Kutsu juhlaan kuin juhlaan vaatii aika usein mietintämyssyn päähän laittoa ja pienen pohdinnan: mitä sitä laittaisi ylleen? Pikkujoulujuhlat ovat yleensä arjen yläpuolella, joten pieni laittautuminen on paikallaan.
Kokosin hieman ideoita cocktail-tyyppisiin pikkujouluihin, iltatilaisuuksiin, joissa hyvällä mielellä juhlitaan kulunutta vuotta ja kilistetään onnistumisille. Tai sille, että vuodesta on ylipäänsä selvitty, mutta juhlan tuntua on silti ilmassa. Tällaisiin juhliin saa laittaa kimallusta ja metallivärejä ylleen tuntematta oloaan ylipukeutuneeksi.
Ensin pitää lukaista kutsu ja jos on pukukoodi, niin se helpottaa hommaa. Koodit taitavat olla aika harvoin pikkujoulukutsuun liitettyjä, joten olettaa sopii, että smart casual tai hieman arjen vaatetusta juhlavampaa on hyvä laittaa ylleen. Noin niin kuin vähintään.
Pikkumusta / cocktail-mekko
Pikkujoulujen asu voi hyvin olla cocktail-mekko, jossa on paljetteja tai ylellinen samettipinta. Klassinen pikkumusta toimii aina ja jos omasta kaapista löytyy sellainen, niin halutessaan omaa pikkumusta tyyliään voi päivittää vaikkapa uudella, näyttävällä korulla. Erityisesti minunlaisilleni aina enempi vähempi samassa tukkatyylissä kulkevalle pieni kampauksen muutos tai laineet tukassa saavat koko naisen näyttämään uudelta. Joskus siis pikkujutulla, kuten hiuskorulla saa edullisesti päivitetyn lookin ilman, että tarvitsee ostaa kokonaan uutta asua.

Pikkumustan hameen helman pituuden jokainen päättää itse. Nyt jo pidempään on ollut trendinä lyhyet mekot, jolloin reittä näkyy reilummin. Hollywoodista jos ottaa mallia, niin tänä syksynä ovat jo pikkuhousutkin saaneet näkyä halkion luota. Jokainenhan sen oman juhla-asun itse arvioi ja jos ei osaa päättää niin tätä empiessä sanoisin hillityn juhlavan asun toimivan satavarmasti, erityisesti yritysjuhlissa.

Bleiseri-look
Bleiseri kuuluu joka naisen kaappiin ja siellähän voi hyvin olla yksi klassinen perusbleiseri sekä yksi juhlallinen. Itselläni on hopeanharmaa bleiseri, jossa on astetta isommat hopeanväriset koristenapit. Jos bleiseri kuuluu omaan juhlatyyliin, niin sen päivittäisen työbleiserin saa surutta vaihtaa erinäköiseen iltajuhliin mennessä.
Bleiserin kanssa sopii moni mekko ja kuvassa minulla on silkki-villamekko. Ei siis todellakaan paljettia ja kimallusta, vaan monikäyttöinen perusmekko, joka näyttää kivalta juhlallisen bleiserin kanssa.

Bleiserin kanssa sopii myös kaunis paita ja hame yhdistelmä, tai housupuku-tyyppinen ratkaisu. Ei ehkä kannata liikaa miettiä mitä muut laittavat päällensä ja onko oma asu just täydellinen? Oman asun pitää miellyttää ensisijaisesti kantajaansa ja sitä kautta asu näyttäytyy muille. Hymylläkin on osuutensa asun onnistumisella.

Pyysin tekoälyä luomaan minulle kuvan siististä pikkujoululookista, jossa bleiseri on rennosti olkapäillä. Bleiserihän saattaa illan aikana siirtyä tuolin nojalle, kun tanssilattialla käy pyörähtelemässä. Ja sen jälkeen kun viileät joulukuun tuulet puhaltavat juhlatilan ovesta tai parvekkeelta iloisesti sisään, voi bleiserin noin niin kuin elegantisti nostaa takaisin olkapäilleen. Viittamainen tyyli on klassinen että tyylikäs.
Ihana hame
Mikä olisikaan parempi aika valita kiva hame ylle kuin pikkujoulut? Erityisesti jos tykkää käyttää housuja arjessa, niin juhlapukeutuminen antaa heti erivapauksia heittäytyä vaikkapa tyllihameen kanssa juhlahumuun. Tai kiiltävän satiinihameen. Tai päheän nahkahameen. Onhan näitä mistä valita ja miksi minä pidän juhlista on juurikin tämä, kun voi pukeutua hieman eri lailla ja pliisuun arkeen verrattuna rohkeammin. Juu, kyllä vain, paljettipaita on itselleni rohkea valinta, koska onhan se kiiltävä ja näyttävä ja kaikkea sitä. Huh, pitäisiköhän sittenkin vain laittaa ylle se perus-villajumpperi?

Ja tänne jatkan edellistä lausetta heti, että EI! Unohdetaan perusvaatteet pikkujouluista. Ja muista jouluista ja juhlista. Olen kuullut tarinoita miten ensin kotona on valittu ihanat juhlavaatteet. Sitten siinä kotipeilin edessä ne kimaltelevat paljetit tuntuvat niin räikeiltä. Ei kehdatakaan lähteä jo valittu juhla-asu päällä kemuihin ja vaihdetaan arkisemmat kamppeet. Pitää muistaa, että juhlapaikoilla on yleensä tunnelmavalaistus, on muitakin juhlapukeutujia, on valoja, myöhemmin ehkä discovaloja ja kaikkea, jossa paljettivaate näyttää sopivalta, ei liioittelevalta vaan juurikin asianmukaiselta ja juhlavalta.


Miten hyvin muuten punainen tyllihame sopisi pikkujouluihin, kysynpä vain. Topissa tanssilattiaa tamppaamaan ja toki sitten noin muuten ylle laitetaan kaunis bleiseri.
Röyhelöitä ja sulkia
Muotitaloilla on viime vuodet näkynyt mitä näyttävämpiä asukokonaisuuksia, joissa on käytetty röyhelöitä, sulkia ja erilaisia tekoturkisasioita. Saattaahan sellainen vaatetus vaatimattomalle suomalaiselle olla arkiasuna liikaa, mutta jos yhtään pitää näyttävistä vaatekappaleista, niin nyt jos koskaan sellaisen voi surutta laittaa ylle. Pikkujouluissa saa olla näyttävä, säkenöivä ja leikkisäkin.



Simppeli & tyylikäs
Aina ei tarvitse muodin historiaa kirjoittaa uudestaan, vaan iltajuhlaan voi pukea ylleen topin ja siistit housut. Asun ollessa kokomusta, pienet yksityiskohdat vaatteissa eivät ole lainkaan pahasta. Vesiputous-kaulus on tuttu klassikko topeissa ja paidoissa ja tuo elävyyttä yläosaan. Muutoin tavalliset housut näyttävät hauskoilta, kun halkio onkin edessä eikä housunlahkeen sivussa. Yritän sanoa, että simppeli on just hyvä ja vielä parempi, jos jonkun ihan pienen kikan siihen vielä keksii.

Juhlallinen haalariasu on upea valinta ja säväyttävä väri näyttää erityisen hyvältä. Rohkeasti haalareita kokeilemaan! Oma onneni on vielä vastaan kävelemättä, en siis omista juhlavaa haalaria. Haluaisin kyllä.
Paljettiöverit
Paljetit eivät tänäkään vuonna ole poissa muodista, melkein päinvastoin. Kaupat pursuavat paljettivaatteita, että nyt jos koskaan on ostajan markkinat, jos sellaisia halajaa.
Tuplapaljettia on ylläni seuraavassa kuvassa. Paljettitunika ja paljettihousut. Jos kerran paljettia uskaltaa ylleen laittaa, niin miksi tyytyä vain yhteen vaatekappaleeseen.

Jos haluaa vaihtelua klassiseen mustaan, niin värejähän maailmassa riittää. Vaaleanvärinen paljettimekko, joka huokuu hillittyä juhlan henkeä sopii pikkujouluihin yhtä hyvin kuin tummat. Kuvassa kädessäni on myös vaalea paljettilaukku. Sellainen on oikein hauska lisä asuun, vaikka muuten ei paljetteja olisikaan. Muistakaa, että krumeluuria voi tuoda juhla-asuun nimenomaan asusteilla ja kengillä. Discopalloksi ei tarvitse muuttua.

Paljetin hyvä puoli on se, että sehän sopii vaikka minkä muun materiaalin kanssa. Minulla on ylläni heti seuraavassa kuvassa sähäkän sininen bling-bling paita, joka näyttää ihan oivalta villahameen kaverina. Olin pohtinut minkä kaiken kanssa sinistä käyttäisin ja näin vain oman vaatekaapin sisältöä pyörittämällä päädyin tähän asuun. Pidän sinisestä enkä arkaile käyttää sitä mustan värin kanssa, joten sopiva asu syntyi ilman shoppailua.

Vielä yksi tekoälykuva, koska paljettihousut ansaitsevat saada maininnan. Ne nimittäin näyttävät upeilta! Samettijakku, toppi ja paljettihousut – ei onnistuneelta pikkujouluasulta paljon muuta voi vaatia. Löytyykö sinulta jo paljettihousut?


8 thoughts on “Asuideoita pikkujoulukauteen”
Ihania asuideoita!
Tyllihame on hieno valinta pikkujouluihin – sekä erikoinen että hyvin juhlava. Noh, ja pikkumusta on aina pikkumusta. Itse en ole vielä miettinyt, mitä laittaisin päälle. Meillä ei periaatteessa sellaista pikkujoulu-traditiota ole täälläpäin, mutta yhteisen aterian yleensä järjestetään koulussa.
Kaunis kiitos!
Tyllihameessa on jotain kivaa, olen samaa mieltä. Pikkujoulut taitavat olla aika suomalainen juttu, vaikka onhan joitain joulujuhlia vissiin muissakin maissa. Aika usein ainakin leffoissa ne kuvataan vietettävän ihan työpaikan tiloissa.
Aivan ihania asuja, voi että! Tekoälykuvassa, jossa bleiseri olalla, on niin hieno asukokonaisuus,e ttä ostaisin heti tämän.
Kiitoksia! Ja joo, kyllä se asu minullekin kelpaisi. Siisti nätti look houkuttelee aina.
Oi että miten inspiroiva postaus! 🙂
Tykkään paljeteista, enkä vain juhlakauteen, vaan ympäri vuoden. Mullakun ei ole erikseen arki ja juhlakamppeita, vaan kaikkea yhdistellään 🙂 Eikä tosin ole oikeen koskaan mitään hienoja juhliakaan, minne pääsisi pukeutumaan 😀
Ihana kuulla, kiitos kovasti!
Paljetti piristää arkiasuakin ja tuo on kyllä kätevää, että saa stailattua ne samat asut myös juhlaan. Ei niitä juhlia liikaa ole täälläkään, vaikka onhan niissä ihan kiva silloin tällöin käydä.
Moi. Ehdoton oma suosikkini on punainen tyllihame. Punainen tuo kuitenkin sitä joulun henkeä. Vaalea paljettimekko myös olisi mielestäni hyvä valinta etenkin jos ”oletuksena” on että pikkujoulut jatkuu kaupungin yöelämässä 😊
Toi punainen tyllihame on makee! Punainen jos mikä sopii joulunajan juhliin. Ja tietenkin paljetit!