin retket ovat tosi kivoja. Oli kyllä ihan hauska päivä Tykkimäellä, ensimmäistä kertaa kun meidänkin lapsi oli isommassa huvipuistossa. Helpommalla näiden lasten kanssa tuntuu pääsevän, kun kasvavat. Ei tarvitse koko ajan olla seremoniamestarina. Tälle viikolle tosiaan pääsi nämä huviretket oikein kasaantumaan 😅

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *