Miten suunnittelen selviäväni lopputalvesta

En ole tammikuun tai siis totuuden nimissä en ole talviajan ihmisiä, vaikka periaatteessa uuden vuoden aloittaminen tammikuun alussa aina innostaakin. Parikymmentä viime vuotta olen onnistunut viettämään osan aikaa talvesta ihan muissa maisemissa, mikä armollisesti on katkaissut pitkää talvea. Ja vaikka lapselliselta kuulostaa sanoa ääneen näin 43-vuoden keski-iässä, niin ei tähän hitsin kylmyyteen totu ikinä.

Mutta koska talvelle ei mitään mahda, niin pitää harhauttaa itseään tekemään kaikkea mukavaa. Ja leppoisaa. Kuka tammikuussa nyt ainakaan jaksaa kohkata täysillä yhtään mihinkään? Kesä on aikaa, kun tuntee olevansa elossa ja talvi on aikaa, kun kulkee vähän hitaammin. Ja myönnän sen auliisti. Pimeät aamut eivät saa hyppäämään energisenä ylös ja klo 17 alkaa suuta repiä, kun on niin hämärää.

Ensimmäisen askeleen lempeään ja suorastaan järkeväänkin puuhaan olen ottanut. Eilen kävin pitkästä, pitkästä aikaa joogassa ja sen innoittamana ostin paikalliselle kuntosalille ryhmäliikuntakortin. En ole sali-ihmisiä, mutta tunnin verran silloin tällöin voin porukan mukana liikkua. Tekee itse asiassa enemmän hyvää kropalle ja mielelle, kuin olen itselleni myöntänyt. Helpompaa olisi olla tekemättä mitään, mutta harmillisesti alkaa ne vuodet omassakin kropassa näkyä. Lihakset heikkenevät ja vatsa tykkää kerätä täytettä.

Löin lomalla polveni mielestäni harmittomasti pari viikkoa takaperin ja nyt huomasin joogassa, että sepä ei pidä taivutettuna olosta ei sitten lainkaan. Rauhallinen liike ei tehnyt niinkään pahaa, vain taivuttaminen. Siitä sisuuntuneena ajattelin, että pitää alkaa vahvistaa lihaksia siinä polven ympärillä, että tällainen vihlominen saadaan loppumaan. Sitä on aika nöyrä olo, kun joku paikka on kipeänä. Yleensä se on alaselkä minulla, että polvi onkin ihan uusi juttu.

Kaksi kertaa viikossa ajattelin liikkua jatkossa ja seuraavaksi kokeilen jumppaa. Huomasittekin, että helpolla olen urheilijan uraani aloittamassa. Olisi toki tarjolla näitä: ”tehotunti, jossa hiki virtaa ja kaikki otetaan irti kropasta”. Hmm, jos menisin tuollaiselle supertunnille, niin noin 10 minuutissa olisin valmista kauraa. Tiedän, että kunto on kurilla enkä halua intoani liikkua käydä lopauttamassa heti alkuunsa.

Tammikuu on kuu, joka suorastaan vaatii neulomaan villasukkaa tai tekemään jotain järkevää käsityöhommaa. Minä puolestani aion tarttua kirjaan, koska sen homman osaan. Pääsin lomalla lukemisessa taas vauhtiin ja mietin saisiko sitä vaikka joka ilta vartin luettua. Mieli kaipaa selvästi muuta kuin kännykän katsomista. Olen suorastaan kyllästynyt katsomaan kännykkää.

Minulla on nyt puolivälissä menossa Sofie Sarenbrantin Parasiitti, joka on dekkari ja sanoisin, että 8/10 tähän mennessä. Ennen sitä luin Raija Orasen Armi Ratiasta kirjoittaman kirjan. Paljoa en Armi Ratiasta ole tiennyt ja vaikka kirjassa oli fiktiota, niin taiteilijan levoton sielu oli saatu taltioitua ja lukijalle taitavasti kerrottua. En pitänyt siitä, että vuosiluvut puuttuivat melkein kokonaan. Välillä ei ollut mitään hajua mitä aikakautta elettiin missäkin Marimekon nousussa ja laskussa tai minkä ikäinen Armi kulloinkin oli. Vauhdikas nainen oli kuitenkin läpi elämänsä.

Tähän väliin lukusuositus minulta sinulle: Delia Owens: Suon villi laulu sekä Valerie Perrin: Vettä kukille. Molemmat täysin erilaisia tarinoita, rauhalliseen tapaan kerrottuja, mutta yhdistävä tekijä on tarina vahvoista naisista. Sellaisia salavihkaa lukijaakin voimaannuttavia ja lukukokemuksia, joita ei tiennyt tarvitsevansa. Kirjan loputtua on iloinen, että tarttui juuri tähän tarinaan.

Seuraavaksi voisin tarttua, tai ehkä kuunnella äänikirjana, seuraamani bloggaajan Tiia Koivusalon yhdessä Ani Kellomäen kanssa kirjoittaman V*tun vaihdevuodet -kirjan. Aihe, joka jokaista meistä jollain lailla koskettaa, ainakin joku kaunis päivä. Olen alkanut epäillä, että minullakin jotain vaihdevuosia tässä on alkamaisillaan. Tai sitten olen vain ollut tavanomaista pahantuulisempi ihminen jo jonkin aikaa.

Television ääreenkin olen ajatellut parina iltana viikossa parkkeerata. Hyvä elokuva tai koukuttava sarja kelpaisi. En ole pariin kuukauteen tainnut edes avata telkkaria. Hyvän mielen katsottavaa olisi 21.1. avautunut Yle Areenan Lintulauta -live. Lintuja ei tarvitse itse yrittää tunnistaa, vaan tekoäly naputtaa ruutuun kulloisenkin ruokailijan. Sinitiainen. Mustarastas. Ja niin edelleen. Onko mitään rauhoittavampaa kuin eläinten puuhien seuraaminen, kysyn vain.

Yle Areenassa olisi näköjään Elizabeth Taylorin Kleopatra. On tosin 4 tunnin eepos. Harkitaan. Ensin voisi katsoa ties monettako kertaa iki-ihanan Sound of Musicin tai Audrey Hepburnin Loma Roomassa. Mistä näitä klassikoita on tänne kaivettu! Sekä näköjään House of Gucci on tullut katsottavaksi. Tositarinaan perustuva elokuva, tämä kiinnostaa.

Ainut suoratoistopalvelu, josta maksan tällä hetkellä on Netflix. Koululaisemme tykkää katsoa sieltä paria sarjaa, mutta pitäisi itsekin hyödyntää palvelun antia enemmän. Olen ajatellut helmikuun loppuun mennessä katsastaa sieltä ainakin Agatha Christien Seitsemän kelloa ja Wake up Dead, Veitset esiin -mysteerin, jossa etsivän roolissa on Daniel Craig.

Huomasin myös, että katsomatta on jäänyt sarja nimeltä Fargo (2024). Leffa oli aikanaan hyvä ja hätkähdyttävä, suurin kiitos Francis McDormandille, joka esitti viimeisillään raskaana ollutta tarkkaa poliisinaista. Jos sarjassa on yhtään saatu taltioitua leffan kutkuttavaa tunnelmaa, niin voisipa tuonkin katsoa alta pois. Ja helmikuun loppuun mennessä, kuten sanoin. Maaliskuu on jo toiveikasta kevään aikaa, eikä televisiota tule varmaan enää katsottua. Silloin voi jo pistää hyvällä tuurilla nenänsä ulos ovesta.

Juu juu, toiveajattelua, ettei tarvitsisi pakkasilla ulkona tarpoa. Eipä sillä, kauniina pakkaspäivänä ulkoilu on kivaa eikä lapsia voi sisällä todellakaan pitää. Olisi tässä projekti edessä, nimittäin juniorin saaminen luistimille. On lapsia, jotka tarttuvat kaikkeen uuteen mielenkiinnolla ja tykkäävät kokeilla. Sitten on minun lapseni, joille uuden kokeilu on aina pienimuotoisen taistelun kautta. Voin niin kuvitella, että ollaan kaikki hajottu pieniksi palasiksi, kun ensimmäinen luistin on saatu jalkaan. Mutta, tuttua juttuahan se, että ei muuta kuin toinen jalkaan ja sitten jäälle konttaamaan. Tuskin talven ekalla kerralla niiden luistinten päällä suostutaan edes olemaan. Kypäräkin on todennäköisesti singottu laidan yli.

Ennen tuota urheilun riemua pitää itseään tankata ja onneksi on leipomot olemassa. Laskiainen on ties milloin hamassa tulevaisuudessa, mutta kaupat ja kahvilat ovat jo pidemmän aikaa tarjonneet herkkupullia. Sorruin minäkin ja kokeilussa Biscoff-laskiaispulla. Jos ei tämän avulla jaksa pari kertaa kymmeneen laskea, niin ei sitten millään.

Minulla on pienimuotoisena tavoitteena opetella tekemään enemmän maistuvia kasvisruokia. Enempi vähempi näille kokkauksilleni tällä hetkellä yökkäillään, mutta yritys hyvä kymmenen. Itselleni olen ajatellut alkaa valmistaa silloin tällöin chia-vanukkaita. Hotellin aamiaisilla niistä tykkään, joten miksei vaihteluksi kokeilisi tehdä itsekin. Omatekemät myslit vielä kylkeen marjojen kanssa, niin avot.

Ulkoilupuuhista vielä todettava, että lasten kanssa on kyllä kiva laskea mäkeä. Tungen itseni edelleen pulkkaan, vaikka Stiga on mieluisampi. Sisälläkin voi puuhata ja lautapelit ovat aina suosiossa. Uno-kortit myös. Alkaahan tämä loman jälkeinen talveen totuttelu tuntua paremmalta tässä koko ajan ja on tämä kirjoittaminenkin varmaan jotain itsensä tsemppaamista, ei vain pelkkiä horinoita.

Voisi todeta tässä vaiheessa, että talviajasta saattaa selvitä, kun on sopivassa suhteessa itsensä hyvinvoinnista huolehtimista, henkisesti että fyysisesti. Saa olla herkkua, saa olla liikuntaa. Kirjoja, kirjoittamista, ristikoita sekä ikkunan toiselle puolelle talvimaisemaan itsensä siirtämistä. Lumityö on hyötyliikuntaa parhaimmillaan uskottelen itselleni.

En laita paljoa panoksia siihen, että innostuisin uudestaan hiihtämään (tykkäsin harrastaa sitä lukion tokalle asti, sentään), mutta muuta ulkoilua on syytä harrastaa. Paitsi kovalla pakkasella, kun on vaikea hengittää. Hei hoi talvi, otan sinut vastaan ja lupaan yrittää tykätä sinusta edes vähän. Aurinkoinen pakkaspäivä olisi vielä kokematta tänä vuonna. Sellaisia tilaukseen edes helmikuulle. Kamala kuukausi tosin, joka on onneksi pari päivää tavallista lyhyempi.

Millä sinä selviät talven yli? Vai onko tämä aidosti hyvää aikaa siinä missä muutkin vuodenajat?