Valkoinen hame ja neljä asua

Lämpöisen toukokuun innoittamana olen minäkin siirtynyt kevyempiin kesävaatteisiin ja etsinyt inspiraatiota käyttää mm. tätä kirpparilta löytämääni valkoista hametta. Kyseessä on siis euron maksanut pellavasekoitehame jo muutaman vuoden takaa, jota tulee käytettyä kesähelteillä. Ja inspiraatiota etsinyt siinä mielessä, että olen aina käyttänyt tätä tietyn t-paidan tai kauluspaidan kanssa. Nyt ei huvittanut ja meinasi jäädä hyllyyn. Kunnes äly ja väläys. Jospa kokeilisi vaikka jonkun muun vaatekappaleen kanssa.

Valkoinen on oma suosikki kesäpukeutumisessa, mutta moni on sanonut vierastavansa valkoisia housuja ja hameita. Ilmeisesti likaantumisen pelossa vai onko valkoinen liian.. valkoinen? Oli miten oli, itse tykkään, koska en sitä likaantumista niin enää pelkää. Silloin vain naurahtaa, että sattuuhan näitä. Todennäköisesti tämä likaantumiseen karaistuminen on tullut kahden lapsen myötä. Enemmän on kuitenkin ollut niitä keikkoja, että niin valkoiset housut kuin hameet ovat kotiin palatessa ihan siistit ja valkoiset. Ja seuraavana päivänä vain päälle uudestaan.

Vaalea väri kesähelteellä on ihana, kun ei se kuumenna samaan tapaan kuin tummemmat sävyt. Toisaalta vaikka ei niin helle olisikaan, niin valkoinen on raikkaan näköinen ja sen voi yhdistää mielestäni minkä tahansa sävyn kanssa. Sillä lailla valkoinen on helppo puettava.

PINKKIÄ!

Jos joku välttelee valkoista väriä, niin taitaa räväkkä pinkki olla samalla listalla. Minun värivalikoimiin se on vasta viime vuosina saapunut, koska miksi ei. Välillä saa kulkea huutomerkkinä, jos niin haluaa – ja katson kaikkia teitä, jotka haluaisivat, mutta arveluttaa. Värit ovat voimaannuttavia ja tuovat tavallaan myös itsevarmuutta. Tässä pinkki-valkoisessa asussa näyttäisi siltä, että valkoinen tuo kivan tasapainottavan elementin koko asuun.

Pinkki muuten sopii kesään ja tämä onkin hyvä aika harjoitella sitä väriä käyttämään. Harjoitusta saattaa tarvita, jos aikoo talvella marssia pinkissä palaveriin, jossa kaikki muut ovat kokomustissa.

MUSTAA

Mustasta puheenollen niin sehän on kesävärinä aika päräyttävä. Yhteen artikkeliini sain kommentin miten typerää käyttää mustaa kesällä, mutta niin, en ole itse sillä lailla ehdoton, että sulkisin vaihtoehtoja pois. Pakko sanoa, että tykästyin tähänkin asuun, jossa on röyhelöinen volyymihihoilla oleva musta yläosa ja valkoinen mekko tuntuu sopivan kokonaisuuteen kuin nenä päähän. En ole ennen tätä komboa kokeillutkaan.

Kesällä jalkaan valikoituu usein jonkinnäköiset ballerinat ja nämä vanhat Valentinot tuntuivatkin pitkästä aikaa raikkaalta tuulahdukselta. Kyllä, mustakin voi tuntua raikkaalta. Ainakin joskus!

HOPEAA

Olen horoskoopiltani leijona ja lempivärini pitäisi kuulemma olla kulta. No, onhan sekin ihan hieno, mutta paras metallin väri omalle hipiälle on hopea ja sitä eniten käytän koruissa. Ja vaatteissakin hieman. Tämä hopeinen toppi on ihanan helppo ja sopii vaaleana värinä valkoisen kanssa.

Kesällä vaaleiden värien yhdisteleminen on hauskaa ja totta puhuen se tuntuu helpommalta kuin talvella. Yksissä hipoissa olin tämän topin kanssa joulukuussa ja toisaalta siihen ajanjaksoon kaikki kimalteleva sopiikin. Nyt sitten kokeilen tätä paitaa kesäasuun, josko vaikka menisi ympäri vuoden.

Tämä minun valkoinen hame on aika arkinen lähempää tutkailtuna. Pellavasekoite tekee siitä oivan kesävaatteen, mutta juhlavaatteeksi siitä ei oikein ole. Vai toisiko se kuitenkin vähän yllätyksellisyyttä asuihin siinä mielessä, että kaikki ei olisikaan aina niin viimeisen päälle kiillotettua? Jään tätä pohtimaan, kun sopivaa tilaisuutta testata ei ainakaan vielä ole näköpiirissä.

VILLAA

Olisi hauska ajatus, että koko kesän olisi lämmintä. Iltaisinkin. Mutta sitä kesää ei ole vielä tullut. Illat voivat olla aika kalseita ja käytän villavaatteita ympäri vuoden. Tämä nätti vaalean vihreä neule tulee tarpeeseen kesäiltoina. Päivänhän se voi kulkea laukussa ja kun menot jatkuvat iltaan, niin sieltä se on sitten hyvä kaivaa ylle lämmittämään. Sitä virhettähän ei kannata tehdä, että lähtee liian kevyissä Suomen kesäiltoihin.

Valkoisesta hameesta vielä mainittava, että tämähän on aika lyhyt omaan makuun. Mutta kun kuumilla keleillä sen pukee, niin ihan vilvoittavalta tuntuu. Kai sitä kerkiää talvella taas kääriytyä villahousuihin, niin nyt voi kokeilla jotain muuta.

Valkoinen hame neljällä tapaa tässä ja annan itselleni nyt taputuksen olalle. Tämän hameen kanssa käytetty iänikuinen t-paita ja toisaalta myös se kauluspaita voidaan suosiolla vaihtaa johonkin näistä yläosista. Pitää vain nyt keksiä niille hylätyille yläosille uudet alaosat. Tärkeintähän on, että tulee käyttöä kaapissa oleville vaatteille. Ei aina tarvitse käydä vaatekaupan kautta.

Toivottavasti jotain asuinspiraatiota tästä heräsi ja kenties kaapin perukoilla makoileva vanha vaate pääsee kokemaan uuden tulemisen, kun sen yhdistää johonkin ihan uuteen juttuun. Aurinkoista alkavaa kesäkuuta!

10 thoughts on “Valkoinen hame ja neljä asua

  1. Ompa raikkaita kokonaisuuksia, monipuolisesti sait koko kesälle tämän hameen kanssa luotua asuja 👍🏻 hellepäivästä viileään iltaan!

  2. Aivan ihanat ja raikkaat yhdistelmät!

    Tuo villapaitakesällä-vaihtoehto oli minulle joskus tosi vaikea oppia. Olen tottunut siihen, että kesäillat ovat aina lämpimiä. Suomessa illemmalla aina pitää olla päällä jotain lämmintä. Ja tuhdisti hyttyskarkotinta 😁

    1. Kiitos! Ja ensinnäkin kyllä, hyttyskarkotetta tarvitsen aina iltaisin. Jalat syöty hetkessä ja tällä hetkellä hyttysiä on kamalan paljon. Illat tuntuvat tosi kylmiltä, varsinkin jos päiväiset aurinkorasvat yllä ja pitäisi vielä istua terassilla ”kesäillasta” nauttien. Just joo, hampaat kalisten useimmiten. Villapaita on must, valitettavasti.

  3. Jälleen ihania asukokonaisuuksia, jotka pukevat sinua niin hyvin! Pinkki ja musta yläosa näistä lempparit, ja minusta juuri sinulle tehdyt. Monikäyttöinen hame selvästikin.

    1. Voi kiitos, ihana kuulla! Eikö muuten musta väri sopinutkin yllättävän hyvin, tykkään kanssa! Niin kuin pinkistäkin 😉

  4. Aivan ihania nämä asut, pidän kaikista neljästä! ❤️ Siun jalat tulee todella kauniisti esille tämän pituisen hameen kanssa, mutta ymmärrän kyllä, että tuntuu liian lyhyeltä, kun olen siun tyyliä ja asupostauksia seurannut sen verran kauan. 😊 Kauniita ja kesäisiä kokonaisuuksia tyylikkäillä kengillä, ai että. Pitää itsekin kokeilla eri kokonaisuuksia sen uuden farkkuhameen ympärille! Ihanaa keskiviikkoa sinnepäin 🌸

    1. Hih, kiitoksia paljon!
      Vähän tulee lyhyempiä helmoja karsastettua, en oikein tiedä miksi. Niitä farkkuhameasuja odotellessa siis! Hyvää viikonloppua sinulle!

  5. Ihania asukokonaisuuksia! Mä tykkään valkoisesta tosi paljon, muutenkin kuin vain kesällä. Valkoinen on ehkä mun musta, koen että sopii kaikkeen. Mustaa kartan siksi, kun se ei mulle sovi. Alaosissa käytän, mutta naaman lähelle ei mulla hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *