My day / minun päiväni keskellä arkiviikkoa

Näiden my day -postausten kirjoittamisessa on melkein kuin jokin kynnys. Luetella asioita, joita on tehnyt. Ei ole minun tapaistani, mutta olenkos kertonut miksi aloin neljä vuotta(!) sitten blogia kirjoittamaan. Aloitin tämän harrastuksen, jotta tekisin asioita, joita en ennen olisi tehnyt suin surminkaan saatika kertonut. Taka-ajatus oli, että rohkaistuisin elämän eri osa-alueilla enkä empisi ja miettisi liikaa. Menee se elämä ohi sillä menolla. Joten tässä ollaan, tekemässä asioita, jotka eivät käy luonnostaan. Tavallisen arkipäivän touhuja tänne ikuistamassa.

Kello soi 6.50. Ei omien töiden takia, vaan koululaisen kasin aamun takia. Tapanani on käydä hänet herättämässä ja tehdä pari voileipää. On minulle sanottu, että sen ikäinen voi hoitaa itse nämä asiat. Ehkä, mutta en osaa toimia niin. Katson, että hän saa ruokaa mahaansa ja kyselen onko reppu pakattu. Kouluun lähtö ei onneksi ole ongelma, ajallaan osaa pyöränsä selkään hypätä ja polkaista kohteeseen. Mieheni on yleensä lähtenyt jo töihin, kun minun kelloni soi, mutta tällä viikolla hänellä olikin muutaman yön työreissu eikä hän ollut maisemissa.

Joinain aamuina saan vielä tässä vaiheessa ruodon oikaistua sänkyyn hetkeksi ennen juniorin heräämistä, mutta tänä aamuna talon äänet olivat hänetkin jo herättäneet. Se siitä hetken pötköttelystä. Toisin kuin koululaisemme aikanaan, juniori on seurankipeä eikä hänen hereilläoloajallaan rauhassa enää levätä.

Keittelin kahvia itselleni ja tein lisää voileipiä. Kasin maissa on hyvä syödä, niin jaksaa nuorempikin toimia hoidossa tarjottavaan lounaaseen asti. Pikku kakkonen näkyy meillä aamuisin suoraan ruokapöytään. Asia, joka varmasti jakaa mielipiteitä, mutta niin, näin meillä.

Klo 9 vein juniorin hoitoon ja minä avasin pian sen jälkeen tietokoneen. Avustavat kirjanpidon työt, sähköpostit ja vaihtelevat ”paperityöt” olivat minun päiväni ohjelmaa. Olen pirteimmilläni ja tehokkaimmillani aamusta aina sinne klo 15. Iltapäivällä pystyn vielä tsemppaamaan ja tekemään parhaani töissä klo 17 asti. Jos olisi iltatöitä, niin tällä menolla mikä nykyään on, niin saisin varmaan potkut. Ilta-aikaan alan niin henkisesti kuin fyysisesti nuupahtamaan. Ei kai sille mitään kauniimpaakaan kuvausta pysty antamaan.

Mutta palataanpa vielä päiväisiin juttuihin. Työasioissa ei tapahtunut mitään ihmeitä ja ne sujuivat suorastaan omalla painollaan. Klo 12.00 aikaan olikin aika lounastaa ja nauttia kahvit. Olen aikaistanut iltapäiväkahvini heti lounaan kaveriksi ja luulen tällä tavalla nukkuvani paremmin yöt. Ei sitä kahvia enää oikeastaan kaipaakaan enää tämän jälkeen. Pari mukia on siis minun päiväannos kahvia. Lounaan pitää olla kevyt. Muuten haluan nukkumaan enkä töihin sen ruoan jälkeen.

Työaikani on lyhennetty ja toisinaan lopetan päivän vaikkapa klo 14.30, mikä antaa tilaa hoidella mm. omaa airbnb:tä. Kävinkin iltapäivällä viemässä tuoreet kukat ennen uusien vieraiden saapumista. Tällä kertaa en näkisi heitä, kun olen pois kaupungista. Pyrin kuitenkin tapaamaan henk.koht. kaikki asiakkaani, koska haluan olla vastaamassa heidän kysymyksiinsä. Tapaan heitä myös siksi, että haluan tietää kuka majoittuu ja varmistaa, että he ymmärtävät asuvansa talossa, joka on täynnä työssäkäyviä ja vakiasukasta. Minun asunnossa ollaan siis siivosti muut huomioon ottaen. Ja tiedättekö mitä, näin se on tähän asti mennytkin. Vieraani ovat aivan ihania ihmisiä.

Iltapäivän asialistalla oli myös facen kirppariostojen hakua. Varasin aiemmin viikolla silmissä kasvavalle koululaiselleni hupparisetin 15 eurolla. Olikohan siinä peräti 7 hupparia, joista 4 erityisen mieleisiä. Joten hyvä ostos mielestäni. Villapaitoja tai mitään röyhelöä ei voi ostaa, ainakaan tällä hetkellä. Huppari on ainut mitä kelpuutetaan ylle.

Ne kerrat, kun puutun koululaiseni pukeutumiseen on juhlavammat tilaisuudet. Olen sitä mieltä, että arkivaatteet ovat arkeen ja sitten on juhlavammat/ siistimmät vaatteet muuhun. Vaikka arkivaatteet olisivat kuinka mukavat, niissä ei meillä kuljeta juhliin. Pieni draamankaari siitä aina saadaan aikaan, mutta ainakin vielä olen onnistunut perustelemaan miksi välillä on tärkeä pukeutua muuhun kuin ylisuureen huppariin. Ei siitä rikki mene, jos kunnioittaa juhlan luonnetta ja sen järjestäjää sekä oppii, että toisinaan on aiheellista pukeutua siististi.

Olisihan näitä nipo-äiti tarinoita, mutta säästän teidät nyt niiltä. On kuitenkin puolihyllyä huppareita taas hommattu!

Olen viikonloppuna menossa kavereiden kanssa Tampereelle festareille ja niin vain säätiedotus näyttää ensinnäkin koleaa +13 paikkeilla, mutta myös sateen mahdollisuutta. Että se niistä makeista festarivaatteista, joita onneksi en vielä ollut kerinnyt sen enempää suunnitella. Ystävääni lainaten, menkäämme ”mökki chic” -tyylillä. Se kelpaa, mutta sadetakin osto oli edessä. Jotenkin pidän yllä toivoa, että sade olisikin vain pientä tihkua ja selviän näillä kertakäyttöversioilla. Ah, inhoan sadevehkeitä! Katsoin minä myös ihan kunnon sadetakkeja, mutta kylän kaupoilla niille tulee hintaan 79-99 euroa. Siinäpä kallis ostos, jos en käytäkään sitä aktiivisesti tämän jälkeen. Joten nämä parin euron jutut lähtevät nyt mukaan, vaikka ymmärrän kertakäyttötalouden hulluuden tässäkin.

Klo 16.00 oli juniorin nouto hoidosta ja siitä kotiin ruokaa laittamaan. Ruokaa alan aina valmistella kotiintulon jälkeen ja tällä kertaa meillä olikin muksujen kanssa eri ruoat. He söivät edellispäivän kanatortilloja, kun minä taas päädyin tekemään herkkuruokaani viimeistä käyttöpäivää elävästä kylmäsavulohesta. Eli tein pastaa. Olisi sitä lapsetkin saaneet syödä, mutta eihän niitä tortilloja mikään voita. Lohen kaveriksi pannulle laitoin kermaa, sipulisilppua, sitruunamehua, pippuria ja keitin pastaa. Ei siihen itse asiassa ihmeitä tarvita. Nyt kun lapset kieltäytyivät herkkuruoastani, niin laitoin lorauksen roseviiniä makua tuomaan. Muuten valkoviiniä, mutta sepä juotiinkiin viikonloppuna, kun söimme rapuja ystävien kanssa meillä. Koululainen ilmoitti kyllä kovaan ääneen, että ruokani haisee pahalta viinin takia. Maistui kyllä minusta oikein hyvältä.

Ruoan jälkeen sohva näyttää aina kovin kutsuvalta, mutta nyt onnistuin torjumaan sen houkutuksen ja kävin kaivamassa vanhan imurimme autotallista. Lähdemme perjantaina minun autollani Tampereelle ja pieni siistiminen oli tarpeen. Yllättävän paljon hiekkaa, kiveä ja muuta sotkua kertyy auton sisätiloihin. Puhumattakaan mitä löytyy lastenistuimen alta. Siispä imuroin (pitkästä aikaa) autoni.

Koska olin reippaalla tuulella jostain syystä, kävin myös juniorin kanssa keräämässä pudonneet omenat puutarhasta. Kovin paljon matoja näyttäisi tänä vuonna olevan, mutta oli onneksi myös täysin siistiäkin omenaa jonkin verran. Samalla tarkistin pensasmustikkatilanteen, joka näyttää aika hyvältä. Kunhan vain kypsyisivät.

Ilta alkoi koittaa ja laitoin vaahtokylvyn juniorille. Jollain keinolla se on näitä lapsia houkuteltava peseytymään. Ei paljon kiinnostele se homma heitä ei. Pesu onnistui suuremmitta ongelmitta mitä nyt pesupaikalle piti ryömiä talon toisesta päästä mahdollisimman hitaasti.

Iltapalan jälkeen juniorilla oli halipula ja hän tuli istumaan syliini. Hetken päästä hän toivoi, että saisi tehdä kissantassun jälkiä puhelimeeni ja ihmettelin mitä hän nyt höpsii. Puhelimessani on siis nolla peliä tai sovellusta lapsille. Jostain muistini perukoilta kaivoin kuitenkin muistijäljen googlen hakusivun toiminnosta. Kun kirjoittaa kissa tai koira hakuun, niin voi painella kyseisen eläimen tassun jälkia luurin täyteen. Äänet päälle niin kuuluu mau’unta ja kehräys. Siinä meni 5 minuuttia nopsaan ja olikin hampaiden pesun aika että nukkumaan meno.

Hampaiden pesusta ei sinänsä raportoitavaa, mutta istuessani siihen vessanpöntön kannelle tarkoituksena pestä juniorin hampaat, niin lattialle lennähtikin iso ruuvi-mutteri-hässäkkä. Yht’äkkiä noin vain. Epäilin, että äidin päästäkö se nyt siihen mätkähti lapsia samalla naurattaen, mutta ei, ei tällä kertaa omasta yläkerrasta tämä tapaus ollutkaan. Kuuluikin vessanpönttöön, piti kiinni istuinta.

Koululainen katseli illan Netflixiä ja meninkin ysin jälkeen häntä muistuttelemaan nukkumaanmenosta. Hänellä on tapana lukea kirjaa iltaisin sängyssä ja olen antanut luvan. Hyvää unilääkettä, vaikka ehkä se uniaika joskus myöhenee tämän takia jonkin verran.

Kun lapset olivat omissa huoneissaan, minä kävin sohvalle. Instagramia piti siinä muka lukea ja jotain. Siihen kyllästyttyäni avasin minäkin Netflixin pitkästä aikaa enkä keksinyt yhtään mitä katsoa. Olisipa kiva uusi sarja, jota seurata. Ehdotuksissa oli mitä kummallisempia vaihtoehtoja kauhuleffoista dokkareihin. Enkä olisi uskonut, mutta tuota noin, avasin lopulta Gossip girlin. Katsoin kaksi ensimmäistä jaksoa vuodelta 2007. Seurasin aikoinaan sivusilmällä tätä sarjaa ja tiesin siis kuka kukin oli. En vain muistanut millainen sarja oikeastaan olikaan. Oli siis ihan viihdyttävä ja sanotaanko nyt kahden jakson perusteella, että oman aikansa tuote tämäkin.

Klo 23.00 laitoin television kiinni ja painuin pehkuihin.