Syyskuu alkoi näyttävästi Savonlinnassa

Meinasin jo kirjoittaa, että terveisiä kuolleesta kaupungista, kuten viime aikoina on mediassa otsikoitu, mutta muutin otsikon. En nimittäin ole sen nimityksen kanssa yhtään samaa mieltä, vaikka leikilläni sen olisin laittanutkin. Syyskuun ensimmäinen viikko on takanapäin pienessä Savonlinnassa, jossa on ollut elämää ja menoa ihan suuremmankin kaupungin edestä.

Henkilökohtaisesti ihan tavallista työviikkoa vietin vieden nuorempaa hoitoon ja hammaslääkäriin, samalla yritin kannustaa vanhempaa lasta uudistuneeseen harrastusryhmään siinä kuitenkaan onnistumatta. Viikonlopun ohjelma olikin sitten meille valmiiksi tehty, kun Savonlinnan Syystulet -tapahtuma järjestettiin isompana kuin koskaan.

Oli tässä ”kuolleessa kaupungissa” myös valtavasti muutakin ohjelmaa, tekemistä ja näkemistä, mutta yksi ihminen ei ihan joka paikkaan kerinnyt, niin keskityn nyt vain jakamaan omia kokemuksiani tässä jutussa.

Olavinlinna viettää 550-vuotisjuhlavuotta tänä vuonna ja sen kunniaksi syystulilla oli mm. näyttävä taistelunäytös vuoden 1788 piirityksestä. Vanhoja tykkejä, vanhoja aseita sekä ajan mukaisesti puettuja sotilaita. Menimme lasten kanssa lauantaina jo hyvissä ajoin paikalle, koska paikalla oli myös kolmipäiväiset suuret markkinat keskiaikahenkeen, ohjelmaa taikureineen, musiikkia, hävittäjän äänekäs ylilento jne.

Olin ajatellut etukäteen, että taistelunäytös lienee lyhyt ja siinä muutama tykinlaukaus ammutaan menemään. Mutta mitä vielä. Sotilaita eri saarilla, vesillä ja linnan muureilla, tykit ja aseet lauloivat. Kuulosuojaimia suositeltiin, korvatulppia jaettiin. Tykin laukaukset olivat todellakin korvia särkevän kovia, maa täräji ja savua riitti. Oli jännä tunnelma ja yleisöä oli tuhatmäärin. Hetkeksi pääsi sodan keskelle 1700-luvulle. Eikä kateeksi käynyt sen ajan elämää lainkaan.

Elämyksiä tarjoiltiin siis koko rahan edestä. Paitsi, että ilmaiseksihan me kaikki näitä tapahtumia seurasimme. Toki halusimme paikalle tulleita kojuja ja myyjiä tukea ja lasten kanssa nautimme mm. herkulliset muurinpohjaletut keskiaikaisesti puetusta kojusta.

Aurinko paistoi, ihmiset olivat iloisia ja vaikka meitä oli valtava määrä pienellä alueella, hyvin mahduimme kaikki mukaan.

Illalla palasin vielä vanhemman lapsen kanssa katsomaan tulishowta ja kokkoa. Kaikki kojut olivat auki, mukavaa musiikkia ja menoa illan hämärtyessä. Täydellisen upea kuu ilahdutti meitä kaikkia. Eihän minun kännykällä hyviä kuvia siitä saanut, mutta yritys hyvä kymmenen.

Valkoisia lumpeenkukan näköisiä lyhtyjä sai itse askarrella, mutta tyydyin ihailemaan muiden tekemiä. Askartelutaitoni tuntien, noh, enempää ei tarvitse sanoa. Ihmisiä oli jälleen sankoin määrin paikalla ja tulishow tuli kurkittua ihmismassojen takaa. Hienonnäköistä pimeässä illassa.

Lopuksi syystulien kokko sytytettiin ja miten onkin aina mukavaa seurata tulen leikkiä. Poislähtiessä oli vielä pysähdyttävä Olavinlinnaa ihailemaan. 550-vuotias linna näytti kerrassaan hienolta kuun valossa, pieniä valoja ikkuna-aukoissaan. Eivät saaneet ilmeisesti valloitettua silloin päivällä, vaikka tykin jylinät kovia olivatkin.

Olin aidosti yllättänyt miten upean viikonlopun, joka siis sunnuntainakin jatkui, tapahtuman monet järjestäjät olivat saaneet aikaan. Ei mitään lisättävää, kaikkea oli yllin kyllin, laadukasta ja viihdyttävää tekemistä. Jos siis uskot kaiken mediassa lukemasi, mm. sen, että Savonlinna on menetetty tapaus, niin voin kertoa, että kovasti täällä yritetään pitää henkeä yllä, olla vireitä ja luovia, luoda uusia mahdollisuuksia, pysyä matkailun kärjessä ja tarjota asukkaille sisältöä elämään. Eihän se helppoa ole. Itse asiassa tuntuu, että moni muu ulkopuolelta on valmis lyömään kapuloita rattaisiin.

Sellaisen kuolleen kaupungin mantran sijaan toivoisin enemmän tällaisia mantroja: Itä-Suomeen kannattaa investoida, Itä-Suomen kehitys tukee koko maan kehitystä, Kotimaan matkailun helmet löytyvät Itä-Suomesta, pidetään Itä-Suomi helposti saavutettavana, Savonlinnassa vietetään maan leppoisimmat lomat, Missä on kauniimpaa kuin Itä-Suomessa?, etätyöt kunniaan, Itä-Suomessa on kaikkea mitä ihminen kaipaa.

Eikö positiiviset mantrat kuulostakin heti paljon paremmilta, kuin joku narisevalla äänellä tokaistu Kuoleva kaupunki… Itse ainakin yritän positiivisempaa virettä moneen muuhunkin asiaan.

Tunnelmallista syyskuuta toivottaen!

2 thoughts on “Syyskuu alkoi näyttävästi Savonlinnassa

  1. Juuri näin! Olen tuumannut tätä samaa pitkin Latviaa ja Liettuaa ajellessamme: elämää pitää olla maan kaikissa nurkissa kaikkina vuodenaikoina, ei vain kesällä ja pääkaupunkiseudulla. Suomessa tämän syksy-kuoleman ilmiötä sai todistettua turhan paljon (esim. Naantali), joten tosiaan uskon minäkin, että Itä-Suomi sekä Länsirannikko ovat yhtä mielenkiintoisia vierailukohteita kuin vaikkapa Helsinki. Tosin, kaupunkimiljöötä kannattaa ensin järjestää kaupunkilaisten hyväksi, sitten ne turistitkin löytävät perille, jos asiakkaatkin omassa kaupungissaan viihtyvät.

    1. Asiaa! Tärkeää onkin juuri se, että kaupunki luodaan mielekkääksi paikaksi elää omille asukkailleen, jonka jälkeen matkailijatkin löytävät paikalle. Aidot asiat, ei päälle liimatut turistijutut vetävät kyllä vierailijoita.

      Siinäpä hieno tavoite koko Suomelle: täyttä elämää kaikissa maakunnissa, kesällä ja talvella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *