TOP 3 – Jouluisia asioita ja tapoja

Tässä minun joulun TOP 3 asioita joulumusiikista ruokaan, vaatteista lahjoihin. Eihän joulu kaikille merkitse niin paljoa ja joku saattaa luulla ettei minullekaan, kun tämä vuosi menee ihan muualla kuin kotona, mutta joululla on paikka sydämessäni ilman muuta. On haikeaa olla poissa kotoa jouluna, joten tunnelmoin joulua omalla tavallani. Yksi on se, että käy läpi joulun mielessään. Tämä top 3 on juuri sitä. Näin viettäisin joulua, jos kotona Savonlinnassa olisin.

JOULUTUNNELMAN KOHOTTAJAT
1. Joulukonsertit – eli menen kuuntelemaan joululauluja. Toisinaan myös laulamaan.
2. Kaupungin jouluvalot ja joulun avaustapahtumat markkinoineen tuovat jouluista fiilistä.
3. Lumi. Talvinen maisema jouluna on aina toivottavaa.

JOULUN AIKAAN EN
1. Tee liioiteltua joulusiivousta.
2. Ota stressiä täydellisestä joulusta.
3. Valmista ihan kaikkea itse ja alusta asti (kuten ruoka, lahjat).

JOULUN KORISTELUUN KUULUVAT
1. Kynttilät
2. Tähdet, pienet ja suuret, saa olla valoa.
3. Joulukukat

JOULUPERINTEET
1. Joulukuusi – meillä on ollut aina aito kuusi tuoksuineen ja tippuilevine havunneulasineen.
2. Jouluaattona syödään vain jouluruokia ja joulupäivänä tuhti joululounas edellisillan ruoista.
3. Tavataan sukulaisia (aatto/joulupäivä) että ystäviä (tapani).

POISTUNEET JOULUPERINTEET
1. Joulukorttien lähettäminen
2. Joulukinkun paistaminen
3. Joulukirkossa käynti

JOULUMUSIIKKI
Olen iloisen englanniksi lauletun joulumusiikin ystävä. Jaan musiikin TOP 3 kotimaiseen ja ulkomaiseen, koska ne ovat niin eri asia itselle. Sekaisin niitä ei voi kuunnella, joko tai. Iloinen joulumieli tulee niistä jenkki-rallatteluista, ja suomalainen hieman melankolinen joulutunnelma löytyy suomeksi lauletuista.

1. Santa Claus is coming to town -Bringsteen
2. Driving home for Christmas – Rea
3. Do they know its’ Christmas? Band aid 1984 / So this is Christmas / Dion.

1. Sydämeeni joulun teen
2. Tulkoon joulu
3. Varpunen jouluaamuna

JOULURUOKA
1. Kalaruoat, mäti
2. Löysä imelletty perunalaatikko
3. Lanttulaatikko

Yllämainittuja ruokia kun saa, niin minun jouluruokani on täydellinen. Rosollia syön jo joulukuun alusta, ilman silliä, mutta paljolla sipulilla ja suolakurkulla.

JOULUHERKUT
1. Suklaakonvehdit
2. Glögi ja pipari
3. Taatelikakku kahvin kera

Perso makealle, myönnetään. Ei taida olla konvehtirasiaa, jolle kääntäisin selkäni. Iltaisin taas juon kupin glögiä ja syön pipareita useasti joulukuussa. Kolmas kohta oli vaikea, mutta päädyn sanomaan taatelikakku. Pidän kuivakakuista ja ne ovat parasta kahvin kera.

JOULULAHJAT
1. Kosmetiikka
2. Asusteet kuten huivi tai hanskat
3. Kirja tai herkku

Toivelahjojani nuo, mutta ei siitä joulu mene pilalle vaikka mitään ei tulisikaan. Saan nykyään pari joululahjaa, että ei tässä nyt hirveästi henkseleitä paukutella. Lasten joululahjoihin tulee lähinnä panostettua ja aikuisten kesken on usein joulumuistamisia herkkujen ja kahvitteluiden muodossa.

JOULUVAATTEET
1. Aattona on kiva pukeutua hieman juhlavammin.
2. Iltaisin pötkötellään herkkujen kera mahdollisimman mukavissa kotivaatteissa.
3. Joulukemut ystävien kanssa eli kiva mekko ylle!

JOULUOHJELMAT
1. The Holiday
2. Ylpeys ja ennakkoluulo (ei ole joulua nähnytkään, mutta tullut usein Ylellä/Areenassa juuri joulun pyhinä, aivan ihana)
3. Joulupukki ja noitarumpu

Jouluohjelmien katsominen on oikeastaan minun hartioillani meillä. Lapsia ei ihan hirveästi kiinnosta jouluiset ohjelmat, piirretytkään. Liittyisikö joulun tuomaan jännitykseen. Mauri Kunnaksen Joulupukkia ja noitarumpua saan ihan itsekseni katsella, jos vain kerkiän. Illalla saatan sadannen kerran katsella sivusilmällä Die Hardinkin, jos parempaa ei töllöstä tule.

JOULUN HARRASTUKSET
1. Lautapelit
2. Ulkoilu liian täydellä vatsalla
3. Syöminen

JOULUN ILOA
1. Katsella lasten päätöntä menoa aattona ennen pukin tuloa. Jännitys on käsin kosketeltavissa.
2. Viettää vapaita perheen kanssa. Enää minulla ei ole töitä pyhäpäivinä.
3. Jakaa lahjoja läheisille sekä lahjoittaa joulukeräyksiin.

Että sellaista joulumenoa minä toivon, teen ja elän, kun vietän joulua koti-Suomessa. Ennen tämän vuoden reissuamme tapasin ystäviä joululounaalla tai muissa menoissa, vaihdoimme kuulumiset ja lahjat, söin suklaata ja paketoin lahjoja. Joulun tunnelmaan voi päästä monella tapaa. Toivonkin rentouttavaa ja omannäköistä joulun aikaa ihan jokaiselle!

6 thoughts on “TOP 3 – Jouluisia asioita ja tapoja

  1. Tunnistin itseni lauseesta ”Ei taida olla konvehtirasiaa, jolle kääntäisin selkäni.” 😀 varsinkin joulun jälkeen minussa herää joku alkukantainen himohamstraajapuoli kun kaikki on alennuksessa.

    Liioiteltu joulusiivous ei kuulu täälläkään ohjelmaan. Tänään syväputsasin muutaman keittiön laatikon ja taputtelin tyytyväisenä itseäni olalle että nyt voin pistää loput keittiöstä mullin mallin piparioperaation kanssa kun kauhat ja kuorimaveitset ovat sentään ojennuksessa.

    Mukavaa joulua sinne myös <3

    1. Kiitos ja hyvää joulua!
      Suklaa on joo aina maistunut ja suosikkini tällä hetkellä on Fazer rasian maitosuklaalla päällystetty vihreän kuulan puolikas. Onneksi niitä ei myydä erikseen, söisin varmasti aivan liikaa 😅

  2. Tänä vuonna me lahjoitetaan toisillemme lähinnä jouluiloa ja rauhaa. Teini sai pienen huumori joululahjan – joulukalsarit. Muuten ajatellaan rellata täysillä ja syödä maltalaisia jouluruokia 😎.

    Suklaa sain niin paljon lahjavaidoissa työpaikalla, että voisit tulla tänne kylään syömään niitä kans. Mulla tuo satsi kestää vuoden 😁.

    1. Ihanaa joulua Maltalle!
      Oikein houkutteleva kutsu, kiitos vain. Olisikin hauska maistella uusia suklaita. Kotimaan rasiat on jo testattu 🤗

  3. Olipa kiva top 3 -juttu, taidan napata tästä aiheen omaan blogiini, vaikka mikään jouluihminen en olekaan. Samaistuin ainakin siivoamiskohtaan ja poistuneisiin jouluperinteisiin – kortteja en enää tänä vuonna lähettänyt, vaan lahjoitin korttirahat nuorten lahjakortteihin Hope ry:lle.

    1. Kiitos ja ihanaa, että tartuit aiheeseen. Kävin juuri lukaisemassa sinun top kolmoset. ☺️ Hieno homma tuo Hope ry:n lahjoitus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *