Helleasuni nro 1 kolmella tapaa

Lämpö löysi Suomen ja minutkin ja sen myötä minä löysin viime talven lomilla käyttämäni shortsit. Kirjoitin näistä mustista pellava-viskoosi shortseistani jo keväällä ehkä hieman peläten, että eivät nämä päälle eksy sittenkään. Kesä ja mekot nääs.

Hellepäivien tässä jatkuttua olen aika pitkälti asunut näissä shortseissa ja tässäpä nyt kolme tyyliä heinäkuulta. Ja juu, pesen näitä välillä, mutta aika pian ne sieltä narulta tulee riipaistua taas käyttöön. Olen hieman yllättynyt. En ole ollut shortsi-ihminen vuosiin.

KAUPUNGILLA

Polvipituinen mekko on se minun juttuni. Jokin niksahdushan tässä on päässä käynyt, kun taidegalleriassakin kuljeskelin ihan tyytyväisenä tässä yksi kaunis päivä shortseissani. Tykkään hieman peittävämmästä helletyylistä, jota esimerkiksi pitkähihainen pellavapaita tarjoaa. Tällainen paita onkin viileä ja ihana päällä auringon porottaessa. Aurinkorasvaakaan ei tarvitse ihan niin paljoa vedellä iholle.

Tähän galleriaan pyöräilin koululaiseni kanssa, joten pitkä hellehame ei ollut vaihtoehto. Tänä kesänähän sellaiset valkoiset, pitkät hameet ovat olleet kovinkin suosittuja. Sellaista en itse ainakaan vielä omista, mutta vaaleansininen versioni on kyllä ollut käytössä noin muuten.

Suosin sandaaleja, jotka saa jotenkin nilkkaan kiinni, kuten kuvassa näkyvät mustat nahkasandaalit. Toki, poikkeuksia totuttuun. Tänä kesänä olen kiireissäni alkanut käyttää sellaisia ärsyttävästi läpsyviä sandaaleja. Kas kun ovatkin nopea heittää jalkaan, kun on menoa minuuttiaikataululla taas jonnekin.

Vinkkinä Savonlinnan kesässä vieraileville tämä tasokas Galleria Linnankatu 13. Todella ihana näyttely joka vuosi, avoinna heinäkuun ja onhan meillekin täältä kolme työtä aikanaan kotiutunut.

SIISTIMPÄÄN MENOON

Mihinkäs sitä hyvää vaihtamaan, vaikka hieman siistimmin pitäisi jossain kesähelteellä esiintyä. Nahkavyö shortseihin, pellavapaita housuun nätisti ja umpinaiset kengät. Ainakin edestä. Hippuisen ryppyinen pellavapaita vielä menee joten kuten, kun on se helle, mutta että lähtisin varpaat paljastavissa sandaaleissa vaikka asiakkaita tapaamaan. Ei, en pysty. Siitä toki kärsii ne varpaat helteellä, mutta koen asun olevan tarpeeksi ”siisti” vain näin. Balleriinat ja loaferit sopisivat myös.

Oletteko muuten pistäneet merkille, että täysvalkoiset lenkkarit tai tennarit ovat nykyään myös monelle ne siistimmät kengät, siinä missä ennen laitettiin kenties nahkakengät jalkaan? Ei sillä, että minulla olisi tätä mitään vastaan. Pidän valkoisista kengistä, mutta joku muutos on selvästi tapahtunut kenkämuodissa tämän valkoiset lenkkarit asian suhteen.

PYÖRÄILLEN ASIOILLE

Eihän kuumalla kelillä pyöräilyyn parempaa ole keksittykään kuin shortsit. Niitä pyöräilyshortseja en edelleenkään osaa käyttää, vaikka taisivat peräti muodissa olla joku vuosi sitten. Kyllä nämä lahkeista lepattavat shortsit taitaa nyt tämä minun juttuni olla.

Jalassani on tennarit monesti, kun pyöräilen ja minusta asu samoilla shortseilla ja vaaleilla paidoilla näyttää taas hieman erilaiselta näiden kenkien kanssa, kuin vaikkapa sandaalien. Vaikka käytän samoja vaatteita päivästä toiseen helpostikin, niin joku juttu on oltava, joka muuttuu. Toisinaan laukku, toisinaan kengät tai vaikkapa vaihdellen korviksia. Niinpä, ei ole helppoa, haha, mutta niin, onnekseni niillä asusteilla voi vähän leikkiä.

Suomen kesään kun ei aina voi luottaa, niin pitkähihainen kulkee mukana olkapäillä. Ehkä sen kuitenkin olisi näillä keleillä voinut jättää ihan suosiolla kotiin.

Mikä on ollut sinun tämän kesän luottovaate helteellä?

6 thoughts on “Helleasuni nro 1 kolmella tapaa

  1. Olen parhaani mukaan vältellyt ulkoilua kuumimpaan aikaan päivästä, ja silloinkin korkeintaan mennyt uimaan. ”Uusia” shortseja odottelen parhaillaan Vintedistä. Kesän luottovaate on ehdottomasti yli-isot t-paitat – hihat peittävät enemmän herkästi palavaa käsivartta kuin tyköistyvän kanssa 🙂

    1. Yli-isosta t-paidasta haaveillut, mutta mitään asialle en ole kyllä tehnyt. Haluaisin jonkun vaalean ellei peräti valkoisen prittipaidan. Ison. Pitäisiköhän sitä Vintediä alkaa selata aktiivisemmmin! Myynyt siellä lähinnä lasten vaatteita..

  2. Asu sopii sinulle todella hyvin! Olen henkeen ja vereen kesäihminen, ja minulla on kesävaatteita yllin kyllin, mutta…nyt huomaan, että käytän samoja suosikkeja uudelleen ja uudelleen. Olisikohan taas vaatekaapin siivouksen aika?

    1. Kiitos! Suosikit on helppo vetäistä ylle, mutta ei se vaatekaapin siivous ikinä huono idea ole. Sellainen olisi to-do-listalla itsellänikin. Huokaus.

  3. Shortsit sopivat sulle täydellisesti! Tämä malli ja voi se olla jokin muukin. Shortsit ovat helppo ja mukava kesävaate. Tämmöset siistimmät shortsit on nappivalinta kaupunkiasuksi. Hienosti stailattu jälleen kerran 😍! Sulla on tarkka tyylisilmä.

    1. Kiitos kovasti! Shortsit tuntuvat mukavilta. Enpä tiedä miksi niiden käyttäminen on viime kesinä jäänyt minimiin. Mutta ei enää. Kivanmallisia shortseja kelpuuttaisin toisetkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *