Yleensähän niistä joko tykkää tai ei. Nimittäin sukkahousuista! Niille on kuitenkin aikansa ja paikkansa, erityisesti Suomen keväässä ja syksyssä hameiden kanssa. Tai voi tehdä kuten minä ja korvata talviaikaan niillä pitkät kalsarit housujen alla. Kesällä en enää mieluusti sukkahousuja käytä lainkaan. Edes näitä uusimpia ostoksiani, jotka nyt esittelen teille.
Sukkahousuja tekstien kera on tullut enempi tai vähempi jo pari vuotta somessa vastaan. Niitä on bongattu niin Madonnan kuin Sanna Marinin yltä. Kantaa ottavia sukkahousuja, joissa on sanomaa. Nämä sukkahousut ovat saksalaisen Saint sass -merkin tuotoksia. Minä tuossa muiden mukana mietin mitä kivaa sitä keksisi kevään pukeutumiseen ja näinpä päädyin yhden parin heiltä tilaamaan.

Tilasin 40 denierin sukkahousut, joissa toisen polven yläpuolella lukee perfectly imperfect. Pitää paikkansa, ainakin kantajansa suhteen. Olisin ehkä mieluummin tilannut ”Risk is better than regret”, ”Karma baby” tai ”Allergic to idiots”, mutta kuinka ollakaan, suurin osa sukkahousuista oli joko loppuunmyyty tai jäljellä oli vain kokoja, jotka eivät minulle sovi. Suosio on ilmeisen suurta tai tehtaan toimituksissa on jotain vikaa.. Aika paljon jää tienestejä saamatta, jos ei ole mitä myydä. Joten, päädyin pienenä kompromissinä sukkahousuihin, jotka kuvissa näette.


Jostain luin, että kannattaa valita yksi numero omaa tavallista kokoaan isommat, joten näin tein. Valitsin siis sukkahousut kokoa L. Pituudeltaan ovat ihan ok, mutta vyötäröstä vähän turhan napakat. Ehkä XL olisi ollut parempi koko. Mutta, onnekseni näitäkin voi käyttää, ei ole niin paha tilanne.
40 denieriä tuntui paljolta, mutta nämä ovat kyllä jännää matskua. Näyttävät silmämääräisesti ohuemmilta kuin ovat. Vetelin sukkahousun pintaa testi mielessä, kun olivat jalassa. Lupasivat niin kovasti, että ovat hyvin kestäviä ja ainakin tämän testin läpäisivät. Tuntuivat myös jalkaan vedettäessä siltä, että ei tule ihan ensimmäiseksi silmäpakoa.

Omistan jonkin verran sukkahousuja, mutta yleensä valitsen yksiväriset. Tasan yhdet violetit omistan, joissa löytyy kiva kuvio säärestä. Paikallisesta käsityöliikkeestä ne aikoinaan ostin ja muutamia kertoja käyttänytkin. En ole mikään sukkahousuekspertti ja välillä marketin halvimmat käyn nappaamassa mukaani. Silloin parin käyttökerran jälkeen tulee usein todettua, että onpa komeita skruiduja tullut pintaan. Ehkäpä nyt näiden kalliimpien kanssa on varovaisempikin, vaikka kestävät lupaavatkin olla. Maksoin näistä yli 30 euroa nimittäin.
Jos tällaiset vähän erilaisemmat sukkahousut kiinnostavat, niin kurkkaa ihmeessä Saint sass -merkki. Sekä suosittelen lukemaan Millan Moon Shaped Little Box -blogia, koska siellä näkyy usein mitä upeampia sukkahousuja. Linkistä löydät julkaisun hänen suosikki sukkahousumerkistään.

Minkä tekstin sinä ottaisit sukkahousuihisi, jos voisi mitä vain valita? Minulla päässä just nyt alkoi pyöriä ”Deadly, but nice”, mutta tiedättekö, se teksti taisikin jo löytyä yksistä Saint sass -sukkahousuista. Eipä näytä mielikuvitus nyt lähtevän lentoon ja muutinkin mieltäni saman tien, joku suomen kielellä oleva teksti olisi kyllä parempi. Ja pohkeeseen, hih. Voisi käyttää tennarien ja balleriinojen kanssa.

One thought on “Asennetta asuun – sukkahousuilla”
En ollut aiemmin nähnytkään sukkahousuja teksteillä, vitsi miten siistit! Kiva yksityiskohta tähän upeaan asuun <3
Heti tuli mieleen että American Horror Storysta tuttu "all monsters are human" -teksti sopisi juuri tuohon kohtaankin, olen suunnitellut sitä tatuoinniksi. Sivustolta löytyvä pretzel oli myös hauska, hih!