Iloista elokuun alkua! On tässä muka pitänyt sellaista kiirettä, että postauksetkin meinaavat jäädä. Heinäkuun loppu otti kyllä ihan varmasti jonkun loppukirin niin, että vikat päivät vilahtivat vain silmissä. Elokuun ekana lähdimmekin mieheni kanssa viettämään viikonloppua Helsinkiin. Hauskaa käydä pääkaupungissamme ihan näin kesälläkin. Useimmiten muina vuodenaikoina.
Ystävämme päätti juhlia syntymäpäiviään ihan kunnolla, joten oli hyvä syy lähteä kesällä pois Savonlinnasta. Yövyimme Scandic Simonkentässä, josta oli helppo kulkea kaikkialle. Keskustan hotelleihin otan aina korvatulpat mukaan, mutta niille ei ollut tarvetta kumpanakaan yönä. Oli rauhallista nukkua.

Juhlat olisivat lauantaina, mutta oli sitä perjantainakin mahansa jossain täytettävä. Ystäväporukalla kokoonnuimme Kalevankadulla sijaitsevaan Passioon. Viime kerrastani siellä onkin hävettävän kauan, eli vuonna 2017 polttareissani illallinen oli Passiossa. Söin silloin poron sydäntä ja mitähän kaikkea muuta oli listalla.

Passion omistajat ovat Savonlinnassa aikoinaan pyörittäneet Huvilaa, josta saikin kylän parhaat ruoat siihen aikaan. Toki sääli oli, että tie vei sieltä pois, mutta tällaisille menestystarinoille taitaa olla enemmän mahdollisuuksia Helsingissä kuin kesäkaupunki Savonlinnassa. Passio tarjoili herkullisen viiden ruokalajin illallisen loistavien viinivalintojen kera. Uusia juttuja ja makuja on kiva kokeilla, joten oikeaan paikkaan päädyimme!

Ruokailun jälkeen mahat täynnä lähdimme vielä jatkamaan juttua Briccoon, jossa kaksi ystäväämme jo istuskelivat kesäilllasta nauttien. Helsingissä oli perjantai-iltana todellakin pöhinää, pitkiä jonoja eri baareihin ja paljon myös alle parikymppisiä juhlijoita. Liekö seuraavalla viikolla alkava koulu saanut porukan juhlimaan sankoin joukoin.
Laiskan lauantaiaamun ja aamiaisen jälkeen lähdimme Kampin kauppakeskuksessa pyörähtämään. Olisi ollut kiva piipahtaa vaikka jossain näyttelyssä, mutta tällä kertaa ei kerta kaikkiaan saanut itseään liikkeelle. Klo 14 lähdimmekin jo hotellista ystäväpariskunnan kanssa kohti juhlamenoja.

Juhlatilaisuus oli Kalasatamassa, ja hienot puitteet olivatkin. Satama bar & bistro toimi loistavasti etkojen paikkana ja mukava ravintoloitsija keitti minulle vielä kahvit siinä, kun tajusin päiväkahvien jääneen juomatta. Siinä sitten kahvia ja skumppaa vuorotellen nautiskelin. Illallinen puolestaan oli järjestetty 100 metrin korkeuteen. Ravintola Bisoubisou tarjoili huikeita maisemia Helsingin ylle sekä maukasta ruokaa. Kaunis ravintolasali että näköalaterassi. Pidin kovasti paikasta ja hyvä seura kruunasi kokemuksen. Ihanaa juhlia niin hienon porukan kesken!

Keskustaan päin ei tarvinnut illalla julkisilla kulkea, koska päivänsankari oli varannut meille venekyydin. Olikin ihan mahtavaa tyynessä kesäillassa lipua aalloilla. Hetkellisesti olimme myös suoranaisella bileristeilyllä, kajarin kautta saatiin nauttia hyvästä musiikista maisemien lisäksi. Siinä puhuttiin, että tällainen risteily omalla, eli siis samalla kaveriporukalla pitää järjestää myös Saimaalla.


Helsinki vesiltäpäin katsottuna oli kaunis. Upea auringonlasku värjäsi taivaan, ja olihan siinä matkan varrella vaikka ja mitä katseltavaa: siltoja, kuumailmapalloa, joutsenia ja risteilyaluksia.

Maihin päästyämme nelisenkymmentä juhlavierasta olikin haasteellista saada mukavasti baariin, jossa pääsisi myös jatkamaan juttua. Kompromissiin päästiin ja näin kävelimme Zetoriin. Isot pöydät, pystyi puhumaan porukalla ja ken halusi tanssia, niin sekin onnistui. Pian oli sekin paikka täpösen täynnä, vaikka vielä siinä 22.30 saapuessamme oli aika tyhjä.

Tärkeintä päivässä oli, että juhlasankarimme oli onnellinen. Käsittääkseni oli. Tutussa porukassa juhliminen oli ihanan rentoa. Kerkisi vaihtaa kuulumisia niidenkin kavereiden kanssa, joita ei lähivuosiin ollut nähnyt. Hauska päivä ja iloiset juhlat!
Sunnuntaikin valkeni ja puoliltapäivin se oli nokka kohti kotia. Pari kaveria lähti kyydissä Savonlinnaan. Kiva, kun ystävämme näki vaivaa synttärien järjestämiseksi ja näin ollen me muutkin pääsimme nauttimaan loistavasta päivästä ja juhlasta hänen kanssaan. On reissuja ja on reissuja. Tämä oli sellainen piristävä reissu, jonka myötä jaksaa taas alkavaa arkiviikkoa aloittaa ja ahertaa.
.

4 thoughts on “Juhlaa Helsingissä, maalla ja vesillä”
Mukavan kuuloiset juhlat! Kaunis auringonlasku ollut teillä iltaa kruunaamassa, hieno erityisesti tuo Tuomiokirkon kuva 🙂
Kiitoksia! Pieni retki vesillä oli aivan ihana juttu ja tietenkin kaunis sää auttoi asiaa. Upealta näytti kesäisen Helsingin ilta, kun saavuimme satamaan.
Ystävien seurassa kaikki kivempaa tottakai! Jaettu ilo tuplaantuu.
Helsinki on tosiaan upea mereltä päin katsottuna, erityisesti tällaisena kauniina kesäiltana.
Niin totta. Ja Helsinkiä en ole kovin usein vesiltä päin katsellutkaan, niin se kruunasi kyllä kivan illan hienosti.