Joulun aikaan lomailu ulkomailla

Viikko vielä ja joulun pyhät alkavat. Meidän perhe sanoo jälleen heipat perinteiselle joulun vietolle ja suuntaa lämpimään, palmun alle. Joulun tunnelmassa kotona ei olisi mitään vikaa, mutta vuoden aikana kertyneet lomat käytämme siitä huolimatta muualla. Eivät nämä tietenkään helppoja päätöksiä ole, mutta asiaa pyöriteltyämme päädyimme taas poistumaan kotimaasta kauemmas vaihtaen toppatakit ja kurahaalarit aurinkohattuun.

Lomaa vietämme Seychellien saarilla, Mahella ja Praslinilla, jossa mieheni kanssa olemme aikoinaan kertaalleen käyneet. Turvallinen, leppoisa saarivaltio ja samalla Afrikan pienin valtio. Se miten siellä vietetään joulua jää nähtäväksi. En ole kerinnyt vielä ottamaan asiasta enempää selkoa edes googlen kautta.

Joulupuu St. Maartenilla

Hyviä puolia joulun vietosta etelän auringon alla taitaa löytyä vähemmän kuin niitä huonoja puolia. Joulu poissa kotoa tai tutuista maisemista rikkoo kieltämättä jouluista idylliä, joulun maut ja tuoksut jäävät kokematta. Lumi, sukulaiset ja ystävät jäävät jouluna näkemättä.

Joku joskus epäillyt tuntuuko se joulu edes joululta ilman lunta ja lanttulaatikkoa? Sanoisin, että joulun tunnelmaa löytyy, vaikka onhan se joulun tuntu erilainen kuin kotona hämärän hyssyssä, joulukuusen valoja iltaisin hypnoottisesti tuijotellen.

Hyviä puolia silti on ja luulen, että on heitäkin, jotka vaihtaisivat aikataulutetut jouluohjelmansa johonkin ihan muuhun mielellään. Näin lapsiperheellisenä murehdin joulua lasten kannalta ja joulua vietimme tänäkin vuonna etukäteen lähdön lähestyessä.

Jouluauto New Yorkissa

Hyviä puolia, joita löydän joulun vietosta ulkomailla:

-Ei paineita perinteiden ylläpidosta.
-Ei viime hetken jouluhässäkkää siivouksineen, aikataulutuksineen tai valmisteluineen.
-Ei vilkuilua sääkartoille ja lievää ahdistusta siitä onko musta joulu. Tai tuleeko ihan liikaa lunta ja joutuu pyhinä lumitöihin.
-Rentoutuminen on oma taiteen lajinsa ja ”kaukana kaikesta” tuo sopivan leppoisan fiiliksen.
-Perheen kanssa kun on matkassa, niin yhteistä aikaa on runsaasti.
-Saa käydä ulkona syömässä ja suuremmat siivoukset hoitaa joku muu, eli arjen työleiri puuttuu.
-Aurinko lämmittää ja tuo valoa päivästä toiseen. Ja D-vitamiinia.
-Ei tarvitse keskustella aamulla eteisessä jälkikasvunsa kanssa miksi kerrospukeudutaan, miksi pikkupakkasella vaihdetaan lenkkarit kunnon talvikenkiin ja pitääkö niitä hanskoja käyttää.
-Kokee erilaista joulunviettoa ja tutustuu uuteen kulttuuriin.
-Saa tauon Suomen pitkältä tuntuvaan talveen ja pimeyteen.
-Elämyksiä elämään.
-Joulu on käytännössä 3 päivää: aatto, joulupäivä ja tapani, joten se on nopeasti ohi. Kotonakin.

Aina on veri vetänyt maailmalle ja näin vain joulutkin ovat alkaneet lipsua sinne. Muuten vuoden mittaan harvemmin mihinkään kerkiää, siis matkoille. Kerran vuodessa pidempi loma on ollut ihan hyvä ja tammikuussa on hyvä palata kunnon lumihangille ja kevätaurinkoa odottelemaan.

12 thoughts on “Joulun aikaan lomailu ulkomailla

  1. Ihanaa joulua teille ja onnistunutta matkaa! Olen samaa mieltä useassakin asiassa listassasi. Joulu vaan on useimmiten hsrvoin nähtyjen sukulaisten tapaaminen. 😀

  2. Ihanaa reissua teille ja kiva kun pääsee varmaan matkalle mukaan täällä postauksien myötä? 🙂

    Onhan se joulu auringon alla erilainen, mutta kuten sanoitkin, työleiri jää pois, se on muuten aina paras reissussa!

    Ehdottomasti tulevaisuudessa mekin matkataan jouluksi pois, muttei vielä ole sen aika. Lähtisin mielelläni niin, että ehtisin tunnelmoida joulumarkkinoilla hyvän tovin ja pyhiksi reissuun 🙂 Toisaalta viime vuoden tyyli, marraskuu reissussa toimi myös täydellisesti, oli ihana olla se pimein kausi poissa 🙂

    Toivottelenkin jo tässä vaiheessa hyvät joulut myös! <3

    1. Kiitos paljon!
      Marraskuu olisikin hyvä aika viettää matkoilla. Jouluna olisi kiva olla kotona, mutta pidempää lomaa ei vielä ainakaan saa pidettyä muulloin kuin vuoden vaihteessa.

      Eiköhän tässä muutama postaus reissusta tule tehtyä, kun muutakaan ei kuukauteen tapahdu omassa elämässä ☺️

  3. Ihanaa reissua ja mukavaa joulua teille! <3 kieltämättä houkuttaa ajatus ulkomaille lähdöstä kaikkea hässäkkää ja hössötystä karkuun 😀

  4. Hyvää joulunaikaa teille kaikille. Joulu on tosiaan nopeasti ohi. Nyt se menee keskelle viikkoa, mutta silloin kun se ajoittuu viikonloppuun on itsellä vähän höhlä olo.
    Joulua vietetään jokapuolella maailmaa ja joka kolkka pitää arvossaan niitä paikallisia perinteitä. Hyvä on tutustua myös sen oman ”joulukuplan” ulkopuolelle.
    Teillä on mahtava perinne viettää pidempi loma tässä kohtaa vuotta. Nauttikaa ja levätkää.

    1. Kiitos paljon ja oikein hyvää joulua sinullekin!

      Joulua tosiaan vietetään monessa kolkassa ja Seychelleilläkin joululaulut raikaa radiossa ja kaupoissa. Huomaa, että ihmiset ovat joulumielellä täälläkin.☺️

  5. Tuota, joulu etelässä on aina hyvä puoli 😀. Ainakin se on huomattavasti valoisampi.

    Mekin ollaan pakenemassa pimeyttä ja harmautta Maltalle tänä vuonna. Aikaa ei ole kuin viikon verran, joten kohteen piti olla suhteellisen lähellä. Ja ehkäpä Savonlinnassa joulu on melkein aina valkea, Turusta etelään se on mitä todennäköisempi harmaa ja vetinen.

    Leppoisaa joulua teille!

  6. Hyvää joulua! Itsekin olisin halunnut ulkomaille jouluksi, mutta meidän tätä joulua ”sotki” isoäidin kuolema, hautajaiset sekä miehen isän 80-v. juhlat, joita vietetään joulunpyhinä kahdesti (!!) ja joihin molempiin on pakko osallistua… Tänä vuonna vietämme joulun siis kotosalla, mikä sekin on varmasti ihan jees juttu.

    1. Kiitos, hyvää joulua sinullekin!

      Ikävä kuulla hautajaisista. Mutta sitten noista kasikymppisistä: kun kerran juhlitaan, niin juhlitaan kunnolla eikö! Itselleni on hankalaa järkätä omia synttäreitä edes yhden kerran (aikuisiällä 0 kertaa tähän mennessä). Otan kyllä appiukkosi inspiraatioksi, kun joskus pyöreitä täytän.

  7. Oi leppoisaa joululomaa teille, Malta kuulostaa ihanalta!

    Ihanahan se on täällä lomailla ja nyt jouluaattona lapset ovat malttamattomia heti aamusta alkaen. Muutaman lahjan otin mukaan ja tuttuja herkkujakin löytyi yhdestä kaupasta pääkaupungista. Niitä illemmalla sitten nautitaan ja vietetään loma-joulua 🌟

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *