Edelliseen artikkeliini viitaten jatketaanpa hienon kesälauantain matkaa. Lappeenranta jäi taakse ja kotimatka alkoi. Lappeenrannasta tunnin ajomatkan päässä saavutetaan jo Savonlinnan raja. Toisin sanoen Punkaharjun raja (kuntaliitos liitti aikanaan Punkaharjun Savonlinnaan) ja siellä suuntasimme Ala-Särkilahdessa sijaitsevaan Hobitti-kahvilaan. Viimeistä kesää auki oleva Hobitti-kahvila oli itselleni uusi tuttavuus, vaikka on jo monta kesää toiminut.

Taru sormusten herrasta henkinen ja hyvin idyllinen maalaiskahvila olikin täynnä näkemistä. Pihapiirissä oli pieni kesänäyttely ja -myymälä sekä pussauskoppi eli entinen puhelinkoppi. Sellaisen ihmeenkin pääsin lapsille esittelemään. Silkkikanoja oli pihapiirissä sekä erilaisia Taru sormusten herrasta -teemaisia patsaita.

Aikoinaan kävin Hobittilassa Uudessa-Seelannissa ja siellä oli samankaltaisia pyöreitä ovia oikealla kuvauspaikalla kuin täällä kahvilassa. Tosin täällä kahvilassa oven takana ei odottanutkaan tyhjä tupa, vaan mielikuvituksellisesti sisustetut kauniit sisätilat. Olo oli vähän kuin sadussa.


Valtava kakkuvalikoima oli houkutteleva, josta lapset päätyivät valitsemaan mansikkakakut ja itse himoitsin hyvännäköistä korvapuustia päiväkahvini kaveriksi. Maistuivat juuri niin hyvältä kuin näyttivätkin.

Kuuma kesäpäivä sai hakeutumaan pihamaalle varjon alle ja paikalla oli mukavasti muitakin asiakkaita. Pois lähtiessä piipahdimme vielä Enttien metsässä, jossa löytyi puu jos toinenkin näyttäen hyvinkin eläväisiltä. Oli hauska ja piristävä kahvilakokemus tämä.

Kahvittelun jälkeen oli aika viedä lapset yökylään ja suunnata itse airbnb-asunnon lakananvaihtoon. Iltakuudelta oli sovittu kaveriporukalla, että kokoonnumme Savonlinnan Wanhalle Kasinolle, jossa huippukokki Pyry Nykänen loihti herkkuja Oodi Saimaalle -yllätysmenun muodossa.
Kerkisin kuin kerkisinkin vähän laittautua ennen iltaa. Ainut vain, että solmittuani sandaalit jalkoihini lakkasin vielä vauhdissa sormieni kynnet. Ajattelin, että kuivuvat hyvin kävelymatkalla ravintolaan. Sitten huomasin, että aurinkolasit olivat inhan likaiset reissun jäljiltä. Se olikin mielenkiintoinen toimitus, kun siinä märkien kynsilakkojen kanssa yritin varovasti pesaista aurinkolasejani. Sanotaanko, että eivät ne kovin paljoa siinä tainneet puhdistua tai kynteni näyttää paremmilta.
La-iltana oli sellainen hiostava ja painostava keli. Todella lämmin. Ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Muualla Suomessa taisi olla ukkosia, mutta meillä helle jatkui. Ravintolassa oli myös lämmin, mutta tulipahan juotua viinipaketin kera myös paljon vettä.


Oodi Saimaalle -menu oli jälleen kerran erittäin onnistunut makuelämys. Tasapainoinen makukattaus tartarista muikunmäti-perunasalaattiin, pääruokana kuhaa ja jälkiruokana suklainen ihana hässäkkä. Viiniä juon silloin tällöin ja on sanottava, että ruoan ja sille juuri oikean viinin parittaminen ei minulta käy. Onneksi on näitä taitajia, jotka osaavat sen tehdä. Oli monia hyviä makupareja ruoan ja viinin suhteen.

Oli mukava nähdä ystäviä ruoan äärellä ja iltaa jatkoimme torin viinibaari Vingassa. Siinä myös yksi käymisen arvoinen paikka täällä Savonlinnassa kesäaikaan. Näinpä meni nopeasti lauantai Lappeenrannan maalaismiljööstä kotikaupungin herkkujen ääreen. Ei huono päivä laisinkaan.
Miten olet helteillä pärjännyt? Tuleeko jäätyä mieluummin kodin varjoihin vai lähdettyä ulos aurinkoon?

8 thoughts on “Kesälauantai parhaimmillaan, osa 2: Savonlinna”
Hobitti-kahvila, mitä! Ihanan sympaattisen näköinen paikka 🙂
Eikö vain! Oli hauska kohde!
Ai, tuo hobittikahvila on enää tämän kesän auki. 😯 Pitääkin suunnitella reissua sinne mahdollisimman pian, mukava olisi kokea myös tämä näin LOTR- fanina! Viinibaari kuulostaa myös hyvältä, pitää laittaa korvan taa Savonlinnan reissua ajatellen. Helteillä olen ollut pääasiassa kotosalla, mutta sopivassa suhteessa ulkona ja sisällä. Kävimme myös leffassa ja meillä on käynyt vieraita, niin tässähän tämä menee. Vakavissani mietin, että raahaisinko kylpyammeen ulos vilvoitteluja varten, kun ei uima- allastakaan vielä ole. 😅 Se olisi kyllä ihan unelma, ehkäpä toteutuu tässä muutaman vuoden sisällä. 💕
Juu, on lopettamassa, valitettavasti. Kahvilan omistajat taisivat molemmat olla muuttamassa pois, joten näin jää kahvila vaille pitäjiä. Kiva kokemus nyt näin yhden kerran perusteella voin todeta.
Oma uima-allas olisikin mukava lekottelupaikka helteellä. Se pitää nyt ensi hätään joku sellainen ilmalla pumpattava allas hommata. Niitä taitaa ihan hyvän kokoisiakin löytyä kaupoista nykyään 😁
Onpa todella symppiksen näköinen paikka, kuten muutkin ovat kommentoineet. Kuulostaa mukavalta lauantailta.
Itse pidän helteistä, nyt on kesä parhaimmillaan!
Oli mukava lauantai, ei voi kieltää. En ole helteistä kärsinyt itsekään. Nytkin istun takaterassilla ja mittarissa näin kympin aikaan on vieläkin 23 astetta. Toki ymmärrän tuskan kuumissa kaupunkiasunnoissa. Viilennys sisätiloissa olisi näillä keleillä paikallaan.
Olipa hauska hobitti-kahvila! Tällaisia teema-kahviloita pitää olla enemmän. Täällä Kaunasissa yksi suosituimpia on kirjakauppa-kahvila. Ilmeisesti persoonallisuudelle on kysyntää maailmalla.
Ystäviä on aina hauskaa tavata. Ja hyvän ruoan ääressä juttu luistaa entistäkin paremmin.
Oli kyllä hauska elämyskahvila ja olen samaa mieltä, että persoonallisille paikoille on tilausta.
Joitain ystäviä näkee noin kerran vuoteen juuri näin heinäkuussa, kun maailmalta matkaavat tänne hetkoseksi. Senkin puoleen tosi hauska ilta oli!