Olen helposti ärsyyntyvää sorttia. Trendikkäät ilmiöt, trendisanat ja joka paikassa toistuvat samat jutut saavat sormen vain sutimaan nopeammin kännykän näytöllä kohti seuraavaa juttua. Manifestointi voisi mennä siihen samaan laariin. Ainakin tavallaan. Sanana se on ainakin harvinaisen ärsyttävä.
Manifestointi kaikessa lyhykäisyydessään on sitä, että ajattelemalla haluamiaan asioita, saa niitä elämäänsä. Ajattelemalla ja pyytämällä vetää siis puoleensa omia toiveita ja asioita, joihin uskoo.
Manifestoinnin opettelusta voi maksaa halutessaan. Aika paljon on markkinoilla opasta ja opusta, kurssejakin ja jäsenyyksiä, joiden avulla opitaan manifestoimaan itselleen ihana elämä. En ole niitä lukenut, joten niiden sisällöstä tai tehokkuudesta en voi nyt valitettavasti sanoa mitään.
Ja on myös todettava, että halusin sitä tai en, olen ilmeisesti tietämättäni manifestoinut liki koko elämäni. Kutsuisin sitä omalla kohdallani enempi unelmoimiseksi. On siis asioita mielessä, joita haluaa ja jotka haluaa saavuttaa. Voi olla myös mielikuvia millainen ihminen haluaa olla. Mitä saisi kokea ja missä asiassa olla hyödyksi. Ymmärrän toki, että sana sanana MANIFESTOINTI on paljon tehokkaampi kuin joku unelmointi. Paljon. Käytän silti omaa unelmointi-termiä mieluummin. Unelmakartta saattaa olla jollekin tuttu. Vai onko se nykyään manifestaatio-alttari tai jotain tehokkaampaa.

En näe mitään pahaa siinä, että ylläpitää positiivisia ajatuksia päässään. Juttelee itselleen mukavammin ja asettaa tavoitteita. Kun tietää mitä haluaa, on helpompi kulkea sitä kohden. En tiedä onko se universumin ansiota, jos saan jotain haluamaani elämääni, vai sen ansiota, että olen tunnistanut oman tarpeeni ja löytänyt unelmani. Ja kulkenut sitä kohden ehkä huomaamattakin. Koska se ajatus on tuolla takaraivossa olemassa.
Niin tai näin, olen muuten elämässäni toteuttanut unelmiani. Joskus joku hyvä asia on ollut kuin sattuman kauppaa, mutta harvemmin näin. Joidenkin unelmien toteutumiseen meni vuosia. Vuosia. Joku olisi ehkä luopunut toivosta jo siinä vaiheessa. Pitkäjänteisyys, sanon. Se on valitettavasti monen asian takana. Pikavoittoja on tosi vähän tarjolla. Sellaisista itselläni ei ole kokemusta. Ennemminkin siitä, että tekee ja tekee ja pitää mielessä mitä haluaa, niin saattaa se päivä koittaa, kun unelma toteutuu.
Omat kokemukseni unelmoimieni asioiden toteutumisesta ovat seuraavat: olen voinut toivoa jotain asiaa jo vaikkapa sen vuosia. Joskus lyhyemmänkin aikaa. Ja jossain vaiheessa huomaan, että hetkinen, hetkinen! Minähän olen saavuttanut mitä olen halunnut. Homman nimi on vain joka ikinen kerta ollut se, että unelman saavuttaminen ei ole mennyt niin kuin sen kuvittelin menevän. Olen kyllä kohteessa, tukevasti perillä, mutta ihan eri tavoin ja kenties ihan eri syystäkin, kuin mielessäni asian näin. Se hämmästyttää minua kerta toisensa jälkeen.
”Man plans, God laughs”
– Tuntematon
Voisikohan sitä manifestointia oikeasti oppia? Jos ei osaa unelmoida ja uskoa, että minä ansaitsen ja haluan tätä ja tuota (täytä tähän oma juttusi), niin ehkä sitten pitää todella kääntyä jonkun puoleen asiassa. Se, että siitä maksaisi maltaita, herättää vähän epäilystä. Silloin kun ihminen on epätoivoisimmillaan, niin rahalla luvataan saavan aika monia asioita. En sano, etteikö vertaistuki tai joku tsemppaava ryhmä voisi auttaa uskomaan itseensä ja sitä kautta myös uskomaan, että juuri minäkin saan haaveilla tästä. Oman pään sisältähän se ratkaisu taitaa löytyä. Uskotko itseesi? Pidätkö itsestäsi? Onko sinulla tunne, että juuri sinä ansaitset näin hienon jutun? Kun tähän kaikkeen sanoo juu, on helpompi alkaa lähestyä niitä asioita. Pikkuhiljaa. Se ei tapahdu huomenna. Eikä ensi viikolla. Vaan ehkä.. lopulta.

Mutta toisin kuin kauniissa myyntiteksteissä luvataan, eli juuri niissä, kun saat ostaa hyvään hintaan oppaan manifestoinnista, niin aina ne unelmat eivät toteudu. Osa toteutuu varmasti, ei epäilystäkään, mutta eivät kaikki. Voi muuten olla, että unelmatkin muuttavat muotoaan ajan saatossa. Ja välillä niistä voi myös luopua. Joku unelma olisi silti hyvä olla joka ihmisellä. Jos ei muuten, niin unelmoimisessakin on puolensa. Hetken olet juuri siinä pisteessä missä haluat.
Tässä vielä loppuun kaksi mielestäni fiksua mietelausetta. Lainattu osoitteesta: https://arivee.fi/mietelauseita-elamasta/ kuten aiemmin tekstissä vilahtanut tuntemattoman kirjoittajankin oiva lohkaisu.
”Lopulta kadumme vain mahdollisuuksia, joihin emme tarttuneet. Ihmissuhteita, joita emme uskaltaneet toteuttaa. Ja päätöksiä, joiden tekemistä odotimme liian kauan”
– Lewis Caroll
”Onnellinen on se, joka haluaa sitä mikä hänellä jo on”
– Tuntematon.
Molemmat mietelauseet ovat minusta ihan oikeassa. Omalla tavallaan. Elä tässä nyt sitten taas.

4 thoughts on “Uskotko manifestoinnin voimaan?”
Tuo on totta, että unelmat muuttuvat, muokkaantuvat, ehkä jopa katoavat kokonaan ajan saatossa. Ihmisetkin muuttuvat. Ainakin omalla kohdalla olen huomannut olevani tyytyväisempi, kun luovuin lottovoitosta ymv. unelmoimisesta ja aloin ”manifestoimaan” vain onnellisuutta ja rauhaa. Olen lempeämpi itseäni kohtaan samalla, koska jos aiemmin perustin koko ”seuraavan askeleen elämässä” yhteen opiskelu- tai työpaikkaan, ja sitten kun sitä ei saanut, romahti kaikki itsetunnosta mielenterveyteen. Kaikki ei ole itsestäkään aina täysin kiinni, joten turha ruoskia liikoja.
Hyvin sanottu. Liian lennokkaat toiveet, kuten vaikkapa lottovoitto voivat ajan kanssa vähän masentaa. Onni ja rauha kuulostavat viisaalta manifestoinnilta. Onnelliseksihan voi tulla monella tapaa, joten ihania juttuja tulee eteen varmasti sitäkin toivomalla.
En itse ole kovin suuri manifestoinnin ystävä. Kyllä, sitåkin voi oppia ja jollekin se sopii. Itse olen enemmän suunnitelmallista tyyppiä, eli jos päätän, että haluan saavuttaa jotain, asetan itselleni tavoitteen ja teen suhteellisen tarkan suunnitelman siitä, miten ja missä ajassa meinaan sen saavuttaa. Se toimii itselläni paremmin kuin positiivisten lauseiden hokeminen.
Suurimmalle osalle ihmisistä on vaikeaa päättää sen, onko kyseinen unelma heidän oma tai ulkopuolelta tuupattu. Jos sisäistä motivaatiota ei riitä, ei yleensä mikään onnistu, manifestoi siinä mitä tahansa.
Varmastikin tehokkaampi keino saavuttaa tavoitteensa tuo sinun tapasi. Ja niin totta, itsestä se toive ja unelma on löydyttävä, jos sen haluaa toteutuvan.