Innostukseni erilaisiin juhlapyhiin ja teemapäiviin vaihtelee vuosittain ja huomaan tänä syksynä olevani vähemmän kiinnostunut Halloween-jutuista kuin viime vuonna. Perinteitä sen ympärille kun ei ole oikein itselleni tai meidän perheelle päässyt syntymään, niin ei tunnu kovin pahalta skipatakaan koko juhlaa. Osallistuimme kuitenkin ensi kertaa lasten kanssa Savonlinnan kekritapahtumaan viime lauantaina.
Kekri eli perinteinen sadonkorjuujuhla on perisuomalaisempi tapa juhlia tätä aikaa, mutta en voi tietenkään sanoa, että senkään tiimoilta olisi mitään omaa perinnettä syntynyt. Sadonkorjuu – ei löydy maatilaa eikä peltotilkkua, joten vähän kaukaa haettuahan se tällainen juhla on urbaanieläjälle – vai onko sittenkään?
Lasten kanssa kerkisimme iltasella vain yhteen osioon tapahtumasta, kun menimme Olavinlinnan kupeeseen monien muiden tavoin katsomaan ison olkipukin polttoa järvellä ja olihan siellä vielä lapsille järjestettyä ”aarteen etsintää” ja muita pieniä aktiviteetteja. Kansanmusiikkiyhtye Inariveljet soitti tosi kivan kuuloista settiä iltaohjelman ajan.

Siellä viileässä illassa, lopulta pilkkopimeässä illassa, ison joukon kanssa yhteen kokoontuneena katselimme roihuavaa olkipukkia. Kekritapahtumassa meitä ei välttämättä sinne houkuttanut satokauden päätös – nauriit tai viljat, vaan enemmänkin tunnelma, pimeys ja tuli, yhdessäolo, vuodenkierron huomioiminen ja omat, suomalaiset juuret. Kekri oli aikoinaan suuri juhla, jolloin huokaistiin hetkeksi, kun oli kesän työt tehty, saatu ruokaa talveksi ja kaikkea sitä juhlittiin isosti.

Maatalousyhteiskunta voi tuntua kaukaiselta, vaikka on tärkeä muistaa mistä se puhdas kotimainen ruoka lautasillemme tulee, niin voisiko osittain ajatella näinkin, että nykykekri ei tarvitse peltoa säilyäkseen osana jopa kaupunkilaisten perinteitä. Kekrissä juhlitaan saavutettua ja vuoden aikana kertynyttä. Ennen se oli useimmalle ihmiselle konkreettisesti sato. Olisiko se nykyään enemmänkin hetki, jolloin jatkuvan tulevaisuuteen kurkottelun sijasta pysähtyisi katsomaan mitä vuoden aikana on jo kertynyt itselle? Kokemuksia, hyviä asioita ja taitoja, joilla pärjää jatkossa paremmin. Joskus unohdamme onnitella itseämme hyvästä työstä, vai mitä. Ennen vanhaan sellaisesta asiasta järjestettiin kuitenkin ihan koko kylän bileet: sato on korjattu, hyvä me, nyt juhlitaan!
Kieltämättä siinä tuli hetkiseksi pysähdyttyä omiin ajatuksiin järvellä roihuavaa tulta katsellessa. Tuli tummaa taustaa vasten on rauhoittava näky. Oivallinen hetki kiittää itseään kuluneesta vuodesta ja vain olla.

Juniorinikin oli erityisen keskittynyt katsomaan tulishowta, jossa Hissu Hietalahti ensin sytytti pukin palamaan virvelissä roikkuvalla roihulla (kolmannella yrityksellä onnistui) ja sitten roihu kasvoi ihan kunnon kokoon. Hienosti valaistuja kanootteja sekä avovesiuimareita valopoijuineen oli kokoontunut myös tulta katsomaan. Minua ei sinne järveen ihan heti olisi saanut, oli tosi viileä ilta ihan vaatteet päälläkin. Toki sauna oli lämpimänä siinä vieressä. Toivon, että rohkeat uimarit kävivät siellä lämmittelemässä.


Kävellessämme pois tapahtumasta juniori kertasi innokkaana näkemäänsä ja kokemaansa. Ja lopulta sanoi, että ”onneksi se ei ollutkaan joulupukki, joka poltettiin. Minä kun luulin, että se olisi joulupukki”. Vetihän se hetkeksi hiljaiseksi ja ymmärsin, että tässä kun on joulu jo vilahdellut puheissa, niin saattoihin se olkipukki, joka poltetaan näyttäytyä etukäteen pienen mielikuvissa olkijoulupukkina.. Ihmeen reippaasti hän siitä huolimatta tapahtumaan lähti.

Luulenpa että, jos tämä tapahtuma taas järjestetään ensi vuonna, niin mukana olemme.
SYYSLOMA
Kas kun syksy on kerinnyt niinkin pitkälle, että koululaisen syysloma puskee päälle ja täällä meilläpäinhän loma on ensi viikolla. Tapanani on ollut ottaa nuorempi hoidosta noin kolmeksi päiväksi pois ja lähteä viettämään muutama lomapäivä lasten kanssa jonnekin. Hiihtolomilla sama juttu ja usein ihan kolmistaan, koska valitettavasti mies ei työkiireiltään kerkiä arkisin tällaisiin menoihin.
Alkuvuonna kävimme Joensuuta tutkimassa, mutta nyt palataan ruotuun ja lähdetään sukuloimaan Etelä-Suomeen pariksi päiväksi. Koululainen on lähdössä mumminsa kanssa Tallinnaan syyslomaviikolla, joten siinä samalla häntä heittäessä pysähdymme Vantaalla ja nuorison toiveena on tällä kertaa Superpark. Youtuben lukemattomat Superparkiin kohdistuvat videot ovat tehneet tehtävänsä. Katsotaan kerkeäisimmekö me myös Heurekan uuden dinonäyttelyn katsastamaan.
Koululaisesta huomaa, että syyslomaa odotetaan jo kuin kuuta nousevaa. Pientä breikkiä arjesta ja opiskelusta. Ymmärtäähän tuon ja myönnän, että kovasti yritän aina jotain ohjelmaa lapsille keksiä. En tiedä tarvitsisiko, mutta tähän se on mennyt. Toivon mukaan jotain kivoja muistoja näistä jää myöhemmälle. Itselläni työt aina vähän kasaantuvat tällaisten irtiottojen myötä ja ajan tasalle saattamisessa menee palatessa oma aikansa. Toki reissun päällä ohjelmat toimivat siinä missä kotonakin, että ihan lomasta nämä eivät itselläni mene.
Yllätyksenä tänä aamuna sain viestiä, että olen voittanut liput I love me -messuille! Olin puolihuolimattomasti pariin kisaan osallistunut instagramissa, kun niitä tuli vastaan ja näin nyt pääsi käymään. En ihan vakavissani suunnitellut sinne menoa, koska vuosi sitten kävin. Tein hyviä löytöjä silloin, sitä ei voi kieltää ja nyt kun on liput ja olen myös etelän suunnalla viikonloppuna, niin saattaapi olla, että sunnuntaina suuntaankin messuilemaan.

Onko sinulla suunnitelmissa messuja tai halloween -juhlia tai muuta sinua piristävää tässä syksyn mittaan?
