Artikkeli sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkki on merkitty *-merkillä
Rikas, suorastaan herkullinen tummanruskea sävy satiinihameessa vei mennessään. Lindex löysi täydellisen sävyn hameeseensa ja olenpa iloinen, kun rohkaistuin sen hommaamaan. Pitkiä hameita ei ole tullut ihan päivittäin käytettyä, se täytyy myöntää ja kiiltelevä pinta vähän mietitytti, mutta päätin kuitenkin antaa hameelle mahdollisuuden.
Kokeilin uutta hankintaani useamman asun kanssa ja siinä sitä hame päällä pyöriessäni jouduin toteamaan vain yhden jutun: on se kevyt ja on se kaunis. Onko pakko ottaa pois päältä?
Syksy saa, varmasti ainakin ihan kohta, kunhan nämä helteet ensin väistyvät. On ollut ihana kulkea kevyissä vaatteissa ja syksyä ajatellen hame onkin ihan loistovalinta ylle. Lämpöisenä päivänä tarpeeksi kevyt ja viileänä päivänä sukkahousujen kera. Sukkahousuja ei kuvien aikaan tarvinnut, tässä neljä asuideaa pitkän hameen kanssa.
SATIINI + VILLA
Syksy ja villaneuleet että -paidat ovat voittamaton pari. Yllätyselementti syksyisessä asussa voi hyvinkin olla liukaspintainen satiini, joka pörröisen paidan kanssa näyttää erityisen hyvältä.

Kuvissa satiinihameen kera ylläni MosMosh -villaneule ja H&M pellavakauluspaita. Valkoinen kauluspaita sopii mihin vain ja perusvaatteita pohtiessa yksi kauluspaita kannattaa aina olla omassa vaatekaapissa varalla.

Tykkään tästä satiinihameen väristä, mutta sen lisäksi pituus ja leikkaus näyttävät just sopivilta. Ei sen hameen tarvitse ihan kinttuja nuolla ja on ihan kiva, kun hameen helma vähän liehuu kulkiessa.
PERUSASU T-PAIDAN KANSSA
Jotenkin sitä aina toivoo, että vaatekappaleita voisi käyttää mahdollisimman monipuolisesti. Olisiko satiinihameesta arkikäyttöön? Laitoin kotimaisen Yozen-merkin t-paidan ylle ja koska oli lämmin päivä, neule pelkästään olkapäillä riitti. Syksyllä tuntuu suorastaan oudolta lähteä liikenteeseen ilman pitkähihaista mukana.

Valkoiset tennarit/lenkkarit kruunaavat tätä nykyä asun kuin asun. Minäkin toisinaan käytän, valkoinen kun sopii kaiken kanssa. Tummanruskea värinä on helppo, koska melkein väri kuin väri näyttää sen kanssa kivalta. Valkoinen luonnollisestikin sopii ruskean kanssa, mutta erilaiset vaaleanpunaiset myös.

Tämä hame on Lindexin mallistoa ja tästä tähdellä merkityn mainoslinkin kautta *pääset kurkkaamaan viisi muutakin värivaihtoehtoa samasta mallista. Löytyy mm. klassinen musta sekä pantteri.
BLEISERI SOIKOON
Bleiserissä on ruutua syksyn kunniaksi ja vähän eri sävyistä ruskeaa. Vaikka asu ei ihan täydellinen ole, niin ei se huomaamattakaan jää. Suosittu musta jakkupuku olisi minusta tämän rinnalla hippuisen mitäänsanomaton. Olen alkanut olla värien puolesta puhuja, ja nyt näköjään ruskeankin.

Tämän vuoden trendiväriksi povattiin jo viime vuoden puolella ruskeaa. Väri-instituutti Pantone julisti suklaamoussen /mocha moussen tämän vuoden ykkösväriksi. Eivät he kovin väärässä olleet. Toisaalta, oli trendiä tai ei, ruskea on vaatteissa ja asusteissa käytettynä pehmeä, rauhoittava ja tyylikäs. Sopii monelle paremmin kuin musta, vaikka harvemmin sitä myönnetäänkään. Klassinen musta on helppo, mutta kova, kun taas pehmeä ruskea on kaikin puolin helpommin lähestyttävä.

RENTOA JA AH NIIN NÄTTIÄ
Rennosti lienee lempityylini, kun puhutaan pukeutumisesta. Satiinihame menee rennosti t-paitojen kanssa. Yhdistin sen nyt vielä tällaisen lyhythihaisen, vaaleanpunaisen neulepaidan kanssa. Ruskea cashmere-paita (Peura) pääsi vain olkapäille, mikä on vilukissan hyvä valinta. Lämmin päivä voi muuttua nopeasti viileäksi, sen me kaikki Suomen maassa tiedämme. Ja toisaalta, ne työpaikat, jotka ovat panostaneet ilmastointiin, pitävät sitä aina liian kylmällä.

Ruskea vetää puoleensa muita maanläheisiä värejä ja melkein huomaamatta sitä näyttääkin ihan elegantilta olematta kuitenkaan hienosteleva. Tiedättehän, siinä on eronsa.
Olen piirun verran enemmän housuihminen kuin hame. Eikö olekin hyvä tunnustaa tällaista tässä hametta stailatessa, mutta halusin lisätä myös miten helposti hameeseen tottuu. Hameet antavat jalkojen olla rauhassa, ei vahingossakaan purista mistään paikasta ja olo hameen kanssa on ihmeen kevyt.

Suosittelen kokeilemaan, jos juuri nyt ei tarvitse polkupyörän selkään hypätä tai lähteä lenkille. Hame on mukavista mukavin vaate ja silti vedämme aamusta toiseen farkut jalkaan. Hassua sanoisinko. Ja käytännöllistä – kuulin kyllä sinut hyvä lukija, mutta on varmasti päiviä, kun ei tarvitse olla 100% käytännöllinen. Hameen kanssa pärjää julkisissa ja omalla autolla. Ei estä kävelyäkään, testattu on. Yksi syyshame nyt käyttöön – ei ole pakko olla ruskea 😉
SYKSYN MUOTILÖYTÖJÄ
Maanläheisiä värejä ja kauniita leikkauksia löytyy nyt syysmuodista. Keräsin asuinspiraatiota Lindexin ja Stockmannin valikoimista. Mainoslinkkien kautta pääsee kurkkaamaan lisätietoja vaatekappaleesta.

Ensimmäinen kollaasi on koottu *Stockmannilta löytyneiden satiinihousujen ympärille. Kotimainen Almadalabel on tunnettu laadukkaista vaatteistaan. Satiinihousujen kanssa voi pukea vasemmalla näkyvän *vaalean ruskean merinovillapaidan (Stockmann), jonka alle sopii * klassinen valkoinen kauluspaita (Lindex). *Ihanista ihanin nahkalaukku olalle, merkkihän on Coach (Stockmann)
Oikealla puolella on *lyhythihainen neuletakki (Stockmann), joka sopii monenlaiseen tilaisuuteen. Ylle *tummanruskea villasekoitetakki (Lindex). *Valkoinen laatulaukku viimeistelee asukokonaisuuden (Stockmann).

Tämä alempi kollaasi on koottu stailaamani satiinihameen ympärille. Lindexin maksihame on monipuolinen vaatekappale. Sen kanssa voi pukea tällä hetkellä oikein suositun eläinkuositrendin * neuletakin muodossa.(Lindex) * Lyhythihainen neulos t-paita on ajaton valinta.(Lindex) * Nätti vaalea olkalaukku menee ympäri vuoden (Lindex).
Oikealla puolella on *ruutubleiseri, joka minullakin oli yllä kuvissa. Sen alle *vaaleanpunainen t-paita (Stockmann) ja käteen ikisuosikki, *Le Pliage hempeässä sävyssä (Stockmann).
Kaunista syksyn jatkoa!

8 thoughts on “Tummanruskea satiinihame neljällä tapaa + parhaat löydöt syksyyn”
No enpä skipannut tätä juttua! Vaikka ruskea ei ole mikään mun juttujani, kauniita stailauksia on aina ihana katsoa. Ja tosiaan, sitä samaa hametta saa myös sellaisena murretun vihreänä (olen kurkkinut), joka on oikein mun makuun väri. Pitäisi pistäytyä Lindexillä joku päivä.
Hei ihana juttu, kiva kun tulit lukaisemaan! Ja ihan totta, se vihreä on tosi makea sävy. Livenä olisi kiva pyöritellä vielä käsissä, että miltä näyttää. Mutta hyvin potentiaalinen minustakin!
Voi luoja mitä ihanuuksia, ruskean kanssa voi vielä pitää kesän värejä. Tuo huivi on ihan nappivalinta, tuo raikkaan ilmeen maanläheisten värien rinnalle, muuten sulautuu maastoon. Olen kuullut että ruskea ja beige rakastavat vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Mutta silti kaupoissa enimmäkseen harmaata, mustaa ja valkoista. Pitääpä itsekin käydä Lindexillä.
Ruskea on kyllä hyvä ja monipuolinen värivalinta vaatteisiin. Olet niin oikeassa, että kauniit vaaleat sävyt sopivat sen kanssa. Olisi kiva löytää niitä myös kaupoista noiden luettelemiesi harmaiden ja mustien lisäksi! On kieltämättä välillä vähän ankea värimaailma isommissakin vaatekaupoissa.
Ja huivista sanottava, että tykkään siitä itsekin. Se ei ihan päivittäin kaulaan sujahda, mutta harjoittelu on käynnissä sen käytön suhteen. Moni asu saa kivan lisäyksen huivista, varsinkin, jos on yksiväristä yllä.
Ihana hame ja ihana postaus, tällaiset on ihan lemppareita sinulta 🙂 Arvostan, sillä tiedän miten tälläisten teko vie aikaa! Rennosti on myös oma suosikkityyli, mitä pukeutumiseen tulee 🙂 Farkkuja en itse omista enää ollenkaan, ne ei vaan minusta ole päällä mukava eikä helppo vaate 😀
Voi kiitos valtavasti, ihana kuulla!
Rennosti on hyvä valinta, eikö. Rento ja siisti asu sopii moneen tilanteeseen.
Farkuissa on joo huonot puolensa, kuten se, että ei niitä kotona rennosti ollessa voi käyttää. Farkut menee vaihtoon minulla nopeasti aina kun saavun kotiin.
Siis tuo t-paita yhdistelmä hameen kanssa on aivan ”must” rennompiin juhliin. Ja vielä nuo tennarit kruunaa kokonaisuuden. Tuolla asukokonaisuudella esim ”teinisukulaisen synttärit jne .. Sopisi aivan täydellisesti.. Kun se teini on” cool” niin tuo sinun asusi olisi myös aika ”cool” mielestäni todella huikea kokonaisuus.
Kiitos paljon, ihana kuulla!
Joo, ei tässä teinien tyylille pärjää, he yhdistelevät niin ennakkoluulottomasti ja hienosti kaikkea, mutta onneksi on joitain asuja, joissa tuntee vielä säilyttävänsä jonkinlaisen katu-uskottavuuden heidänkin silmissä.