Pajunkissa poikineen maljakossa

Ulkoilemassa tuli käytyä sunnuntain kunniaksi ja pieniä kevään merkkejä oli jo näkyvissä täälläkin! Pajunkissoja ja pieniä kukkien alkuja. Viime vuonna maahan laittamistani sipuleista taitaa nousta jotain, jes!

Olen monena keväänä kantanut sisälle maljakkoon kaikenlaista risua ja osasta on tullut pientä nuppua esiin ja osasta ei mitään. Niitä vaatimattomampia oksia tulee sujautettua kukkakimppujen sekaan tai koristeltua pikkumunasilla. Kovin paljoa kun ei ole tullut pääsiäiskoristeita ostettua, eikä tehtyä, niin vaatimaton sesonkikoristelu on meillä se juttu.

Tänään ulkoilin lapsieni kanssa Savonlinnan Verkkosaaressa. Se on ihana pikkusaari keskustassa, jonne pääsee kävelysiltaa myöden. Eväät oli pakattu mukaan ja istuimme puupenkille korkean mäennyppylän päälle niitä syömään ja katselemaan maisemia. Lapset kiipeilivät kallioilla ja puussa. Viileä keli taisi pitää muut kuin koiranulkoiluttajat poissa. Paluumatkalla löytyi nättejä pajunkissoja ja muutaman oksan otin maljakkoon orastavaa pääsiäistunnelmaa tuomaan. Moneen vuoteen ei pajunkissoja ole tullut kerättyäkään. Tai sen kerran, kun etsin niitä pääsiäisenä, ne eivät olleet vielä nupulla.

Pajunkissat maljakossa tekivätkin olohuoneesta asteen verran keväisemmän. Tänä vuonna kevään innoittama kodin koristelu on vielä ollut hieman unten mailla, mutta jospa se tästä lähtisi. Muutamia koristemunia löytyikin viime vuodelta ja laitoin niitä oksiin koristeeksi, vaikka pajunkissat itsekseenkin ovat kauniit.

Pääsiäinen on parin viikon päästä ja suunnitelmia sille viikonlopulle ei paljoa ole vielä tehty. Eiköhän sitä jotain keksi. Näin myöhäisessä vaiheessa kun se on, huhtikuun puolivälissä, niin odotukseni ovat korkealla lämpöisen kevätsään suhteen. Tänään -1 astetta tuulineen tuntuikin aika raikkaalta alkuviikon lämpöasteisiin verrattuna.

Tällaisia piippoja puski jo kukkapenkistä. Ainut vain, että tekeeköhän nämä yöpakkaset nyt pahaa näille aluille..

Vanhoja oksankappaleita löytyi varastosta ja vaihdoin ne koristeheinien tilalle ruukkuun, koska näihinhän sai myös muutaman munan roikkumaan. Juniori kävi tietenkin testaamassa mitä ne ovat, ja ihme ja kumma oksat että munat ovat vielä ehjät.

On meillä muutama oikeakin herkkumuna esillä. Mignonit ovat tosin niin tuhtia tavaraa, että niitä ei niin vain himoakaan samaan tapaan kuin pienempiä herkkupaloja. Tulee aika ähky, kun yhden Mignonin syö. Pääsiäiseen kuuluu minusta suklaa tavalla tai toisella ja parin viikon päästä keskitynkin enempi niiden syömiseen kuin koristeeksi laitteluun.

Joko pajunkissat ovat puhjenneet näkyviin teilläpäin? Millaisia pääsiäiskoristeita yleensä laittelet esiin?

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa!

6 thoughts on “Pajunkissa poikineen maljakossa

  1. Pajunkissat ovat kauniit maljakossakin! Täällä olen myös bongannut näitä, mutten ole vielä poiminut mukaani. Minusta tuntuu,e ttä pääsiäisenä kissat ovat menneen talven lumia… Enm laittaisi mitään pääsiäiskoristeita, ellei meillä olisi lapsi, joka niitä haluaa. On tipuja ja pupuja ja toki pajunkissoja.

    1. Parin viikon päästä voi olla jo eri meininki pihojen pajuissa, se on totta. Olen vähän nihkeästi ostellut pääsiäiskoristeita meille kotiin, vaikka tykkäisihän lapset varmasti niistä. Pitäisiköhän monena vuonna unohtunutta rairuohoa alkaa pistää alulle?!

  2. Ompa sieviä koristeita teillä! Täällä eivät suklaamunat sun muut herkut kauaa säilyisi koristeena pöydällä, heh.

    En ole oikein osannut koskaan koristella pääsiäisenä omaa kotia. Lapsena tuli aina askarreltua kaikenlaista niin koulussa kuin kotonakin. Pajunkissat olisivat kyllä nättejä sellaisenaankin – jos niitä löytyy niin saatan napata matkaan!

    1. Kiitos kaunis! Kumpikaan esillä olevista suklaista ei oikein lasten suosikkeja ole, niin hyvin saavat olla rauhassa. Takan takana kun ovat, niin mieskään ei niitä huomaa 😂 Ehkä järkevämpää olisi kuitenkin korvata ne joillain söpöillä pupuilla ja tipuilla..
      Pajunkissa on niin nätti. Yleensä jätän ne metsään kasvamaan, mutta nyt tuli kokeiltua pitkästä aikaa maljakkoon.

  3. Pajunkissat kuuluvat pääsiäiseen ehdottomasti. En ole viime aikoina (Virosta pois muuton jälkeen) löytänyt niitä luonnosta, vaikka pajun pitäisi myös kasvaa kaikkialla. Jäin kyllä kaipaamaan.

    Kevät on tosi tervetullut näin pitkän talvikauden jälkeen. Meillä tämä viikko oli tosi lämmin, yli +20C. Nyt odotan kauhuissani, että tulee jälleen kerran ennustettu takatalvi.

    1. Pajunkissat ovat jotenkin niin söpöjä. Niin, luulisi niitä löytyvän kun kerta pajujakin on. Joo, täällä ei tullut kovin lämpöisiä pääsiäiskelejä, vaikka ei kai tätä Suomen mittapuulla kylmäksikään voi sanoa. Pilvistä, sumuista ja pari päivää sateista oli. Mutta luonto näyttää heräilevän. Taitaa shokkihoitoa olla tiedossa, kun lähelle nollaa tippuu taas ennusteiden mukaan lämpötilat. Huokaus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *