Lempivaatteeni – näitä en hevin vaihda

Sain itseni kiinni selailemasta uusia vaatteita kännykällä. Lapsikin tuli siihen oikein nenä kiinni ruutuun, että mitä äiti teet? Totesin, että itse asiassa en mitään. Suljin sovelluksen ja laitoin kännykän sohvan nojalle. Kaikenlaista kivaa tekisi taas mieli, syytän kevättä, mutta ehkä, ehkä nyt kuitenkin voisi tuon oman kaapin käydä ensin läpi ja olla fiksu, sivistynyt ja vastuullinen ja mitä näitä nyt on. Jos ei muuta keksi, niin esimerkki lapselle. Häntä, tai heitähän tässä kasvatan ja yritän opettaa, että vaatteet eivät ole kertakäyttötuotteita. Niitä ei roiskita ryttyyn lattialle, kävellä yli tai hylätä kyllästymisen takia. Ne käytetään loppuun asti, tai kun jäävät pieneksi. Pitäisiköhän alkaa itsekin toimia niin kuin opettaa?

Aloitetaan vaikkapa lempivaatteista. Ne ovat usein niitä, jotka tarttuvat käteen kaapista ensimmäisenä, koska ovat siinä etualalla. Samassa paikassa mihin ne edellisenä päivänä on laittanut. Käytän samoja vaatteita välillä muutaman päivän peräkkäin. Saattaa olla, että käyttäisin enemmänkin, mutta oma vaihtelunhalu on aika voimakas, mutta myös vähän mietityttää se, että voiko samoissa vaatteissa mennä päivästä toiseen. Huomaakohan joku? Ja onko sillä väliä?

SINISET FARKUT

Näin leveiden farkkujen aikakaudella käytän edelleen pillifarkkuja. Koska ne saa hyvin työnnettyä maiharin ja talvikengän sisään. Ei ehkä viimeisintä muotia, mutta tuntuu hyvältä ja aamukiireessä helpointa mitä päällensä voi vetää. Vaaleansiniset farkut.

Kuvaan vaatteitani tänne blogin puolelle, mutta kas kun niitä ei tule ikinä kuvattua päällä nopealla kauppareissulla tai lasten vientikeikalla. Ei siinä kerkiä tai edes muista, joten mennään nyt viime kesäisellä farkkukuvalla. Ylläni siinä on lempifarkkujeni lisäksi myös hyvin paljon käytetty paita, jonka ostin lopulta toisessakin värissä, koska jostain syystä tämä oli vain niin mieluinen päivästä toiseen.

Kengistä joudun mainitsemaan, että kaikessa mukavuudessaan nämä eivät ole lempikenkäni. Jalassa ne ovat tässä kuvassa, koska ajattelin pärjääväni lasten kanssa maatilalla lenkkikengillä parhaiten. Kengät ovat siis minusta rumat. Paikallisessa urheilukaupassa ei ollut mitään kivaa jäljellä sinä päivänä, kun päätin nämä rakon tuoneen lenkin päätteeksi ostaa. Mukavuus silti täysi 10.

KAULUSPAIDAT

Olen viime vuosina löytänyt kauluspaidat uudelleen ja mieluisin lienee sini-valko-raitainen. Perusvalkoinen kauluspaitakin on helppo valinta, mutta silti sininen väri kääntää vaa’an juuri tämän paidan puolelle. Olo ei tunnu ylipukeutuneelta kauluspaidassa, vaan hihat vähän kietaistuna ja helma yleensä housun tai hameen sisään taiteltuna fiilis on sellainen rennon edustuskelpoinen.

VILLAPAITA

Villaneule yllä tälläkin hetkellä tässä naputan konetta. Kuulun siihen onnelliseen ryhmään, että villa ei kutita minua lainkaan. Suosikkini kylmillä ilmoilla on tämä superlämmin &Other storiesin villapaita, jonka ostin heräteostona Helsingin reissulta muutamia vuosia sitten, mutta onnekseni voin todeta oston olleen onnistunut. Neule tosin on niin lämmin, että ihan ympäri vuoden ei tule käytettyä.

KEVÄTTAKKI

Alla kuva samaisen villapaidan kanssa ja ylläni on yksi eniten käytetyistä takeistani, eli musta villakangastakki. Pidän tässä takissa vähän löysemmästä leikkauksesta ja pituudesta. Hyvä takki, jonka muistaakseni jostain alesta keskellä kesää ostin.

PERUSTOPIT

Mitäpä olisi elämä ilman perustoppeja. Käytän yleensä kaikkien paitojen alla jonkinlaista spagettiolkaimista tai leveämpi olkaista perustoppia. Myös poolokauluksiset ribbitopit mustana ja valkoisena löytyvät. Alla kuva parin vuoden takaa reissusta ja kuva ei ehkä tee ihan oikeutta tälle ihanan monipuoliselle vaatteelle, mutta ajattelin näyttää, että joskus harvoin näinkin sen kanssa olen kulkenut. Yleensä poolotoppi on nahkatakin tai kauluspaidan kanssa käytössä.

NAHKATAKKI

Jos olet joskus aiemminkin erehtynyt tänne sivulleni, niin tämä ei tule yllätyksenä. Musta nahkatakki on ja pysyy lempivaatelistassani. Tässä kuvassa muuten aika kivan mekon kanssa, etten sanoisi, mutta nahkatakkihan sopii kaiken kanssa. Onko mitään minkä kanssa se ei sopisi? En keksi.

TALVITAKKI

Olen muutaman vuoden käyttänyt nättiä tumman sinistä talvitakkia. On minulla toinenkin, tällainen vanhempi Espritin harmahtavan värinen. Ja näinhän siinä kävi, että tänä talvena tämä on ollut suosikkini. Vaihtelu virkistää vissiin. Nyt takin käyttöön vain tuli muutos tuossa toissapäivänä, valitettavasti. Aamulla mittarin näyttäessä -10 pakkasastetta, vedin tätä lämmintä takkia tyytyväisenä päälleni, kunnes vetoketjun veto-osa (miten tuota kuvassa näkyvää vetskarin osaa kutsutaan) tippui tyynesti lattialle. Olin ihan, että mitä ihmettä. En ymmärrä miten se noin vain kaikkinensa tipahti, tai pääsi vetoketjusta irtoamaan. Mukana lähti ei vain vedin vaan se osanenkin, joka sulkee vetskarin. No nyt ei takki mene kiinni. Pitää ompelijalle kiikuttaa, kun vain muistaisi.

MEKKO

Ympärivuoden käytössä oleva Alpan mekkoni on korvaamaton. Villa-silkkisekoitus ja kaunis leikkaus takaavat, että se pääsee ylle monen monituisiin juttuihin. Tämän mekon saa helposti arkisen että juhlavan näköiseksi. En voi paremmin sanoa kuin, että hyvä perusmekko helpottaa elämää.

KENGÄT

Olen ihan omaksikin yllätyksekseni alkanut kulkea musta-valkoisissa, mainostarkoitukseen saamissa kengissäni melkein päivittäin. Lyhyemmät matkat talvellakin, koska pohjissa on kunnon urat. Plussakelillä keväällä ja syksyllä nämä kengät ovat kuitenkin parhaimmat. Kuva on huono, koska tämä on kuvakaappaus videolta. En kuva kuvia oikein meinannut löytääkään. Tämän hetken lempikengät siis nämä. Kesää kohden voin taas vaihtaa slingbackeihin.

LEMPILAUKKU

Vaikea on valita, mutta sanonpa nyt, että tämä ihana Vestiairesta kotiuttamani Loewen puzzle. Kyseistä laukkua aika monta vuotta ihailin, ennen kuin omalle kukkarolle sopiva löytyi. On se kiva, jos boksimaisesta nahkalaukusta vain tykkää. Ja minähän tykkään.

Että tällaista minun vaatekaapistani löytyy. Ja heti on tehtävä tunnustus. Tässä kun katselin viimeisen vuoden ajalta kuvia, niin eräs nätti vaaleanpunainen toppi vilahti parissa kuvassa, jonka olemassaolon olin jo ihan unohtanut. Se sopisi täydellisesti pian koittavaan kevätpukeutumiseen. Toivottakaa onnea, yritän lähteä sitä nyt kaapeistani metsästämään!

Mistä sinun lempivaatteesi tunnistaa?

8 thoughts on “Lempivaatteeni – näitä en hevin vaihda

  1. (En ole varma pääsikö kommenttini lähtemään kun nettini alkoi reistailemaan, sain onneksi kopioitua sen vielä uutta yritystä varten :D)

    Pillifarkut ja nahkatakki on aina pop! Ne ovat omankin pukeutumisen kulmakiviä 🙂 kenkinä taas menee Converset ympäri vuoden, kesällä voi laittaa matalavartiset vaihtelun vuoksi.

    On hauskaa katsella omia asuja vuosien takaa ja huomata joku kiva vaate jota ei olekaan käyttänyt vähään aikaan, ja inspiroitua siitä! Oman vaatekaapin uumenissa ”shoppailu” on ympäristöystävällistäkin, hih!

    1. No sinäpä sen sanoit. Omalla vaatekaapilla käynti on ekoteko ja sitä minunkin kaipaamaa vaihtelua saa ihan hyvin, kun yhdistää erilaisen alaosan yläosaan kuin tavallisesti. Vanhoista kuvista muuten saa inspiraatiota. Harrastan sitäkin silloin, kun en keksi ”kivaa” päällepantavaa.

  2. Hassua, mulla on juuri toisin päin. Olen saanut itseni kiinni siitä, etten oikein jaksa innostua ostamisesta yhtään. Itse asiassa olisin tarvinnut uudet housut, koska vanhat ovat ratkenneet jo toista kertaa. Mutta kun mietin, että pitää lähteä etsimään, niin niskakarvat nousee pystyyn. Eikä edes kevät autta. Ehkä tässä kävi nyt niin, että parin vuoden aikana olen joutunut metsästämään niin paljon uusia esineitä, että tietyllä tavalla väsyin siihen.

    Lempivaatteitani olisi hyvin istuva housupuku, mielelläni juuri itselleeni räätälöity. Nyt minulla on vain yksi sellainen, kesäkäyttöön tarkoitettu. Olen teettänyt sen Uzbekistanissa. Minulla oli joskus sellaisia, mutta viimeisestä on jo yli 10 vuotta aikaaa. Räätälintyönä tehty vaate on istuvuudeltaan aivan eri maata kuin kaupasta ostettu.

    No ja tietysti nahkatakki. Siitä en luovu.

    1. En voi sanoa, että aina houkuttelisi lähteä ostoksille. Talvella toppavaatteissa ihan tuskaa, ja myös se etsimisen vaiva. Sen kerran kun etsii, niin ei varmasti löydä sopivaa. Räätälöity on muuten ihana ajatus. En ole itselleni oikein mitään teettänyt, paitsi ikuisuus sitten kaksi mekkoa Thaimaan reissulla. Niistä ei kuitenkaan lempivaatteita tullut.. pääsisipä uudelleen ompelijalle!

  3. Ihana, että on niitä lempivaatteita. Joskus vaan voi olla väsähtänyt olo, ettei oikein jaksa inspiroitua mistään. Silloin on kiva kun on ne lempivaatteet, mihin voi pukeutua. 🙂

  4. Joo, lempparivaatteita on hyvä olla. Nimenomaan niiden voimalla mennään, eikä tarvitse miettiä kikka kolmosia pukeutumiseen joka viikko.

  5. Ymmärrän oikein hyvin, että nämä ovat lempivaatteitasi! Ihania ja juuri sinun oloisiasi! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *