Olisinpa tiennyt nämä jo nuorempana

Parikymppisenä sitä oli olevinaan kovinkin selkeä kuva siitä mitä elämässä pitää tavoitella, mitä on menestys ja mitkä ovat omat suurimmat unelmat. Nyt 20 vuotta myöhemmin on helppo todeta, että oma maailmankatsomus saattoi ikävuosien takia olla hivenen kapea ja toisekseen, elämä muuttaa ihmistä. Olisi hauska tietää onko kenenkään elämä mennyt juuri niin kuin suunnitteli nuorempana?

Olen nyt neljänkympin paremmalla puolella ja olen kerinnyt jo jotain asioita elämässäni tehdä, saavuttaa ja osasta luopua. Moni juttu on kerinnyt muuttua paljonkin kuten teknologia, tekoäly, työelämä muutamia mainitakseni, mutta myös käsitykseni elämänmenosta ja miten siihen suhtautua. Se mitä kaksikymppisenä juuri matkailualan restonomiksi valmistuneena henkilönä olisin voinut haluta tietää elämästä on listattuna seuraavaksi. Toisaalta, en tiedä olisiko asioiden ”tietäminen” auttanut. Elämää elämällä moni asia vasta paljastuu.

IKINÄ EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ ALOITTAA

Jos aikuisena ihmisenä tekee mieli tehdä jotain uutta, niin monelle meistä tulee ensimmäisenä epäilykset mieleen. Mielikuvat itsestään puolta nuorempien joukossa, tai mielikuva opettelemassa asiaa, jonka jo varmasti joka toinen osaa vaikka vasemmalla kädellään. Etukäteen jo inhottaa tuttavien ihmettelevät kommentit ja oma itsevarmuus asian suhteen saattaa olla hidastamassa käytäntöön ryhtymistä.

Olen ihan tosi hyvä keksimään syitä miksi minä en pärjäisi jossain asiassa. Se mikä meitä estää ovat omat, päänsisäiset rajat useimmiten. Suoranaiset mielikuvitusrajat. Se, että jotain asiaa ei ole tehnyt tai aloittanut jo silloin kaksikymppisenä, ei ole este etteikö sitä voi aloittaa vaikkapa vuosikymmeniä myöhemmin. Kyllä, vuosikymmeniä.

Myöhemminkin voi asioita aloittaa alusta tai luoda itsensä uudelleen. Mennä haluamalleen kurssille ja oppia uusi taito, lähteä elämänsä ekalle ulkomaanmatkalle, oppia neulomaan, pelaamaan tennistä, kouluttautua toiseen ammattiin, värjätä tukka värikkääksi, lähteä festareille, perustaa yritys, aloittaa oma toiminimi, tähdätä influensseriksi tiktokissa, keksiä uusi tuote tai juuri se asia mikä sinulla on mielessä. Tajuan vielä kohtalaisen nuoressa iässäni, että voin tehdä ja saavuttaa niin valtavasti asioita elämässäni, että katse tulevaan on tosi toiveikas. Olisin voinut suunnistaa kohti tiettyjä unelmia jo paljon, paljon nuorempana, mutta enpä niin tehnyt.. niinpä se on vain tehtävä myöhemmin.

ÄLÄ VERTAILE ITSEÄSI MUIHIN

Vähän edelliseen kappaleeseen liittyen tämä on ollut hyvä oppi myös. Se, että nelikymppisenä ei ole vielä sanotaan vaikkapa ”luonut haluamaansa uraa” ei ole maailmanloppu. Tuntuuhan se silti jotenkin masentavalta, kun samalla lukee miten osakeyhtiöillä on alle kolmekymppisiä toimitusjohtajia ja jollain omanikäisellä on jo kolmas menestyvä firma työn alla. Sen sijaan, että masentuisi muiden menestyksestä, oli se sitten entinen luokkatoveri tai täysin tuntematon jonne toiselta puolelta Suomea, on hyvä tajuta, että meillä ihmisillä on erilaiset aikajanat. Elämät eivät mene samalla kaavalla. Toinen on jo päässyt vaikka kuinka pitkälle, kun toinen on vasta alkutaipaleella. Niin se vain menee, ja sen sijaan, että tuntee kateellisuutta, on parempi ottaa oppia ja pyrkiä tekemään vielä paremmin. Ja keskittyä siihen omaan elämään toisten elämien sijaan.

MENESTYKSEN KÄSITE MUUTTUU IÄN MYÖTÄ

Se mitä pidin menestyksen merkkinä parikymppisenä, ei sitä enää ole näin nelikymppisenä. Se mitä olen tavoitellut aikanaan, ei enää oikein mahdu tähän minun nykyisen minäni ajatusmaailmaan.

Joku on saattanut joskus huomatakin, että saavuttaessaan vaikkapa tietyn aseman omassa työpaikassa, se ei jonkin ajan kuluttua enää tunnukaan riittävältä. Halu saavuttaa enemmän on ihan normaalia. Se tuo myös tiettyä riittämättömyyden tunnetta ja joillekin epäonnistumisen fiilistä. Toisaalta, osa huomaa saavutukset tehtyään, että eihän tämä annakaan minulle kuin stressiä päivästä toiseen. Oravanpyörästä pois hyppääminen on rohkea veto, ja alan vaihto tai alempiarvoisen tittelin ottaminen on silloin edessä.

Voi kestää hetki omassa päässäkin ymmärtää, että menestystä on monenlaista. Sitä voi mitata, tai jättää mittaamatta. On ihan ok iän myötä haluta menestyä ihan eri osa-alueilla kuin nuorena. Elämässä kun on muitakin asioita kuin vaikkapa työ.

EPÄONNISTUMISET KUULUVAT ONNISTUMISIIN

Olen aina inhonnut epäonnistumista. Olen myös onnistunut välttelemään sitä niin hyvin, että isot riskit ovat jääneet elämässä tekemättä. Vasta pikkuhiljaa sisäistän, että ilman epäonnistumista ei opi. Onnistumisen takana on aina enemmän tai vähemmän epäonnistumista. Se on jopa tärkeää. Samaa virhettä ei tee kahdesti. Epäonnistuminen voi tuntua umpikujalta, mutta todellisuudessa se on vain kiertotie, joka vie kohti parempaa lopputulosta.

IHMISSUHTEET HIIPUVAT

Nuorempana joitain asioita piti itsestäänselvyytenä ja varmoina asioina koko loppuelämän. Kuten vaikkapa, että paras kaveri pysyy aina rinnalla ja on menossa mukana. Kerran niin merkitykselliset ihmissuhteet kouluaikoina jatkuvat vanhuuteen asti. Ja sitten huomaakin, että moni tällainen suhde on hävinnyt vuosien varrella pikku hiljaa kuin tuhka tuuleen. Ja miten sitä kaikkea on vaikea, jopa mahdotonta saada enää takaisin.

Jotkut tällaiset suhteiden loppumiset jäävät mielensopukoihin vuosiksi eteenpäin. Aina suhteita ei saa ylläpidettyä, vaikka haluaisikin. Aina syy ei ole itsessä. Yleensä elämä tulee väliin. Aikuisuuden tuomat velvoitteet, työt ja perhe, välimatkat ja ihmisten muuttuminen päättävät ihmissuhteita, jotka joskus olivat suorastaan omaa elämääkin tärkeämpiä. Kun sisäistää, että tämäkin vain kuuluu elämään ja että kaikkia ei saa pitää, niin ajatus on hieman helpompi hyväksyä. Merkityksellisiä ihmissuhteita voi solmia missä iässä tahansa ja se paras tyyppihän saattaa olla vielä tapaamatta.

ONNELLISUUS ON PIENIÄ ASIOITA

Onnellisimmat hetket elämässä eivät välttämättä ole niitä kauan himoittuja ylennyksiä, pankkilainan tarvitsemia ostoja tai maailmanympärimatkoja. En sano, etteikö näitä asioita halua saavuttaa, mutta ihan ne onnellisimmat hetket ovat yllättäviä, pieniä ja joskus tavallisiakin. Sairauden jälkeen tavallinen arki tuntuu taivaalliselta. Toisaalta arjen, työn ja puurtamisen jälkeen hetki itselle, tai hetki rakkaiden ihmisten seurassa nauraen, on paras hetki mitä voi kuvitella.

Pienissä iloisissa hetkissä on yllättävän onnellinen olo. Iän myötä pelkkä materia ja menestys eivät tuo onnellisuutta, vaan sen sijaan kaikki maanläheisempi toiminta, itselle rakas tekeminen, jopa rutiinit voivat olla onnen tuojia.

YMPÄRÖI ITSESI HYVILLÄ IHMISILLÄ

On monenlaisia ihmisiä eikä joka hetki voi valita seuraansa (työ, suku, naapurusto), mutta siitä huolimatta pystymme löytämään merkityksellisiä henkilöitä elämiimme ovat ne sitten ystäviä, läheisiä, mentoreita, partneri tai liikekumppani. Erityisesti omanlaisista ihmisistä kannattaa pitää kiinni. Niistä, joiden seurassa on hyvä olla, jotka kannustavat sinua eteenpäin eivätkä vedä alaspäin ensimmäisen henkilökohtaisen saavutuksen saatuasi. Innostavia ihmisiä, joiden elämänasenne vie eteenpäin ja jotka tukevat hädän hetkellä.

Älä pelkää ottaa joukkoosi myöskään itseäsi älykkäämpiä ihmisiä tai hakeutua heidän seuraansa. Joku joka on kulkenut erikoisemman elämänpolun, saavuttanut asioita omalla tavallaan, on sinua lahjakkaampi, äveriäämpi, luovempi, mitä ikinä se onkaan. Heidän asenne ja tapa nähdä elämää, missä kaikki tuntuu olevan mahdollista, antaa itsellekin ideoita ja inspiraatiota. Joskus on helppo nähdä pelkkiä seiniä ympärillään, mutta se miten joku toinen näkee pelkkiä mahdollisuuksia on asenne, joka tarttuu ja siihen kannattaakin tarttua.

TERVEYDESTÄÄN KANNATTAA HUOLEHTIA JO NUOREMPANAKIN

Ja lopuksi elämän realiteetteja. Nämä ainakin omalla kohdallani piti kokeilla ja testata. Ja totta, en voi enää syödä, tai nautiskella alkoholiannoksia samalla lailla kuin joskus 20 vuotta sitten. Ne jäävät kroppaan kiinni, väsyttävät ja lopulta alkaa vain ärsyttää. Terveyttään ei voi iän kaiken sivuuttaa, vaan jossain vaiheessa on alettava säännöstellä asioita ja kuunnella työterveyslääkärin neuvoja. Niinpä, ei paljoa huvittaisi, mutta toisaalta, olisi ihan kiva elää edelleen suht helppoa elämää, jossa aamulla pääsee sängystä ylös, ulos ja lenkille/töihin/huveihin.

Jos jokin on kivaa nuorena, niin se on huolettomuus. Otin nuorena ilon irti enkä kiusannut itseäni ikinä kalorilaskureilla tai kieltäytymällä kivoista bileistä. Elämä oli syömisen, juomisen ja nukkumisen suhteen hyvin helppoa hetken aikaa. Nyt kun verenpaine nousee pelkän sipsipussin näkemisestä, niin kaipaan kieltämättä tässä suhteessa nuoruusvuosiani. Mutta. Olisinpa hieman aikaisemmin aloittanut terveellisemmät valinnat, säännöllisen liikunnan ja itsestäni huolehtimisen. Ei olisi niin suuri aloitustaakka tässä vaiheessa tai iso kynnys aloittaa, kun vihdoin se vihreä valo syttyy ja ymmärtää oman kuolevaisuutensa. Ja sen, että elämä on oikeasti kivempaa, kun pitää edes vähän terveydestään huolta.

Aika aikaansa kutakin. Liian nuorena ei osaa murehtia vanhenemista. Nyt totean vain, että tiedän olevani onnekas, kun olen päässyt tähän ikään asti ja kokemaan tämän kaiken. Toivottavasti matka jatkuu vielä, uusin ja vanhoin elämän opein sekä avoimesti elämän mahdollisuuksiin suhtautuen.