Kun instagram-tilin perustin…

enpä arvannut miten paljon sitä 11 kk myöhemmin ”harrastaisin”. Tämän blogin ensimmäinen julkaisu oli 29.7.2021. Noin viikko myöhemmin siitä avasin instagram-tilin Tyylimuru -blogini nimellä. Henkilökohtainen ig-tilini oli lojunut pölyttymässä jo vuosia, en ollut kova kuvaamaan tai halunnut oikeastaan elämääni sen kummemmin näyttää. 

Blogin ja instagramin seurauksena olen opetellut kertomaan hieman itsestäni. Ja oppinut aika paljon uutta itsestäni. Kirjoittaminen tuntuu omimmalta (onko suomen kieltä?) asialta pitkään aikaan. Siksi blogin pitäminen on ollut mielekästä. Myönnetään, että instagram-tili tuli perustettua vähän pitkin hampain. Samalla pieni uteliaisuus oli taustalla. Miten siellä toimitaan, enhän ymmärtänyt koko hommasta melkein mitään. 

Ei minulla suoranaisia odotuksia instagramia kohtaan ollut. Ajattelin sen tukevan blogiani, samalla kun opettelen rauhassa sen käyttöä. Toki toivoin jonkun löytävän tilini. Ensimmäisiin kuviini tulleet tykkäykset tuntuivat kuin pieniltä selkääntaputuksilta vasta aloittelevan tilille. 

Instagram-tilini kuvafeed

Seuraajia alkoi löytyä, kun minä löysin itseäni kiinnostavia tilejä. Tykkäsin, kommentoin ja aloin seurata. Seuraan edelleen innokkaasti takaisin minun tilistäni tykkääviä. Tulee olo, että on epäkohteliasta olla seuraamatta. Aikaa saa kulumaan mukavien tilien etsintään sekä kaikenlaiseen toimintaan kommentoinnista stoorien tekoon. Yllättävän paljon aikaa. 

Jos innokkaasti painan seuraa -nappia, niin välillä yhtä innokkaasti painan Estä -nappia. Estän siis tilejä kokonaan löytämästä minua enää. Jonkinlaisia botteja siis pyrkii innokkaasti seuraamaan. Ulkolainen nimi ja pitkä numerorimpsu perässä. Sellaiset heivaan pihalle samantien. Kun vain huomaan. Uudet seuraajat eivät näy minulle kovin pitkään ”uusin toiminta” -ketjussa.

Olisin varmaan paremminkin menestynyt instailija, jos sinnikkäämmin opettelisin uusia ominaisuuksia siellä. Ominaisuuksia, joita käyttämällä saa enemmän näkyvyyttä. En tarkalleen ottaen tiedä miten näkyvyys instagramissa kasvaisi. Ymmärrän, että oikeilla hashtageilla postaus löytyy helpommin, mutta millä perusteilla jotkut kuvat ja videot näkyvät ei seuraajillekin.. Lähtökohtaisesti toivoisin postausten näkyvän kaikille seuraajille, vaikka eihän ne todellakaan näy.

Joskus taas mietin miksi jonkun postaama kuva tai lyhyt reels kerää vaikkapa 10 000-50 000 katselua. Jotenkinhan se on saanut näkyvyyttä instan virroissa, jos seuraajia on paljon vähemmän.

Oma tekeminen

Luulen, että hyvin pitkälti omaa toimintaa parantamalla ja ymmärtämällä instagramin maailmaa saa näkyvyttä ja sitä kautta seuraajia. Minullakin monta akilleen kantapäätä edelleen. Vaikkapa ne suositut 24h -stoorit. Teen niitä liian vähän, tiedän, ja ihmiset tykkäävät selailla juuri niitä. Ja videoita/reelsejä pitäisi ehdottomasti olla. Pitäisi. Vain. Alkaa. Tehdä. Välillä mielessä häivähtää mistä muut kaivaa aikaa tähän kaikkeen.  

Eräänä päivänä muuten instagramissa tuli kysely ruutuun. Haluanko vastata instagramin kyselyyn? (jotenkin noin esitettynä) Mulle tuli fiilis, että paree vastata tai heittävät vielä ulos. Kyselyyn vastaamisen jälkeen sinä samana päivänä uusi julkaisuni sai enemmän näkyvyyttä kuin yksikään aiempi tekeleeni. Uskon sen johtuneen siitä, että vastasin kyselyyn, kun he sitä tarjosivat. 

Jollain instagram -kurssilla saisin varmasti vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin. Mutta ei aika tai ehkä viitseliäisyyskään nyt aivan riitä. Nostan hattua jokaiselle, joka on saanut seuraajia, pysyy kärryillä instagramin uudistuksista ja pystyy vastaamaan seuraajiensa intresseihin, kysymyksiin ja kommentteihin joka päivä. 

Olen aktiivinen instagramissa noin kolme päivää viikossa. Silloin yritän tehdä vähän kaikkea. Liian monta tykkäystä lyhyessä ajassa saa ruudulle tekstin: Teet jotain kiellettyä…tai jotain sellaista siinä luki. En ole saanut vielä bannia instagramilta, vain varoituksen ruutuun kielletystä toiminnasta. Bannin saa, jos on liian aktiivinen. Eli tiliä ei sitten voi hetkeen (päiviin, viikkoon) käyttää. Hauska piirre tällaisessa sovelluksessa, mutta joo ymmärrän, että niitä botti-tilejä halutaan suitsia. 

Valokuvaamisesta on tullut ig-tilin perustamisen jälkeen helpompaa. Ei ole suurta kynnystä ottaa kuvia tai olla kameran edessä

Käytän kaksivaiheista tunnistusta tilien kaappaajia varten. Toivon sen toimivan, koska masentavaa olisi menettää vaivalla koottu tili sillä lailla. Ei kai se maata kaataisi, mutta haluan itse päättää milloin laitan tilini pakettiin. Tilin menetys on varmasti kirpaissut aika lailla heitä, jotka elantonsa siellä ansaitsevat.

Instagram-tilini elää enemmän kuin olin ajatellut. Jaksan ylläpitää sitä, kertoilla elämästäni ja kommentoida muiden juttuja. Otan sitä varten kuvia ja olen oppinut, että tavallisestakin asiasta saa mielenkiintoisemman muuttamalla kuvauskulmaa.

Kuvat otan kännykameralla, kolmijalan avulla, joskus apulaisen kanssa. Valokuvien käsittelystä: yleensä vähän kirkastan lopputulosta ja suoristan tarvittaessa kuvaa. Filttereistä paljon puhutaan ja olenhan minäkin kokeillut. Ja nauranut päälle, kun kuva näyttää niin tekaistulta. Eli filttereiden maailma on vielä jäänyt pois, kunnes keksivät vähän luonnollisempia sellaisia. 

Onneksi insta ei ollut niin paha paikka kuin pelkäsin. Mukavia, tavallisia ihmisiä pitämässä instablogeja. Aiheita on niin paljon kuin pitäjiä. Olen ottanut talteen reseptejä ja treenivideoita, etsinyt stailausideoita ja inspiraatiota pukeutumiseen. Instagramista löytyy idea miltei mihin tahansa olet ryhtymässä. Ja löydät sen aiheeseen liittyvillä #-hashtageilla.

Kameran edessä oleminen on myös normalisoitunut jollain tasolla itselle. Ennen se oli kauhea peikko. Nyt tekee vähän enää mieli irvistää 😬, mutta aika pian se ilme muuttuu nauruksi 😁. Kaikkea sitä voi oppia, kun pakottaa itsensä tekemään asioita, joissa ei ole kokenut olevansa hyvä. Usein syy on vain se opettelun puute. Jokainen pystyy mihin vain, kunhan ensin päättää pystyvänsä.

4 thoughts on “Kun instagram-tilin perustin…

  1. Mun vanhin instatili on jo 10-vuotias ja nykyään tilejä on jo neljä. Tykkään Instasta kaikista somekanavista eniten sen positiivisen hengen vuoksi.
    Mutta viime aikoina on kyllä alkanut ärsyttää nuo feikkitilit, joita on riesaksi asti. Ilmiannoilla ei tunnu olevan mitään vaikutusta, mutta just eilen sainkin sitten yhdelle omalle tililleni bannin, enkä pysty vieläkään tykkäämään tai kommentoimaan. Ole siinä sitten sosiaalinen…

    1. Oo, hienot lukemat. Sinä kerkiät tehdä vaikka ja mitä! Kieltämättä välillä insta ärsyttääkin. Onpa ikävää, että on tullut bannia! Feikkitilit saavat keikkua siellä ja seurata minkä kerkiää, ja tavan tilit laitetaan ilmeisen helposti jäähylle.

  2. Itsekin aloitin alunperin nimenomaan blogilla ja perustin instatilin blogin tueksi. No, sehän kääntyi niin päin, että insta on pääkanavani nykyään. Tykkään sen vuorovaikutteisuudesta, varsinkin korona-aikana nuo pienet neliöt olivat kuin ikkuna maailmaan😍

    1. Joo, instassa tulee käytyä paljon keskusteluja eri aiheista. Mukavaa vuorovaikuttamista, juuri kuten sanoit 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *