Kaupallinen yhteistyö: Hairlust
Sisältää mainoslinkkejä, linkit merkitty *-merkein
Elämä hennon lisutukan kanssa on välillä rasittavaa. Meikin ja vaatteet saa helposti haluamaansa kuosiin, mutta ne hiukset. Niillä tuntuu olevan ihan eri elämä kuin minä tahtoisin. Niin helposti ne lässähtävät ja luuruavat päänahkaa pitkin yleensä jo aamupäivästä alkaen, latvat näyttävät aina ohkaisilta ja niiden läpi aivan kuin näkee. Mikä korostaa ohuttukkaisuuden tunnetta.
En sinänsä ole ihmeitä kaivannut. Vain keinoa saada hiuksiin volyymia ja siten, että lopputulos kestäisi koko päivän. Juuri kun mietin leikkaanko hiuksia vielä lyhyemmiksi, laitanko hiustenpidennykset (en millään kyllä jaksaisi) vai mitä tekisin, sain mukavia uutisia, että saisin valita tanskalaiselta hiustenhoidon asiantuntijalta Hairlustilta tuotteita kokeiluun. Ilokseni heiltä löytyi koko tuoteperhe tuuheamman tukan perään haikaileville. Näin päädyin käyttämään Volume Wisard -hiustuotteita.
*Hairlust -merkkiin on ollut kiva tutustua ja todeta, että lyhyehkön taipaleensa aikana (perustettu v. 2017) sen tuotteita on palkittu jo useasti, asiakasarviot ovat kiitettäviä ja yrityksen arvoihin kuuluvat ekologisuus, kestävyys ja vegaanisuus. Tuotteiden ainesosiksi valitaan mahdollisimman puhtaita ja ekologisia ainesosia ja suurin osa tuotteista on sertifioidusti luonnonkosmetiikkaa. Kuten nyt valitsemani tuotteet, hiuspuuteria lukuunottamatta.

Shampoo ja hoitoaine: Volume Wizard
Tuuheamman tukan perusedellytykset ovat toki oma hyvinvointi ja monipuolinen ravinto. Näistä huolimatta koen lisäapua tukkaani tarvitsevani. Tuuheuttava shampoo ja hoitoaine tekevät työtä puolestani suihkun puolella ja nämä miedon, hedelmäisen tuoksuiset hiustenhoitotuotteet ovat toimineet niin kuin lupaavat, tuuheutta on selvästi havaittavissa.
Hairlustin sivuilla on tarkat esittelyt joka tuotteesta, mm. tärkeimmät ainesosat ovat selkeästi selitetty. Tosi kätevää! Ei tarvitse enää tavata INCI-listaa omin voimin. Volume Wizard shampoossa on ainesosia, jotka tukevat hiuspohjan hyvinvointia. Antimikrobinen greippiuute tasapainottaa hiuspohjaa ja edistää verenkiertoa hiustuppeihin. Hydrolysoitu vehnäproteiini vahvistaa hiuksia ja hiuksista tulee heti paksumman tuntuiset.
Pidän kovasti tästä kokonaisvaltaisesta ajattelusta. Ei hoideta vain hiusta, vaan myös hiustenkasvulle tärkeää päänahkaa. Volyymishampoota käytän aina hoitoaineen kanssa, kuten kaikkia muitakin shampoita tätä ennen. Joten kokemukseni tästä shampoosta perustuu yhteisvaikutukseen Volume Wizard hoitoaineen kanssa.
Volume Wizard Conditioner eli hoitoaine sisältää mm. antimikrobisia hedelmäuutteita antioksidantteineen, jotka suojaavat hentoja hiuksia. Ekologinen sheavoi ja glyseriini tuovat kevyen kosteutuksen kuivuutta vastaan. *Lisätietoa Hairlustin volyymishampoosta ja hoitoaineesta.
Jo kuivatessani tukkaani suihkun puolella, huomasin eron aiempaan. Olihan se paksumman oloinen heti. Nyt kun sen saisi konkretisoitua nätiksi kampaukseksi, joka kestää päivän menot mietin siinä kuivaillessa.
Sehän tarkoitti vain sitä, että pitäisi valita oikeanlaiset muotoilutuotteet kauan kaivattua volyymiä tukemaan.

Muotoilutuotteet
*Volume Wizard Volumizing Mousse on ponnekaasuton, kevyt muotovaahto hennoille, latteille hiuksille. Sen tuuheuttava ja hiuksia vahvistava vaikutus perustuu luonnollisiin ainesosiin. Siitä olikin aikaa, kun olin viimeksi käyttänyt ponnekaasutonta vaahtoa (=luontoystävällistä), joka on tuntumaltaan aika erilaista kuin jämäkkä vaahtopallo mitä aiemmin olen käyttänyt. Tätä tarvitsee vähemmän kuin tavan vaahtoa ja toimii minusta erinomaisesti.
Toinen muotoilutuote on *Pre-Styling Spray, jota voi suihkuttaa märkiin tai kuiviin hiuksiin. Siinä on sakkaroosia, joka antaa hiuksille rakennetta ja tuuheutta. Tuotteen tarkka sisällysluettelo löytyy taas tuotesivulta ja ainesosien merkitys on selitetty ihanan kansantajuisesti.
Olen suihkuttanut pre-styling spraytä niin märkiin kuin kuiviin hiuksiin. Minusta se toimii kummallakin tavalla yhtä hyvin. Yleensä märkiin laitan kaiken mahdollisen, mutta jos unohtuu niin hirmu kätevää, kun tätä voi sumutella kuivattuihin hiuksiin jälkikäteen tuuheutta tuomaan.
Jos shampoolla ja hoitoaineella tehdään tukka tuuheaksi, niin tukan saaminen haluttuun tyyliin ja ekstravolyymi hoituu muotoilutuotteiden avulla. Näin ollen tämä *Volume Wisard on osoittautunut aika lyömättömäksi setiksi hentotukkaiselle. Saa niin hoitoa kuin tuuheutta.


Kuin kirsikkana kakun päällä Volume Wizard tuoteperheessä on tuoksuton *hiuspuuteri, joka on pakattu ponnekaasuttomaan pehmeään purnukkaan. Ensi kertaa sitä kädessäni pyöritellessä mietin mitenhän puuteri sieltä tukkaan laskeutuu. Aika monta kertaa sai ensimmäisellä kerralla puristella purkin kylkeä, jotta aine pääsi vauhtiin ja ensimmäinen suihkaus tuli. Suihkaus oli onneksi tarkka ja nopea ja purkin käyttöön tottui nopeasti.
Hiuspuuteri tuuheuttaa ja nostaa tyveä tehokkaasti ja antaa pitoa hiukseen. Tätä olen laittanut tarvittaessa ja erityisesti, jos olen pitänyt tukan pesusta vapaapäivän.

Oikeanlaiset hiustenhoito ja muotoilutuotteet ovatkin meille lättätukille tärkeät, koska vääränlainen tuote tai liika muotoilutuotteiden käyttö saa hiukset latistumaan sata varmasti. Ehkä tähän itsekin joskus sortunut, mutta aina voi opetella uusia juttuja ja kokeilla parempia tuotteita.

Hairlust tuoteperheitä on useampiakin ja oma kokemus tuuheuttavasta sarjasta on positiivinen. Tukka on muuten jännä juttu mitä tulee vaikkapa siihen miltä olo tuntuu muiden seurassa, millä tasolla itsevarmuus huitelee. On hyvä fiilis lähteä kotoa asioille, kun tukka näyttää juuri siltä kuin haluaisi. Se tuo itsevarmuutta omalla tavallaan. Bad hairday sanonta on tuttu meille kaikille ja niitäkin päiviä sattuu. Onneksi ne voi aina ottaa huumorilla, mutta kyllähän sitä mieluummin niitä hyviä tukkapäiviä ottaa, kuin muita. Omille hiuksille sopivilla tuotteilla se on vähän helpompaa.
*Jos laadukas hiustenhoito kiinnostaa, kannattaa tutustua Hairlust -merkkiin ja sen tuotteisiin.
Hyviä tukkapäiviä kaikille!

12 thoughts on “Näin lisää volyymiä lättätukkaan”
Volyymishampoiden ja hiuspuuterin kuluttaja täällä! On aina huomattava ero jos käyttää hentotukkaiselle sopivaa tuotetta versus liian tuhtia kamaa. Tätä merkkiä en ole testannutkaan vielä 🙂
Joo, vääränlaiset tuotteet saavat aikaan ihan mahdottomat hiukset. Volyymituotteissa on kyllä jotain taikaa. Nää Hairlustin tuotteet ovat olleet mun mieleen.
Todella hyviä vinkkejä! Hairlustin tuotteet kuulostavat lupaavilta, varsinkin kun ne yhdistävät ekologisuuden ja tehokkuuden. Olen pitkään etsinyt luonnonkosmetiikkaa, joka lisää volyymiä ilman raskasta tunnetta hiuksissa. Kiitos suosituksista, täytyy ehdottomasti kokeilla!
Miten kiva kuulla! Luonnonkosmetiikkaa yrittää parhaansa mukaan suosia. Kyllähän se kemikaalikuorma on aikamoinen nykyihmisen elämässä.
Minun hiuksissani nämä tuotteet toimivat hienosti ja katselin kyllä noita muitakin Hairlustin tuotteita, aika kattava valikoima monelle hiuslaadulle näyttäisi olevan.
Hairlust:in tuotteet näyttävät toimivan erinomaisesti. Eron huomaa selvästi näissä kuvissa.
Itse olen aikeissa kokeilla heidän Curl-sarjaa, koska kärsin eniten kuivasta, lentävästä tukasta. Volyymishampoon jälkeen näytän siltä, kun olisin saanut sähköiskun. Kuiva, ohut ja lainehtiva tukka on todella vaativa, koska suurin osa kiharashampoita on tehty paksuille hiuksille.
Kyllä nämä tekivät sen mitä lupasivat. Minusta hiukset myös säilyttävät paksuuden tunteen iltaan asti. Ihan loistavaa!
Toivottavasti Curl-sarjan tuotteet toimivat sinulla. Luottoshampoo on hyvä olla.
Kiinnostavia tuotteita. Itsellä on raskaat hiukset ja niihin on kohotusta joskus kokeiltu tyvipermanentillä. Jäi kertaan se kokeilu 😀
Shampoita en ole juuri kokeillut. Ehkä joskus tulee sellainenkin eteen. Ensin pitää rohkaistua leikkaamaan hiukset paljon lyhkäisemmiksi.
Olisi ihanaa, jos olisi pitkät hiukset. Se homma eli kasvatus ei ole ikinä onnistunut.
Mitäpä sitä kauniita hiuksia leikkaamaan!? Ellei sitten kyllästyminen iske joku päivä.
Tämä sun postaus tuli kuin tilauksesta, kun mulla oli vähän ajatuksena kokeilla samoja tuotteita🙂 Mulla on todella hennot hiukset, joten kaipaan niihin aina volyymia ja rakennetta. Mahtavaa, että nämä toimi!
Ai miten kiva! Joo, nämä volyymituotteet toimivat omassa tukassa hyvin.
Oodi kunnollisille tukk- (ja kosmetiikka-)tuotteille! Olen muutamien vuosien ajan vannonut kampaamotuottreiden nimeen mitä hiusten hoitoon tulee. Shampoo (hoitoainetta en käytä) ja muotoilutuotteet hankin nykyään kampaajaltani. Itselläni shampoona puhdistava ja kosteuttava tuote, mulla tukkaa on yllin kyllin, ja tuuheuttava shampoo vain pahentaa ja ”pörröttää” tilannetta. 😉
Kunnon tuotteet se olla pitää, samaa mieltä. Pääsee hiustenkin kanssa niin paljon helpommalla.