Kyllä kelpaa tällä viikolla käyskennellä Olavinlinnassa niin sisällä kuin ulkona. Olavinlinna täytti 550-vuotta tänä vuonna ja sen kunniaksi juhlavalaistus tuo väriä ja loistoa tähän joulukuun harmauteen. Sitä lunta kun ei valitettavasti näy ei kuulu. Valaistu Olavinlinna ja hieno valotaide linnan piha-alueella olivat todellakin omiaan piristämään ainakin minun joulukuun alkua.

Ajattelin jakaa muutaman kuvan juhlavalaistuksesta kanssanne. Saattaa olla, että ulkopaikkakuntalaiset eivät kerkiä näin lyhyellä varoajalla linnaa katselemaan. Vai, oletteko tulossa?
Keskiaikainen linna on suosittu käyntikohde ja itse tykkään käydä linnassa järjestettävissä tapahtumissa pari kertaa vuodessa. Onpa onni, että linna on avoinna vuoden ympäri ja siellä on paljon erilaisia tapahtumia. Saa sitä yksityisetkin vuokrata juhlatilaisuuksiaan varten.
Itsenäisyyspäivänä teimme pienen kävelyn ja linna hehkuikin upean sini-valkoisena. Valaistus muuttui koko ajan hieman, mutta tämä valaistus koukeroisilla kuvioilla oli suosikkini.

Maanantai-iltana treffasin ystäväni kanssa linnalla. Sää olisi voinut olla suosiollisempi, mutta pahin sadepössäkkä loppui sopivasti illaksi. Menimme kurkkaamaan linnan sisäpihan, joka oli poikkeuksellisesti klo 20 asti avoinna. Sisäpihalla oli valaistuksia moneen tapaan.
En ollut perehtynyt linnan valotaiteeseen ennalta, joten arvailun varaan nyt jää miksi linnan pihalla oli tällä kertaa mm. jääkuningatar, lohikäärme ja ritari.


Värikäs lohikäärme oli veikeä näky yksikseen linnan pihalla tulta syöksemässä. Valot näyttivät hieman liikkuvan tuulen mukana ja siitä tuli hieno efekti. Lohikäärmeelle saisi ehdottaa nimeäkin, näin sellaisen nimikilpailun jossain kenties Facebookin syövereissä. Juniori oli linnassa mukana ja hänen mielestään lohikäärme voisi olla Kipinä. Ei minulla siihen paljon lisättävää ole.

Linnan perukoilta löytyi jonkin sortin planeetta (maa, kuu?) pimeydessä roikuskelemassa. Vissiin pallon oli tarkoitus leijua korkeammalla ilmassa osuen valokeilaan, mutta palloa kannatteleva naru oli sen verran löystynyt, että ei se oikein näkynyt meidän vierailun aikana.

Tällainen hämärä aika oli omiaan tällaiselle tapahtumalle ja valotaiteelle. Linna on muutenkin aina astetta mystisemmän oloinen illan tullen. Nyt kun lumi antaa odotuttaa itseään, niin kyllä tällaiset valot tuovat voimaa hämäryyden keskelle. Rakastan muuten noita torneista kajastavia valoja. Aivan kuin joku olisi kotona.

Oletko sinä käynyt katsomassa valotaidetta? Valaistaanko teilläpäin jotain rakennusta, siltaa tai puita erityisen hienosti?

9 thoughts on “Valaistu 550-vuotias Olavinlinna ilahduttaa”
Vautsivau, kylläpä on panostettu valoihin! Erinomainen nimi lohikäärmeelle 🙂
Joo, on komeana linna nyt!
Upeat valot! Kuinka pitkään nuo valot ovat? Saatan kulkea Savonlinnan kautta aattona.
Kyllä, niin upeat illan hämärässä! Valitettavasti valot eivät ole jouluun asti. Aina silloin kun ne on ollut, niin puhutaan max. parista viikosta. Liekö niin kallista niiden pito pidemmän aikaa, en tiedä, mutta ilahduttaisivat todella joulun ja uuden vuoden aikaankin.
Vau, miten upea linna. Ihastuin tuohon itsenäisyyspäivä ilmeeseen. Miten heijastuukin sekä taivas että vesi tuossa niin hienosti.
On ollut niin pimeää ja mustaa, että jokainen valopilkahdus tuo iloa mieleen. Eikä niin kovin isoa muutosta lupailla edelleenkään keleihin.
Itsenäisyyspäivänä oli kaunista ja kuva onnistui yllättävän hyvin. Tämä pimeä ja märkä talven alku on ollut mälsää. Minua kyllä piristi linnalla käynti, tai siis käynnit! Näin jossain valokuvassa äskettäin vielä uuden valokuosin linnalla. Olisi kiva keretä sekin käydä katsomassa.
Tämä on tosiaan ihana idea! Kun ei ole edes lunta maassa, niin valolle on todellakin tarvetta tässä hämärässä. Ja kyllä, meillä on koko katu loistaa nyt tunnelmallisissa valoissa. Pelastaa kummasti alakuulolta.
Tämä on tosiaan ihana idea! Kun ei ole edes lunta maassa, niin valolle on todellakin tarvetta tässä hämärässä. Ja kyllä, meillä on koko katu loistaa nyt tunnelmallisissa valoissa. Pelastaa kummasti alakuloisuudelta.
Tänä aamuna oli maa pitkästä aikaa kunnolla valkoinen täällä. Ja vissiin heti iltapäivällä muuttuu plussaksi, joten valoja todella tarvitaan!