Inhokkini tämän hetken muotitrendeistä

Olen muutamia trendikatsauksia muotiin liittyen julkaissut ja pakkohan se on myöntää, että ihan kaikki villitykset eivät oikein uppoa. Kauneus on toki aina katsojan silmissä. Joka tyylille löytyy käyttäjänsä ja se kai muodissa onkin kivointa. Että emme näytä samoilta.

Peruspositiivinen elämänvire on hyvä olla eikä takertua pikkuasioihin, mutta tästä huolimatta olipa helppoa listata asioita, joista ei pidä. Se tuntuu joskus olevan jopa helpompaa kuin kertoa mistä todella pitää.

Alla kuitenkin tämän hetken trendeistä noukitut inhokkini. Asioita mitä en pysty itselleni pukemaan. Asioita, jotka eivät tunnu omilta tai joiden kanssa olo olisi epävarma. Itseään on muuten vaikea motivoida pukemaan jotain, josta ei pidä. Oletteko mielenkiinnosta ikinä kokeilleet vaikka kaupassa jotain, josta ette kertakaikkiaan pidä?

Inhokki trendini:

Paljaat olkapäät. Off shoulder mekot ja paidat ovat kesätyyliä parhaimmillaan. Vai ovatko. Jokin tässä tyylissä ei istu omaan pirtaan, vaikka miten sensuellia ja herkkää se kuulemma on.

Bikinimäiset yläosat. Kovasti muodissa ovat pienen pienet yläosat. Osa näyttää bikineiltä, osa kankaan palalta, joka vain peittää rinnat. Yleisesti liian naftit topit saavat ahdistuksen päälle. Mistä se johtuu, jaa-a. Ehkäpä en halua vatsaani esitellä, mutta eipä minua haittaa vaikka joku muu niin tekeekin. Itse ei vain pysty? Hmm, kuvittelen itselleni nyt upean sixpackin ja haluaisinko esitellä sitä bandanan peittäessä strategiset kohdat kaulan ja lantion välillä? En.

Pussihelmainen hame. Bubble skirts on täksi vuodeksi muotinäytöksissä povattu suosikki. Helmat taittuvat sisäänpäin muodostaen pussin roikkumaan polvien päälle. Jotenkin kamalaa.

Farkkua farkun päälle. Nyt on kyllä farkkumatskun ystävien juhlakevät. Farkkua saa pukea alaosaan, yläosaan ja vaikka allekin. Denim on denim / double denim nimeltään tämä tyyli ja aivan liikaa farkkua minulle.

Jätti-jätti laukut. En tiedä kannetaanko näitä elämää suurempia jättilaukkuja vain muotinäytöksissä, mutta isojen laukkujen paluu on kuulemma ajankohtainen. Minä taas pidän oikein mielelläni kohtalaisen kokoiset laukkuni

Kitten heel. Minun jalat eivät oikein kestä enää korkeita korkoja. Olen siirtynyt sellaisiin 7cm korkoihin tai ei korkoja ollenkaan. Kitten heels kengät voisivat olla minunlaisen pelastus käyttää korkokenkiä, mutta ei. Pikkuinen kapea korko kohottaa kantapään pari senttiä irti maasta ja jalkapöytäni näyttää sen jälkeen metriseltä. Kuljen mieluummin ballerinoissa.

Leggings. En osaa käyttää leggingsejä. Tai siis osaan, sain yhdet lahjaksi ja ne sujahtivat oikein hyvin farkkujen alle pakkasella.

Röyhelö. Röyhelöisissä paidoissa tai mekoissa en ole ikinä tainnut osata kulkea. Nyt olisi kovasti kauluspaitoja, joissa on tuossa miehustassa hillittyä, ihan kaunista röyhelöä, mutta väistelen niitä sujuvasti kaupoilla. Vaikea sanoa mikä siitä tekee niin vieraan itselle.

Lappuhaalarit. Jotain häiritsevää aikuisten lappuhaalareissa on, mutta samalla ne toki ovat leikkisät. Mikä on ihan hyvä juttu. Mutta silti. Pitääkö ne molemmat henkselit olla kiinni vai toinen vain.

Chokers-koru. Vasta jossain törmäsin tähän kaulan ympäri kuin kaulapanta menevään koruun. En tiedä kenellä tämä sopisi.

Crocs. Ymmärrän mukavuuden päälle, ei siinä. Mutta rumuuden päälle en ymmärrä.

Hapsut. Hapsuja mekoissa, paitojen hihoissa, laukuissa. Olen yrittänyt opetella tätä ja kokeillut. Roikkuvia ja liehuvia hapsuja on ollut jo jonkin aikaa nähtävissä eivätkä ne poistu muodista tänäkään vuonna. Kun puen niitä itselleni mieleeni tulevat vain lännen chapsit, jota ratsastaessa käytetään. Vaikka westernejä nuorena heppahulluna katselin, niin hapsuihin en vieläkään osaa pukeutua ilman lassoa ja stetsonia.

Talvella puolialasti. Palelee aina kun katson minua aika paljon nuorempia kylillä. Vaatteet tuntuvat olevan pahin vihollinen. (Eipä sillä, ei sitä pipoa pahemmin tullut itsekään käytettyä nuorena, mutta oli mulla ehkä takki kiinni.)

Vain raha ratkaisee. Luulen ostavani “laatua” kalliimmalla hinnalla ja saan kökköä. En tykkää. Sekä halpaketjut: vaatteet ovat jo kaupan henkarissa vinon näköisiä materiaalin tunnusta puhumattakaan. Kävin viime lomalla kaupoissa nimeltä Primark, Lefties ja mitä niitä samankaltaisia oli. Ihan mielenkiinnosta. Kaiken olisi saanut muutamalla eurolla housuista bleiseriin, mutta mitä lie hikipajoja olisi päässyt tukemaan ostamalla vaatteen, joka kestää ehkä kaksi käyttökertaa. Tuskin pesukonetta. Harmittaa tuollaiset kaupat.

Paksupohjaiset sandaalit. Kesä tulee ja saas nähdä ovatko paksupohjaiset sandaalit taas täällä. Jotain nuoruusmuistoja ne tuovat ja näyttävät kolhoilta. En kaipaa paksua platformia sandaaleihini. Jos en korkkareihinkaan.

Ohuet kulmakarvat. Juu, hyppäsin muodista kulmakarvoihin. Mutta ohuttakin ohuemmat kulmakarvat ovat tulossa! Kynällä voi piirtää viivat ja avot. Tämä on inhokki trendi ehdottomasti.

Kahden vaiheilla olen joka puolella näkyvän pitkän denim-hameen kanssa. En pahemmin välitä Y2K -trendistä, eli 2000-luvun alun muodista ja tämä olisi ilmeisesti juuri sitä. Sekä vaatteet, joissa on paljon pitsiä. Uhka vai mahdollisuus.

Makuasioitahan nämä, ei oteta liian vakavasti näitä. Kysyn silti mikä näyttää sinun silmääsi pahalta tämän hetken trendeistä? Oletko joskus käyttänyt? Muotihan iloisesti kuulemma kiertää.

8 thoughts on “Inhokkini tämän hetken muotitrendeistä

  1. Itse en käyttäisi choker-kaulakoruja, mahan paljastavia yläosia enkä kokovartalodenimiä. Lappuhaalarikin jäisi varmaan kauppaan, vaikka tavallaan haluaisin käyttää. Kitten heelseistä sen sijaan tykkään (onko tämä aikuiselta naiselta paha muotirikos? 🙈)

    1. Haa, ei rikos lainkaan. Kitten heels on muodissa vähän väliä ja pitää käyttää niitä mistä tykkää. Tämä listaus on enempi oma epävarmuuslista – osaa kokeillut ja osaa en. Tullut siihen tulokseen että nämä eivät ole minun juttu enää /koskaan /vielä 😉

  2. Kiitos koonnista. Monessa kohtaa nyökkäilin: paljaat olkapäät (en osaa olla niin, että paita roikkuu alempana), kaulapantakoru, paljastava yläosa, paksupohjaiset sandaalit ja farkkukokonaisuudet. Sen sijaan röyhelöt menettelevät, samoin pussihelmaiset hameet – minulla onkin yksi Marimekon tällainen, josta tykkään kovasti. Ohuet kulmakarvat kuulostavat kauheilta. 😉

    1. Juu, nämä eivät minun päälle solahda, mutta moni muu rakastaa 🙂 Näin kai se muoti menee, kaikilla omat suosikit!

  3. Aika vahvasti on nyt 2000-luvun alku nousussa muodissa. En itsekään ole mikään fani, ehkä liian hyvin muistissa se on vielä. Joten taidan skipata sen kokonaan 🙂.

    Ohuet kulmakarvat on yksi sellaista asioista, joita minulle tulisi vain oman kuolleen ruumiini yli.

    1. Samoilla linjoilla ollaan 😁 En oikein innostu 2000-luvun alun jutuille tai niille piirretyille viiva-kulmakarvoille.

  4. Aika monesta olin samaa mieltä; esim. hapsut, pussihelmaiset hameet, bikinimäiset yläosat ja ohuet kulmakarvat. Crocseista mulla on halpisversiot ku oikeisiin ei oo varaa ja niitä käytän esim. parvekkeella tai roskia viedessä.. 😅 Toi double denim on multa vissii menny ohi, täytynee tsekata ku uteliaisuus heräs.

    1. Hih, kiva kun joku muukin kokee näin.

      Niin Crocshan on maailmanlaajuinen suosikki ja jotain ovat tehneet oikein kun kaikki haluavat heidän kengät. Jos crocsit tai niiden kopiot ovat just hyvät parvekkeelle ja vaikka puutarhahommiin, niin sitten niistä kannattaa pitää kiinni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *