Kilpikonnia ja yksi kastunut kännykkä

Kolmas lomaviikko alkaa olla pulkassa ja se on pitänyt sisällään elämää äärimmäisen mukavalla pikkusaarella Praslinilla, Seychelleilla. Praslin tuntui vielä enemmän lomaparatiisilta kuin isompi saari Mahe. Pienuudesta on joskus hyötyä. Kompakti koko ja paljon upeita ja autioita rantoja. Näin suomalaisena sitä vain arvostaa omaa reviiriään, ei voi mitään. Ja ne rannat, joissa oli ihmisiä, olivat nekin ihan ok. Aina mahtui joukkoon.

Edellisviikon postauksessani kerkisin jo laittaa kuvan majoituspaikkamme lähirannasta, jossa vilisi rauskuja. Yleensä lähdimme etäämmälle rannoille, jos vaikkapa meidän puolella saarta satoi. Anse Volbert -nimisellä rannalla polskimme paristi ja sen äärellä oli saaren paras ruokapaikka Cafe des Artes.

Samaiselta rannalta varasimme veneretken Curieuse-saarelle, jossa asuu villinä jättiläiskilpikonnia. Vapaana kulkevat missä haluavat pitkin saarta ja saarella on myös ympäri vuorokauden työntekijöitä vartioimassa. Ihan ei selvinnyt, että mitä vartioivat. Onko mahdollista, että kilppareita varastettaisiin? Täällä ollessamme yksi merikilpikonna oli löytynyt sisämaasta hyljättynä, mutta elävänä, ja epäilivät ihmisten tekosiksi.

Teimme myös pienen kävelyn mangrove-metsissä, mutta edellisyön rankkasateet olivat kuulemma saaneet polut liukkaiksi, että venekuski ei suositellut släpäreissä lasten kanssa kulkemaan saaren läpi, niin kuin oli yleensä matkailijoiden tapana. Tyydyimme lyhyempään kävelyreissuun ja sekin oli ihan kiva. Lämmin on aina ja erityisesti siellä mangrovepuiden katveessa. Se lämpö on sellaista, kuin päällä olisi lämpöä hönkivä peitto.

Söimme hieman eväitä ja käyskentelimme myös rannalla. Curieuse saaren kilpparien puoleinen ranta on pieni ja vedessä näkyi pikkuisia haita. Komeat kivet reunustavat rantaa.

Palatessamme veneretkeltä meidän piti hypätä veneestä aaltoihin. Täälläpäin ei laitureita harrasteta. Aallot löivät noin lonkkaan asti ja näinhän siinä kävi, että minä humpsahdin kokonaan veteen kännyköineen päivineen. Aluksi vaikutti siltä, että puhelimeni selvisi, mutta nyt 3 päivää myöhemmin se lopetti lataamisen. Nyt olen ilman kännykkää. On hassua, kun ei ole whatsappia, somea, kameraa, ei mitään. Ajattelimme ajella viikolla pääkaupunkiin, josko vaikka löytäisin langattoman laturin. Sillä pystyisi lataamaan, kun lataus”portti” tai mikä tuo aukko nyt on nimeltään ei suostu lataamaan kännykkää.

Veneretki Curieusen saarelle oli kiva, jos oma uimiskömmähdys unohdetaan. Mennessä oli kovempi aallokko ja palatessamme leppoisaa menoa. Alun perin retkemme piti olla pidempi ja tiistaina. Täälläpäin puhutaan englantia jännällä aksentilla, kuin myös meidän aksentti kuulostaa varmasti yhtä hassulta. Niin monta tilannetta on ollut, että väärinymmärrys on syntynyt ja yksi oli tämän retken ajankohta. Me puhuimme tiistaista ja myyjä oli luullut, että torstai.

Lopulta retkemme järjestyi keskiviikolle ja lyhyempänä. Huono sää uhkasi, mutta ei tullut onneksi lopulta päälle. Vuokrasimme oman veneen kipparilla ilman muita matkailijoita. Sai tulla ja mennä miten halusi.

Vietimme yhden iltapäivän saaren kauneimmaksi rannaksi valitulla Anse Laziolla, joka oli kieltämättä kaunis, mutta uiminen oli hankalaa suurten tyrskyjen takia. Minä ja juniori leikittiin lähinnä ranta-aalloissa, kun taas mieheni isomman lapsen kanssa lähtivät aaltojen läpi uimaan. Ihanaa on muuten hiekka näillä rannoilla. Ei paljon silkkisempää voisi olla.

Yhtenä päivänä piipahdimme ”Praslin Museum” nimisessä kohteessa, joka käytännössä on yksityisen pitämä ulkoilmapaikka esitellen saaren kasvillisuutta, hedelmiä ja tapoja. Paikassa oli muutamia kilpikonnia ja hedelmälepakoita. Tullessamme paikalle yksi lepakko kiipeili asumuksensa katolla, mutta ruokaa nähdessään oli sekin lepakko paikalla odottelemassa.

Omistaja kertoi, että lepakot käyvät reissuillaan, mutta palaavat ruoan houkuttelemina paikalle. Silloin me turistit voidaan tarkastella niitä lähempää. Hyväkuntoisilta otuksilta vaikuttivat ja vapaus mennä ja tulla oli hyvä juttu. Hedelmälepakoita näkee jatkuvasti taivaalla lentämässä. Ne ovat isoja otuksia ja syövät pelkästään hedelmiä. Nämä saaret ovat niin täynnä erilaisia hedelmäpuita, että ruokaa riittää.

Vastikään paikallisen ravintolan menulla olisi saanut tilata näitä hedelmälepakoita syötäväksi. Kahdella tapaa valmistivat : lepakko currya ja roasted fruit bat. Kysyin onko suosittukin ruokalaji? On kuulemma, mutta pahoitteli, että sinä iltana heillä ei ollut lepakkoa tarjolla. Saattaa olla, että olisi jäänyt lepakot tilaamatta, vaikka niitä olisi sinä iltana ollutkin.

Kilpikonna Praslin Museon pihassa. Meille kerrottiin, että tämä yksilö on saaren vanhin, 166 vuotta. Se onko tämä totta vai ei, en tiedä. Saattaahan se olla, että joskus meille turisteille syötetään pajunköyttä. Googlasin asiaa ja periaatteessa tämä voi olla totta. Aldabranjättiläiskilpikonna (kuvassa) on vanhimmillaan elänyt n. 250-vuotta.

Kuvassa näkyykin Seychellien itsenäisyyspäivä sekä vain tällä saarella kasvavan Seychellinpalmun pähkinä. Seychellienpalmun (coco de mer) pähkinä on kasvikunnan suurin siemen ja voi painaa 15-30kg.

Autotiet ovat yleensä kapeita. Sen verran kapeita, että yksi auto pääsee kerrallaan kulkemaan. Niitä kinttupolkuja pitkin kulkee myös isot bussit ja sellaisen kohdatessa pienempi toki aina peruuttelee etsimään levikkeen tapaista. Yläkuvassa näkyy ihan leveä tie ja liikennevalo. Jos valo oli punainen, piti odottaa, että lentokone laskeutuu tuosta tien päältä ennen kuin pääsi jatkamaan matkaa.

Jos nyt yksi eläinkuva vielä. Näitä hauskannäköisiä lintuja näkyy täällä paljon ja tässä ravintolassa pulujen sijasta tämä kaveri kerjäsi ruokaa. Emme antaneet, koska luulemme sen saavan ihan tarpeeksi ruokaa. Ja parashan olisi, että menisi niitä ötököitä sun muita metsästämään.

Praslin oli ihana saari. Sää oli suotuisampi ja miellyttävämpi kuin Mahella, johon olemme tätä kirjoittaessani jo palanneet. Nyt henkilökohtaisesti pidän sormia ristissä, että kännykkäni herää vielä eloon ja että vika lomaviikkomme sujuu leppoisissa merkeissä. Noin 13 tunnin paluulento ei houkuttele ei sitten yhtään, mutta kotiin on kuitenkin ihan kiva ensi viikon lopulla tehdä paluu.

Aiemmat lomapostaukset löytyvät täältä:

Lämmin lomatervehdys

Yksi viikko lomaa takana päiväntasaajan tuolla puolen