Muotidokkareita ja sarjoja

Jokusen vuoden tyyliblogia kirjoittaneena yksi aihe on jäänyt täysin välistä artikkeleissani ja se on muotiin liittyvät ohjelmat, dokumentit ja teokset. En voi sanoa niitä ihan älyttömästi kuluttavani, mutta kun silmiin kävi pitkästä aikaa Ylen dokumentti Verta, hikeä ja luksusta vuodelta 2023, edelleen katsottavissa Areenassa, niin aloinpa muistella mitä kaikkea muotiin liittyvää on julkaistu, joista pidin tai jotka haluaisin katsoa.

Tämä edellä mainittu Ylen silmiä avaava dokumentti länsimaisen kulutustyylin hinnasta lähtömaassa on masentava. Ei kai sitä mitenkään voi kiertää. Tätä dokumenttia edelsi Verta, hikeä ja t-paitoja -dokumentti (2020) vaatebisneksestä. Tätä dokumenttia en juuri nyt löytänyt, mutta toivottavasti sekin uusitaan vielä. Jos jotain, niin katsomalla näitä dokkareita näkee nykymenon hulluuden. Meidän joka päiväiset tuotteet ovat käsityötä jossain päin maailmaa, kuten eri Aasian ja Afrikan maissa. Ja aika usein tekijälle jää huonon taloustilanteen lisäksi vain menetetty terveys.

Näissä Ylen dokumenteissä pidin siitä, että ihmiset, jotka ovat tottuneet kuluttamaan ilman huolen häivää pääsivät itse tekemään ja kokemaan tuotteiden valmistamisen eri prosessit. Eli siinä samalla me pullaa sohvalla mussuttavat katsojat pääsimme tavallaan kokemaan sen yhtä lailla. Edelleen mussutan pullaa sohvalla, ei se ole mihinkään muuttunut, mutta ostamisen ja kuluttamisen järkevöittäminen ja syy-seuraus-suhteiden sisäistäminen on mielestäni omalla kohdallani edistynyt.

Toisenlaisesta dokumentista voitaneen puhua, kun sanon ihastuneeni Coco Chanelin elämästä kertovaan dokumenttiin, joka löytyy myös Yle Areenasta. Mikä onkaan parempi tarina kuin vaatimattomista oloista noussut vahva nainen, joka tekee lopulta sitä mitä itse haluaa. Toki rakastajien rahavaroilla oli oma merkityksensä uran alkuvaiheilla, mutta Coco oli se, joka suunnitteli, ensin hattuja, myöhemmin vaatteita ja perusti Chanelin vuonna 1910. Dokumentissa mahtavaa tarinan lisäksi ovat vanhat videopätkät ja valokuvat sen ajan elämästä ja pukeutumistyylistä.

*

Kotimainen dokkari Tyyli on fresh vuodelta 2023 kertoo rahansa muotiin ja vaatteisiin pistävistä nuorista. Osa vaatteista ja asusteista nähdään sijoituksina. Osa ilmentää asuilla itseään, metsästää harvinaisuuksia ja osa haluaa myös muistuttaa, että kaikki ei ole totta mitä somessa näkyy. Hyvin toteutettu tämä Viivi Huuskan dokkari. On löydetty mielenkiintoisia muotia hengittäviä ihmisiä ja pienestä ponnistaneita muodin tekijöitä. Ja jos vaatteet eivät merkkaa katsojalle paljon mitään, niin tämä dokkari on kyllä hyppäys ihan eri sfääreihin. Minullekaan ne eivät ihan näin paljoa merkitse.

In Vogue: The 90s (2024) löytyy Disney+ valikoimista. Tässä minisarjassa perehdytään muodin ilmiöihin 90-luvulla Vogue-lehden toimittajien silmin sekä Anna Wintourin vaikutukseen muodin maailmassa. Haastatteluita on Anna Wintourilta sekä huippumalleilta kuten Naomi Campbell ja Kate Moss. Jos muodin 30-vuoden takainen ajanjakso kiinnostaa, niin tämä on erittäin mielenkiintoinen sarja.

Jokusen vuoden takainen 7 days out dokumentti (2018) on kuvannut yhdessä jaksossaan Chanelin muotinäytökseen valmistautumista ”CHANEL Haute Couture Fashion Show” nimisessä jaksossa. Edesmennyt Karl Lagerfeld näkyy dokumentissa työssään. Kurkistus muodin kulisseihin ja ison shown järjestämiseen ovat aina yhtä mielenkiintoisia. Olo on vähän niin kuin kärpäsenä katossa. Ja ihan tyytyväinen, kun ei joudu itse järjestämään tällaista tilaisuutta.

Harkitsen ottavani Elisa Viihteen, jotta voisin katsoa John Gallianosta kertovan dokkarin High and Low (2023). Minä nimittäin pidin hänen erikoisista muotikappaleista, omalaatuisesta tyylistä, suureellisista luomuksistaan. Kunnes, potkut Diorin pääsuunnittelijan paikalta vuonna 2011 ala-arvoisen käytöksen vuoksi. Dokumenttia en tosiaan ole katsonut, mutta trailerilta voinee epäillä päihteiden väärinkäytön olleen osasyy (jatkuvaan) huonoon käytökseen. Pari vuotta ennen potkuja olin ostanut Gallianon takin ja uutisen luettuani olin, että just joo. Olin pettynyt häneen ja täten takkiakaan ei voinut enää käyttää. Myin sen myöhemmin Vestiairessa, vaikka takista kovasti pidinkin. Mutta nyt tekisi mieli katsoa tämä dokumentti, jossa Gallianoa itseään haastatellaan asian tiimoilta, käydään läpi hänen kultavuotensa muodin maailman huipulla ja romahduksensa sieltä.

Vivienne Westwoodista (1941-2022) kertova dokumentti vuodelta 2018 kertoo ikonisen muotivaikuttajan ja muotisuunnittelijan elämästä. Dokumentin nimi kuvastaakin sitä mitä kaikkea Westwood oli. Punk. Icon. Activist. Viaplaylla näyttäisi tällä hetkellä löytyvän tämän anarkistisen ja suorapuheisen taiteilijan elämästä kertova dokkari. Sisältää paljon haastatteluita ja taltiointeja Vivienne Westwoodin pitkän uran ajalta.

* kuvat: Pexels.com

Lukulistalle muodin maailmasta kannattaa lisätä Laura Strömin ja Linda Turusen Muodikasta Vastuullisuutta (2024) teos. He tuntuvat tarttuneen aiheeseen, joka hippusen on itseäni ahdistanut muotiteollisuuden vastuullisuusasioissa. Nimittäin vastuullisuus ei ole niin helppo juttu tässä yhdessä maailman isoimmissa bisneksissä. Huomaan olevani epäileväinen merkkien omien viherohjelmien aitoon vastuullisuuteen. Eikö oikeasti ole ulkopuolista tahoa, joka voisi ottaa kaikki vastuullisuuden osa-alueet huomioon? Ei vain yhtä tai kahta asiaa, kuten onko kangas luomua vai ei. Vastausta tähän ei taida kellään olla, jostain syystä, mutta toisaalta pidän siitä, että teoksessa kaikkea ei kaadeta ostajan niskaan. Vastuullisuus on monisyinen asia ja ostajan pienilläkin teoilla on merkitystä.

Kevyempää viihdettä ilman turhan dokumentaarista otetta ovat muotilehtien elämästä kertovat vanhat klassikot. Niinpä, aina ei tarvitse ottaa muotiakaan niin vakavasti tai yrittää oppia uutta. Popcornit tulille ja pehva sohvaan. Edelleen aivan loistava Paholainen pukeutuu Pradaan -leffa (2006) pitää otteessaan. Samalla voi toki pohtia onko Voguen toimituksessa oikeasti näin kammottavaa, johon leffan sanotaan löyhästi perustuvan?

Uskaltanen myös sanoa Ugly Betty – sarjan, jossa latinotyttö valloitti muotilehden toimituksen, lopulta. Sarja perustuu ylitsevuotaviin telenoveloihin ja on komedia, sarjan hahmot ja teematkin ovat osin väärällä tavalla stereotypisiä, mutta… sitä kun on kasvanut katsoen Frendejä, Sinkkuelämää ja muita nykyään seinälle nostettuja eri fobioiden täyttämiä sarjoja, niin tämä menee siihen samaan kategoriaan. Oman aikansa luomuksia. Edelleen sitä aina toivoo parasta Bettylle ja hänen perheelleen, vaikka sarja on kyllä läpi katsottu. Näkyy ainakin Disney+. Tehdäänkö muotimaailmasta mitään kivaa sarjaa edes tällä hetkellä?

Yritin muistella myös mikä sen dokumentin nimi oli, joka kertoi Gianni Versacen murhasta ja siitä kuinka hänen siskostaan Donatellasta tuli sen jälkeen muotitalon johtaja. Mielestäni sellaisen olen vuosia sitten katsonut, kun ensin kävin Miamissa ja päädyin tämän murhatalon luokse puolivahingossa. Paikka on nykyisin hotelli. Jotenkin niin julma loppu oli sillä ammutulla herralla, että ihan veti hiljaiseksi siinä murhapaikalla.

Mutta, kerro ihmeessä kommenteissa, jos jotain muotimaailmaan liittyvää meidän muiden pitäisi nähdä.

14 thoughts on “Muotidokkareita ja sarjoja

  1. Olipa mielenkiintoinen ja kattava koonti! Jokusen näistä muistan nähneeni, mutta suuri osa oli aivan uusia tuttavuuksia.

    1. Mahdollisuus kurkistaa kulisseihin ja tarinat miten joku on onnistunut nousemaan oman alansa kärkeen kiinnostavat kyllä!

  2. Minä katselen Emily in Paris sarjaa jo muodin vuoksi, välillä ihan käsittämättömän yliampuvaa, mutta niin hienoa.

  3. Emily in Paris on ehkä tällä hetkellä ainoita sarjoja, joissa on enemmän muotisisältöä. Muuten olen tykännyt mm. Riverdalen, Sweet Magnolias-, Gossip Girl- ja Dynastia- sarjan puvustuksista, niissä on sitä jotain! ^^ Monta muutakin varmasti on, mutta nää tuli ekana mieleen, vaikka eivät varsinaisesti ole muotisarjoja tai ohjelmia. Sinkkuelämää oli kyllä aikansa tuote, kuten myös Ugly Betty (oli muuten ihana sarja!) ja Täydelliset Naiset (Gabriellen tyyli oli huippu). Sinkkuelämien jatko- osasta en oikein tiedä mitä mieltä olisin, jotenkin tuntuu et liikaa väännetään rautalangasta sellaisista asioista mitkä on päivänselvää tämän päivän ihmisille, jauhetaan jotain aihetta kyllästymiseen asti ja puvustus ei ole yhtä onnistunut kuin Sinkkuelämissä. 🤔 Samanthaa olisin kaivannut siihen, kaikki hahmot olivat Charlottea lukuunottamatta ihan erilaisia kuin alkuperäisessä sarjassa. 😅

    Tässä koosteessa oli muutama miullekin uusi, otan ylös ja kiitän vinkeistä! ❤️

    1. Hyviä sarjoja nuo ja aina ilahduttaa, kun asuihin on panostettu puvustuksessa. Gossip girliä sekä Sinkkuelämää-sarjaa tuli kyllä katsottua. Emily in paris asut ovat huikeita.

  4. Minä voisin katsoa nuo kaikki! Muodista ja sen suurista tekijöistä on tosi mielenkiintoista myös lukea.

    Paholainen pukeutuu Pradaan-leffasta on kuulemma tulossa jatko-osa. Alkuiperäinenkin leffa on kai hieman kärjistänyt muotitoimituksen arkea, mutta oli se varsin viihdyttävä.

    1. Oman tiensä kulkijoista on inspiroivaa katsoa ja tietää lisää. Pidän dokkareista noin yleensäkin.

      Hei oispa hauskaa, jos tulisi jatko-osa leffalle. Varmasti oli kärjistävä, mutta sitäkin viihdyttävämpi. Toisaalta, joskus totuus on tarua ihmeellisempää 🤭

  5. Verta, hikeä ja t-paitoja oli mulle herättävä dokkari ja yksi syy miksi aloitin 5 vaatteen vuosi haasteen.
    Vogue dokumentti oli myös vaikuttava.
    Ihanaa pääsiäisen jatkoa ja kiitos ihanasta blogista.

    1. Oli silmiä avaava dokumentti. Nostan hattua sinulle, viisi vaatetta per vuosi on jo kunnon haaste. Itse olen pyrkinyt pääsemään eroon heräteostoksista. Eli jokaiselle tavaraostolle on löydyttävä paikka kotoa, uusille vaatteille oltava selvä käyttötarkoitus jne. Näinhän sen siis luulisi aina olevan, mutta ei se ihme ja kumma olekaan ihan näin selkeää..

      Kiitos kauniista sanoista ja ihanaa pääsiäistä sinullekin!

  6. Kiitos todella paljon näistä katseluvinkeistä. Näin yövuoroissa kun on runsaasti luppoaikaa niin nyt on ollut mukavasti erittäin mielenkiintoista katsottavaa muotifanille tässä pitkin kevättä.

    1. Hei, hauska kuulla, että löytyi mieluista katsottavaa! Saisi näitä muotiaiheisia ohjelmia olla enemmänkin, mutta näillä nyt mennään. Mielellään katson aina minäkin, kun tulee jotain uutta.

      1. Juurikin näin. Eipä niitä tosiaan liikaa ole. Ehkä hieman aiheen vierestä mutta lisää saisi olla myös suomalaisia muotiin keskittyviä sivustoja ja keskustelupalstoja. Tämä blogisivusto on harvoja laadukkaita muotiin liittyviä sivustoja Suomessa mitä netistä löytyy, tosin laatu korvaa määrän. Erittäin mielenkiintoista luettavaa ollut tämä sivusto.

        1. Ensinnäkin lämmin kiitos kauniista sanoistasi blogiani kohtaan ❤️ Tämä on ollut aika jännä matka tämä blogin kirjoitus… mielekästä se on ja toivon mukaan resurssit lisääntyvät tässä vielä matkan varrella laadukkaamman sisällön luomiseksi.

          Ja olen täysin samaa mieltä, lukisin myös mielelläni enempi muodista ja blogeja kaipailisin tähän genreen lisää! Instagram tarjoaa kuvia ja inspistä, mutta ei se ole sama asia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *