Myöhäinen ajankohta pääsiäiselle sanoisinko. En ole vielä varma mitä kaikkea perheen kesken puuhaillaan tulevana pitkänä viikonloppuna, mutta kovin lumisissa merkeissä tätä pääsiäistä ei ainakaan päästä viettämään. Omissa mielikuvissani pääsiäisenä on aina vähän maa valkoisena, mutta nyt luodaan uusia mielikuvia. Savonlinnaan on tällä hetkellä luvassa +14 astetta pitkäperjantaista eteenpäin. Jösses, tulee kuuma! 14 astetta keväällä on aina muuten lämpöisempi kuin 14 astetta syksyllä.
Olen pari viikkoa tässä köhinyt ja yskinyt. Todella raivostuttava vaiva, joten olen pysytellyt kotona, omissa oloissani ja tietenkin kivoja juttuja on pitänyt jättää välistä. Koko viime viikko oli siis aika mitäänsanomaton. Ja hiljainen, kun ei pystynyt puhumaan. Töitä pystyin koneella naputtelemaan, mutta myönnetään, että aika hidasta sekin oli. Jännästi tuollainen yskä saa ihan veteläksikin pahan tuulen lisäksi.
Toisaalta kun ottaa rennommin ihan luvan kanssa, ei ole muuten helppoa, niin kerkiää katsella vaikkapa vanhoja sarjoja ja lukea kirjoja. Näin siis osin viime viikon vietin ja jätin blogin kirjoitukset ja vähemmän tärkeät työt tälle viikolle. Nyt on jo parempi olla. Saan jo noin neljä lausetta ulos ennen kuin alkaa yskittämään.

Jos jotain, niin muistin jälleen miten koukuttava uusi Sherlock -sarja olikaan. Olen jaksot katsonut aikanaan Yleltä ja nyt aloitin uudestaan Netflixistä. Viihdyttävä brittisarja. Olen myös lukenut enemmän kuin pitkään aikaan. Iltaisin sitten, kun vietän juniorin huoneessa aikaa odotellen, että hän nukahtaa, kuuntelen äänikirjoja korvanapin kautta. Tosin puolikuntoisena olen tainnut nukahtaa ennen häntä ja kirja se jatkaa kulkuaan, kun ikinä sitä aikarajaa en muista siihen laittaa.
Mutta jos pitää sairastella, niin olkoon se viikko, kun on takatalvi! Tännehän satoi noin 10cm lunta mikä tiesi, että kesärenkainen autoni seisoi muutaman päivän pihassa. Oli myös kurja tuuli, joten ei tullut yhtään huono omatunto, kun vetäisin ulko-oven kiinni, enkä mennyt ulos.
Viime viikolla, jos olisi terveenä ollut, niin olisi päässyt kavereiden kanssa ensin hyvään ravintolaan ja seuraavana iltana teatteriin. Ja kun sanon hyvään ravintolaan, niin en liioittele. Kyseessä oli Suomen 9. paras ravintola, Rantasalmen Solitary ja me asiakkaathan olemme ravintolan erinomaisuuden tienneet jo pitkään. Onneksi nyt se on myös näin julkisesti tunnustettu tosiseikka ja toivotaan, että tuo paljon lisää asiakkaita. Suomen 50 parasta ravintolaa rankattiin vastikään ravintola-alan ammattilaisten toimesta ja ihan parasta, että pääkaupunkiseudun ulkopuolisiakin on muutama mukana, kuten ihana Solitary sijalla 9.

Noh, Solitaryn herkut jäivät välistä sekä pe-illan teatteri. Toisaalta, kotona on ihan hyvä olla. Pidän rauhasta ja oleskelusta, vaikka joskus tulee kertakaikkisen saamattoman tossukan olo, kun vain on. Eikä tee mitään. Yritän häivyttää näitä ajatuksia lukemalla tai katsomalla jotain. Koululaisemme kanssa olen nyt iltaisin ja viikonloppuna katsellut Netflixin Wednesday -sarjan 1.kauden kokonaan. Sarjan päähahmo on tuttu Addams Family leffoista 90-luvulta. Sarjaa mainostetaan kauhukomediana, mutta onneksi kauhua oli hyvin vähän ja komediaa senkin edestä. Ihan mukiinmenevä teinisarja, etten sanoisi. Kun muistelee mitä kaikkea itse ala-asteella katseli naapurin lasten luona, kuten Kärpäsen, niin tämä sarja on parempi vaihtoehto niille hirvityksille.
Mitä pääsiäiseen tulee, niin luvattu lämmin keli taitaa taata sen, että grillaamme pääsiäisen sapuskamme. Grillaus – kertakaikkisen hieno keksintö. Ensinnäkin, kaikki käryt jäävät ulos mitä ruoanlaitosta asuntoon jäisi ja toisekseen, kaikki maistuu grillin kautta tulleena paremmalta. Sitä odotellessa.
Lämmin sää tänä vuonna tietää myös sitä, että taidan järjestää lasten odottaman suklaamunajahdin ulkona. Jonkinlainen ulkoilman puute jäi selvästi viime viikon sisällä lymyilyn jälkeen, että sitä halajaa vain pihalle kuuntelemaan linnunlaulua ja huomaan suunnittelevani kaikenlaisia ulkojuttuja. Ei ihan tyypillistä minua, myönnetään, mutta seurataan nyt mielitekoja, kun kerrankin ovat kohtuutervehenkisiä.

Ovatko sinulla jo lukija hyvä pääsiäisen suunnitelmat valmiina ja karitsanpaistit lihakaupasta tilattuna?
Kuten kenties tuli ilmi, niin omalta osalta vastattava, että ei ja ei. Mutta eiköhän sitä jotain taas viime hetkellä keksitä! Aurinkoista viikkoa toivotellen!

10 thoughts on “Pääsiäistä kohden ja mälsä viime viikko”
Tsemppiä yskään, hitto että on ärsyttävä vaiva! 🙁 Harmi että sulla jäi kivat menot välistä, mutta onneksi ravintolat ja muut ei minnekään katoa, hyvä puoli myös ettei Köpiksen reissu mennyt sairastellessa 🙂 Mulla kanssa ollut yskä 2kk ja vasta kuukauden kohdalla sitä alettiin tutkia ja olikin keukoputkentulehdus, nyt seuraavaksi astma testit kun ei vaa yskä lähde (julkiselle lääkäriin pääsy myös oma hommansa ja käynyt välissä yksityisellä) että sellainen sairaskertomus täällä 😀
Pääsiäinen on yksi oma lempparipyhä, silloin on aina alkanut virallisesti kevät, eikä täällä rannikolla enää lunta nähdä, tällöin myös usein korkkaan trenssin käyttöön. Ihanaa että sinneksin luvattu hyvää ilmaa. Eikun pikaisia parenemisia ja iloista pääsiäistä! 🙂
Kiitos, on kyllä kertakaikkisen vietävä vaiva!
Ikävä kuulla, että yskä ollut noin pitkään mukana sielläkin. Toivottavasti perimmäinen syy yskimiselle löytyy.
Nyt on pari niin kaunista päivää luvattu tänne, että sisällä ei ehkä malta pysytellä. Hyvää pääsiäisen aikaa!
Sinne lähti kevään viettoon leppäkerttu, oli ilo seurata hänen vaiheitaan 🙂
Pääsiäisen suunnitelmat ovat vielä toistaiseksi auki, mutta jotenkin olisi mukava hyödyntää pidennetty viikonloppu.
Leppäkertulla on nyt toivottavasti hyvät oltavat. Sen verran lämmittää tuo aurinko ja näytti kaikenmaailman muutakin ötökkää työntyvän jo esiin puutarhassa.
Niinpä, neljässä päivässä kerkiää jo jotain tehdäkin, lähteä vähän kauemmas tms. Mukavaa pääsiäistä!
Pääsiäissuunnitelmat on tehty. Toivottavasti ei ole liikaa ohjelmaa, kun lihaakin täytyisi ehtiä laittaa. Tänään olisi tarkoitus käydä ruokakaupassa, niin huomenna voi aloittaa pääsiäisen vieton hyvissä ajoin. Mukavaa pääsiäistä!
Kaupassa käynti siis tehty jo, onnea! Luulen, että tänään torstaina ne kaupat vasta ihmisistä pursuaakin. Ei haittaisi yhtään, jos ei tarvitsisi lähteä sinne sekaan.
Iloista pääsiäisen aikaa sinullekin!
Harmi, että suunnitelmat peruuntuivat ja viikko meni rentoutuessa. Toivottavasti yskäkin lähtee pian, eikä ole mitään pitkäaikaista vaivaa. Meillä on myös grillausta suunnitelmissa pääsiäiseksi ja miehen porukat pyysivät syömään heille. 😊 Muuten otetaan rennosti ja tehdään mitä mieli tekee, kun ei ole mitään lukkoonlyötyä puuhaa. Wednesday oli kyllä hyvä sarja, tykkäsin itsekin!
Ihanaa pääsiäistä teidän perheelle! ❤️
Yskä alkaa olla poissa, huraa! Rento pääsiäinen on just hyvä. Pääsiäisen säät eivät ihan luvatunmukaiset ole olleet, mutta onneksi metsäretkelle kerittiin hyvällä säällä. Huonolla säällä olenkin huono retkeilemään..
Ihanaa pääsiäistä teillekin!💛
Muistikuvissani Etelä-Suomen pääsiäinen vietettiin melkein aina lämpimässä säässä. 12-15 asteen kieppeillä oltiin ja aurinkoista paistoi. Oli varmaan jokunen ei niin kiva pääsiäinen, mutta en muista. Etelä-Euroopassa pääsiäistä voi viettää jo rannalla 😘.
Nyt Kaunasissakin on varsin mukava ilma: lämpöä on +20- 25 C. Kaikki kukkii ja viehättävä.
Minä taas aina muistelen lapsuuden pääsiäisiä. Vuokrattiin mökki jostain, jossa järvi oli jäässä, hankikanto, pajunkissoja kuitenkin ja paljon suklaamunia. Mutta varmasti niitä lämpöisiäkin pääsiäisiä oli joukossa!