Lahjapaketointi voi olla hauskaa, tai sitten ei. Parasta on, jos ei ole kiire ja voi laittaa vähän joululauluja taustalle soimaan. Lahjapaketointi-ideat lähtivät itselläni tällä kertaa käytännön tarpeesta. Ostin tytölleni pehmolelun toiveen mukaisesti ja mietin miten se karvakasa nyt sitten paketoidaan. En ole kummoinen paketoija, mutta ohjeen mukaan yleensä onnistuu erikoisemmatkin jutut. Yritän nyt kuvien avulla näyttää nätin lahjapaketin pehmoiselle lahjalle.
Toinen idea liittyy peruspakettien koristeluun. Jos joulutervehdys on suklaarasia tai kirja, niin pakettia on helppoa piristää pienellä vaivannäöllä.
Lopuksi näytän lahjakassivinkin. Se helpoin tapa kääräistä lahja piiloon siis!
NÄYTTÄVÄ PUSSUKKA PEHMOLELULLE

Tai miksei näin voisi paketoida monenlaisia muitakin lahjoja.

- Ensin mitataan tarpeeksi paperia lahjan ympärille eli laitetaan lahja paperin päälle. Käännetään paperia lahjan päälle niin, että lahjan etupuolella paperi menee reippaasti alemman paperin päälle. Lahjan etupuolelle tulee näin runsaammin paperia ja se tuo pehmeää pakettia ajatellen vähän lisäsuojaa ja jämäkkyyttä lahjapussiin. Ei haittaa, jos on ostanut vähän parempaa joulupaperia. Ei sitä, josta menee sormi heti läpi.
- Teipataan reuna kiinni.
- Laitetaan lahja paperin alaosaan istumaan eli mitataan tila, joka tarvitaan pohjan tekemiseen.
- Sitten taitetaan pohjapaperi mitan kohdalta.
- Pohjan paperi taitetaan ensin vaikkapa vasemmalta puolelta keskelle. Ja sama homma oikean puolen pystyssä olevalle paperille.
- Näin saadaan neliskanttinen kuvio aikaan.

7. Ala- ja yläreunat taitetaan keskelle ja laitetaan teipinpalalla kiinni. Pohja on valmis.
8 ja 9. Käännetään pussukka avonaisen suun puolelle ja sujautetaan lahja pussiin.
10. Taitellaan avonainen suuaukko kiinni haitarimaisesti. Eli ensin parin sentin taitos eteen, samanlainen taitos taakse. Joskus serveteille tehdään näin, niin saadaan aikaan hauska viuhka. Tässä on sama tapa kyseessä.

11. Kun saavutetaan lelu eli taitokset eivät ole enää mahdollisia, kiinnitetään haitari teipinpalalla.
12. Nyt siivet voi nostaa pystyyn ja teipata keskeltä kiinni toisiinsa. Nätti paketti valmis. Koristeruusuke halutessa kylkeen.
Video pehmolelun paketoinnista löytyy Tyylimurun instagramista.
KRANSSI PAKETIN PÄÄLLE

En ole tainnut aiemmin kiinnittää huomiota miten paljon hauskoja jouluisia askartelutarvikkeita löytyy isojen ruokakauppojen ja kirjakauppojen valikoimista. Ostin kirjakaupasta pikkukransseja, jotka ajattelin laittaa ”tylsän” paketin päälle tuomaan joulufiilistä asteen verran enemmän. En siis ole askartelija luonteeltani, mutta koska lahjojen antamisessa on jotain erityisen kivaa, on myös kiva tehdä niistä tavallista hauskemmannäköisiä. Tai no ainakin silloin, kun on aikaa.

- Ensin tarvitaan lahja, joka paketoidaan.
- Koristeeksi laitetaan nyt pikkukranssi, pieni lahjapaketti ja lahjanarua.
- Lahjanaru taitetaan kaksin kerroin. Mittaa noin suunnilleen, että tuplanaru menee lahjan ympäri ja siitä saa lopuksi rusetinkin tehtyä. Sitten sujautetaan lahjanaru koristepaketin narun läpi. Jos ei ole koristepakettia, niin sitten naru sujautetaan vain kranssin läpi.
- Kuvan mukaisesti naru pyöräytetään kranssin ympäri sekä kahden narun välistä. Näin naru siis pysyy kiinni kranssissa ilman solmuja tai muita kikkoja. Tähän voi toki valita jonkin muunkin jouluisen koriste-esineen kuin kranssin. Kunhan narun saa kahdesta kohtaa siihen kiinni.
- Kiepauta naru paketin takakautta takaisin eteen ja pyöräytä kranssin alaosan ympäri.
- Tehdään tavallinen solmu.

7. Pyöräytin vielä toisen tavallisen solmun, jotta pysyy varmasti kiinni.
8. Sen jälkeen narut hieman erilleen ja pyöräytetään rusetti. Narun päät leikataan sopivaan pituuteen. Lahjanaru voi olla saksilla käherrettävääkin sorttia.
Ihan hauskannäköinen kokonaisuus saatiin aikaan ja yllättänee lahjansaajan.
Video paketin teosta löytyy Tyylimurun instagramista.
LAHJAKASSI
Haluan vinkata tällaisesta lahjakassin narutempusta ja jos olen viimeinen, joka tämän on tajunnut, niin anteeksi maalaisuuteni, mutta innostuin suuresti, kun tajusin, että lahjakassia ei tarvitse enää teipata tai niitata rumasti kiinni! On helpompi ja kauniimpi tapa ja se on tämä:

Sujauta lahjakassin narunpäät, eli ne, jotka pitävät narut kassissa kiinni läpi vastapuolen reiistä. Tee näin jokaiselle neljälle narulle. Läpi vastapuoleisesta reiästä.

Sen jälkeen tartutaan narujen ”kahvoihin” ja vedetään lahjakassi kiinni. Ja se jäi kiinni. Ei tarvitse etsiä nitojaa tai teippailla. Testailin tätä useamman kassin kanssa ja ihme ja kumma, toimi.
Tässä jää myös lahjan saajalle mahis joku päivä lahjoittaa lahjakassi eteenpäin, kun se ei ole teipin ja niitinreikien peitossa.

Tänä vuonna annoin yhden lahjan arkussa. Löysin puisen arkun Citymarketin valikoimista ja sen sijaan, että olisin tehnyt perinteistä herkkukoria sellofaanin kera tai muuta itselleni tyypillistä, keräsin lahjan saajille sopivia pikkujuttuja arkkuun. Arkku lahjoineen meni siis pariskunnalle.

Arkku näyttää kuvassa jotenkin massiiviselta, mutta se oli n. 40cm leveydeltään. Joskus on kiva yllättää jollain uudella tavalla ja toivon mukaan arkkua voi hyödyntää kotona tavaroiden säilytyksessä jne. joulun jälkeen.
Oletko jo lahjat paketoinut?

6 thoughts on “Ideoita lahjapaketointiin”
Tänään on selkeästi lahjapaketoinnin teemapäivä, kun minullakin oli joulukalenterissa tälle päivää suunniteltu vinkkejä 😀 nyt olemme osaltamme varmistaneet, että kanssaihmiset saavat inspiraatiota pukinkonttiin!
Tuo viuhkapaketti on kyllä kaunis! Hyvät ja selkeät kuvaohjeetkin olet tehnyt videon kaveriksi, kiitos! Olen ihan kujalla aina kaikenlaisten taitteluiden kanssa, tarvitsen nuo molemmat ja ne pitää käydä läpi moooonta kertaa.. matkailualaa opiskellessa ehdottomasti vaikein koulutehtävä kaikista oli kun piti yhdellä oppitunnilla taitella servettejä kattausta varten 😀
Kiva juttu! Toivon mukaan lahjapaketointiin vinkkejä etsivät löytävät nämä meitin postaukset!
Viuhkapaketti on onneksi aika helppo toteuttaa. Toki hetken joutuu viuhkaa kääntelemään, mutta nättihän siitä sitten lopulta tuli. Servettien taittelu ei ole oma bravuuri myöskään.
Ihanaa, kiitos tästä postauksesta! Erityisesti tuo pehmon pakkausvinkki on aivan super – taisin nähdä sen myös somessa!
Oi kiva, jos tästä oli iloa!
Olen onneton paketoija 😅. Yritän aina päästä niin helpolla kuin mahdollista, joten nuo lahjakassi-vinkit olivat juuri minua varten. Kiitoksia!
Lahjakasseihin luotan usein sekä varsinkin silloin, kun on kiirus!