Syyskuun piristävät jutut, metsän eläimiä ja herkuttelua

Syyskuun viimeinen päivä. Huomaan olevani hyvällä tuulella ja katselen vähän väliä ulos niin auringonpaistetta kuin oravien hyppelyä puusta toiseen. Naapurin puuvanhusten oksat vain ryskyvät ja heiluvat, kun pörröhännät pistävät menemään.

Yleensä syksyn tullen tietty alakulo, jähmeä olo ja yleinen innottomuus valtaa ainakin minun mieleni. Liekö tällä lämpöisellä syksyn alulla jotain tekemistä sen kanssa, että en ole masentelemassa omassa mielessäni, vaan jaksan muita, itseäni ja arjen askareetkin sujuvat.

Olen toki yrittänyt piristää itseäni ja etsiä syksystä hyviä puolia sen sijaan, että ne huonot olisivat päällimmäisenä mielessä. Mitä sitten syyskuu on tuonut tullessaan?

Ensinnäkin ulkoilua tavanomaista enemmän. Niin yksin kuin lasten kanssa. Sekä viikonloppuna neljän kaverin ja kahden hirvikärpäsen kanssa. Luonnolla on joku parantava vaikutus niin moneen asiaan, mm. syysmieleen. Olen siis ottanut tavaksi kiertää pienen lenkin silloin tällöin. Pienikin on parempi kuin ei mitään. Lasten toiveesta käymme myös metsä- ja eväsretkillä. Liikkuminen tekee selvästi hyvää näin pääsääntöisesti istumatyössä kyhjöttäjälle.

Syksy on tuntunut villiinnyttävän eläimiäkin, ainakin tässä meidän pihapiirissä. Silloin oikein lämpöisinä päivinä pidin takaterassillemme johtavaa ovea auki. Terassi on keskikokoinen ja siihen on useammat portaat eikä se näköjään estä luontoa lähestymästä. Kahtena päivänä nimittäin löysimme kakkaa pitkin asuntoamme. Ensimmäinen löytö oli selvä linnunkakka. Seuraavana päivänä löytyi kolmet kakat niin villamatolta kuin nahkasohvalta, ja ne olivat niin oudon näköiset, että ajattelin ovatko ne oravat jo työntäneet meille sisään asti. En tosin tiedä millaista oravan kakka on..

Meilläpä on kamerat ulkona, joten mies selasi takaterassin kameraa läpi ja siellähän näkyi tyynesti, suorastaan polleasti terassia pitkin pompotellut harakka. Ja niin vain se pompotteli avoimesta takaovesta sisään. Jonkin ajan kuluttua se pompotteli muina harakkoina ulos, ei vaikuttanut pelokkaalta tai mitään, vaikka oli juuri käynyt asuntomme perimmäisessä nurkassa (kakkimassa) eli kulkenut koko talon läpi. Että sellainen vieras. Ei ollut orava tai muukaan lintu, jota silloin ensimmäisenä päivänä yritin asunnostamme etsiä.

Ei mennyt montaakaan päivää, kun näin terassilla liikettä. Aivan takaoven luona, joka oli kiinni sillä kertaa, istui kettu. Kettu oli löytänyt muutaman päärynän, jotka olivat jääneet ulos rasiaan. Se popsi niistä muutaman, mikä oli ihan ok, mutta päätin kuitenkin lopulta astella itsekin terassille. Kettu hypähti portaat alas ja meni nurmikolle istumaan ja katselemaan minua. Olimme nimittäin löytäneet kakkaa pihakivetyksiltä ja kulkuväyliltä, ja yhdistin ne nyt kettuun. Sanoin sille, että voisi mennä muualle kakkimaan. Muutoin olisi tervetullut. Se katseli ja kuunteli, rapsutteli hetken itseään ja lähti sitten naapuriin. Aika kesy tapaus siis. En tiedä uskoiko minua, mutta tämä kakkashow alkoi jo vähän kyllästyttämään. Vaikka kivojahan eläimet ovat.

Alkukuusta meillä oli myös hoitokoira muutamia öitä, joka innosti lapsia kovasti. Koira antoi silloin lähdöt pihasta niin oraville kuin rusakoille. Orava tuntui tosin vain nauravan sille. Etätyöpäivinä koiruudesta oli seuraa ja kauniita päiviä ei silloin vietetty sisällä. Hellepäivät syyskuussa tuntuivat aika uskomattomilta.

Olen syksyisiä elementtejä alkanut ottaa esille ja pimeän hiipiessä sytytellyt tunnelmatulia. Ovathan ne kauniit, kun vain muistaa ostaa ensin kynttilöitä ja sitten vielä laittaa niihin tulet. Tietty tunnelmallisuus auttaa myös sietämään hämärää aikaa, joka ei todellakaan ole suosikkejani.

Päärynöitä on riittänyt viime vuosien tapaan pihapuustamme. Se jos mikä ilahduttaa aina, koska ne nyt vain ovat niin maukkaita. Piirakkaa niistä muun muassa olen leivoskellut, vaikka syksy tuo tullessaan aina tietyn herkuttelun lisääntymisen. Miten voikin tehdä mieli vaikka ja mitä mässyä, vaikka kesä menee aina niin hienosti suunnilleen pelkällä jäätelön himolla. Ehkäpä alkava lokakuu voisi tuoda tullessaan lenkkeilyn lisääntymistä ja herkkujen vähentymistä. Toivossa on ainakin hyvä elää.

Herkuttelin myös koko viime viikonlopun. Kokoonnuimme kaveriporukalla, niin kuin joka vuosi ja tällä kertaa toista vuotta peräkkäin olimme mökkeilemässä luonnon rauhassa. Ostoslista oli mittava viidelle naiselle, joten parin tunnin lenkki, saunominen ja paljussa oleskelu oli tarpeen, että jaksoi syödä. Muutama urhea kävi myös uimassa, mutta itse en lukeutunut siihan sakkiin tällä kertaa.

Viikonloppu oli toki muutakin kuin täysi vatsa aamusta iltaan. Mukava oli jutustella, vaihtaa kuulumisia, muistella vanhoja ja miettiä tulevia. Yksi meistä oli nähnyt vaivaa, että saimme oman versiomme Elämäni biisistä. Pidimme myös jumppahetkeä sun muuta. Joskus on mukava jättää arki hetkeksi kokonaan taakse. Tiesin, että meillä lapset pitivät hauskaa, niin en heidänkään viikonlopun kulkua suuremmin murehtinut.

Syyskuun huonona puolena todettava, että se toi hyvin tiukan yskän toiseen lapseemme ja kaksi viikkoa jäi koulua käymättä sen takia. Käytin häntä lopulta päivystyksessäkin, kun yskä ei loppunut millään. Aloin pelätä, että on mennyt keuhkoihin, kun kuumeili menemään. Kaksi viikkoa huonoa nukkumista kaikilla takana, mutta nyt alkaa helpottamaan. Tänään oli paluu kouluunkin. Nukkuminen on muuten ihanaa. Kunnon yöunia aion harrastaa parhaani mukaan.

Mukavaa syyskuun viimeistä ja alkavaa lokakuuta!