Kulttuuripäivä Helsingissä – Ateneum, Amos Rex ja K1

Kulttuuripäivä kuvaa osuvasti lauantaipäivääni pääkaupungissa. Olin etukäteen päättänyt pyrkiä Ateneumiin (viime kerralla se oli remontissa tai jotain), mutta tällä reissulla vierailu onnistui. Kävin myös Amos Rexissä ja valokuvataiteen museo K1:ssä.

Helsinki tervehti minua jo edellispäivänä räntäsateella ja lauantaipäivä avautui puuskaisten (myrsky)tuulten saattelemana. Jotain tämän tapaista osasin jo odottaa, kun seesteisestä Savonlinnasta lähtiessä sää kohti etelää muuttui koko ajan jännittävämmäksi. Lahden kohdilla oli jo talvi.

No, talveksi en Helsingin viimaista säätä nyt kuvaile, mutta tosiaan hotellin lämpimät sisätilat pidättelivät minua yli puolille päivin lauantaina, ennen kuin sain itseni liikenteeseen. Suuntasin heti Ateneumiin, koska olin nähnyt uutisjuttua Gothic Modern näyttelystä ja sinne oli päästävä.

Edellispäivänä oli ollut ilmaispäivä Ateneumissa, joten ajattelin kenties suurimman osan viikonlopun vieraista käyneen silloin. Ateneumin tilathan ovat avarat, joten hyvin mahduin, vaikka en todellakaan ollut yksin ihailemassa taidetta. Olihan meitä siellä niin, että osaa suosituimmista teoksista pääsi jonottamalla tarkastelemaan lähemmin.

Tietenkin Vincent van Goghin tupakoiva luuranko (1886) aiheutti jonoa ja kiltisti minäkin sitä jonotin katsomaan. Ja olihan se hieno. Yleisesti Gothic Modern lunasti odotukset, tietenkin, ja sain näyttelyssä kulumaan aikaa. Kerran päätin istahtaa alas, kun tuntui, että taide vyöryi päälle sali toisensa jälkeen. Hyvällä tavalla, mutta sulattelemisessa meni tovi. Penkeille oli mukavasti jätetty selailtaviksi näyttelyn kirjoja.

Kuolema, luurangot, kärsimykset, uskonnolliset aiheet näkyivät ja suorastaan ”kuuluivat”. Bongailin myös Edvard Munchin teoksia, kun pari kuukautta aiemmin olin niihin paremmin tutustunut Oslon Munch museossa. Munch teki teoksistaan monia vedoksia, kuten Huudostakin, ja ilolla otin Gothic Modern näyttelyssä kuvan omiin arkistoihini The Sun -teoksesta. Oslossa oli kanssa yksi versio.

Toki Ateneumin perusnäyttelynkin kiersin. On se vaan hienoa nähdä niitä kuuluisia kotimaisia maalauksia. Säväyttäää joka kerta.

Ateneumin jälkeen kipitin Amos Rexiin. Edellisellä kerralla, josta on toki aikaakin vierähtänyt, jätin näyttelyyn menemättä. Oli samankaltainen kalsean sateinen ilma ja silloin oli pitkän pitkä jono ulkona lippuluukulle. Ystävien kanssa päätimme silloin tehdä muuta, kuin jonottaa sateessa. Nyt pääsin helposti sisään ja muistin Scandicin jäsenyyttä vilauttaa, sain 50% alen. Pitää se säästö jostain tehdä, kun museokorttia en ole tajunnut vieläkään hommata.

Amos Rexissä katselin tietenkin Larissa Sansourin videoteoksia. Heti siitä ensimmäisestä pidin eniten, jonka nimeä en enää muista. Kaksi naista, nuori ja iäkkäämpi keskustelevat, vähän jopa väittelevät. Muistelevat mennyttä, suunnittelevat tulevaa. Nuorempi kysyy: jos muistot voisi unohtaa kokonaan, eikä silloin olisi helpompi aloittaa ihan alusta? Vanhempi toteaa, että ehkä. Mutta silloin toistaisi vanhat virheet.

Sansourin näyttelyn lisäksi Amos Rexissä oli Sigurd Frosteruksen (1876–1956) taidekokoelma. Värikästä, iloista ja modernia taidetta. Teokset olivat ajalta 1905-1915 ja tätä pidetään merkittävänä yksityiskokoelmana Suomessa.

Ateneumin valtavuuden jälkeen Amos Rexin vähän hillitympi koko kelpasi oikein hyvin. Näyttelyn jälkeen oli hyvä istahtaa viereiseen kahvilaan.

Viimeisimpänä kohteena minulla oli Suomen Valokuvataiteen Museo K1. Olin siellä aiemminkin käynyt, joten muistin sen olevan hyvän kokoinen ja sopi jo pikkaisen kävelystä ja seisoskelusta kipeytyneille jaloilleni. Ihan parhaita kenkiä en saanut aamulla, köh, päivällä jalkaani, kun edellisillan riennoissa korkolappu lähti omille teilleen paremmista kengistäni. Kakkoskengät vähän uuvuttivat jalat pitkässä käytössä.

Läpi tuulen ja tuiverruksen saavuin K1:seen ja lämmin ostoskeskus tervehti houkuttelevana. Vielä ei ollut aika haahuilla liikkeissä, vaan halusin nähdä Tyler Mitchellin valokuvat.

Tyler on kuvannut mm. muotimaailman suosikkeja ja läpimurto tapahtui 23-vuotiaana, kun hänen ottama kuva Beyoncesta julkaistiin Voguen kannessa. Luin, että hän pitää itseään muotikuvaajana, mutta haluaa myös kuvien kautta näyttää keitä me oikeasti olemme.

Hän kuvaa muodin lisäksi mustien elämää iloisessa valossa, rannalla, piknikillä. Jos nuoret mustat miehet kuvataan usein räppi-jengiläisinä, niin Tylerin kuvista sellainen ajattelu pysyy poissa.

Kolme erilaista taidepaikkaa rikkaampana olin tosi tyytyväinen lauantain kierrokseeni. Varsinkin kun sää oli mikä oli, niin sisätiloja sai kuluttaa oikein luvan kanssa. Suosittelen piipahtamaan ja kannattamaan museoita ja taidenäyttelyitä. Aina saa ajattelemisen aihetta ja pääsee ihastelemaan miten taitavasti taiteilijat tuovat nykyhetkeä, menneisyyttä, kipupisteitä ja utopiaa silmiemme eteen taiteen kautta.

Taiteen jälkeen shoppailin vielä hetken, mm. Stockan Relovessa, josta löytyi kaipaamani iltapuku. Päädyin ostamaan, kun ensin hyökkäsin pahaa-aavistamattomien helsinkiläisten shoppailijoiden eteen sovituskopista kyselemään onkohan tämä hyvä, ostanko. Oli kuulemma hyvä ja toivotaan niin, tuolla se nyt henkarissa roikkuu.

Kiitos vain Helsinki jälleen hyvästä viikonlopusta. Perjantain iloinen teatteri ja ystävien näkeminen sekä rento sunnuntai aamu huippuaamiaisella kruunasivat reissuni.