Visiitti I love me -messuille

Lähdin lasten kanssa lyhyehkölle sukulointireissulle Etelä-Suomeen ja nyt aamulla kun varmistui, että juniori voi jäädä mm. veljeni hoiviin, niin hommasin lipun I love me-messuille. Koululaiseni, jota ei voisi vähempää ihonhoito sun muut kiinnostaa lähti yllättäen mukaani, joten ostin toisen lipun ja kaksistaan suuntasimme messukeskukseen.

Minulla oli muutama tuote ostoslistalla ja muuten ajattelin olla avoimin mielin. Jonotin I love me:n selfie”koneen” luo ja koin olevani ihan avuton sen kanssa. Koululainen tirskui vieressä, kun tökin peiliä, jossa oli pikkasen liian kirkas valo. Häikäistyin suorastaan ja haha, tässä paras otos niistä kolmesta, jotka kehtasin ottaa muiden jonottaessa laitteelle. Koululaistani en saanut kuvaan mukaan lainkaan.

Selfien jälkeen lähdimme kiertelemään ja kyllähän siellä puolilta päivin olivat muutkin liikkeellä kuin vain me. Tosin luulen ihmismassan olleen hillitympi kuin pe-la. Olen instagramissani useampaakin kosmetiikkamerkkiä mainostanut ja ilokseni tuotteet ovat aina olleet laatua. Näinpä osan tuotteista jo loppuneena suuntasin tuttuihin kohteisiin kuten Berner, Nobe ja Twistben pisteet hyviä tarjouksia ja tiettyjä tuotteita etsimään.

Ostin Noben Oat Wonder kasvoöljyn, jota en aikanaan saanut pr-paketissa. Olen lukenut siitä paljon hyvää ja nyt Murumurun kasvoöljyn loppuessa päädyinkin testaamaan tätä uutta. Olisi se Murumurunkin kelvannut uudestaan, mutta tuli tämä Noben piste ensin vastaan. Että näin sitä välillä tehdään ostopäätöksiä, mutta luottoni on korkealla tämän uudenkin tuotteen kohdalla.

Berneriltä ostin kaksi ennestään tuttua tuotetta. Ekopharman Herukka yövoide sekä Hilla vartaloseerumi lähtivät mukaani. Kassalla sanoivat, että osta vielä kolmas, niin saat lahjan. No, siinä kun oli ponnekaasuton muotovaahto Vadelma ihan käden ulottuvilla nappasin sen mukaan. Näinpä minua lahjottiin pinolla erilaisia kokeilukokoisia seerumeita sekä BTB13:n Vitalizing Toner-hoitovedellä. Kokeilen mielelläni tietenkin!

Viimeisimpänä ostoslistallani oli Twistbe ja heidän myymänsä Olivia Klein kasvovesi. Ihan juuri tällä viikolla markkinoin heidän messutarjouksiaan vielä tietämättä, että pääsen kuin pääsenkin messutarjouksia hyödyntämään paikan päälle. Toki netistäkin olisin voinut tilata, mutta kun tämä menikin näin, niin oli ihan hauska nähdä heidän upean iso piste messuilla. Olivia Kleinia ostin, koska se on sopiva ja turvallinen koululaisellenikin, jolla on alkanut olla epäpuhtauksia ihollaan. Eikä hän siis käytä mitään meikkejä tai seerumeita vielä, mutta josko tämä vesi rauhoittaisi ihoa hieman.

Tämän enempää en tuotteita tarvinnut, vaikka jonkin verran eri pisteillä katselin ja kokeilinkin kaikenlaista. Hampaiden valkaisuun olisin päässyt, mutta se olisi kestänyt sen verran, että en viitsinyt odotuttaa lastani vieressä. Pyöräyttelimme erilaisia onnenpyöriä mitään voittamatta, katselimme vaatteita muotipuolella, mutta aika ahtaat olivat tilat. Rupesi ihan pikkaisen ahdistamaan, niin peruutin pois nättien takkien ja paitojen luota.

Ruokapuoleen emme paljoa panostaneet. Kahvin ja bagelin söin, ipana otti myöhemmin smoothien. Minä nappasin samalla inkiväärishotin ja huh hah, se olikin kunnon tavaraa. Toivottavasti pysyn terveenä edes hetken, sen verran tujakka tapaus oli se.

Puheenvuoroja en saanut koululaistani kuuntelemaan, mutta ehkäpä mitään ihan pakollista siellä ei olisi ollutkaan näin sunnuntaina. Pikkaisin yritin vihjailla, kun oli teiniajan mielialanvaihteluista juttua, että mennään kuuntelemaan. Mutta ei menty. Ei mennyt vihje perille.

Kokonaisuus I love me messuilla oli hallittavissa. Kävelimme mielestäni aika kiitettävästi joka käytävän ja osaston. Periaatteessa olisin voinut ostaa jotain enemmänkin, mutta tiedättekö, en ole paras tällaisissa tungos- ja jonotustilanteissa. Kärsivällisyys ei riitä, joten ehkä liian helposti luovutinkin jossain kohtaa.

Yleisfiilis vierailustamme on oikein hyvä. Ihmiset olivat iloisella tuulella ja meillä kahdella oli kiva visiitti I love me-messuille. Jopa lapseni taisi olla ihan hyvillään, vaikka selvästikään ei ollut ihan hänen ykkös mielenkiinnon kohteensa tämä aihealue.

Pois lähtiessämme ovella jaettiin Nivea deodorantteja. Otimme toki putelit vastaan ja mietin, että olisivatpa jakaneet jo tullessa. Minä nimittäin unohdin aamulla laittaa dödöä, mutta ei siitä sen enempää. Mukavaa su-iltaa! Oletko käynyt I love me-messuilla nyt tai aiempina vuosina?

8 thoughts on “Visiitti I love me -messuille

  1. Kuulostaa olleen oikein mukava messupäivä! Olisi ollut niin kiva käydä, en ole vielä ollut I Love Me -messuilla, mutta taas jänistin kun näin videoita tungoksesta :’D ehkä ensi vuonna uusi yritys, ja ostoslista valmiina!

    1. Oli kiva messupäivä. Ihan silloin aamulla ovien avatessa en ehkä menisi, kun porukka säntäilee jotain ilmaistavaraa hakemaan. Oli aika pitkät portaat, ihme, että kukaan ei kaatunut aamusinkoiluissa. Mutta joo, uudelleen voisin mennä.

  2. Ihan uudet messut minulle 😀 Tosin en ole kummoinenkaan messuilija, ellen ole itse sielä tiskin takana. Siitä tykkään kyllä tosi paljon.
    Hyviä löytöjä olet tehnyt. Tuo hillahomma herätti mielenkiinnon.

    1. Uu, minusta messuilla työskentely taas on ollut aika raskasta. Jatkuvia kohtaamisia ja jatkuvasti valppaana oloa. Ihan kuollut olin aina noiden päivien jälkeen.
      Kotimaisissa tuotteissa osataan hyödyntää suomalaisia marjoja, tykkään kovasti.

  3. Hei mahtavaa päästä messutunnelmaan näin postauksen välityksellä. Kivahan olisi ehkä joskus noilla messuilla käydä, mutta jotenkin aina unohtuu. Kun taas kompaktit Helsingin kädentaidonmessut merkkaan kalenteriin aina hyvissä ajoin.

    Mulle on kaikki ostamasi purnukat (paitsi nivea tietty) täysin tuntemattomia, en ole ikinä kuullutkaan 😀 Olen surkea kosmetiikan kanssa, joten ehkä messuilla käynti voisi joskus avartaa silmiä 😀

    1. Niin vähän messuilen tätä nykyä, että tämä oli oikein piristävää. Kädentaidonmessuille voisin lähteä ostamaan kaikkea mitä en osaa itse tehdä ja niitä asioita onkin paljon 😅 Olisi esim. kovin kätevää, jos osaisi neuloa lapsilleen villasukkia.

      Olen joo alkanut tutustua aktiivisemmin kotimaisiin kosmetiikkamerkkeihin ja niitä nimenomaan nämä ostokseni olivat.

  4. Olin messuilemassa lauantaina ja jäi kyllä useampi ostos tekemättä hillittömän ruuhkan vuoksi. Ei olisi kymmeniä minuutteja jaksanut meikkipisteillä jonottaa yksittäisten ostosten vuoksi. Mutta muuten kyllä mukavat messut ja mielenkiintoisia pisteitä.

    1. Kuulin vähän samansuuntaista palautetta. Osa oli suorastaan kyllästynyt väkimäärään lauantaina ja lähtenyt pois.. En tiedä, mutta käytävät tuntuivat ahtailta, kun taas messualueen peräpäässä oli tilaa vaikka muille jakaa. Olisikohan messupisteet voinut vähän väljemmin sijoittaa, vaikka pitkiin jonoihin sekään ei auta. Hyviä tuotteita ja esittelijöitä suurimmaksi osaksi onneksi kohtasin. Ihan joka paikkaan ei tuolloin sunnuntaina tarvinnut jonottaa 😅

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *