Huomasin luonnoksissani vuoden takaisen juttualoituksen miten käytän villakangastakkejani. Niitä on muutamia todellakin kertynyt ja eri pituisia, niin tästäpä aihetta nyt viimein tälle muotipostaukselle. Piti kyllä kurkata omat postaukset, että enkö todellakaan ole tästä juttua vielä tehnyt. Lempitakistani nimittäin niitä voisi tehdä enemmänkin.
Takin ei tarvitse olla juuri mainitsemani villakangastakki, jos inspistä pukeutumiseen tulit täältä etsimään. Tarkoitukseni on kevyellä otteella näyttää vaihtoehtoja minusta mukavannäköisille asuille ja kuvani ovat aina suuntaa antavia, koska useimmiten vaatteeni löytyvät omasta komerosta, ovat vuosia sitten ostettu ja usein second-handia. Silti olen ajatellut, että näistä postauksista voi herätä jotain ajatuksia omaan tyyliin liittyen. Ja voi olla ihan yhtä silmiä avaavaa todeta, että tuo nyt ei ainakaan minun ylleni kulkeudu kuin sekin, että pitääpä katsella, jos samannäköisen vaatteen jostain bongaisin. Näinhän siis itsekin teen, kun lueskelen erilaisia muotipostauksia.
MUSTA POLVIPITUINEN TAKKI
Aloitetaan suosikkivärillä mitä meistä monen takkiin tulee, eli mustalla. Minulla on hieman polven alle ulottuva musta villakangastakki ja sitä taidan nykyään useimmiten käyttää. Polvipituus on passeli moneen asuun ja itse pidän siitä, että ensinnäkin takki peittää pehvan, mutta myös siitä, että helmat vähän liihottelevat kävellessäni.

Tällä kertaa yhdistin takin kanssa vintage nahkahameen, raitapusakan ja saapikkaat. Syksyisin tekee aina mieli käyttää saapikkaita ja tähän asuun ne mielestäni sopivatkin just hyvin. Olen reipas tyttö käyttämään housuja päivästä toiseen ja muistutankin itseäni tasaisin väliajoin valitsemaan joskus jotain muutakin. Housuja kerkiää varsinkin talvella käyttämään, eikö kauniilla syyssäällä hame olisi ihan hyvä valinta.

Takista sen verran, että se on kooltaan vähän väljä, joten kerrospukeutuminen viileimmilläkin ilmoilla onnistuu. Liian kireä ja tyköistuva takki ei anna siihen mahdollisuutta ja olen ollut tosi tyytyväinen tähän väljempään istuvuuteen. Omasta tyylistäni joudun sen verran mainitsemaan, että takki menee kiinni vasta silloin, kun on pakko. Eli tarpeeksi kylmällä säällä. Näin syksyllä voi vielä vähän juoksennella tällä lailla avoimemmin takein, onneksi. Kyllä se talven visusti lämpimästi pukeutuminen jo vähän ahdistaa.
VIILEÄ, VAALEA JA PITKÄ
Olen vähän käytettynä hommannut tämän pitkän villakangastakkini ja tyytyväinen olen ostooni ollut. Kauniin kuulaana päivänä, kun rapa ei roisku helmoihin asti, niin oiva takki moneen tilaisuuteen. Vaikka väritykseltään on kovin vaalea, niin mielestäni tätä ei tylsäksi voi kutsua.

Koska pidän yhtenäisestä värityksestä, niin yllätän teidät tänään taas koko vaalealla asulla. Olen pahoillani, onhan se tyyli ennenkin täällä näkynyt, mutta ah kun kelit sallisi ja voisi kuljeskella tällä lailla mahdollisimman usein, niin onnellinen olisin. Jonkinlaista estetiikkaa kaipaan asuihini ja yksivärisyyden tavoittelulla sitä omaan silmääni sopivalla tavalla saan. Tiedän toki, ettei kaikkien juttu tämä lainkaan.
Asuni on koottu villasekoitehousuista, villapaidasta ja lippiksestä. Sitä ei ihan joka päivä päässäni näe, mutta tällekin jutulle olen alkanut lämmetä. Vaalea, hieman virallisuuttakin kielivä takki muuttuu suorastaan eri takiksi, kun laittaa jalkaan tennarit ja päähän lippalakin. Voisihan minulla olla korkkarit ja takki kiinni. Asu olisi tyystin toinen sillä lailla.

Pitkien takkien ihailijana pakko sanoa, että ilahdun aina nähdessäni ihmisillä komeita pitkiä takkeja. Kivaa vaihtelua perustakkimuotiin ja pisteet rohkeudesta, kun on rohjettu ostaa vähän pituutta ja näyttävyyttä.
RUSKEALLA MENNÄÄN
Syksyinen perusasu ei tarvitse kommervenkkejä. Otetaan siisti kaupunkitakki, laitetaan se kerrankin kiinni ja yhdistetään siihen joku toinenkin väri. Halutessaan saa kauniin ja simppelin lookin, jos valitaan maksimissaan kaksi väriä koko asuun. Näyttää aina hyvältä ja tasapainoiselta kokonaisuudelta.

Ylläni on Ted Bakerin villakangastakki ja merkinkin mainitsen, koska vain hyvää sanottavaa heidän laadustaan mitä takkeihin tulee. Tämä monta vuotta vanha takki palvelee edelleen kuin uusi olisi. Tämän takin virallista väriä en tiedä, mutta erilaisilla ruskean sävyillä ei kovin väärin voi tehdä. Ruskeat ja beiget ovat sellainen pehmeämpi vaihtoehto mustiin takkeihin verrattuna.
Tämän pituisen takin kanssa valitsen herkästi housut, kapeat housut. Olen sitä sukupolvea, että kapealahkeisia housujakin kaapistani vielä löytyy. Moni tuntuu vaihtaneen leveään ja laveaan malliin. Ne housut vain saavat tietyn pituiset takit näyttämään helposti säkeiltä. Ja sehän se siis tarkoitus monella onkin, jättää pukeutumiseen liittyvät ohjeistukset romukoppaan ja pukeutua niin kuin lystää. Sanon tämän siis täydellä kunnioituksella jokaista pukeutujaa kohtaan. Itsellä kun edelleen tekee tiukkaa esim. jättää väljä paita roikkumaan housujen päälle ilman, että olen tunkemassa sitä housujen sisään. Tästä taisi olla joku juttukin, että näkee jo kaukaa kuka on milleniaali (minä) ja kuka on nuorempaa sukupolvea.
Mahtunemme kuitenkin kaikki kaduille tepastelemaan oli meillä paita taiteltuna housujen sisälle tai ei, tai ne kapea- tai leveälahkeiset housut yllä. Olohan on tasan niin mukava, kuin niissä omissa vaatteissaan viihtyy.

Ylläni takin kanssa on neulepaita, jossa on takin värisiä pisteitä ja ne ovatkin hienosti hävinneet näkyvistä kuvissa. Auringonpaiste oli muuten aikamoinen, kun kuvasin näitä. Yleensä en kuvaa, jos aurinkoa on liikaa, mutta näin lokakuussa otinkin auringon taivaan täydeltä laskeutuvat säteet ilolla vastaan. Ylivalottunut kuva ei haittaa, jos samalla saa vähän aurinkoenergiaa varastoon loppuvuotta varten.
Tällaisilla asuilla täällä siis mennään. Löytyikö suosikkia? Minkä pituisesta takista itse tykkäät eniten?

6 thoughts on “Asuideat kolmelle eri pituiselle takille”
Ah miten ihania asuja ja takkeja! Musta asu saappaiden kera nousi suosikikseni 🙂 takki auki tulee kuljettua itsekin, muutenhan menisi kiva asu hukkaan!
Olen kaivellut vasta luottorotsini esille kesän jälkeen, mutta kovasti nuo villakangastakitkin tuolla huutavat nimeäni – niiden kausi ei ole kovin pitkä nimittäin, ja kevättä saa odottaa taas tovin. Viime keväänä kirpparilta löytämäni pitkä beige/kameli-takki jäi aivan paitsioon, sen aika voisi olla nyt. Pitää sitten vain olla extravarovainen vaalean värin kanssa kun autoilee, näkyy paremmin ne kurajäljet kuin mustasta takista 😀
Kiitos kaunis! Pidän myös tuosta mustasta asusta kovasti.
Pidempi helma takissa on aina vähän vaarassa auton kylkiä nuohotessa ja kun istuu kyytiin. Ei aikaakaan, kun taas vedin tuon lyhyemmän ruskean takin vyötä auton oven välistä sisään 🫣
Pitkät takit kuuluvat syksyyn, joskus toivoisikin syksyn alkavan aikaisemmin ja kestävän pitempään ennenkuin pakkaset tulevat.
Näistä suosikki on eka, polvipituinen takki ja saappaat. Musta on suosikkiväri. 🙂 Mutta vaalea villakangastakki on ihana, siitä saa vaihtelua mustaan.
Ihania takkeja silti kaikki.
Kyllä mielelläni pitäisin näitä takkeja enemmän ennen kylmän talven tuloa. Saas nähdä millainen loppuvuosi saadaan, kun syksyn alku oli niin erikoinen kaikkine helteineen.
Kiitos, käytän tosiaan näistä tätä mustaa takkia eniten ja ollut kiva myös ottaa saappaatkin käyttöön pitkästä aikaa.
Vau! Vaalea asu sopii sinulle todella hyvin ja samantyylistä voisin kuvitella myös itselleni. Oma täydellinen villakangastakki odottaa vielä jossain. Ei saisi tuntua liian raskaalta päällä ja muutama nuorempana ostettu Vero Moda -malli kinnaa jo ikävästi kainaloista. Sain omalta äidiltä hänen takkinsa käyttöön ja siitä sai kyllä osviittaa miltä hyvä takki voi tuntua 😀
Kiitos kovasti, ihana kuulla! Onhan tuossa vaaleassa kokonaisuudessa jotain makeaa, ainakin minusta 😁
Totta puhut, kinnaavat takit eivät saa oloa mukavaksi. Siitä huolimatta pari sellaista minultakin löytyi, mutta laitoin juuri myyntiin. Niitä kun ei tullut hirveämmin käytettyä, vaikka kauniita olivatkin. Jospa istuisivat jollekin muulle paremmin. Mutta hei, ihan parasta, että äidiltäsi löytyi sopiva takki!