Pitäähän se näin vuoden aluksi kurkata hieman mitä kuuluu kodin sisustamisen maailmaan. Minulle ei tällä hetkellä tule sisustuslehtiä, joten netti ja some saivat toimia tiedustelualustoina sille mikä on in tänä vuonna. Kodin sisustamisesta joko tykkää tai ei tykkää, mutta aina on yhtä hauskaa katsoa eri tavalla laitettuja koteja ja sisustustyylejä. Takaraivossa kysymys osaisinko asua tällaisesta kodissa tai haluaisinko elää tässä värimaailmassa?
Vaikka trendejä tulee ja menee, niin oma kotihan pysyy aika lailla samana. Eikö? Suuriin myllerryksiin ei pysty joka vuosi, jos edes joka viides. Vaikka tunnenhan minä heitäkin, joilla kalusteiden paikka voi vaihtua vaikka joka kuukausi. Siis yleensä niitä samoja vaihdellaan, ei juosta trendin takia pistämään kaikkea uusiksi. Siitähän ei siis ole kyse näissä minunkaan trendikatsauksissa. Enemmän on kyse ajan tasalla pysymisessä, uusien ideoiden kypsyttelystä ja inspiraatiosta tulevia remontteja ajatellen.

Vuonna 2026 sisustuksessa saa näkyä ajan kuluminen vintage(henkisissä)-kalusteissa ja kerroksellisuus kodikkaissa tiloissa. Merkit, että tilassa asutaan ovat osa kotia eikä niitä tarvitse häivyttää. Eli kun ennen vieraiden tuloa oli tapana pikaisesti piilottaa ylimääräisiä tavaroita ja sotkua kaapin perukoille, niin tämä aidosta elämästä kertova hento sotku saa olla ja jäädä näkyviin.
Puiset kalusteet, läheltä ostetut tuotteet, tuunaus ja uudelleen verhoilu kertovat kestävästä sisustamisesta, joka on tänä päivänä tärkeä asia jo monelle. Uusien kalusteiden ostamisen sijaan vanhat, käytetyt kalusteet luovat eläväistä rosoisuutta ja samalla kotoista fiilistä sisustamiseen. Mitä painavampi ja puisempi, sen parempi.
Minimalistinen valkoinen tyyli väistyy vuonna 2026 trendeistä kokonaan, mutta murretut luonnonmukaiset sävyt ajattomuudellaan jatkavat mukana. Kodikkuus ja pehmeät, vahvatkin sävyt ovat nyt lohduttavia elementtejä, kun ympäröivä maailma tarjoilee epävarmuutta.

Somessakin on nähtävillä entistä enemmän kuvia aidosta asumisen meiningistä. Kuvat eivät ole vain somea varten otettu ja aseteltu, vaan elämisen jälkiä on nähtävissä. Henkilökohtainen maku on tärkeämpää kuin täydellisistä kuvista monistettu yksiulotteisuus. Sisustus, jossa näkyy vuosien varrella ostetut eri pari kalusteet ja somisteet luovat sitä omannäköistä, kotoista kotia. Tärkeintähän kotona on tunne, jonka oma koti tuo heti aamulla, kun avaa silmänsä ja illalla kun palaa kotiin.

Uudenlaisesta keittiövallankumouksesta on merkkejä. Parin vuosikymmenen aikana keittiöistä on muodostunut harmonisia kokonaisuuksia, joissa joka keittiön sopukka sointuu suloisasti yhteen niin hellasta kahvinkeittimeen kuin lattiasta vetolaatikoihin. Mutta, jotain on tapahtumassa. Maailmalta kantautuu uutisia, joissa persoonallisemmat keittiöt erinäköisine osasineen ovat entistä suositumpia. Keittiöihin valitaan puisia kalusteita ja niihin edelleen voidaan yhdistää käytännöllisiä kivi- ja marmoripintoja. Toki keittiö pysyy keittiönä ruoanlaittoa varten, mutta tasaisen sileä silhuetti on vaihtumassa remonttien myötä kotoisiin, erinäköisiin osioihin ja toisistaan eroaviin säilytysratkaisuihin.

Yksityiskohdat ovat tärkeitä kokonaisuuden luomisessa ja niissä saa olla leikkisyyttä. Kuoseissa voi olla yllättäviä kuvioita, naivistisiakin. Kirkkaita värejä saa yhdistää. Haluttuja ovat myös hauskanmuotoiset peilit ja pöytälamput. Vanha ryijy sijoitetaan nurkasta paraatipaikalle. Metalliyksityiskohtia valitaan villamattojen ja pehmeiden rahien rinnalle.

Suoranainen maksimalismi minimalismin sijaan on tämän vuoden sana sisustuksessa. Ylellisille samettiverhoille, dramaattisille sisustusratkaisuille ja vahvoille väriyhdistelmille nyökitään hyväksyvästi. Kaukana ovat siis konmaritus ja kuolinsiivous tämän vuoden sisustustrendeistä.


Tämän vuoden koti saa siis olla eletyn näköinen ja vahvasti omannäköinen kiiltelevien ja kiillotettujen pintojen sijaan. Esille nostetaan ylpeästi vuosien varrella kerättyjä muistoesineitä, kuvia ja perintötavaroita. Värimaailma lainaa täyteläisiltä jalokiviltä sävynsä ja jatkuva siivoaminen vaihtuu leppoisaan epäjärjestykseen.
Rauhallisuutta kotiinsa toivova luottaa luonnonmateriaaleihin niin kalusteissa kuin tekstiileissä. Kalusteissa on pyöreitä, rauhoittavia muotoja ja monipuoliset tekstiilit saavat tuntua kunnolla käden alla.
Tämän vuoden kotitrendien kerroksellista maksimaalisuutta lukiessani on todettava, että oma koti on aika epätrendikäs tänä vuonna. Kuviin harvemmin pääsevä, mutta siitä huolimatta jatkuva lelu- ja tavarakaaos tuonee ilmeisesti lämmintä eletyn elämän tunnetta, vaikka se jalan alle päätyvä terävä legon palanen ei aina siltä tunnu. Voisikohan ne legotkin vaihtaa johonkin pehmeisiin ja pyöreisiin tänä vuonna?

4 thoughts on “Trendikoti on kerroksellinen ja hippuisen sotkuinen”
Leppoisa epäjärjestys, sehän kuulostaa juuri siltä missä täällä elellään, hih. Ihailen aina muiden minimalistisuutta ja pintojen puhtautta, mutta en osaisi elää ilman kaikkia tauluja, kynttiläkippoja ja miljoonaa koristekrääsääni – niitä on kerätty elämän varrelta ja niistä tulee mieleen muistoja.
Juu, ihan järkevä trendi kerrankin! Ei ehkä sisustuslehtien suosikki kuitenkaan..
Tykkään minäkin katsella erilaisia koteja kuin missä sitä itse parhaillaan asuu, vaikka oma koti on kuitenkin se paras koti ja ympäristö, itselle.
Tämä vuoden trendi ei oikein ole minua varten, vaikka sotkua kotona kyllä riittää muutenkin 🙂 Tykkään enemmän pelkistetyistä lookeista, vaikka toki joitakin kompromisseja on tullut tehtyä.
Taitaa se pelkistetympi tyyli olla minuakin varten! Jotenkin se rauhoittaa, kun ympärillä ei ole liikaa tavaraa.