Olen tätä aiemminkin ajatellut. Luojan kiitos ei ollut kännyköitä tai somea minun lapsuudessa tai yläasteella. En tiedä miten sekaisin sitä olisi mennyt, kun muutenkin ihmetteli kuka on, miltä pitää näyttää, onko noloa vai ei. Lapsena puuhattiin paljon ulkona ja metsissä ja tultiin hämärän tullen kotiin. Edes kellonajoista ei välttämättä ollut mitään tietoa. Pienessä kylässä elellessä ei vaaroja sinänsä ollut, mitä nyt välillä eksyttiin sinne metsään.
Instassa tuli vastaan kysymys: oletko ajatellut, että olet viimeinen sukupolvi, joka sai elää ennen älypuhelinten aikaa, ennen somea? (angelwarrior88 muistutti tällaisesta asiasta) Mitä enemmän sitä ajattelee, niin onhan se hurja ajatus itse asiassa. Olen toki asian sisäistänyt jollain lailla nyt kun koululaisellamme on ties monettako vuotta oma puhelin. Meillä on aikaraja sekä iltaisin hyvissä ajoin puhelin laitetaan keittiön pöydälle. Pianhan tätäkin vastaan kapinoidaan, mutta yritämme pitää rajat. Liian monta tutkimusta osoittaa siihen, että älylaitteet saavat nuoret tuntemaan itsensä muita huonommiksi, jatkuvasti videoiden lumoissa eläminen tekee tavan elämästä tylsän tuntuisen ja miltei mahdottoman elää jossain vaiheessa, masennusoireitakin saattaa tulla.
Taitaa tämä uusi sukupolvi olla aika lailla koekaniinin asemassa. Vai miten sen sanoisi. Olen toki itsekin käyttänyt blogin perustamisen jälkeen paljon enemmän aikaa kännykällä ja käyn instagram-tiliä päivittämässä. Elin vähän vanhanaikaista some-elämää vielä joitain vuosia sitten. Tiedättekö, ainut some oli Facebook ja sinnekin laitoin vain pari kertaa vuodessa jonkun hassun julkaisun.
Ja viime aikoina kaiken mahdollisen videosisällön lisääntyessä tunnen itseni edelleen vanhanaikaiseksi. En ole kertaakaan avannut tiktokia, minulla ei siis ole sitä laitettu puhelimeen. Youtubea seuraan hyvin vähän. Nuorten snapchateista en ymmärrä, enkä ole liittynyt Threadsiin. En halua olla mikään vastahanka, mutta kun ne eivät oikein kiinnosta. Huh, ja tiedättekö mitä, vissiin pitäisi kiinnostaa, jos haluaisi olla helposti saavutettavissa, mielenkiintoinen ja uutta luova nykybloggaaja.
Mutta ei hätää sanon aina välillä itselleni. Olen blogia pitänyt kohta kolme vuotta ja nämä vuodet ovat menneet nopeasti. Sitäpä ei tiedä mitä seuraavan 10 vuoden aikana oppii ja innostuu tekemään. En sano en koskaan, vaikka juuri nyt vielä vain ihmettelen upeita videosisältöjä, joita muut tuottavat viikosta toiseen. Tietty hitaus on kulkenut elämässä mukana ja sanotaanko nyt näin, että siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Sitä vastaan pitää välillä ihan kapinoida, että saa jotain aikaiseksi. Silti luulen, että tulen tekemään asiat omalla tahdillani jatkossakin.
TYLSYYS
Jos jotain lapsena oppi ilman älypuhelimia, niin sietämään tylsyyttä. Tai siis eihän sitä sietänyt, vaan se oli kamalaa. Mutta luulen, että olen elämässä pärjännyt ihan hyvin juuri siksi, että opin elämään tylsyyden tunteen kanssa. Ei aina ollut virikkeitä. Piti ihan itse omaa mielikuvitusta käyttäen sitä keksiä. Nuorempana koululäksyjä jaksoi tankata. Jaksoi lähteä joka aamu kouluun. Myöhemmin jaksoi lähteä kesätöihin. Vakitöihin. Vaikka ei aina todellakaan huvittanut, siellä oli tylsää, mutta lopulta koulut tuli käytyä. Ammatti opiskeltua. Ja puuduttavia töitä kestettyä, koska piti tienata elämiseen jotain.
Uskon myös, että nykynuoret ovat viisaampia kuin minä. He keksivät tehokkaammat tavat opiskella, he tietävät jo nuorina mitä haluavat isona tehdä ja kulkevat sitä polkua kohden mielekkäitä töitä. Hyödynnetään älyteknologiaa, jotta työnteko ei ole tylsää.
Puolensa kaikessa, mutta kun yritän saada koululaiseni teatteriin, pyöräilemään, puuhailemaan kaikkea muuta kuin kännykkää, niin tausta-ajatukseni aina on, että jotain muutakin ruokaa aivoille, kuin sometähtien videoita. Virikkeitä ja asioita, joiden eteen joutuu vähän ponnistelemaan. Mietitään vaikkapa teatteriesitystä. Se on juonellinen tarina, jossa on rauhallisiakin kohtauksia ja siihen pitää keskittyä pysyäkseen kärryillä. Helpommin sanottu kuin tehty monelle nuorelle. Meidänkin.
Siihenhän ei paljon vaikuteta milloin synnytään ja näin, mutta koen tavallaan olleeni onnekas, kun sain elää aikana, kun oli muutamia kanavia televisiossa, lankapuhelin eikä nettiä. Netti kun alkoi tulla koteihin, niin erään ystävän vanhemmilla oli jo aikaisessa vaiheessa tietokone ja netti. Sitä tietenkin kerran tai kaksi ystäväni kanssa kokeilimme. Jonkinlainen chatti-systeemi jo löytyi ja päädyimme chattailemaan jonkun ulkomaalaisen kanssa. Emme tietenkään tienneet mitä internetin käyttö tarkoittaa vaikkapa lompakolle. Olimme kenties puolisen tuntia tietokoneella ja aiheutimme hänen vanhemmilleen ison laskun. Siihen loppui meidän chattailyt ulkomaille sillä erää.
Ensimmäisen Ericssonin puhelimen sain lukiossa ja niitä aikoja myös koulussa pääsi käyttämään nettiä. Ensimmäiset minun tekemäni hakuni taisivat liittyä leffatähtiin tai jotain. Oli se hienoa se, kun löysi tietoa ja näki uusia kuvia. Että sellaista silloin. Nyt ei pysty mihinkään ilman nettiä. Lääkäri, pankki, omat työt ja itse asiassa melkein kaikessahan nykyään käytetään kännykkää tai läppäriä jollain tavalla. Vähän pelottaakin tämä yhteiskunnan riippuvuus näistä laitteista. Toivottavasti se päivä ei koita, kun internet / tärkeät ohjelmat / sähköntuotanto lakkaavat toimimasta. Kokonaan. Sitten ollaankin pulassa ja uuden edessä. Väittävät toki, että eihän sellainen mahdollista ole. Eihän.
Oli todella kiva elää lapsuus ilman älylaitteita. Tulipa tässä mieleen myös minua vanhemmat immeiset, jotka syntyivät paljon ennen minua. Heille älylaitteiden käyttö on tullut tutuksi vasta vanhemmalla iällä ja pakko myöntää ettei minun käy kateeksi ikäihmisiä nykyaikana. Sovelluksista, nettipankista ja jopa älytelevisioista on selvittävä. Välillä tekniikka kehittyy niin nopeaa tahtia, että iäkkäämmät ovat suorastaan unohdettu. Pelkäänpä pahoin, että tämänkaltaiset asiat ovat meillä nuoremmillakin vielä edessä, koska mitä seuraavan 40 vuoden aikana vielä kehitellään ja mitä uutta tässä matkan varrella pääsee vielä oppimaan, niin huh huh. Voi olla, että ei älypuhelimen hipsuttelutaidoista tai blogialustan pyörittämisestä ole mitään apua enää siinä vaiheessa.
Haluatko kertoa minkä ikäisenä kännykkä ja internet tulivat tutuksi? Tai mitä mieltä olet nykymenosta?
10 thoughts on “Oli kiva elää lapsuus ilman älylaitteita”
Sain ensimmäisen kännykkäni ala-asteella, olisiko ollut 2003 tai 2004. Legendaarinen Nokian 3310 ja Space Impact -peli. Yksi kaveri sai värinäytöllisen puhelimen ja se oli ihmetyksen aihe, koko köörillä katsottiin kun hän esitteli aarrettaan. Jonkun vanhemmat antoivat tilata soittoäänenkin ja ostaa limsa-automaatista puhelinlaskulle. Jo silloin tuntui että tekniikka menee ihan liian nopeasti eteenpäin.
Olen ihan tyytyväinen, että vasta lukiossa alkoi ihmisillä olla ensimmäisiä älypuhelimia. Peruskoulussa jouduin aina niin levottomiin luokkaryhmiin joten siihen kun olisi vielä lyöty älypuhelimet sekoittamaan niin olisin varmaan pyytänyt päästä kotiopetukseen 😀
Vaikka paheksuen tuhahtelen ”nykylapset ei siedä tylsyyttä, sillonku minä olin nuori niin äiti pakotti imuroimaan jos valitin”, paheksun myös omaa aivotonta someselailuani välillä. Netti on täynnä mielenkiintoisia juttuja, mutta moni kehittävämpi asia jää tekemättä jos vain jumittaa. Hyvä renki mutta huono isäntä.
Vaikka olen kasvanut digilaitteiden keskellä, joskus tuntuu että aivan liian monimutkaiseksi on televisiot sun muut tehty. Kaikelle löytyy appi ja qr-koodi luettavaksi. Samaa olen miettinyt, miten iäkkäämmät osaavat niitä käyttää jos minullakin on joskus vaikeuksia..
Ystävilläni oli myös tuo Nokian puhelin! Kestäviä laitteita olivat siihen aikaan. Olin ihan unohtanut nuo soittoäänet, lehtien takakansissa oli biisilistoja ja sieltä sai tilata. En tainnut saada tilata.
Kun on itse käynyt koulun ilman puhelimia, niin tuntuu suoraan sanottuna hassulta, että oppilaat saavat pitää kännyköitä tunnilla ja katsella vaikka youtubea, jos siltä tuntuu. Ei taida opettajan opit silloin mennä perille.
Saa tässä itsekin katsoa peiliin. Koukuttaahan se puhelin aikuiset siinä missä lapsetkin. Sähköposteihinkin ”mukamas” pitää vastata heti. Olen muuten pari kertaa ollut pulassa älytelkkarin kanssa ja kerran yhdessä kyläpaikassa, jossa olin siis yötä suljin tv:n lopulta, kun en osannut käyttää. Enkä halunnut herättää ketään minua neuvomaan. Ai että, voihan teknologia. Olisi ihanaa, jos se olisi vähän käyttäjäystävällisempää.
Ajankohtainen postaus, näitä tulee itsekin pyöriteltyä some- aktiivina ja 11- vuotiaan lapsen äitinä! Tässäkin asiassa on monta puolta – meillä muksu kävi mm. ohjelmointikurssin 9-10- vuotiaana, jossa koodattiin omasta ideasta peli. Hän innostui aiheesta enemmän ja muutenkin pelaa erilaisia pelejä isänsä, sekä serkkujensa kanssa, niin ostimme hänelle tietokoneen 10v lahjaksi. Mitä aiemmin oppii, niin sitä parempi, jos ja kun aihe kiinnostaa!
Itse tulen uskonnollisesta perheestä, joten meillä ei katsottu telkkaria (ei kanavia ollenkaan, pelkkä näyttö ja pleikka), vaan pleikkaria sai välillä pelata max 30min putkeen per nuppi (kuusi lasta, osa päivistä kokonaan laitevapaita). Vietin aikani siis kirjastossa, uimarannalla ja jalkapallokentällä, teininä sit lisäksi maalaamisen ja käsitöiden parissa. 😊
Ekan oman puhelimen sain varmaan noin 14- vuotiaana, kun alkoi poikaystäviä olla ja sitä ennen mentiin lankapuhelimella / viestit äidin puhelimesta. Tietokone tuli jossain vaiheessa tutulta perheeltä, mut sillä ei voinut kuin pelata pasianssia korpulla ja oman tietokoneen ostin pakon edessä 18- vuotiaana, ettei koulupäivät veny liian pitkiksi (silloin piti koneella tehdä kaikki tiedostot, ei enää saanut / voinut käsin tehdä).
Oma lapsi sai puhelimen 5- vuotiaana, että saadaan hänet kiinni eskarilaisena ja oppii käyttämään puhelinta ennen sitä. Ja hyvä että sai – aina välillä on ollut taksikyydeissä pitkiäkin viiveitä pakkaspäivinä tai osa lapsista jäänyt koululle, kun kyyti lähtenyt. Saa sentään kiinni, jos jotain sattuu ja hänkin voi laittaa viestiä, jos joku ongelma tulee tai jotain yllättävää tapahtuu. 💕 Nykyään onneksi ainakin Applen laitteilla voi määritellä, että mitkä sivut ovat sallittuja ja voi rajata, että lapsi saa ladattua sovelluksia vain vanhemman hyväksynnällä (tulee pyyntö omaan puhelimeen, hyväksymällä saa ladata) ja miulle mielenrauhaa tuo se, että lapsen ollessa pieni pystyi tsekkaamaan missä hän on menossa. Tai mihin aikaan about kotona, et ruoka on sopivasti valmis, jos itse on kotona. 😊 TikTokia lapselle ei tuu aikoihin, se on liian toksinen ja myös Instagram alkaa olla saman suuntainen, jos kurkistaa hetkenkään oman kuplan ulkopuolelle. 😔
Kyllähän se on kehityksessä mukana pysyttävä ja minustakin nuo ohjelmointikurssit ovat hyödyllisiä. Tulevaisuuden työelämä tulee olemaan erilaisempaa kuin aikanaan ja nuorten on osattava käyttää pelejä ja vehkeitä. Mutta lapsena tietenkin niin, että vanhemmat päättävät. Sehän on niin, että lapsi ei todellakaan tiedä mikä on hyväksi hänelle. Se on meidän tehtävä suojella ja vetää rajoja.
Minustakin lapsen kännykässä on ollut se hyvä puoli, että on helppo saada lapsi kiinni. Hän voi soittaa, jos tulee ongelmia niin kuin viime kesänä kerran. Pääsin autolla nopeasti paikalle auttamaan. Meilläkään yhtäkään appia ei voi itse ladata, vaan se katsotaan ensin yhdessä läpi. Joskus meilläkin mies tarkistanut missä se lapsi menee, jos ei ala kuulua kotia. Minun puhelimella se ei onnistu. Että hyvät ja huonot puolet näissä asioissa on ja kuten Taija- Tiia edellä mainitsi: hyvä renki, mutta huono isäntä.
Kiitos tästä postauksesta! Olen etenkin nyt pitkän kesälomani aikana miettinyt asiaa ja jutellut siitä ääneenkin mieheni ja 12-vuotiaan kanssa. Taustatiedoksi: meillä on ruutuaikarajoitus vielä lapselle ja itsekin yritän pitää itseni irti kaikilta laitteilta ja keskittyä olennaiseen.
Ensimmäisen kännykkäni sain vuonna 1997, älypuhelimen tietenkin myöhemmin. Pitkään ajattelin,e tten tarvitse älypuhelinta, mutta kun sen makuun pääsi, ei takaisin paluuta ollut. Lapsille puhelimet on hankittu ekalla luokalla. Pojilla oli ekoina luureina tavalliset kännykät, tyttärellä älypuhelin ajan hengen mukaisesti.
Nykymenosta: kansanterveystieteilijänä olen oikeasti huolissani. Mielestäni tarvitsemme sekä yhteisöllisiä rajoja että yksilöllisiä rajoja puhelimien käyttöön (puhun tässä kommentissani nyt vain luureista) – kotona pitää osata ja uskaltaa rajoittaa ruutuaikaa, koulussa, harrasteissa ym. luureja ei tarvita lainkaan ohjattujen ja keskittymistä vaativien aktiviteettien aikana. Joskus herkuttelen sillä ajatuksella, että palaisimme vuosia taaksepäin aikaan, jolloin puhelin oli soittamista ja tekstittämistä varten.
Näin kesälomalla ruutuajat meinaavat hurahtaa aikamoisiksi. Meidänkään koululaiselle ei pysty koko ajan keksimään aktiviteetteja, vaikka aika kiitettävästi tässä kaikenlaista puuhaa on tehty. Pidän kiinni ilta-ajasta, että silloin puhelimet pois. Olen huolissaan unen laadusta ja voin sanoa, että on aika erilainen lapsi, kun on nukkunut hyvin vs. ei ole nukkunut hyvin.
Koulussa ja harrastuksissa voisi tosiaan keskittyä olennaiseen ja kännykän selailut tehtäisiin vapaa-ajalla. Toivoisin jämäkkyyttä aikuisilta vähän paimentaa nuoria tässä asiassa. Eilen minuun törmäsi kaupassa kaksi kertaa sama nuori poika, joka pelasi kännykkäpeliä kävellessään. Ei se siis minua haitannut, mutta kieltämättä vähän harmitti hänen puolestaan. Eikö tavan kaupassa käyntiä jaksa ellei saa jatkuvaa aivoärsykettä ja eikö se peli olisi kivempi pelata vaikka rauhassa jossain istuen. Ymmärrän myös, että kesälomalla annetaan vähän enemmän periksi ja lapset saavat lomailla myös. Jaa, liekö mielessäni vähän ylireagoin. Maailma muuttuu nopeaa vauhtia..
Minä oon 70-luvun lapsi ja vanhanaikainen sielu. Kännykkä ylipäätään tuli tassuun vasta yli kolmikymppisenä ja netti siinä pikku hiljaa myös. Kännykkä mulla on edelleen älytön, heh, ja sitä asiaa vastaan jurnutan yhä, viiskymppisenä. Lapsuus oli ihana peleineen, Aku Ankkoineen ja leikkeineen. Barbit oli hyppysissä vielä yläasteella ja monella lailla lapsenmielinen olen yhä. Päätä pyöritellen kattelen tätä nykyaikaa ja pelkään, että se netti tosiaan syystä tahi toisesta jonain päivänä kosahtaa. Ja tosiaan, silloin on koko yhteiskunta hetken aikaa pulassa! Vaikea edes kuvitella millaista on sitten, kun itse olen vanhus… 30-40 vuoden kuluttua. Maailma on muuttunut vallan toiseksi viimeisen 40 vuoden aikana, mutta kehitys ei aina mene lineaarisesti parempaan suuntaan tai muutoin ’eteenpäin’, vaan kaikki voi myös mennä kaaokseen ja takapakkia ihan huolella. Parempi kun ei ajattele moisia etukäteen. Mukava postaus, kiitos siitä!
Joo, hyvin todettu, että kaikki ei aina mene parempaan suuntaan. Tätä kehityskulkua ei enää niin vain pysäytetä, älylaitteita ja tekoälyä ja mitä näitä on. Niitähän suorastaan kehitetään hirveällä vimmalla, vaikka jotkut asiaan perehtyneet vähän varoittelevat tästä kehityssuunnasta, erityisesti tekoälyyn liittyen. Tiedä tässä nyt sitten mitä kaikesta ajatella. Mutta nostan hattua ei-älykännykällesi.
Ja vielä todettava, että kyllä sitä vain oli lapsi ja leikkivä lapsi paljon pidempään minun lapsuudessani kuin nykyaikana.
Hyvä kirjoitus! Kiitos myös juttuaiheesta! Innostuin kirjoittamaan aiheesta itsekin.
Lyhyesti sanottuna älypuhelin ei ole ensimmäinen elämää mullistava keksintö. On niitä ollut läpi historian. Totta puhut, että meidän lapsuus oli täysin erilainen mitä nykylapsilla on. Tai siis Suomessa pikimmiten. Mutta se ei ole huonompaa kuin meidän, se on vain erilaista. Itse katson mielenkiinnolla, miten tulevaisuus muotoutuu tästä eteenpäin.
Tietokonetekniikan keksiminen on kiistämättä yksi suurimpia ihmishistorian läpimurtoja, ja se osui juuri meidän elinaikaan.
Se on ikävä kyllä totta, ettemme tiedä vielä, millaisia vaikutuksia älypuhelimen läsnäolo arjessa on lasten psykikkaan ja kuinka heidän aikuisikä asiasta kärsii.
Itse olen päässyt käyttämään tietokonetta PC versiona vasta yläasteella. Sitä ennen olen vieraillut konehuoneissa, joissa tietokonekopat olivat pidempiä kuin minä itse. Ensimmäisen Eriksonin sain vasta yliopiston jälkeen, kun aloitin työnteon. Ennen sitä mulla oli pageri. Olen muutama vuosi vanhempi tyyppi vain 😁. Samoin aikoihin nettikin tuli kotiin.
Hei kiva kuulla! Tästä aiheesta on kyllä kirjoitettavaa.
En voi sanoa, että pahoillani olen tästä ajanjaksosta, kun moni asia on helpompaa kiitos tietotekniikan. Vaikka historiajutuista tykkäänkin, niin ehkä mieluummin elän tätä modernia hetkeä kera kännykän kuin vaikkapa sähkön keksimisen aikoihin..
Mutta vähän nuo älylaitteisiin koukuttuneet nuoret silti huolettavat. Ehkä siihen asiaan jotain keksitään. Onhan osa sanonut somesta poistuneensa, kun tajusi miten kauan siellä viettää aikaa.