Herttaisessa asussa iltatilaisuuteen                  

Aurinko paistoi taivaan täydeltä perjantaina, kun lähdin mieheni aveciksi yrittäjätapahtumaan. Se piti sisällään parin tunnin risteilyn, jonka jälkeen oli illallinen ohjelmineen ja seudun vuoden yrittäjien palkitseminen perinteikkäällä Wanhalla Kasinolla. Ennen tilaisuuteen lähtöä piti kuitenkin ratkaista mitähän sitä laittaisi päälleen? 

Olin nostellut pari mekkoa ja yhdet leveälahkeiset liehuhousut esiin, että josko niistä innostuisin. Ja en innostunut. Inhottava fiilis muuten, kun ajatus ei vaan lähde. Kello alkoi lähestyä hetkeä, kun ei haittaisi, että tietäisi mitkä vermeet sitä vetäisee hetken päästä ylleen. 

Käteeni tarttui t-paita, jossa roikkui vielä hintalappukin. Tilasin jokin aika sitten valitettavasti loppuunmyyntiä tekevältä kotimaiselta Yozen-merkiltä mielestäni ihanan t-paidan, joka ei ollut kerinnyt vielä käyttöön. Ajattelin sitä rennosti farkkujen kanssa käytellä, mutta vetäisin sen sitten siinä ylleni ihan kuin ei olisi ollut kiireinen ”juhlavaatteiden” etsintä kesken. 

T-paita se on, ei juhlava, katselin peilistä. Kirkkaan valkoinen, jossa on pinkki moderni kuviointi hertta-akasta. Vissiin enempi herttarouvaksikin kutsuttu korttipelin kuningatar, mutta lapsena ja nuorena korttia lätkiessä se oli aina hertta-akka. Niin, kun olin nuori ei ollut kännyköitä. Silloin pelattiin mm. korttia aika lailla. 

Lopulta hertta-akka jäi päälleni ja vedin sen kaveriksi valkoiset kapeat housut ja pinkin bleiserin ylle. Ei 100% juhlava, mutta tarkkaan ottaen pukukoodia illan tilaisuuteen ei ollut. Mieheni laittoi pikkutakin ja minä päätin, että tällä asulla nyt mennään. Violetti Fendin laukku tuntui viimeistelevän asuni sekä valkoiset lenkkarit, joita koululaisemme käytti viime talven lomallamme. Minun kengät siis alun alkaen, mutta tätä nykyä jalkamme on samaa kokoa. 

Oli ihan hauska vetäistä vielä aurinkolasit silmille, koska sehän tiesi kaunista säätä. Ja olihan siellä risteilylaivan kannella aurinkoista, että ihan tarpeeseen tuli. Oli mukava ilta hyvässä seurassa.

Voitimme 4 hengen porukallamme illan tietokilpailun, tanssimme taidelukiolaisten loistavan bilebändin johdolla ja illalla vielä isommalla porukalla jatkoille ystävämme uuteen pubiin Iloliemeen. Hertta-akka kulki sujuvasti mukana ja väitän muutaman ohikulkijan hymyilleen minulle kävellessäni päivällä risteilyalusta kohden. Huomasin, että katukuvassa harvalla oli pinkkiä yllä. Illan juhlallisuuksissa en enää ollutkaan ainut pinkkiin pukeutunut.

Oli muuten hauska huomata tuota kuvassa näkyvää siltaa kävellessä, että näin elokuun lopullekin riitti tapahtumaa tälle kylälle. Nimittäin seikkailu-urheilun EM-kilpailut järjestettiin tänä viikonloppuna Savonlinnassa ja kolmessa naapurikunnassa. Voi olla, että aiemmin en ollut kyseisestä lajista edes kuullut, mutta annoin itseni ymmärtää, että täälläpäin järjestetty pääkisa kesti ilmeisesti noin 24 tuntia. Seikkailu-urheiluun kuuluu yleensä maastopyöräily, melonta ja juoksu. Kilpailureitin joukkueet saavat vasta kaksi tuntia ennen starttia.

Tuolla sillan päässä oli joko iso maali- tai lähtökaari, en ole varma, mutta sen verran piti pöljäillä itse, että siinä siltaa ylittäessämme risteilyn jälkeen juoksin loppuosan ja tuuletin ”maalissa”. Nostan hattua seikkailukilpailijoille, jotka olivat toisella puolella odottamassa esikilpailun aloittamista otsalamput päässä ja hurrasivat minulle. Selkeästi harvinaisen mukavaa porukkaa! Toivottavasti kaikilla oli hyvät seikkailukisat.

6 thoughts on “Herttaisessa asussa iltatilaisuuteen                  

  1. Ihana paita! Todellakin toimii bleiserin kanssa! Vaatemerkki oli itselleni ihan uusi, piti avata verkkokauppa ja onpa kyllä kivoja kuvioita 🙂

    Meillä taas on kutsuttu korttia tätiksi! :’D ”Noniin kuka tunnustaa panttaavansa kaikkia tätejä kädessään??!”

    1. Haa, täti onkin uusi nimitys! Hauska! Mutta ei taida tarttua omaan suuhuni. Hertta-akka se vain lipsahtaa huulilta niin helposti, vaikka kamalalta kuulostaakin.

      Kiitoksia, kyllä tämä paita ja bleiseri oli lopun viimeksi hauska yhdistelmä minustakin.

  2. Ompas pirteä asu, ja varsinkin laukku kiinnitti huomion 🙂 Enpä ole teepparin brändistä kuullutkaan, täytynee googlata 😀

    1. Vaihteeksi jotain pirteää kaikkien tummien mekkojen jälkeen.
      Kurkkaa ihmeessä, heillä näytti olevan vielä kaikkea kivaa varastossa!

  3. Kaunis kokonaisuus ja vaikuttaa olleen just sopiva tilaisuuteen! 😊 Harmi, että Yozen lopettaa nykyisessä muodossaan, mutta saa nähdä mitä tulevaisuudessa tulee tilalle. Olen pitänyt kuoseista ja muotoilusta todella paljon, mutta olisin kaivannut myös hihattomia paitoja ja mekkoja. Monissa vaatteissa pääntiet ovat lähes kaulassa kiinni, joka oli yksi juttu mikä vaikuttaa itsellä siihen, että ostanko vai en. Yksi pitkähihainen mekko minulla on heiltä, mutta just niiden pitkien hihojen takia en ole sitä käyttänyt kovin usein. Pitkähihaista mekkoa on vaikea keventää, jos tulee kuuma. 🤷🏻‍♀️

    Kaunis paita, herttarouvana tai kuningattarena tunnetaan meillä! 😊

    1. Kiitoksia, ja joo, tunsin oloni oikein mukavaksi tilaisuudessa. Osalla oli yllään mekkoa, osalla bleisereitä. Jännä juttu miten se sopiva asu vaikuttaa ihan yleisfiilikseenkin, ainakin itsellä.

      On harmillista, että vaatteiden vastuullinen tekeminen ei kannata Suomen maassa, tai vaikeaa se ilmeisesti on. Yozen oli piristävä muodin luoja ja toivon mukaan he keksivät vielä jotain uutta meidän iloksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *