Näin alkuvuoden kunniaksi tehdäänkin muutama ennustus tulevalle vuodelle mitä tulee muotiin. Ennustukset pohjautuvat aitoihin uutisiin ja nyt vain pohditaan ottavatko ne tuulta alleen, vai jäävätkö puheen tasolle.
Tekoäly ChatGPT auttaa yhä useampaa oman tyylin luomisessa. Se kuulemma tekee jo värianalyysit sekä suosittelee parhaat väriyhdistelmät. Siltä voi kysyä mitä käyttäisi mustan bleiserin kanssa tai pyytää kokoamaan viikon asut valmiiksi. Mahdollisuudet lienevät aika rajattomat. Mutta kuka valitsisi tietokoneen oikean ihmisen sijaan auttamaan oman tyylin luomisessa? Varmaan aika moni elämässään kiireinen ja kun tekoälyn käyttö kasvaa valtavaa vauhtia, niin sen puoleen saattaa olla helpompi siitä kotisohvalta kääntyä kuin lähteä lähiputiikkiin. Onhan se totta, että joissain asioissa sitä säästää omaa aikaansa ja vaivaa, kun tekoäly tekee homman puolestamme. Ensin pyydetään ideat viikon ruokalistaan, sitten apuja CV:n luomiseen ja lopulta vinkit oman tyylin luomiseksi. Ehkäpä ChatGPT on tulevaisuuden stylisti. Enpä oikein tiedä mitä itse tästä ajattelen. Uhka vai mahdollisuus?
Second hand kasvaa edelleen. Vintedin kaltaiset sovellukset sekä siistit kirpputorit elävät kulta-aikaansa vielä vuonna 2026. Tämä on osaltaan saattanut johtaa kalliimpien laatumerkkien konkursseihin Suomessa, jossa käytettyjen vaatteiden kauppa käy. Syitä toki on varmasti monia muotimerkkien ahdinkoon, mutta second hand markkinat ovat kaiken kaikkiaan mullistaneet muotialaa jo jonkin aikaa.
Valkoinen vai värikäs? Pantonen ennustama vuoden väri Cloud Dancer eli valkoinen on rauhallinen ja seesteinen väri. Tylsäksikin sitä on moitittu, mutta siitä huolimatta ennustetaan, että valkoisen valitse yhä useampi käyttöönsä. Rauhan väri voisikin rauhoittaa tätä sekavaa ajanjaksoa, jota ainakin maailman politiikka tuo kaikkien elämään vielä vuonna 2026. Valkoisen neutraaliuden vastakohtana isojen muotitalojen kevät-kesänäytöksissä oli nähtävissä paljon värejä. Voimakkaita värejä. Värikylpy saattaakin huuhtaista valkoisen vielä mennessään, kun vuosi tästä etenee.
Pikamuoti ja hidasmuoti jakaa ihmiset kahteen leiriin. Heihin, jotka jatkavat suoraan kiinalaisista kaupoista ostamista ja heihin, jotka eivät sitä suin surminkaan tee. Tähän ei ole nähtävissä muutosta elleivät EU ja verot ja tullit tee tilaamisesta vaikeaa sekä kalliimpaa. Pikamuoti viehättää edullisella hinnalla ja samalla asenne, että jokainen saa tilata mistä ikinä haluaa on voimissaan. Hitaan muodin puolesta puhujat säästävät kestävämpään muotiin eikä ymmärrystä leirien välille synny.
Jäinen sininen on nousussa mitä tulee trendiväreihin. Cool blue ja icy blue nimellä kulkeva sävy on näkynyt muotivaikuttajien yllä ja tätä nykyähän se tarkoittaa sitä, että pian siihen pukeudutaan enenevässä määrin. Kunnes uusi väri kevään korvilla korvaa tämän sometrendin.

Muotitaloissa puhalsivat muutoksen tuulet vuonna 2025. Lukuisat suuret muotitalot vaihtoivat taiteellisen johtajansa ja nyt heidän aikaansaannoksiaan saadaan ihailla tai ihmetellä vuonna 2026. Esimerkiksi Donatella Versace astui sivuun Versacen johdosta. Myös Guccilla, Loewella, Balenciagalla, Bottega Venetalla, Diorilla, Marnilla, Balmainilla ja Fendillä vaihtuivat taiteelliset johtajat. Tämähän tietää uusia tuulia tutuille merkeille, koska kukapa sitä vanhan johtajan jalanjälkiä seuraisi.
Persoonallinen pukeutuminen on kuumempi juttu kuin täydellisen beigen somefeedin omaaminen. Niin, aika aikaansa kutakin ja tämähän tarkoittaa sitä, että somien someinfluenssereiden samankaltainen tyyli alkaa olla menneen talven lumia. Oma persoonallisuus tulee näkymään asuissa vuonna 2026.
Paholainen pukeutuu Pradaan 2 tulee olemaan muodin ykkösleffa vuonna 2026. Anne Hathaway, Meryl Streep ja Stanley Tucci palaavat ikonisiin rooleihinsa koleaan muotimaailmaan sijoittuvassa leffassa. Elokuvan puvustusta on jo leffasta tihkuneiden kuvien perusteella analysoitu moneen otteeseen. Elokuva tulee myös vaikuttamaan pukeutumiseen samalla tavalla kuin Barbie-leffa toi pinkin hetkeksi kaikkien huulille.
Kiilakorkolenkkarit! Maailmalla julkkisten oma nuoriso on alkanut käyttää mm. wedge sneakereita eli lenkkareita hieman kiilamaisella pohjalla. Muistanette tämän trendin vuodelta 2011 ja näin se alkaa tulla takaisin nuorison mukana. Ja kuulit sen täältä eka 😉
Tällaisia ennustuksia muodin saralle. Mielenkiintoista muotivuotta odottaen!

4 thoughts on “Muotiennustuksia vuodelle 2026”
Secondhandia ja omalla kaapilla shoppailua, kyllä kiitos! Odotan myös Paholainen pukeutuu Pradaan 2 innolla, mutta kiilakorkolenkkareista en oikein tiedä vieläkään.. 😀
Pitää kyllä käydä katsomassa tuo leffa, kun keväällä tulee ensi-iltaan! En taida minäkään niitä kiilakorkolenkkareita ihan ensimmäisenä vetää jalkaani.
Yleisesti ottaen muotitrendit vuodelle 2026 vaikuttavat hyvin rauhallisilta, ja muotivärit sopivat omaankin silmään mainiosti.
Mutta nuo kiilakorkolenkkarit ovat itselleni kyllä suuri no-no – jätän ne taatusti väliin 🙂.
Eiköhän tästä ihan mielenkiintoinen muotivuosi saada aikaan. Ei niitä trendejä sinänsä tule noudatettua, mutta hauska niitä on silti katsella, mikä milloinkin on in. Saas nähdä miten kiilakoroille käy.