Pienet vai isot tavoitteet? Kas siinä pulma ja päätän valita pienet. Ihan pienetkin. Pieni lupaus kerran kuussa ja jaan ne täällä jatkossa kanssanne. Syy: pienestä on hyvä aloittaa ja mistä sitä tietää millaisen lumipalloefektin sitä saa aikaan, mutta tärkeintä olisi, että se pieni lupaus toteutetaan.
Omalta kohdalta pitänee tunnustaa, että isot tavoitteet ovat jääneet toteuttamatta viime aikoina. Ja samalla myös jäänyt uusia kokonaan asettamatta. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että en saa aikaiseksi kehittää itseäni, vaikka mieli tekisi (täydennyskoulutus tai kirjoituskurssi kiinnostaisi), haluaisin paremman kunnon (en silti lähtenyt keväällä ryhmäliikuntatunneille, vaikka näin suunnittelin) ja kalenteriini pidemmälle tehdyt suunnitelmat puuttuvat kokonaan tällä hetkellä.
Hmm, mitäpä sitä pieni ihminen tässä tilanteessa tekisi. Ajattelen asiasta niin, että on kausia, kun ei huvita. On kausia, kun ei ole niin aikaansaava. Tavallaan polkee vain paikallaan. Ja jossain vaiheessa sitä saa asioihin tartuttua paremmalla tarmolla. Paras juttuhan on aina alkaa pohtia näitä asioita, kun vuoden kiireisin aika ja ajankohta töiden suhteen on alkamassa. Ehkä ne aivot alkavat pörrätä sen takia tiiviimmin, mutta en halua sitäkään virhettä nyt tehdä, että kasaisin omalle lautaselleni liikoja.
Tämä teksti ei ole ihan kaikille, kuten niille sähköjäniksille, jotka tekevät kaiken aina sata lasissa, jonglööraavat hyvin montaa palloa ilmassa yhtä aikaa ja ovat kahdessa paikassa samaan aikaan samalla, kun perustavat viidettä yritystään. Ei, he taisivat lopettaa lukemisen jo toisella rivillä. Vaikka haluaisin kovasti olla enempi superihminen, en usko, että tässä vaiheessa elämäänsä sellaiseksi yhtäkkiä muuttuu. Mutta, olisi hienoa olla se, joka lopulta tekee sitä mitä haaveilee ja suunnittelee.
Syksy ja talvi ovat kouluttautumisen ja kirjoittamisen parasta aikaa ainakin itselleni, se on todettava. Pidemmän aikavälin suunnitelmat ja tavoitteet ovat toki aina olleet itselleni haastavia.. Ainut mitä todella voisin saada aikaiseksi näin kevään viimein saavuttua, on kohottaa kuntoa. Se voisi tuoda hyvinvointia ja virkeyttä noin sivutuotteena siinä niin. Voinen unohtaa ne ryhmäliikuntatunnit, tuleeko kesällä sinne kammettua itseään, epäilyttää. Aluksi peruskunnon kohotus olisi järkevin ja saavutettavissa oleva tavoite.
Ehkä tällainen pienen pieni lupaus asian tiimoilta on aika tehdä. Pieni lupaus, että käyn reippaalla kävelylenkillä useamman kerran viikossa, ja kävelyn jossain vaiheessa kevennettyä siirryn hölkkään. Aluksi ei mitään upeita tavoitteita, ei lisää lihasta, ei mitata painoa tai sykkeen tiheyttä. Vain, että menisin metsään, polulle, kadulle. Liikuttaisin kinttujani. Katsoisin kaunista luontoa, varoisin autoja ja tulisin hikisenä takaisin.
Ei luulisi kovin vaikeaa olevan se.
Seuraavan pienen lupauksen aika on, kun tämän saa arkirutiiniksi.
Oletko sinä joskus tehnyt pieniä lupauksia itsellesi?
10 thoughts on “Pieni lupaus toukokuulle”
Aina välillä lupaa itelleen hellittää kaikesta touhuamisesta millä pitää itsensä liiankin kiireisenä..!
Tuo on kyllä hyvä lupaus. Luulen, että moni kiireentuntu syntyy vain siitä, että kasaa itselleen kaikenlaista, vaikka varmasti vähemmälläkin pärjäisi ja paremmin. Huomaan ainakin itsessäni aiheuttavani stressintunteita ihan itse.
Samoja ajatuskeloja on pyörinyt täälläkin viime aikoina. Jotenkin ollut sellainen plaah- fiilis viime aikoina ja saa ihan pakottaa itsensä tekemään mieluisia asioita, että fiilis on parempi ja virkeämpi. Kunnon kohotus olisi täälläkin paikallaan, en vieläkään hakenut sitä uimakorttia, mitä olen miettinyt jo pidemmän tovin. Noh, viimeistään kesäkuussa sitten! 🙂 Mie kans aiheutan välillä itselleni stressiä vaatimalla vaikka ja mitä. Yritän aina muistaa, et heiii luovuus kaipaa hetkiä, jolloin ei tee yhtään mitään ja aivot vaativat lepoa välillä. Silti kaikki menee helposti suorittamiseksi, mutta kun tyhjiä hetkiä saa elämäänsä, niin ihan eri tavalla sujuu kaikki ja ideoita tulee itsestään. 🙂
On muuten harvinaisen ikävä tuo blaah-fiilis ja sitä ei ihan niin vain karistetakaan. Toisaalta asian kanssa painineena totesin, että ehkä se saa jonkun aikaa olla ja jospa tajuaisi häipyä kesän korvilla. Yleensä juuri kesällä olen parhaimmillani. Jaksaa ihan eri tavalla kuin muina vuodenaikoina. Itsensä stressaaminen on muuten vihonviimeistä. Sen kun osaisi lopettaa..
Pienistä askelista on hyvä aloittaa, jotta tavoitteisiin pääsee ja siitä taas saa lisää pontta jatkaa esimerkiksi liikuntaharrastusta. Liikunnan lisääminen (vaikka kymmenen minuuttia päivässä) tekee ihmeitä keholle ja mielelle!
Mukava kuulla tämä muidenkin suusta. Tämä lienee minulle paras tapa päästä pitkän laiskottelukauden jälkeen kiinni liikkumisen iloihin.
Pieni hetki itselle tekee hyvää. Vaikka hieman hitaammin tehty kävely, auton jättäminen normaalia kauemmaksi kun käy kaupassa tms.
Ei aina tarvitse olla suorittaja. 🙂
Niin tekee! Olen pikku hiljaa sisäistänyt, että lyhyt kävely on parempi kuin ei yhtään kävely. Pieni lenkki useammin, jos ei pidempiin jaksa tai kerkiä. On sekin jotain eikä ihan kokonaan jähmety.
Näin se onkin, parempi lähteä pienin askelin eteenpäin kuin ei lainkaan.
Nyt täytyy myöntää, etten itse päässyt niin pitkälle kun haaveilu pienten tavoitteiden asettamisesta. Kalenterini oli niin täynnä työjuttuja ja tällä hetkellä teen noin 60 tunnin viikkoja, ettei homma edennyt mihinkään. Tiedostan, että minun pitää saada peruskuntoni kohenemaan ja painon vähän putoamaan, koska alkaa olla liian raskasta liikkua. Talvi kun ei ole mulla mikään loistokausi – en tykkää sisäliikunnassa yhtään, vain kotitreenejä olen harrastanut yleensä, joten kuntoilu jää aika vähäiseksi. Talveksi olisi pitänyt hankkia uusia ulkoiluvaatteita – en omista enää yhtään mitään kun vietettiin 5 vuotta etelässä, jossa niitä ei tarvittu lainkaan. Eli tässä kesää odotellessa…
Silloin kun ei kerkiä, niin ei kerkiä. Kesälomat kun sielläkin alkaa, niin varmasti sitä oikein kaipaa kaiken sisätyön jälkeen kävelylenkeille kauniin Kaunasin kaduille. Kesällähän niitä askelia kertyy melkein itsestään. Onneksi ollaan jo näin lähellä kesää!