Niinpä, jotainhan se piti taas keksiä tähänkin syksyyn. Aika usein syksyllä tulee aloitettua jotain uutta. Opintoja, harrastusta, kurssia. Tällä kertaa en suoranaisesti mitään näistä tehnyt, vaan latasin itselleni uuden sovelluksen kännykkään, koska halusin treenata jo hieman unohtunutta kieltä. Huvin vuoksi. Applikaation nimi on Duolingo ja sen kautta voi opiskella yli 40 eri kieltä.
Innostukseni kokeilemaan juuri Duolingoa lähti siitä, että muutama ystäväni naputtelee kyseistä sovellusta ja opiskelee siten haluamaansa kieltä. Minä taas en jaksanut ihan alusta aloittaa, eli valita jotain uutta kieltä vaan tuli jokin tarve herätellä henkiin omassa mielessä kovasti hiipunut ruotsin kieli. Olin aikanaan siinä ihan hyvä. Mutta en enää.

Duolingo on ilmeisen suosittu ja opiskelu on tehty helpoksi. Oman tason voi aluksi määritellä ja minä taisin lähteä vähän liian helposta liikkeelle, mutta eteenpäin voi hyppiä tarpeen vaatiessa, kuten olen tehnytkin. Muistuttelen ruotsia mieleeni pikku hiljaa ja olen tykännyt monestakin Duolingon tavasta opettaa. Sovellukseen puhutaan ja sitä kuunnellaan. Siihen kirjoitetaan toisinaan suora käännös, välillä valikoista valitaan tarvittavat sanat. Eniten taidan tykätä puhumisesta. Ohjelma älähtää, jos menee väärin ja uusi yritys ko. tehtävään tulee myöhemmin uudelleen. Puhumisen ja kuuntelun voi laittaa pois, jos on vaikkapa junassa, ja ottaa ne käyttöön, kun pystyy puhumaan ja kuuntelemaan.
Väitänpä, että näin muutamien viikkojen päivittäisen harjoittelun myötä ruotsin kieli, taivutukset, en ja ett -sukuiset sanat sun muut ovat kirkkaammin mielessä, kuin harjoittelun alussa. Ainakin tällainen kerran opitun kielen mieleen muistuttelu onnistuu Duolingon avulla helposti. Millekään kielikurssille lähteminen ei tuntunut tällä hetkellä mieluisalta. Duolingo on muuten ilmainen mikä on hyvä juttu. Huono puoli maksuttomuudessa on harjoitusten välissä näytettävät mainosvideot.
Vielä ainakaan en ole lähtenyt Duolingosta maksamaan ja jossain vaiheessa sain kolmen päivän edun käyttää mainoksetonta palvelua. En osaa sanoa miten se etu siihen pamahti, yrittävät tietenkin aina houkutella maksulliselle puolelle. Kieltämättä harjoittelin paljon enemmän, kun niitä aikaa vieviä mainoksia ei ollut välissä.

Englantia on osattava, koska englannin kautta tätä ruotsiakin opiskellaan. Nyt myönnän, että en tiedä voiko suomen kielen valita, jos haluaa vaikkapa englantia kerrata tällä sovelluksella.
Olen ajatellut jatkaa Duolingolla opiskelua pidempään. Tykkään miten hyvin olen saanut palautettua perusasioita mieleeni ja miten lyhyet lauseet onnistuvat muitta mutkitta. Odotan jo sitä, että vanhat ovat muistuteltu mieleen ja pääsee upouusia, vaikeampia kohtia harjoittelemaan.

Duolingon käyttö on tosi helppoa ja kannustavaa. Se on pelillisessä muodossa, mutta huomaan olevani jo hieman vanhanaikainen vissiin, kun tämä pelillinen tapa ei niin innosta. Jotkut harjoituskohdat ovat mielestäni liian lyhyitä ja liian pian tulee jihuu, juhuu, miten hienosti meni, pölö pölö, ansaitsit timantteja ja sydämiä. En edelleenkään täysin tiedä mitä ihmettä minä niillä teen, mutta koska tämä on nykyihmiselle rakennettu ”peli”, niin toki jotain pitää vissiin kerätä koko ajan. Minulle riittäisi ihan sanavaraston kertyminen. Jihuu mieluummin siitä.
Duolingoa on kritisoitu siitä, että kielioppia ei kummemmin erikseen opeteta. Toisaalta lauseita kääntäessä taivutuksia tulee harjoiteltua ja pari kertaa kun naputtelee väärin, niin luulisi jäävän mieleen. Minua kieliopin vähäisempi määrä ei haittaa yhtään. Se ei ole ollut kielen opettelussa suosikkini ikinä. Juu, ymmärrän, että se on tärkeää, mutta jos kieltä ei käytetä virallisiin dokumentteihin, vaan enempi jutellaan maahan matkatessa, niin kielen käytön oppii parhaiten puhumalla ja kuuntelemalla. Ja tekemällä virheitä.
Nuorempana englantiakin puhuin varmasti päin prinkkalaa, mutta jotenkin ne kirjekaverit ja kouluumme tulleet vaihtarit minua aina ymmärsivät. Luulen, että arvostivat enempi sitä, että otin yhteyttä, kuin jätin puhumatta sen takia, että en osannut kielioppia. Sitä minusta painotetaan vähän turhan paljon joskus, joka aiheuttaa sen, että aremmat eivät uskalla sitten kieltä käyttää virheiden pelossa.
Vielä en ole käyttänyt Duolingoa aivan uuden kielen opiskeluun. Käyttäisin tätä ehdottomasti, jos haluaisin vaikkapa lomakohteen kielellä tilata ravintolassa, tervehtiä ja hoitaa perusasioita. Syvällinen keskustelu ei onnistuisi, mutta joskus lomalla on tosi kiva osata puhua edes auttavasti sen maan kieltä. Jos taas haluaa monipuolisesti oppia puhumaan uutta kieltä, niin silloin Duolingo on mielestäni oiva tuki, mutta syvällisempi harjoittelu kannattanee suorittaa jollain kurssilla opettajan johdolla.
Oletko käyttänyt Duolingoa? Minkä kielen opiskelu kiehtoisi?

8 thoughts on “Kielen opiskelua syksyn ratoksi”
Duolingoa käytin joskus, sekä kertaamiseen että aivan uuden opetteluun. Jossain vaiheessa alkoi tympiä se mainosten määrä ja se kun jo läpikäyty ”nollaantui” ja peli olisi halunnut että teen tehtävät uudelleen jotta voin pitää kiinni saavutuksistani. Kertaus on opintojen äiti, mutta tuntui ikävältä kuitenkin kun joutui takaisinpäin ennen kuin pääsi uuden kimppuun 😀
Duolingon pelillisyys onkin sen vahvuus. Se oikein kannustaa pitämään streakeista kiinni ja tietenkin houkutus ostaa lisäaikaa tmv. kasvaa jos unohtaa pelailla ja hyvä putki katkeaa. Voisin antaa sille pitkästä aikaa mahdollisuuden, voi olla että muutoksia on tehty parempaan 🙂
Duolingossa mainoksia on turhan paljon, houkuttelee todellakin maksamaan tästä palvelusta, mutta vielä sinnittelen ilmaisversiolla.
Joskus tuli Duolingoa käytettyä, en kyllä muista mitä yritin sen kautta harjoitella. Ihan mielenkiinnosta voisi terästää myös omaa ruotsinkieltä tuota kautta, eikä tekisi varmasti pahaa englanti-englantikaan 😀
Joo, vähän yllätin itseni tällä ruotsilla, mutta ei kai siitä haittaakaan ole vähän muistella jo opittuja. Ettei joku päivä unohdu ihan kokonaan 😁
Duolingon lataamista olen miekin miettinyt! Ruotsi olisi hyvä palauttaa mieleen, kun kuitenkin on pohjaa taustalla. Kielen ylläpitäminen on muutenkin järkevää ja esim. itse ylläpidän ranskaa tekemällä vuosittain ranskan tehtäviä vanhoista oppikirjoista ja monisteista. Opiskelin siis ala- ja ylä- asteella ranskaa useita vuosia. 😊 Sittemmin kävin myös saksan ja espanjan kurssit, niitäkin voisi ylläpitää enemmän.
Mainokset varmasti ärsyttävät, mie en kestä yhtään. 😄 Ja järjetöntä, että tänä päivänä esim. Mtv3 myy suoratoistopaketteja, joissa halvimmassa on edelleen mainoksia! Niin kuin… Maksat siitä, että saat katsoa mainoksia suoratoistopalvelussa? Tai maksat sit tuplat, niin ei tarvitse katsella mainoksia? En ymmärrä, miksi kukaan ostaisi suoratoistopalvelua, jossa joudut kuitenkin katsomaan mainoksia. 😅
Tuo on kyllä hyvä tapa pitää opittua yllä, että tekee vuosittain tehtäviä niistä vanhoista kirjoista. Yllättävän nopeasti se opittu unohtuu ja pian huomaa pinnistelevänsä muistellessaan taivutuksia ja ihan perussanastoakin. Nyt olen päässyt Duolingossa kertaamaan simppeleitä lauseita sun muuta. Tuntuu ihan mielekkäältä hommalta.
Mainokset ovat kyllä rasittavia, ei voi muuta sanoa. Ymmärrän kyllä, että ne ovat tarpeen, jos palvelu kaipaa rahoitusta. En ollut kuullutkaan, että saa maksaa suoratoistopalvelusta ja saa kaupan päälle mainoksia 😅 ah apua.
Kiitos tästä! Olen monesti pohtinut, voiko tällä menetelmällä oikeasti oppia kieliä… Voisi kokeilla. Olen ollut aina lähinnä kiinnostunut kielen rakenteesta, kieliopista. Sanasto on jäänyt vähemmälle. Siihen tarvitsisin säännöllistä harjoittelua.
Sovelluksen maksuttomuus minusta madaltaa mukavasti kynnystä kokeilla. Ei varmaan kaikille ole mieluista tällainen harjoittelu, mutta henk.koht tuntui hyvältä, kun en tosiaan jaksanut sitoutua mihinkään kertauskurssille… Paitsi jos kielitaitoni tuntuu nyt kohentuvan, niin sitten voisi olla kiva kehittyä lisää opettajan johdolla. Katsotaan.