Kesäisiä asuideoita 2026

Eihän sitä pyörää uudelleen tarvitse keksiä, mutta silti sitä aina välillä miettii mitä kivaa kesällä pukisi ylleen. Kesäiset päivät ovat meillä Suomessa lyhytaikainen huvi, onhan meillä ne kolme muutakin vuodenaikaa. Eli lohtua heille, jotka eivät kesästä välitä – kohta se on ohi. Ja meille kesää koko vuoden odottaville – vielä on kesää jäljellä. Eli mitäs kivaa tänä kesänä puettaisiin päälle!

AJANKOHTAISTA

Liehuva hame. Mikä on kesäisempää kuin nähdä kesälomaansa viettävän ihmisen yllä kivasti liehuva hame jätskikioskin jonossa tai meren rannalla? Myös festarihyväksytty vaatekappale – ainakin niille festareille, jossa ei rämmitä mudassa.

Kesällä valkoinen hame on ykkönen. Sitten hyvänä kakkosena muut vaaleat sävyt sekä kuosit. Hameen ei tarvitse ihan maata viistää, vaan nilkat voivat hieman paistaa helman alta. Juhlahame on asia erikseen.

Käytännöllisyydestä muutama miinuspiste, koska ei pysty kunnolla ajamaan pyörällä, mutta onhan niitä muitakin keinoja liikkua. Pitkän hameen hyviä puolia on suoja auringolta sekä myös mahdolliselta kesän viileydeltä. Puhutaan siis edelleen armaasta Suomen suvesta. Toisaalta, jos on kuuma, niin jalat ovat hameen alla niin sanotusti vapaat eikä kangaskappaleet hiosta ihossa kiinni.

Kesämekko. Sellainen mekko, joka antaa kesäisen fiiliksen sillä sekunnilla, kun sen laittaa ylleen. Hymy nousee pikkaisen huulille, vaikka yksikseen peilin edessä itseään katselee. Kesämekoissa on muutamia vaihtoehtoja, joiden kanssa ei voi tehdä väärin.

Kesällä kokovalkoinen on sallittu muillekin kuin morsiamille. Kertakaikkisen raikas näky – valkoinen kesämekko. Melkein jo tuntee hiekan varpaidensa alla rannalla..

Kukkaisat ja raikkaan kuosin omaavat mekot. Täydellinen juhannusmekko on kimara värikkäitä kukkia eikä kukkaseppele päässä ole yhtään liioittelua. Juhannus on luonnonkukkia ja juhannustaikoja täynnä, joten on aivan luonnollista, että juhannusihminenkin on päästä varpaisiin kukkasissa.

Muita kuoseja voi säästellä heinäkuulle. Kuumat päivät ja sitruunainen kesämekko tuovat mieleen kenties Välimeren lomakohteet tai kauan odotetun piknikin puun varjossa.

Bohomekko on kesästä toiseen tuttu ja turvallinen pukine. Liehuvia hihoja, hörselöitä, kepeyttä ja mielikuvituksellisia kuoseja. Jos ei kesällä, niin milloin sitten.

Caprihousut. Kesällä farkut ja ne muiden vuodenaikojen housut tuntuvat helposti liian raskailta. Osa valitsee kesään culottes -housut, jotka ovat leveälahkeiset ja jäävät pohkeen puoliväliin. Valitsin kuitenkin caprihousut tähän, koska ne ovat hieman ajankohtaisempi valinta. Jos annetaan painoarvoa sille mikä on muodissa.

Caprihousut ovat lyhyet housut, joissa lahje jää aina nilkan yläpuolella. Pohje tai polven alle useimmiten, mutta ne eivät kuitenkaan ole yhtä leveät kuin liehuvien culottes-housujen lahkeet ovat. Lyhyet housut tuovat vaihtelua kesämuotiin ja värejä saa käyttää. Talvi kuuluu mustille housuille ja kesä on mitä parhainta aikaa vetää jalkaansa muita vaihtoehtoja.

Shortsit, joissa ei kangasta säästellä. Luet yli nelikymppisen kirjoittajan blogia, jos ei ole vielä tullut selväksi. Hesarissa nuoret kertoivat keski-ikäisten pukeutuvan mekkoihin ja pillifarkkuihin. Ei tuoteta nuorisolle pettymystä shortseissakaan. Sen sijaan, että kannikat vilkkuen liikuttaisiin ihmisten ilmoilla, niin peitetään pakaroiden lisäksi myös reidet.

Bermudashortsit on yksi nimitys. Niistä tulee itselleni mieleen hienot prässätyt shortsit, mutta kesämenoihin kelpaavat myös muunlaisetkin rennot shortsit. Löysemmät shortsit ovat muodissa tänä kesänä ja omat pellavashortsini ovat olleet jo reippaasti käytössä. Farkkushortsit lienevät yhtä kesäisen rento vaihtoehto.

Kesähattu. Pää ja silmät on hyvä suojata paahteiselta auringolta, mutta onhan hattu yhtä lailla muotiasuste. Halutessaan se voi olla koko asun kruunu tai katseenvangitsija. Lippikset ovat kesäisin eniten nähty päähine, mutta joskus vaihtelun nimissä itsensä ja kaverit voi yllättää toisenlaisellakin kesähatulla. Lierihatuissakin on tätä nykyä mistä valita. On hillitympää versiota kuin myös valtavia lieriä ja koristenauhoja.

Olen kyllä huomannut, että he jotka käyttävät hattuja, todella käyttävät hattuja. Hatusta voi tulla vähän sellainen nimikkojuttukin. Kaunis hattu on näyttävä asuste ja olisi hauska nähdä niitä liikenteessä enemmänkin.

Kuvat: Pexels.com

Olisiko tämä se kesä, kun kesäinen hattu löytyisi sinunkin päähäsi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *