En ole fashionista, joka luo muotia tai osaa tehdä niin erikoisen asun, että siitä syntyy pieni trendi. Ehei, tehdään se selväksi heti alkuun. Tai te vanhat lukijat sen jo tiedättekin, mutta uusille tämä tiedonanto. Oma pukeutumiseni kumpuaa jostain mukavuudenhalun ja simppelin tyylikkyyden välimaastosta. Joskus olen miettinyt, että keksinköhän tämän ylläni olevan asukokonaisuuden ihan itse, mutta totuus lopulta taitaa olla se, että mielenperukoilla on mainoksista, lehdistä, netistä nähtyjä asuja ihmisten yllä ja jotain samankaltaista sitä sitten lopulta sovittelee itsekin ylleen. Ja se on minusta ihan ok. Mitäpä sitä tehdä asioista liian monimutkaisia.
Olen siis sellainen fashionista, joka seuraa muotia ja trendejä. Tarvitsen kimmoketta ja inspiraatiota omaan pukeutumiseen mitä tulee juhliin, parempaan arkipukeutumiseen, työpukeutumiseen joskus jostain muualta kuin pelkästään oman pään sisältä. Ideoita poimin sieltä täältä ja tässä olisi listattuna muutamia sellaisia paikkoja ja muotijulkaisuja, joista ideoita omaan tyyliin saattaa löytääkin.

Ja ostan siis vaatteeni aina valmiina, milloin kaupasta, milloin kirpparilta, mutta itse en valitettavasti osaa mitään tehdä, neuloa tai ompelukonetta käyttää.
Lehdet
Kotimaisten muotijulkaisujen tilanne on vähän kehnolla tolalla. Suomen Elle ja Cosmopolitan lehdet lopettivat muutama vuosi sitten kokonaan. Tänä vuonna Trendi lopetti paperisen lehden julkaisemisen ja siirtyi verkkoon. Niin siirryin minäkin sinne, Eeva.fi sivulla on nykyään Trendin sisältöä ja vastikään julkaistu verkkoartikkeli: Kevään muoti 2024 oli mielenkiintoista katseltavaa. Inspiroi. Instagramissa Trendillä on kiinnostava tili nimellä @trendimag.
Toisinaan naistenlehdissä kuten Me Naisissa ja Annassa on muotinumeroita ja ilahduin kyllä Me Naisten maaliskuun numerosta 8/24, jossa oli kevään muotia esiteltynä.
Gloria lehti onneksi tulee vielä paperisena ja sanon näin, koska todella tykkään lehdistä. Glorian muotikuvat ovat aina taidokkaasti toteutettuja, vaikka itse tuotteet ovat hivenen kaukana tavan tallaajan vaatekaapista, niin silti pieni glamour on aina välillä poikaa. Yksi suosikkini on henkilöhaastattelut lehden puolen välin jälkeen. Samalla esitellään hieman kulloisenkin haastateltavan suosikkiasuja ja asusteita. Jos tykkään katsella ihmisten muotiherkkuja niin yhtä lailla tykkään lukea menestyneiden suomalaisten naisten tarinoita ja näkemyksiä elämästä. Parasta antia tällaiset artikkelikombot. Gloria on aina ollut kotimaan muotilehdistä verrattavissa kansainvälisiin huippulehtiin. Ja taitaa tällä hetkellä meidän ainut muotilehti ollakin.
Ulkomaisista julkaisuista ostan vaihdellen Vogueta, Harper’s Bazaaria ja InStyle -lehteä. Nyt viimeisimpänä nappasin matkaani Vogue Scandinavian, joka keskittyy pohjoismaiseen muotiin. Vogue Scandinaviassa on mm. suomalaisten haastatteluita ja muotikuvia. Mahtavaa! Nyt uusimmassa Vogue Scandinaviassa on kirjailija Satu Rämön haastattelu ja hänen kirjoittamansa lyhyt tarina sekä Lordi bändi muotikuvissa vegaanisten laukkujen kanssa. Kuvat islantilaisesta ikonista Björkistä ovat taiteellisia ja suoranaisesti en omaan pukeutumiseeni ehkä niistä saa kuin väriä ja rohkeutta kokeilla erikoisempia leikkauksia ja muotoja vaatteissa.
Muotilehtien asukuvat osaavat olla toisinaan hyvinkin erikoisia. Ja näiden kuvien hyvä puoli on se, että niissä selkeästi rohkaistaan pukemaan ylle leikkisämmin vaatteita, yhdistelemään rohkeammin täysin erityyppisiä materiaaleja ja värejä. Pukeutuminen on monelle vakava asia. Siinä ei muuten hullutella. Hulluksi vielä luulevat. Niinpä. Enpä tiedä, persoonallinen pukeutuminen herättää tunteita, ihan kuvana paperillakin.

Kotimaisia blogeja
Hel Looks
Persoonallisen muodin ystävien kannattaa tiirailla Hel Looks sivuja niin verkossa kuin Instagramissa. Helsinkiläisten katumuotia kuvattuna ja pääosassa persoonallinen tyyli. Monella on yllä itse tehtyä, second handia, ja itse asiassa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Inspiraatioon pukeutumisessa ei todellakaan tarvita aina muotiraamattuja, vaan ihan tavallinen helsinkiläinen katu voi tarjota jo paljon. Ja jos on aikaa, niin valitse Hellooks.com sivustolta Archives eli arkisto, ja kuvia löytyy vuodesta 2005 alkaen. Sisarsivu New Yorkista eli NYC Looks instagramissa tarjoaa myös paljon katseltavaa.
Jenni Rotosen Pupulandia on tarjonnut jo monta vuotta niin blogissa kuin instagramissa ihanaa, inspiroivaa sisältöä muodin saralla. Eikä toki pelkästään muodin, osansa saavat ajankohtaiset asiat ja maailman meno hienoin, perustelluin kannanotoin.
Eettinen muoti on yksi Rabbit Glow blogin aiheista ja itse asiassa aihe, josta soisi kirjoitettavan noin muutenkin enemmän muotijulkaisuissa.
Moni bloggaaja kirjoittaa useammastakin aiheesta ja täytyy sanoa, että Anne Melenderin klassisen rento tyyli niin blogissa kuin instagramissa on kertakaikkisen viehättävä. Myös kauneudenhoitoon keskittyvät Miia Johansson on aina niin raikas kuvissaan ja hänen blogistaan saa helpot vinkit meikkaukseen.
Blogit.fi -sivustolla on oma muoti-kategoriansa ja sieltä top10 muotiblogien joukosta on helppo napata kuka tahansa näistä bloggaajanaisista inspiroimaan omaa pukeutumista. Luen jokaisen blogia. Myös lifestyle-kategoriasta, jossa minäkin olen, niin ykkösblogi Big mamas homen Jenni kuvaa usein päivänasuja sekä Sara Parikan blogissa pääsee kurkistamaan Saran vaatevalintoihin useissakin postauksissa.
Silti on sanottava, että mukaan mahtuisi enemmänkin. Moni muodista bloggaava on valitettavasti vähentänyt kirjoittamista ja blogit tuntuvat nukkuvan. Instagramin puoleen kun kääntyy, niin siellä valikoimaa onkin hengästyttävän paljon.
Instagram
Sandra Hagelstam on tuttu mm. blogistaan 5 inch up, mutta kerinnyt tehdä vaikka ja mitä muodin saralla viime vuosina. Aina eteerisen chic Sandra löytyy instagramista @sandrahagelstam ja hänen uusin aluevaltaus on oma kenkämerkki. Pidän myös toisen Sandran värikkäästä tyylistä, hän on Suomessa syntynyt, asuu muualla ja julkaisee tilillä: @thatstylenomad . Vaikka vintagea itse vähemmän pidän, niin se ei estä seuraamasta vintagen ystävän Laila Lindqvistin @laluuna tiliä ja fiilistellä hänen tyyliään. Klassinen tyyli löytyy täältä: @mettiforssell osaa elegantin pukeutumisen.
Brittiläinen Lydia löytyy mm. Instagramista @lydiajanetomlinson ja hänen tarkka tyylitaju ja helpot stailausvideot ovat ihanaa seurattavaa. Samaan tapaan, mutta enemmän tyylejä yhdessä videossa löytyy mrs.blondebrainsandbirkins -tililtä. Amerikkalaisen Lylyn ylläpitämä sivu on yksi tuhansien joukosta, jossa myydään mainoslinkkien kautta vaatteita, mutta kun sen tekee tyylillä, niin ei se haittaa. En siis häneltä osta mitään, imen vain vaikutteita. Hmm, olipas kivasti sanottu, mutta näin se on.
Ulkomaisia sivustoja
Monilla muotilehdillä on hyvät kotisivut verkossa ja aika ajoin piipahdan näillä sivuilla katselemassa muodista ammatikseen kirjoittavien mietteitä. Uusimmat trendit, katumuotia, julkimoiden tyyliä.. Näitä sivuja on mm. Vogue, Fashionmagazine.com, elle.com, W ja Glamour.
WhoWhatWear on blogisivusto, jossa on useampi kirjoittaja. Monipuolisesti löytyy muodista asiaa ja täältä olen löytänyt ideoita pukeutumiseen. Sivun osoite on: whowhatwear.com/uk ja itse asiassa nyt en saa sitä läppärillä auki ollenkaan, kännykässä toimii hienosti. Ah tekniikka, mutta kaikesta huolimatta, on hyvä sivusto. In the Frow on muodin ja kauneuden suosittu blogisivusto ja täällä on tasaiseen tahtiin uutta luettavaa. Uudempana löytönä itselleni on Mia Mia Mine, jota ylläpitää tyylikäs Maria. Ideoita ja vinkkejä pukeutumiseen.
Pitää muuten sanoa, että nämä ulkomaalaiset blogisivustot ovat uskomattoman kaupallisia kaiken hyvän lisäksi. Kaiken nähtävissä olevan voi ostaa ja vähän päälle. Kuin pyörähtäisi suuressa tavaratalossa ja muotilehdessä yhtä aikaa. Mutta kyllä sieltä inspiraatiota löytää ja tykkään katsella sekä haaveilla lämpöisten kelien pukeutumisesta. Harvemmin näissä blogeissa talvi on. Luulen pukeutumisen ja muodin olevan jotenkin helpompaa toteuttaa, kun ei ole miinus asteita ja lunta joka tuutissa.
Mistä sinä haet inspiraatiota pukeutumiseen? Saa myös jakaa omia suosikkitilejään kommenteissa!

12 thoughts on “Inspiraatiota pukeutumiseen, mutta mistä?”
Tuttuja sivustoja ja vaikuttajia, tulee seurattua ja inspiroiduttua itsekin! Tämä on yksi niistä, heh! 🙂
Muistin hiljattain HelLooksin olemassaolon pitkästä aikaa. Sitä on tullut seurattua yläasteelta alkaen säännöllisen epäsäännöllisesti, se on samalla hauska aikamatka kun lähtee selaamaan vuosien taakse. Muoti kiertää, täältä niitä seuraavia trendejä voi käydä ennustelemassa.
Harmittaa tosiaan, että monia aikakauslehtiä ei enää saa paperisena. Junaan tai lennolle varsinkin oli mukava ostaa aina lehti. Kuvat näyttävät jotenkin vaikuttavimmilta paperilla kuin ruudulta!
Yksi omista inspiraationlähteistäni on stealherstyle.net -sivusto, jossa on julkisuuden henkilöiden asukuvia ja vinkit mistä ostaa samanlaisia vaatekappaleita. Sivusto toimii aikamatkailutarkoituksessa myös!
Hyvin sanottu, aikamatka tosiaan nuo Hellooksin arkistot. V. 2005 tuli tosiaan käytettyä lantiolla isoja vöitä.
Kiitos sivusto vinkistä, pitää tutustua!
Voi vau, miten monia kanavia ja vaikuttajia seuraat! Itse olen lähinnä mainonnan uhri. 😉 Toki some on nykyään kanava, jossa pääsee seuraamaan trendejä ja näkemään uusinta uutta, mutta koen itseni jotenkin jämähtäneeksi tässä suhteessa. Tämän blogin kautta saa hyviä vinkkejä ja katsella kauniita ja inspiroivia vaatteita ja asusteita – kiitos!
Some on kyllä loputon inspiraation lähde! Siellä tulee välillä notkuttua pitkäänkin..
Ja lämmin kiitos kommentista – ihanaa, jos tästä blogista löytyy katseltavaa ja mieluisia tyylejä. ❤️
Kivoja tyylivinkkejä! Oma tyyli tuntuu olevan kovin jumissa tällä hetkellä. Tuntuu että 30 ylitettyä olisi jotenkin siirryttävä ”nuoruudesta” aikuisuuteen, mutta kun pituutta on 155cm niin ei nuo mettiforssellit ym samalla tavalla anna ideaa ja inspiraatiota, kun tietenkään ei vaatteet yhtä lailla istu päälle.
Hei kiitos kovasti!
Tiedän mitä tarkoitat, on niin helppo kulkea tutuissa vaatteissa, mutta samalla jotain uutta olisi ihana kokeilla. Varmaan pikku hiljaa kannattaa aloittaa oman tyylin päivitys, jos siltä tuntuu. Toisaalta nykyään saa pukeutua aika vapaasti ja omannäköisesti, oli minkä ikäinen vaan.
Kaikesta lehdissä/somessa nähdystä kivannäköisestä kannattaa napata kuva ja kun kaupassa sattuu eteen, niin kokeilemaan.
Mulla meinaa unohtua mitä oon nähnyt ja mistä tykännyt. Paras olisikin joku konkreettinen paperille koottu oman tyylin haavekartta. Osaisi ostaa toisiinsa sopivia asun osasia helpommin.
Vaatteissakin vaan se haaste, että samalla muotilla monet tehty. Ei sovi eri pituisille ja kokoisille sitten millään..
Tuo kuvien tallettaminen ja tyylikartan luominen olisi kyllä hyvä ja varmasti toimiva idea! Sitä kun avaa verkkokaupan niin väsyy heti valikoiman laajuuteen, muttei osaa mitään rajatakaan kun ei juurikin muista mistä on pitänyt.
Mulla on joo kännykässä näyttökuvina napattu pieni ideapankki.. Milloin kuvaan kauniin vaatekappaleen, milloin koko asun. Pysyy jotenkin omat ajatukset tulevista vaatehaaveista selkeämpänä. Välillä vilaistava, että mitä siellä olikaan..pikkuhiljaa ostellut mitä tarvii. Joskus menee vuosikin että kaunis asia lopulta tarttuu haaviin.
Kiitos vinkeistä! Mä haen Youtubesta, Instagramista ja täältä tietysti inspiraatiota pukeutumiseen. Suurin osa seuraamistani vaikuttajista postaavat muustakin kuin muodista ja usein löydänkin heidän tilinsä jotain muuta kautta.
Munkin suosikkitilejä monesti sellaiset monen aiheen tilit.. vaihdellen kaikkea, haha, vähän niin kuin itse tulee tehtyä.
Ja kiitos, äärettömän kiva kuulla, jos täältä jotain inspistä on löytynyt!
Muotilehtejä tuli joskus luettua ja sivustoja seurattua, mm. muotibloggaajia. Onhan se hauska nähdä, miten muilla riittää mielikuvitusta pukeutumiseen. Harvoin tosin tuli kopioitu jokin asu kirjaimellisesti. Eikä se varmaan olekaan tarkoitus. Kunhan saa inspistä omaan peliin.
Samaa mieltä muotilehtien tarkoituksesta, inspiraatiota ja luovuutta omaan pukeutumiseen niistä.