Luovuus ei aina kuki – hyvä aika tehdä muuta

Ihan kamalasti ei ole ollut poltetta kirjoittaa tai kuvatakaan mitään moneen viikkoon tässä, mikä hieman huolettaa, mutta pistetään se nyt helmikuun piikkiin. Ei ole minun action-kuukausi ollut tämä ikinä. Silloin kun aivot eivät jaksa tuottaa mitään, niin jännästi ne kyllä ottavat vastaan. Olen siis kierrellyt erilaisia näyttelyitä, kun siihen viime viikonloppuna Savonlinnassa ja alkuviikosta lasten kanssa Joensuussa urkeni mahdollisuus.

Olen myös valinnut pari kertaa television luovan työn sijaan. Kirjaimellisesti: kun olisi ollut aikaa vaikkapa kirjoittaa blogia rauhassa, olenkin valinnut sohvan ja viihdyttänyt itseäni esimerkiksi How to get to heaven from Belfast -sarjalla. Tiedän, että aidot kirjailijat kirjoittavat joka päivä työpäivän verran, koska muuten ei tule tekstiä. Eikä valmista. Tämä on inhottava muistutus itselleni, että tehtävä olisi ja ihan itse, jos haluaa jotain saada aikaiseksi.

Toisaalta, aikaa voi käyttää monella tavalla. Viime viikonloppuna lasten ollessa isovanhemmilla kävin mieheni kanssa katsomassa Savonlinnasta otettuja vanhoja valokuvia ja filminpätkiä Nälkälinnanmäen näyttelyssä. Se oli mielenkiintoinen katsaus Savonlinnan historiaan ja näyttelyssä vierähtikin pitkä tovi kuvia rauhassa katsellessa. Olin viikkoa aiemmin poikennut samassa paikassa juniorin kanssa katsomassa lasten näytelmää, mutta silloin aikaa vanhojen kuvien katseluun rauhassa ei suotu seuralaiseni toimesta.

Vaikka tykkään näyttelyissä käydä lasteni kanssa, niin eniten niistä saan irti ihan itsekseni tai toisen aikuisen seurassa. On mukavaa syventyä rauhassa töihin. Valokuvanäyttelystä siirryimme mieheni kanssa Riihisaaren museoon, jossa pääsin pitkästä aikaa museokorttianikin käyttämään. Riihisaaren museo on hyvä kohde Savonlinnassa, ihan meille paikallisillekin. Perusnäyttelyn lisäksi on jatkuvasti vaihtuvia näyttelyitä, kuten nyt tatuointien historiaa.

ÖTZI JA MUITA TATUOITUJA

Tälläkin kertaa opin jotain uutta. Aiheena olivat tatuoinnit. Ennen vanhaan tatuoinnit olivat ylimystön ja heimopäälliköiden etuoikeus. Myöhemmin merimiesten, ja sitten linnakundien. Nykyään kaikki voivat niitä ottaa.

5000 vuotta sitten kuollut jäämies Ötzi oli paikalla hienona replikana eli jäljennöksenä. Ötziltä on nimittäin löydetty 61 tatuointia. Ötzin kanssa samassa tilassa oli myös tietoa japanilaisten vanhasta tavasta merkata rikollinen otsatatuoinnilla sekä esillä oli myös kalloluusta tehty veistos. Jaiks.

En tiedä miten tämäkin tieto on mennyt minulta ohitse, mutta yllätyin siitä, että tänä päivänäkin Japanissa voidaan kieltää asiakkaalta kylpylään meno tatuoinnin takia. Myös jotkut majoituspaikat kieltäytyvät majoittamasta tatuoituja.

Minullahan on tasan 0 tatuointia. En ole ikinä edes harkinnut. Pakko sanoa, että en tiedä mitä tatuoisin ihooni, jos nyt jostain syystä pitäisi tatuointiliikkeeseen astella. Ja samaan hengenvetoon totean, että jokainen saa minun puolestani tatuoida itsensä päästä varpaisiin niin halutessaan.

Eri asia on sitten he, jotka ovat tatuoitu tahtomattaan. Näyttelyssä oli esillä myös tatuointivälineitä keskitysleireiltä. Karmiva muistutus siitäkin ajasta.

Riihisaaren toinen vaihtuva näyttely kertoi tällä kertaa ötököistä taidelukiolaisten tekemänä. Museon yläkerrasta löytyy aina perusnäyttely Saimaan ja Savonlinnan elosta ja historiasta. On tietoa norpista, höyrylaivoista ja entisajan elämästä.

JOENSUUN VISIITTI

Vietin alkuviikon Joensuussa lasteni kanssa. Koululaisen hiihtoloma, joten jotain kivaa puuhaa oli keksittävä. Mies jäi töihin, joten kolmeen pekkaan juniorin ja koululaisen kanssa ajelimme maanantaina ihan ensin Joensuun Leo’s leikkimaahan. Se osoittautuikin monipuoliseksi leikkipaikaksi erityisesti meidän viisivuotiaalle. Samasta talorivistöstä löytyi myös koululaisellemme vaatekauppoja.

Reissuun lähdin lasten iloksi ja olin koko alkuviikon poissa blogista ja instagramistakin. Näkyäkseen pitäisi julkaista usein, mutta minä julkaisen aika harvoin. Enpä tietä mihin tämä tie lopulta johtaa, mutta enpä jaksa nyt siinä rypeä sen enempää. Nyt oli sentään hyvä syy eli reissu lasten kanssa. Näillä reissuilla ollaan läsnä ja puhelimet jäävät laukun pohjalle.

Yövyimme keskustan Scandicissa, josta näköjään yhden kuvan olin napannut. Koululainen sai oman sopen liukuoven takaa ja minä jaoin isomman pedin juniorin kanssa. Ja väistelin potkuja kylkiluihin öisin.

Tiistaina suuntasimme erikoisen kivaan paikkaan eli Botaniaan. -17 pakkasastetta ei hidastanut, kun lapset juoksivat ulos rakennetussa talvimaailmassa. Useita jääliukumäkiä, lumilinna, labyrintti, ulkonäyttely eläimistä sekä jääveistoksia. Hyvä aamupäivä ulkona puuhaillen. Illalla olisi ollut hieno valaistus, mutta aika monesta syystä jäi nyt käymättä. Lapset, heidän kanssaan kun tapahtuu aina jotain odottamatonta.

Botaniassa oli hyvätasoinen kahvila, jonka herkkujen jälkeen suuntasimme kasvitieteelliseen puutarhaan. Talvella perhosia ei ollut, tai pahemmin kukintojakaan, mutta lapset jaksoivat lukea melkein kaikki kasvien nimet. Ananas oli kiva yllätys, oli palmua ja kaktuksia, kahvi- ja teepensaita. Jännittävin taisi olla lihansyöjäkasvi. Tosin, pieni pettymys oli, kun lihansyöjäkasvi ei ollut kuten Ryhmä Haussa. Siltikään kannukasvin lähelle ei juniori halunnut mennä.

Iltapäivällä tiemme vei vielä museo Elieliin, jossa oli mielenkiintoiset näyttelyt mm. Karjalan neito. Juniorin ikäisille oli kivasti tekemistä Elielissä, iso leikkihuone sekä tehtäviä näyttelyiden lomassa. Meidän piipahduksemme ei siis ollut kovin lyhyt tässä museossa. Alakerran Usko tai elä -näyttely olisi kiinnostanut, mutta sitä ei suositeltu pienille lapsille.

Tosin, sekin virhe aikoinaan Hollywoodissa ekan lapsukaisen kanssa tehtiin. Oli melkein samanniminen näyttely, Usko tai älä, ja lapsi säikähti jo ensimmäistä liikkuvaa nukkea niin, että kävelimme ripeästi näyttelyn läpi mies lasta kantaen. Ja lapsi piti silmänsä visusti kiinni. Ei ole helppoa aina olla se ensimmäinen lapsi, vanhemmat kun ei vielä tajua kaikkea. (Lapsi ei onneksi traumatisoitunut tästä. On sen itse vahvistanut. Huh.)

Sellaista alkuviikkoon. Nyt mennäänkin jo perjantaissa ja viikonlopulle jäi vähän rästihommia ja tekemistä. Eiköhän niistä selvitä ja sitten onkin maaliskuu. Jipii. Odotukseni kevään saapumiselle ovat korkealla. Talvi riittäisi minulle, erityisesti kun nyt saimme nauttia aurinkoisista ja kauniista pakkaspäivistä Joensuussa.