Juu, yksin kotona nökötän tämän illan. Näin pääsi käymään tänään, vaikka olisi ollut menoja ja meininkiä. Ei vain huvittanut lähteä. Saako olla tylsimys? Siltä nimittäin juuri nyt tuntuu, enkä oikein tiedä miksi. Taitaa olla enemmänkin normi, että kalenterit ovat täynnä ja tehdään koko ajan jotain, koska pysähdypä hetkeksi. Ei pyörät pyöri, ei tapahdu, sitä sammaloituu.
Tunnen itseni ja jos joku ei olisi potkimassa ulos ovesta, mieheni tai lapseni, niin viettäisin paljon enemmänkin aikaa kotona. Sosiaalinen mieheni on paljon menossa ja hän siitä nauttiikin. Kaksistaan kerkeämme jonkin verran mennä, mutta yleensä olemme liikkeellä koko perheen voimin. Tänään kävi kuitenkin niin, että molemmat lapset lähtivät maailmalle, eri suuntiin. Toiselle tuli iltapäivällä suunnitelmiin muutos ja näin ollen minunkin iltani ns. vapautui. Miehelläni oli rattoisa iltatilaisuus harrastuksensa puitteissa, johon minutkin oli kutsuttu. Myönsin hänelle suoraan jo aikaisemmin, että en taida lähteä.
Periaatteessa miksei olisi voinut lähteä. Onko rientoja ikinä liikaa? Vai saako joskus antaa periksi omalle antisosiaalisuudelleen.. Totuuden nimissä tuntuu, että luovutin liian helposti. Olisi yhtä hyvin voinut pukea juhlapuvun päälle, syödä hyvin ja jutella puolituttujen ja tuttujen kanssa illan. Lopuksi kipitellä hyvissä ajoin kotiin. Harvemmin kuitenkaan jaksan kovin myöhään viettää iltaa.
Ehkäpä miehenikin olisi voinut haluta seuraa, vaikka on ihan kokenut kissanristiäisissä kävijä. On hänellä kyllä kavereita illan tapahtumassa ja tehty mikä tehty. Täällä sohvannurkassa kuuma glögilasi kädessä, punaviiniglögi kerrankin, ihmettelen tähänkö on tultu. Hiljainen ilta ja aikainen nukkumaankäynti kiinnostavat. Minkä ikäinen oikein olen? Suurimmalla osalla eläkeläisistäkin on vilkkaampi elämä kuin meikäläisellä.
Toisaalta niillä eläkeläisillä ei ole tenavaa, joka olisi tällä viikolla joka yö herättänyt monta kertaa per yö. Alkaa tuntua, että meitä neljänkympin ylittäneitä ei ole tehty yöheräämisiin. Ainakaan siten, että jaksaisi päivisin olla hyväntuulinen tai edes normaali. Näin siis polveilevan stoorin kautta päädyin viettämään laatuaikaa itseni kanssa kotisohvalle.
En epäile, etteikö sekin aika elämässäni taas joku päivä löydy, kun jaksaa enemmän sosialisoida ihmisten kanssa. Ehkä jopa ihan aamusta iltaan. Ei kieltäydy kutsuista. Viimeistään sitten eläkeiässä.
Sitä odotellessa, glögikippis täältä kotisohvalta juuri sinulle, missä iltaasi vietätkään. Cin cin.
10 thoughts on “Yksin kotona”
Kotoilu on ihanaa! Ihanalta kuulostaa iltasi 🙂 glögit on vielä kaupassa, mutta pitäisiköhän sitä kipaista..
Pitää kuunnella itseään, ja jättää välistä menoja jos siltä tuntuu. Joskus tulee FOMO ja syyllisyys, ajatus että ”no ei siellä kauaa olisi tarvinnut olla” mutta silti pattereiden lataaminen kannattaa aina.
Glögiä olen kantanut kaupasta jo lokakuusta lähtien. Maistuu hyvälle illan hämärissä. Ja yleensä kyllä ihan holittomana versiona 😄
Pattereiden lataaminen olikin hyvä sana. Sitä se ehkä eniten oli nyt itselle. Olla tekemättä mitään.
Sun ilta kuulostaa kivalta! Mun ilta menee nyt ihan samaan malliin ja nautin tästä tosi paljon. Glögiä mulla ei ole, mutta suklaata kyllä😊
Hihi, kiva jos muillakin samoja suunnitelmia. Ja suklaalla on kyllä paikkansa tässä kuviossa.
Ihan mahtava ilta sinulla. Kerkee sitä sitten kun on sen tarve. Omaa ja itselle käytettyä aikaa tarvitaan kyllä tasapainottamaan omaa elämää. Pienten lasten kanssa se aika jää monin tavoin vähiin. Vuosien kuluessa helpottaa. Tosin, itse olen huomannut että vaikka omassa arjessa ei ole vaatimuksia tai odotuksia enää, niin silti se äidin perustarve on olemassa aikuistenkin lasten elämässä.
Tällä kertaa meni ilta näin. Hyvin tuli levättyä ja ajoissa nukkumaan. Ihan tuntui, että tätä tarvitsen.
Varmastikin juuri noin se menee: vaikka lapset kasvaa, niin aina sitä on heitä varten ja huolehtii miten elämä kohtelee.
Sosiaalisuus – kyllä ja ei. Kyllä ihminen on sosiaalinen olento, mutta toisaalta, jos koko ajan on menossa, ympärillä on hälinää, jotain tapahtuu ja johonkin pitää reagoida – niin silloin oma ääni häviää. Ei oikein tiedä, kuka itse on. Itsensä kanssa pitäisi viettää enemmän aikaa, näin ainakin minusta tuntuu.
Yöheräämiset ja valvomiset eivät sovi kenellekään. Pidemmän päälle ne alkavat tuntua: olo on vetämätön eikä muisti pelaa. Myös yöuni muuttuu liian pinnalliseksi. Siitä huonompi juttu on, jos on vuorotyössä. Onneksi lapset kasvaa, ja ongelmaan on luvassa luonnollinen ratkaisu.
Välillä jaksaa olla oikeinkin sosiaalinen. Välillä on mieluiten hiljaa, yksinään.
Ehkä se tosiaan vain menee juuri näin, eikä siitä pitäisi sen enempää tuskastella. Itseään pitäisi kyllä muistaa kuunnella, se on totta.
Yöheräämiset eivät ole ikinä olleet minun juttuni ja viimeisen vuoden aikana on tuntunut ihan kamalalta. Mutta, lapset kasvaa, eiköhän se tästä. Nuo vuorotyöt eivät ole ikinä sopineet, nostan hattua ken niitä jaksaa vuodesta toiseen.
Ai ettien että, ihan parasta. Olla yksin kotona. Ymmärrän oikein hyvin päätöksesi – hektisessä arjessa on pakko pysähtyä, ja välillä on tehtävä myös ns. itsekkäitä päätöksiä, sellaisia, joita juuri itse haluaa tehdä. Joudun miehen matkana usein erilaisiin tilaisuuksiin, ja ollakseni rehellinen, vain harvoista nautin oikeasti. Mietin jo kotona, milloin pääsisin takaisin kotiin… 😉
Lisäksi kun työkseen opettaa (eli puhuu, puhuu ja keskustelee)ja tapaa ihmisiä, on vapaa-ajalla tällaisesta touhusta välillä jättäydyttävä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmön kaipaa yksinäisiä (pieniäkin) hetkiä.
Nuorempanahan sitä oli vain onnellinen, kun joka illalle oli jotain eikä tarvinnut yksin nököttää. Hah miten onkin muuttunut noista ajoista. Toisaalta silloin oli aikaa erilailla, ei lapsia eikä suuria velvollisuuksiakaan, jotka veivät mehut.
Kun menee tilaisuuksiin avecina, niin siinä tulee aina vähän pinnisteltyä jutun aihetta tuntemattomien kanssa ja toisinaan koen keskustelun ylläpitämisen, noh, työläänä. Toisille se taas on helppoa ja ilmeisen mukavaa. Ollapa enempi sellainen mietin välillä. Mutta eri aikoina eri jutuista saa voimaa. Välillä on tosi kiva laittaa nätti mekko ylle ja ei kun menoksi. Näin marraskuussa se on enemmän viltti ympärille ja saanko olla rauhassa, kiitos.