No niin, nyt on meilläkin ensimmäistä kertaa ikinä Halloween koristeluja. Jos joskus on ollut 2 oikeaa kurpitsaa, niin niitä en laske nyt mukaan. Tänä vuonna kodistamme löytyy erilaisia kurpitsajuttuja, itse tehtyjä haamuja, suklaasilmämunia, lepakoita ja hämähäkinseittiä hämähäkkeineen. Yritin kyllä ehdottaa, että varmasti jostain nurkasta löytyy ihan oikeaakin seittiä omasta takaa, mutta se ajatus tyrmättiin. Yök ja ei. Hmm, ehkäpä parempi niitä oikeita hämähäkkejä kohtaan. Saavat puolestani asustella meillä ja syödä erityisesti kesällä kaikki ötökät pois.
Mutta asiaan. Miten tähän päädyttiin ja onko tämä huono juttu? Tähän päädyttiin lasten pyytelyn myötä ja minä annoin periksi. Miehellä ei ole osaa eikä arpaa. Hän oli reissuhommissa eikä hänelle edes tästä etukäteen kerrottu. Ruokaostosten yhteydessä ostin sitten eräänä päivänä näitä Halloweenin tunnelmaan sopivia tarvikkeita parilla kympillä. Ajattelin ne lopulta nätisti pakata odottamaan ensi vuotta, jolloin ne ovatkin sitten valmiina omasta takaa.


Pidän Halloweenia sinänsä harmittomana juttuna, vaikkakin olen hippuisen huolestunut siitä aidosti pelottavasta materiaalista. Herkemmät pienet lapset nyt pelkäävät omaa varjoaankin, niin kyllä niitä veripäitä nähdessään huonot unet tulee. Yritän siis pitää kaiken sen poissa meidänkin juniorin silmistä. Ilmeisesti hassut kummitukset ja kaiverretut kurpitsat ovat ok. Ja hämähäkit. Hoidon Halloween naamiaisiin lapsi lähti Pikachuna, ei hirviönä tai muuna sellaisena. Ne rumat puvut taitavat tulla vähän vanhempana sitten, vai?

Kristillinen Pyhäinpäivä on Halloweenin kanssa samaan aikaan, jolloin muistellaan vainajia ja käydään hautausmaalla. Ei siis mitään karnevaalia niin kuin tämä Halloween. Kekrijuhlat ovat myös syksyn juttuja ja muutama mukava tapahtuma sen ympärille on tänne meillepäin muodostunutkin. Olen huomannut, että ihmiset tuntuvat jakaantuvan kahtia tämän ajanjakson juhlien kesken. Osa on Pyhäinpäivän ja kekrin puolesta, osa taas haluaa viettää Halloweenia Amerikan malliin.
Minä taidan sijoittua asian suhteen jonnekin keskivaiheille. Kaikki käy. Ei minulla Halloweenia vastaan mitään ole niin kauan, kun ihmiset saavat siitä iloa ja sitä tykätään viettää keskellä pimeää loka-marraskuun vaihdetta, niin olkoon puolestani. Karnevaaleja ei ihan liikaa Suomenmaassa ole.
Halloweenilla on oma perinteinen tapahtuma Savonlinnassa ja se on kaksipäiväinen Kauhujen saari. Paikallisten oppilaitosten opiskelijat järjestävät ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille, aarteen etsintää sun muuta Halloween teemaista kahtena iltana. Vaihdellen on ollut vauhdikas tuli- tai valoshow mukana. Mekin osallistuimme lasten kanssa tänäkin vuonna Kauhujen saari tapahtumaan.

Tämän vuoden valo-vesishow oli näyttävä ja pidin siitä. Kovat ilotulitukset taisivat ekalla pamautuskerralla säikäyttää puolet meistä katsojista. Jotta liian helppoa ei olisi ollut, päätti meidän juniori tapahtumaan saavuttaessa, että hänpä onkin pahalla tuulella ja siinä sitten äänekkään kiukuttelun myötä kierrettiin aarrajahdissa ja katseltiin showta.

Olin jo ihan valmis lähtemään kotiin verenpaineet tapissa, kun yhtäkkiä lasten tehtäväradat, pikkuhaamujen etsiminen ja hieno hämähäkin kuva poskessa saivat kuin saivatkin nuorimman fiiliksen kääntymään. Kuviahan tästä kaikesta en muistanut ottaa, pikku sumutorvemme äänijänteet saivat omat aivot ihan tilttiin.
Lopputulema: tapahtuma oli kiva ja monipuolinen eikä kotiin tarvinnut lähteä etuajassa. Näin sunnuntaina Halloween viikonlopun alkaessa olla ohi mietin, että joko sitä kaivetaan koristekuuset ja havukranssit esille, vai olisiko kuitenkin parin viikon tauko asian suhteen. Jonkunhan pitäisi saada nuo Halloween jututkin riisuttua alas ennen sitä.

4 thoughts on “Halloween hömpötyksiä, hämähäkkejä ja showta”
Säikähdin tuota irtosormea :’D olisipa melkoinen kepponen laittaa jonnekin tarjoilukulhoon.. tai jääkaapin hyllylle.
Sielläpä on järjestetty kunnon valoshowt! Hienoa että on tällaisia, piristystä pimeyteen.
Juuri mietin myös, milloin se olisi sopiva aika laitella joulukoristuksia.. kuusi ja koristeet on haettu varastosta parvekkeelle tuulettumaan, ja saavat olla siellä pakkasiin/lumentuloon asti. Siihen asti olkoon syys- ja Halloween-koristukset.
Heh, ei tarvitse säikkyä. Ainakaan enää. Söin sen.
Täällä oli kunnon valoshowt ja olihan se hauskannäköistä pimeässä illassa. Nyt kun luonnon väriloisto on hiipumassa eikä lunta näköpiirissä, niin on tämä ankean pimeää aikaa. Meillä vielä laittamatta kausivalot parvekkeelle/terassille. Toisikohan ne hieman piristystä?
Itse en vietä Halloweenia, koska poikamme ei ole enää kiinnostunut asiasta, joten koko höpötys meillä jäi sikseen. Mutta itse tykkään katsella, miten muut koristelevat ja pukeutuvat Halloweeniin. Jos tästä juhlasta tykkää, niin miksipä ei. Luonnonkurpitsat ovat hyvä koriste, erityisesti jos sisus on käytetty ruoanlaittoon. Hienoja kuvia näistä koristeista saa 🙂.
Olen huomannut, että tykkään katsella mielikuvituksellisia koristuksia, yleensä siis muiden laittamina, kun itse ei niin kokonaisvaltaisesti jaksa panostaa. Oikeat kurpitsat ovat kauniita, ilman kaiverruksiakin. Ehkä paras osuus halloweenista ovatkin juuri ne.